Tällasta huttua. Tää on tehty "Mä sanon näkemiin" -biisin (jonka lyriikat oon postannut tännekin) sävellykseen, kun se oli sellasenaan Murhaliigalle ihan liian kiltti ja hempeä. Idea syntyi siitä kun aloin miettiä, että suurin osa niistä muusikoista, kirjailijoista sun muista joiden "seurassa" aikaani vietän ovat kuolleet jo kauan sitten - ja yhtäkkiä tuo ajatus alkoi tuntua peräti makaaberilta ja hieman häiritsevältä. Vähän sellasta "tekeekö seura kaltaisekseen" -ajattelua, tai jotain.. Elämäni, kuolemani (Bolan, Poe ja Badding) On perjantai-ilta koko maailma juhlii ja bailaa olen kotona yksin ystävieni kanssa kädessäni on kirja vanha levy soittimessa pyörii nuo kaikki sanat ja lauseet kaikuvat aikojen takaa Tämä kaikki on ajatuksia mieleeni tuonut olen itsekin kuin puoliksi kuollut Bolan, Poe ja Badding hymyillään kun jälleen tavataan Ei ole luontevaa puhua enkä koskaan ymmärrä ketään ihmiset tuolla jossain ovat kauempana kuin tähdet mutta loistavat heikommin siispä jään tänne varjoon elämäni on huone jossa kuolleet kanssani valvoo Kun öisin katselen ulos maailmaan kylmä kosketus mieleni väsyneen rauhoittaa Bolan, Poe ja Badding hymyillään kun viimein tavataan Ugala bugala, diipadappaa! Murhaliiga tulee, jee - ja TAPPAA! |