Studiotyöskentely ›

Istuimme iltaa studioisäntä-kaverin kanssa ja puhuimme alalla tapahtuneesta murroksesta. Etenkin nuorten ja demotason bändien tilanne on aivan toinen kuin omassa nuoruudessamme oli.
 
Aikaisemmin kun bändi tuli studioon, saattoi olla varma, että heillä on kuitenkin kymmeniä ellei satoja keikkoja plakkarissa. He tiesivät kaiken siitä, miltä musiikki kuulostaa livenä, ja miten homma toimii reaaliajassa, mutta studion laitteita katsottiin kun nautaeläin uutta aitaa - studio oli maaginen ihmemaa, jossa pistäytyminen tarkoitti saman tien sinunkauppoja Beatlesien ja Brian Wilsonin kanssa. Moniraitatekniikka: träkkääminen ja päällesoitot piti selittää alusta alkaen ja niihin suhtauduttiin epäillen: "Jaa-a.. jos me vaan vedettäisiin rallit pois tiehensä?"
 
Jos bändeillä oli jotain tallenteita soitostaan, ne olivat varmasti livenä vedettyjä; treenikasetteja tai vaikka kelanauhoja. Parhaassa tapauksessa ne oli vedetty bändin laulumikserin läpi, sellaisen kuusikanavaisen 2x250 Yamahan tai vastaavan, ja niiden pohjalta bändi esitti oppimiaan asioita: "Laita jousikaikua rumpujen pelteihin, niin kuulostaa oikealta. Tulee amerikan meinikiä."
 
Nykyään kun nuori bändi tulee studioon, heillä on harvemmin yli viittä keikkaa takana. Sen sijaan on puuhasteltu tuhansia tunteja waretetun SX-ohjelman ja niin kalliiden waretettujen Waves-plugien parissa, ettei pienemmällä studiolla ole ikänä niihin varaa. Tiedetään kaikki Beat Detectivestä ja vaaditaan Sound Replaceria, oletetaan automaattisesti että bassari ja virveli korvataan sampleilla.
 
Ja sitten ollaan ihmeissään, kun studion jamppa ei välitä mitään noista viilauksista, vaan yrittää saada opetettua bändille yhtyesoiton alkeet 15 minuutin pikakurssilla. Kas kun yhtye ei ole koskaan soittanut oikeasti biisiä sillä tavalla että henki on siitä kiinni, on vain demonnut kotona kukin vuorollaan.
 
Ja sitten tulee se epäusko: "Maksetaanko me sulle rahaa vaikka sulla ei oo ees Hilavitkutin X2000:tta?" Kun sen oman demoilun pohjalta on jäänyt selvä varmuus, että lopputulos kuulostaa pasnalta vain sen takia, kun ei oo vielä sitä ja sitä plugaria. Ja nyt sitä ei oo studiossakaan!
 
Ja se sama studiojamppa, joka aiemmin yritti kertoa yhtyeille miten nämä saisivat lisää ulottuvuuksia sointiinsa, onkin yhtäkkiä täysin päinvastaisen urakan edessä - kertomassa, ettei sitä musiikkia tehdä pelkistä karkeista vaan kivijalka pitää olla oikeasti soitettu - karsimassa musiikkia. Selitä siinä sitten, kuinka: "No, te kuulostatte just siltä miltä te kuulostatte, eikä se siitä muuksi muutu. Sillä mennään levylle, tai ei mennä ollenkaan."
 
No niin.
 
Tästä syystä haluaisin kertoa "summa summarum", etteivät ne kotidemot ja studiokäynnit ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja, päin vastoin. Molemmilla on paikkansa. Mutta terveemmällä pohjalla ollaan, jos otetaan alkuun pari studiokäyntiä ja keskitytään siellä omaksumaan oikeita työtapoja, ja painetaan ne äänijampan sanat tarkoin mieleen. Sitten kun siltä pohjalta vasta aletaan kotidemoilu, tiedetään jo alusta asti mitä juuri omaan tarpeeseen tarvitaan ja mitä taas ei itse tahdotakaan, ja mahdollisesti osataan jo käyttää niitä laitteita tarvitsematta heti lyödä pöydästä EQ:ja ja plugareita rajuimmalle.
 
