Aihe: Apua kitaran valitsemisessa?
1
kanka
11.08.2006 18:51:00
 
 
Hei vaan. Nyt on tullut se aika, kun kampikikkailu on menettänyt kiinnostuksensa, tiluttelu jäänyt vähemmälle, ja ihailun kohde vaihtunut kitarasankarista vanhaksi ja kärttyiseksi proge-ukkeliksi. Kallis tilulilukitarani siis hengailee kanssani lähinnä upean ulkonäkönsä vuoksi. Kitara ei oikein pääse käsissäni kunnolla oikeuksiinsa, ja luultavasti vaihtaa omistajaa. Tilalle olisi sitten saatava jokin toinen, paremmin tarkoituksiini sopiva kapine.
 
Etsin jotain tuikitavallista (mutta kuitenkin hyvän näköistä), kenties hieman perinteikästäkin kitaraa, ja tähän asti vannoutuneena Ibanez-miehenä en paljon muista merkeistä tiedä. Tarvittaisiin siis halvalla (käytettynä 500e-700e) jokin luotettava kumppani ilman kummempia viritelmiä (siis kelluvat tallat ja siitä "omituisemmat" jutut, ei kiitos), josta löytyisi nappeja pyörittelemällä jonkunlaista soundimaailmaa, ja soittotuntuma ei halvasta hinnasta huolimatta olisi mikään kökkö pökkelö. Tikkutiluttelijan käteen sopiva kaula ei myöskään olisi pahitteeksi, muttei ole mikään pakollinen ominaisuus. Mitään hevikonetta en kuitenkaan hae. Saakaa siis GAS-kipinäni jälleen syttymään! :)
 
..Tähän nyt on varmasti helppo vastata, että osta strato tai les paul, mutta niissäkin on varmasti eroja, sekä valmistajissa että malleissa, joten tarkempaa selostusta kaipaisin. Niin ja tämä ei myöskään ole myynti/ostoilmoitus.
 
Kiitokset jo etukäteen,
Kane Heinonen
oiva tumpeloinen
11.08.2006 19:00:01
Etsin jotain tuikitavallista (mutta kuitenkin hyvän näköistä), kenties hieman perinteikästäkin kitaraa, ja tähän asti vannoutuneena Ibanez-miehenä en paljon muista merkeistä tiedä.
 
Miksi siis kääntämään laivaa täysin ympäri? =)
 
Haeskele käytettynä Iban Artisteja, kyseisen lafkan vastaiskua Gibsonille. Saattaa olla kyllä vähän ohut budjetti, mutta todennäköisesti lähempänä totuutta kuin Gibson.
Kimmo72
11.08.2006 19:04:57
Ibanez RGA tai SZ -sarjalaisia.
 
Hmm.. Meneeköhän yli Finnjetin? Budjetin.. Jetin. Suuren lumimiehen?
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..." -Kevin Moore
Lego
11.08.2006 19:10:09 (muokattu 11.08.2006 19:25:40)
Taikka hieman Bluesin ehdotusta sivuavaa Ibanezin SZ-sarjalaisen entistä mallisarjaa, eli SC:tä. SC-620 on meikäläisen paras kitara mitä olen koskaan omistanut.
 
http://ibanezregister.com/Gallery/S%20series/gal-sc620.htm
 
Siis jos vain käytettynä jostain löydät.
 
http://ibanezregister.com/images/im … ges-s/gura-sc-620-classic_small.jpg
 
Ruotsista näyttäisi löytyvän passeli, menee hieman budjetin yli mutta vain hieman:
 
http://www.annonsdirekt.se/default. … ult%2Easp%3Fsekt%3D13%26Rub%3D60001
 
7000 kruunua eli 761.41 eur.
Hanok
11.08.2006 19:20:29
Taikka hieman Bluesin ehdotusta sivuavaa Ibanezin SZ-sarjalaisen entistä mallisarjaa, eli SC:tä. SC-620 on meikäläisen paras kitara mitä olen koskaan omistanut.
 
Löytyy ihan Suomestakin käytetty SC-sarjalainen. Hinta kyllä vaikuttaa vähän kovalta, mutta onhan kyseessä toisaalta Japanissa valmistettu keppi.
 
http://www.custom-sounds.com/epages … 322741d94dcd01063f+FI/products/1526
 
Myös Artist samassa liikkeessä:
 
http://www.custom-sounds.com/epages … 322741d94dcd01063f+FI/products/2032
Kimmo72
11.08.2006 19:23:49
Löytyy ihan Suomestakin käytetty SC-sarjalainen. Hinta kyllä vaikuttaa vähän kovalta, mutta onhan kyseessä toisaalta Japanissa valmistettu keppi.
 
http://www.custom-sounds.com/epages … 322741d94dcd01063f+FI/products/1526

 
Yök. Kamalat volume- ja tonenamiskat.
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..." -Kevin Moore
Lego
11.08.2006 19:26:37
Yök. Kamalat volume- ja tonenamiskat.
 
Hmm, oudot kriteerit kitaraa valitessa. Voihan ne vaihtaa? Tai haittaako ne jos kitara on muuten erinomainen.
kuriken
11.08.2006 20:00:55
http://www.ibanez.com/guitars/guitar.asp?model=ARX300
 
Arx300 on kaunis artist minun makuuni. Mikäli en 24:ää nauhaa ja floikkaa tarvitsisi niin tuo olisi minun valintani. Hinta thomannilla 420e. http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-189364.html
Haiseminen on muotia!
L4t3
11.08.2006 20:21:16
"Basso on helpoin soitin, mutta myös vaikein" / S.M.A.K - Jäsen.
kanka
12.08.2006 13:36:30
 
 
Kiitokset vastanneille! Eniten innostuin sekä Ibanezin SZ:sta että Schecter C-1:stä. Tuon Classicin otelauta olisi juuri sopivan koristeellinen Jemistille.. Taitaa vaan olla aika harvinainen kitara täälläpäin?
 
Mitenkäs nuo SZ:t soitettavuudeltaan, soundiltaan, mikeiltään jne? ..Halpoja kun ovat.
 
Lisää ehdotuksia otetaan myös vastaan!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)