Odottaminen on tietysti tylsää. Mutta hei - tehän voitte sillä välillä vaikka opetella soittamaan kimpassa kuten bändin kuuluu
:-D

Taas joutui painaaman plussaaa...
 
Uudet biisit on saatava nopeasti CD:lle, jotta bändin nykytilasta olisi voimassa oleva käyntikortti. Studiossa innostutaan korjaamaan ja hieromaan soittoa niin paljon, että se ei vastaa livesoittoa alkuunkaan. Oliko tarkoitus tehdä demo bändistä vai biiseistä?
 
-p

Amen. Hyvä!

Nyt losahti plussa Kivelle.
 
Kyllähän sitä joskus kun ensimmäistä kertaa mentiin studiolle niin oli niin maan kurko olo ettei mitään rajaa ja soittotaito oli oikeasti todella surkea, rahaa siitä maksettiin äänittäjälle ja odotettiin että se nauha joskus valmistuu. Tulihan se sieltä, mutta mitäs vi**ua?? Täähän on ihan paskaa, ja juurikin syynä oli että ei osattu soittaa.
 
Myöhemmin eli nyt noin 10 vuotta kun kuuntelin nauhan niin häpeä oli hirveä ensin, mutta sitten tajusin että onneksi jo siltä kerralta jäi paljonkin äänittäjän sanomisia päähän. Ei se turhaan sillon otattanu useampia ottoja, valittanu vireestä ja rytmiryhmän toimimattomuudesta. Ei tuota viimeistä ihan suoraan sanonut mutta nyt kun oikein tarkkaan miettii noin suunnilleen mitä se sillon sano niin tuohan oli se viesti että ensi kerralla kun edes suunnittelette menevänne studioon niin ensin opetellaan biisit ja sitten mietitään että mennäänkö.
 
Nykyisin tosissaan ensin opetellaan biisit treeniksellä, sitten tehdään treeni nauha sen jälkeen mietitään että mitkä biisit halutaan nauhalle hyvin. Ja ennekun varataan aika studiosta niin varmistetaan että sovitukset on kunnossa, sitten soitetaan studiolle ja varataan aika. Reilusti ennen aikaa mennään käymään äänittäjän luona ja luovutetaan treeniksellä nauhotettu paketti että äänittäjä sitten tietää mitä on tulossa ja jos tulee kuningas ideoita niin niitä otetaan vastaan ja tämä pitää muistaa ilmoittaa myös.
 
JOS pyydätte äänittäjältä ns. tuotannollista apua biisien rakenteisiin niin ideoita sitten otetaan vastaan. JOS olette aivan 100% varmoja omista kyvyistänne sovittaja, säveltäjänä niin älkää edes sanoko äänittäjälle että ideoita otetaan vastaan. Itse oon joskus ollu nauhotuksissa mukana jossa ensin pyydetään, sitten kun annetaan niin ei oteta vastaan. Aivan törkeen tuhauttavaa, harkitkaa tarkoin että oletteko valmiita muuttamaan teidän omia maailman parhaita melodioita, sanotuksia ja sovituksia.
 
Juu että tällästä tänään.

Sitten on meitä keski-ikäisiä, jotka tekivät lukuisat demonsa mainitussa järjestyksessä valiten demopajansa niistä (tai siitä) mikä sijaitsi paikkakunnalla.
 
Käytettyjen äänittäjien ammattitaidosta tai alalle soveliaasta luonteesta ei ollut takeita. Äänittäjäksi pääsi sijoittamalla varusteisiin, joihin joka pojalla ei ollut varaa. Paikallisradion yhteydessä ja musakaupan alakerrassa saattoi olla myös äänittämö -jolloin äänittäjänä toimi ehkä kauppiaan kesäapulainen tai radioaseman omistajan poika...
 
Äänitteet kuulostivat useimmiten demoilta, kokeiluja ei suvaittu eikä niihin ollut varaa. Lopputulos ei miellyttänyt. rahaa paloi, ihmissuhteet menivät pilalle ja maailma murjoi. Toisaalta oma äänittämisen tuntemus oli vähäistä, joten studion mahdollisuuksia ei olisi osannut itse hyödyntääkään.
 
Ratkaisu: hankittiin kasiraitanauhuri, pöytä ja alettiin kokeileminen omin päin aiemmin saatujen kokemusten pohjalta - lähtökohtana tietysti tehdä jotakuinkin kaikki toisin kuin ennen. Äänittäminen osoittautui mukavaksi ja luovaksi prosessiksi, olo oli vapautunut ja keveä. On aika lailla vähemmän stressaavaa kokeilla uutta sovitusideaa omassa rauhassa kuin tuntiveloituksella.
 
Ei ole paluuta, ei.

Biisit vielä useimmiten hioutuvat keikkailun/treenailun myötä sovituksiltaan ihan uuteen uskoon. Jos biisi on läiskitty pienistä paloista kasaan studiossa tai juuri ennen sinne menoa niin harvemmin siitä hyvä tulee. Keikkailu ja ulkopuolisten kommentit varsinkin karsivat huonot biisit ja sovitukset melko tehokkaasti.

Muutamat ekat demot tuli tehtyä studiossa, ja lopputulokseen oltiin lähes aina tyytymättömiä. Se ei kyllä ollut äänittäjän vika ;-)
 
Itse koin suurimmaksi ongelmaksi ajan puutteen - ne ahneuksissaan valitut viisi-kuusi biisiä kun väännettiin aina rahan puutteen vuoksi miksauksineen yhdessä päivässä.
 
Omien demojen nauhoittelu aloitettiin "laulukamojen läpi kasettimankalle" -periaatteella, josta siirryttiin neliraitakasettimankkaan - ihan riittävä setti rokkbändin demotukseen. Soundit eivät ehkä olleet parhautta, mutta tunnustettava on ettei kyllä soittokaan - tavallaan oltiin samalla tasolla tekniikan kanssa. Ja ei tarvinnut hätäillä kellon kanssa.
 
...
 
Tästä pikakelauksella viitisentoista vuotta tähän päivään... nyt kämpältä löytyy tekniikan puolesta oikeinkin hyvät äänitys- ja miksausmahdollisuudet.
 
Käytännössä kaikki viimeaikojen taltioinnit ovat kuitenkin olleet treenilivevetoja - jotka periaatteessa olisivat taittuneet riittävän hyvin vaikka c-kasetille. Ennen oli resurssipula, nyt voi ampua kärpästä tykillä.
 
Pitäisi vielä aikaansaada sitä Hyvää Musaa (TM) jota voisi sitten nauhoitella hienoilla vermeillä ;-)

Äänittäminen osoittautui mukavaksi ja luovaksi prosessiksi, olo oli vapautunut ja keveä.
 
Komppaan. Ei ole minullakaan satoja keikkoja takana, eikä ole edes bändiä. Mutta sekä biisien teko että niiden äänittäminen ilmaisohjelmillakin on pirun hauskaa ja mielenkiintoista. Luovaa sitten kai.
Eli siis äänittely ja studiogurun leikkiminen voi olla hauska harrastus sekin, itsessään!

Omien demojen nauhoittelu aloitettiin "laulukamojen läpi kasettimankalle" -periaatteella, josta siirryttiin neliraitakasettimankkaan - ihan riittävä setti rokkbändin demotukseen. Soundit eivät ehkä olleet parhautta, mutta tunnustettava on ettei kyllä soittokaan - tavallaan oltiin samalla tasolla tekniikan kanssa. Ja ei tarvinnut hätäillä kellon kanssa.
 
Käytännössä kaikki viimeaikojen taltioinnit ovat kuitenkin olleet treenilivevetoja - jotka periaatteessa olisivat taittuneet riittävän hyvin vaikka c-kasetille. Ennen oli resurssipula, nyt voi ampua kärpästä tykillä.
 
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin..... =)
 
Mä olin aiemmin jo kirjoittamassa tuohon kiven hommaan kommenttia, mutta piti lähteä käymään ulkona, joten ei onnistunut. Paljon siinä oli asiaa, mutta jotain ajatuksia se ehkä kuitenkin (ainakin minussa) herätti.
 
Aikoinaan, kun alettiin noita tallenteita tekemään, ne kyllä vedettiin yhdellä mikillä ghettoblasteriin ja naureskeltiin perään, miten onnettomia sähellyksiä niistä tuli. Kuitenkin, jos haluttiin keikalle lähteä, se veto riitti kuppilan liveshöystä vastaavalle keikan varaamiseen. Jos edes koko nauhaa tarvittiin koko hommaan. Aina pystyi perustelemaan, että kyseinen veto oli juosten kustu, kun ei ollut kunnon vermeitä hoitaa hommaa.
 
Nykyään musta taas tuntuu, että melkein joka paikkaan pitää olla jo melkein loppuun asti tuotettu levy mukana, että sulla olisi edes jonkinlainen mahdollisuus päästä soittamaan johonkin vähän inhimillisempään paikkaan. Tai on tietenkin aina mahdollisuus mennä vetämään johonkin Factoryn tapaiseen loukkoon, missä homman veto on ihan sama kuin pyytää pari kaveria treenikselle kuuntelemaan soittoansa.
 
Tästä päästäänkin itse aiheeseen. Aloittelevilla bändeillä pitäisi olla hyvä demo keikkaa myydessä. Kuitenkaan avut ei välttämättä riitä sellaisen tekoon. Sen takia waretetaan niitä softaplugareita yms. jotta saadaan se demo kuulostamaan joltain. Viisas tietenkin sanoisi tähän, ettei keikkaa kannata lähteä hakemaan, ennen kuin koko paletti on tosissaan kasassa. Mutta C'moon, kuka tunnustaa olleensa täysin valmis muusikko ennen ensimmäisiä keikkojansa. Ikävä on kyllä kuulla, että omat heikkoudet sitten kaadetaan studiossa toisten niskaan. Mutta se lienee aloittelevan "kaikkitietävän" ominaisuuksia noin yleisesti.
 
__________________________
 
Anteeksi epäselvä ajatuksenjuoksu. Mulla jäi jokunen ajatus tuosta sillisalaatista vielä poiskin, mutta mun ajatus pääsi katkeamaan juuri kun runosuoni meinasi päästä vauhtiin. =)
 
E: lisättäköön nyt tähän vielä, että nämä on ainoastaan mun ajatuksia tästä. Mitään kattavaa faktapohjaa mulla ei ole siitä jakaa, ainoastaan tuntemuksia...

Hyvä teksti.
Ainoa ulottuvuus mikä tuosta oikeastaan jäi uupumaan oli se, että myös monet suuret kaupalliset tuotantoyhtiöt syyllistyvät tähän ihan samaan ilmiöön. Valitsevat uusia täysin kokemattomia artisteja vähintäänkin kyseenalaisin musiikillisin perustein, ja tuottavat tietotekniikan voimin uusia hittituotteita.
Artistit ovat ainakin liveperformanssien perusteella aika kokemattomia esiintyjiä ja levyt kuulostavat pitkälti juuri koneilla ja miljoonan plugareilla fiksatuilta.
Ainoa ero on että plugarit ei oo waretettuja. Tai mistä sitäkään voi tietää.
 
Siinä missä musiikin CD:lle saattaminen tietotekniikan avulla on tuonut harrastelijoille halvan mahdollisuuden leikkiä tuottajaa, on se tuonut myös suurille tuotantoyhtiöille mahdollisuuden leikkiä tehokasta hyvän taiteen tuottajaa. Kun parhaimmillaan hittibiisin tekoon ei tarviikkaan kuin tehokkaan pentiumin ja pienen huoneen jossa on laulukoppi. Yhtäkkiä isolla studiolla onkin paljon pikku pajoja. Tehokasta.

Kirjotin pitkän rantin, mutta en jaksanu pistää.

Ehkä pääpointti mulla on, että se "magia" on vähenemässä, nyt kun kaikilla on studio. Homma on arkista ja ei ole tarvis vetää tosissaan, kun kuitenkin voi korjata eikä tartte "soittaa päälle".

Kirjotin pitkän rantin, mutta en jaksanu pistää.
 
Olisit laittanu vaan.
 
Tuntuu ettei ihan kaikki oo tajunnut koko kirjoitusta.

Homma on arkista ja ei ole tarvis vetää tosissaan, kun kuitenkin voi korjata eikä tartte "soittaa päälle".
 
Tää on kyllä omissa suorituksissa tullut huomattua. Siinä kun kolmatta kertaa vetää rumpuraitoja uudelleen, tulee mieleen, että miksen reenannu näitä kunnolla ja vetäny kerralla oikein.

Olisit laittanu vaan.
 
Tuntuu ettei ihan kaikki oo tajunnut koko kirjoitusta.

Sulla oli niin hyvät pointit että olisin vaan toistanu niitä :)

Kun nykyään tosiaan saadaan ne biisit kuosiin editoimalla, niin aivan hyvin voi hyvät soittajat hyödyntää sitä paiskomalla biisejä purkkiin sen kummemmin kipsaamatta ja sovituksesta piittaamatta - kyllä sen siitä leikkelee
:-D

Jep, toi on yks tapa. Jotenkin mulla vaan on sellanen fiilis että usein jengi soitti enemmän tosissaan kun äänitettiin vanhojen päälle eikä siis editoida. Se tietoisuus homman ainutkertaisuudesta jotenkin pisti tsemppaamaan. En siis puhu teknisestä suorituksesta, vaan ihan siitä tunnepuolesta. Teknisesti oikein on helppo soittaa.

Asiassa on toinenkin puoli, jota mun mielestäni käytetään liian vähän: ekan oton riemu.
 
Kun nykyään tosiaan saadaan ne biisit kuosiin editoimalla, niin aivan hyvin voi hyvät soittajat hyödyntää sitä paiskomalla biisejä purkkiin sen kummemmin kipsaamatta ja sovituksesta piittaamatta - kyllä sen siitä leikkelee
:-D
 
Täytyy vain muistaa, että se ei sitten oo sitä bändisoittoa.
 
Tuo ekan oton riemu on pirun hyva pointti! Kun on sita rumpuraitaa treenattu yksin ja yhdessa kampilla 2 kuukautta siihen malliin, etta arki elama on ollut nukkumista, syomista ja sita TREENAUSTA, niin se jos joku palkitsee! Siis se kun sitten hyppaat studiossa rumpupallille, sydan tykyttaa juuri sopivasti, ei liikaa vaan juuri sen verran etta siita saa sen mukavan henkisen kuonokopan ja litsarin poskelle... "joo, antaa palaa vaan..."...klik klik klik klik...
 
Ekalla purkkiin ja pirun hyva teikki. Sen parempaa fiilista ei ole olemassa! Toiseksi paras fiilis on sitten se kun raahaudutaan oton jalkeen takaisin tarkkaamon puolelle. "no milta se kuulosti...", tassa kohtaa kaikilla on ville vallaton virne naamassa(avoimia kehuja ei tietenkaan anneta, olemmehan Suomalaisia...), "Se tais menna ihan buenosti..." vastaa aanimies (eli hemmetin hyvin). "No joo, kunhan nyt jotain tuhersin...".

Treenikämppädemoilussa on usealta unohtunut vanha kunnon yhden-mikin-demoilu jossa bändi vetää livenä monona (tai enintään stereopariin) mankalle.
Siinä kuulee bändin balanssista ja varsinkin BIISISTÄ kaikenlaista.
 
Se että joka jampalla on äänityskamoja on ihan ok. Kivaa ja terveellistä harrastelua se sellainen. Työkseen tekevät kuitenkin satsaavat eriasioihin laitteissa ja taidoissa.
 
Kaikenlaista kranttua inisiää välillä tapaa joilla on juuri noi Kiven mainitsemat PlatinumWaves-plugarit. Osaava tekee kuitenkin enemmän ja parempaa jälkeä 1000€ mikillä ja etuasteella kuin tonnilla waretettuja plugareita.
 
Sen lisäksi että aika moni nykybändeistä ei keikkaile (syy varmaan keikkapaikkojen puute ja se että ei saa edes kuluja pois) eivät ne myöskään tunnu treenaavan juurikaan. Ja se kyllä sapettaa studiossa kaikkia osapuolia.
 
Kuitenkin jos osaa kertoa, neuvoa ja osoittaa miten homman voisi tehdä paremmin (esim. miten soitin viritetään ;) niin aika moni on alkanut tekemään asioita paremmin ja laittanut uuden vaihteen silmään..

Asiassa on toinenkin puoli, jota mun mielestäni käytetään liian vähän: ekan oton riemu.
 
Kun nykyään tosiaan saadaan ne biisit kuosiin editoimalla, niin aivan hyvin voi hyvät soittajat hyödyntää sitä paiskomalla biisejä purkkiin sen kummemmin kipsaamatta ja sovituksesta piittaamatta - kyllä sen siitä leikkelee
 
"Tää ekan oton riemu" muuten sellainen juttu joka riemastuttaa myös nauhoittaja/tuottaja/miksaajaa:
 
Hyvin treenannut bändi kun pystyy oikeasti pistämään setin purkkiin vaikka ekalla kerralla, ja studioaika voidaan käyttää soundin viilaamiseen, niihin "hienoihin" efekteihin ja muuhun kivaan kikkailuun. Mikään ei ota pannuun niin paljoa kuin yrittää nauhoittaa tumpeloa soittajaa sekunnin pätkä kerrallaan ja tuupata lopuksi 40 sekunnin pätkää kitarasooloa sampleriin ja tehdä niistä pätkistä "finaali" lopputulos että saadaan se prkeleen kitarasoolo jotenkuten purkkiin.
 
Ja sit ihmetellään et "ei soundaa hyvältä" kun 90% ajasta on mennyt leikkaa-liimaa-askartele-paskartele-meininkiin.. Argh. Anteeksi avautumiseni :-D
 
...

Kaikenlaista kranttua inisiää välillä tapaa joilla on juuri noi Kiven mainitsemat PlatinumWaves-plugarit. Osaava tekee kuitenkin enemmän ja parempaa jälkeä 1000€ mikillä ja etuasteella kuin tonnilla waretettuja plugareita.
 
Sellaisen jutun olen huomannut nyt kun tätä puuhaa yrittää tehdä semi-tosissaan, että niitä ihan kaikkia Wavesin Platinum-setin plugareita ei ihan oikeasti sit tarvinnutkaan, erityisesti kun niistä joutuu maksamaan :)
 
Kas kummaa kun on pärjännyt hyvin Renaissance Maxxilla, muutamalla oikeasti hyvällä rautavehkeellä + läjällä hyviä ilmaisplugareita sen jälkeen kun w4r3z-plugarit lähtivät kävelemään studiokoneelta.
 
Eipä silti että tää halpaa hupia olisi, erityisesti nyt kun ollaan päivittämässä settiä vielä muutaman pykälän järeämpään...
 
...

Voi pojjaaat... aah. Tästä nyt vaan tuli mieleen, ku ( olisko vuonna 88?) ekan kerran mentiin bändin kanssa oikeaan studioon. Paikka oli studio Brushane helsingissä. Äänitysformaattina oli muistaakseni joku 16-raitamankka. Se oli NIIIIIN siistiä, ettei mikään koskaan. Kuusi tuntia ja kolme biisiä. Jälki eros niin paljon mun siihen mennessä tekemistä neliraita-äänityksistä, vaikka pidin itteäni guruna, että oli pakko ruveta ottamaan selvää, mistä se johtuu. Sitten vähitelleen sain hankittua kompuroita, kaikuja jne. ja lopulta jonku digitaalisen työasemankin. Ei silti vaan kuulostanu samalta. Miks?!? Eiks laitteet ollukaan sama asia, ku ammattitaito?!? Oli pakko vaan harjoitella lisää...ja harjoittelu jatkuu.
 
Ja sit taas... Kyllähän sitä mielummin kuuntelee kökkösaundista hyvin soitettua ja hyväfiiliksistä musaa, ku kaunista paskaa.