HaloOfFlies 31.10.2003 18:00:50 (muokattu 01.11.2003 18:46:29) | |
---|
Slipknotin tulevasta albumista tulee bändin keulakuva Corey Taylorin mukaan mullistava. Mies kertoo levyn joko muuttavan maailman tai tuhoavan yhtyeen. Taylor sanoo bändin olevan tekemässä sellaisia muutoksia musiikkiinsa, joita he eivät koskaan olisi ajatelleet tekevänsä. Mukana on enemmän melodioita, eikä Taylor tule tällä kertaa huutamaan niin paljon. Myös miehen tekstit ovat muuttuneet, hän kuvaa niitä jopa filosofisiksi. Lauluja on esimerkiksi uskonnosta ja rakkaudesta, jälkimmäisestä tosin ahdistelijan näkökulmasta. Levylle on päätymässä myös kappale, jolla otetaan kantaa siihen, että bändiä syytetään väkivaltaan yllyttämisestä. Yhtye työstää neljättä levyään Los Angelesissa kahlekuningas Houdinin kartanossa yhdessä tuottaja Rick Rubinin kanssa. Albumi ilmestyy alkuvuodesta, mutta tarkkaa julkaisupäivää tai levyn nimeä ei vielä ole päätetty. "It may be cheesy, but it's the best cheese around" - Paul Stanley |
DeathBlooms 31.10.2003 20:58:06 | |
---|
kerrangissahan ne kertoili et uusi levy on vähän niinkuin "..slayer meets radiohead.." eli kertsit mättöä ja huutoa tuttuun tyyliin, säkeistöissä sit kompuutterihuminaa ja pianonsoittoa..?=) no ei kai.. toivottavasti herrat tosiaan tekevät jotain hienoa! jään odottelemaan... -
"Trisolam and zanex, serotonin, mdma, ibogaine, dopeamine,
Tetra-hydro-chloride, atenolol,
Amanita muscaria,
Boric oxide, arrabinitol, psilocin, and flamizine,
Cylotec and harmaline
Give this all to me, I want it" |
Saikkonen 31.10.2003 21:58:17 | |
---|
Näinhän se on. Ensin tehdään trendinmukaista, eli pomppumetallia hassut maskit päällä. Sitten, kun on saatu jalkaa ovenväliin, siirrytään tekemään sitä musaa, mitä "oikeasti" halutaan soittaa, eli perinteisempää ja melodisempaa. Sitten ihmetellään, kun levy ei myy. vastaus: Kukapa keskivertoa ostaisi -on jo uusi muoti. |
askomiko 31.10.2003 23:15:29 | |
---|
Corey Taylorhan on jo omalla sarallaan tehnyt ihan popiksi kelpaavia kappaleita. |
Aamuhaamu 01.11.2003 17:20:24 | |
---|
Mtääh, miekun luulin että Slipknot otti ja hajosi...? |
Swan 01.11.2003 17:35:44 | |
---|
Eikös uudella levyllä tule olemaan myös jonkin verran kunnon kitarasooloja? Pääseepähän Mick Thomson esittelemään itsensä muuallakin kuin Total Guitarin haastatteluissa. Ota rennosti, ja olet virtuoosi - niin minäkin! |
HaloOfFlies 01.11.2003 20:52:46 | |
---|
Corey Taylorhan on jo omalla sarallaan tehnyt ihan popiksi kelpaavia kappaleita. Aivan. "Bother" on tästä loistava esimerkki. "It may be cheesy, but it's the best cheese around" - Paul Stanley |
doolittle 03.11.2003 18:18:12 | |
---|
Ei ihan salpaa henkeä kun tietää nämä Slipknot-spekulaatiot, muistuu mieleen kun tuottaja Ross Robinson kertoi että Iowa olisi ollut sitten sellainen kiekko joka tuhoaa kaiken muun musiikin...hiljentykäämme. |
Nimismies 04.11.2003 07:35:02 | |
---|
Vai sellaista. Eipä minun maailmaani hirveästi heilauta, vaikka toisaalta on ihan mielenkiintoista kuulla mitä kaverit saavat aikaiseksi. Minusta Slipknot on edelleen aika huvittava tapaus, vain vähän katu-uskottavampi versio jostain Lordista(no ei musiikillisesti tietenkään). Muut M.netin jäsenet ovat vakioita, mutta Mahe ja Turbo ovat muuttujia. - Lähde: MAOL - taulukot. |
Cathi777 04.11.2003 09:18:56 | |
---|
Mua aina ihmetyttää jotenkin se, kun tää Slipknot lyödään sinne pomppuhevikategoriaan... Kun eihän sillä ole itse asiassa yhtään mitään tekemistä kyseisen musiikkityylin kanssa. No ehkä sillä ekalla levyllä oli jotain viittauksia siihen suuntaan, mutta tuolla Iowalla ei kyllä yhtään. Että kyllä se on 100 x enemmän lähempänä jotain Slayeria kuin jotain Linkin Parkia. Veri on vettä sakeampaa |
Mua aina ihmetyttää jotenkin se, kun tää Slipknot lyödään sinne pomppuhevikategoriaan... Kun eihän sillä ole itse asiassa yhtään mitään tekemistä kyseisen musiikkityylin kanssa. No ehkä sillä ekalla levyllä oli jotain viittauksia siihen suuntaan, mutta tuolla Iowalla ei kyllä yhtään. Mä näkisin tuon asian niin, että kun Slipknotin Slipknot oli omaperäinen ja rohkea levy, eli siis mahdollisimman kaukana nu/pomppumetallista, on Iowa varman päälle pelattu ja mielikuvitukseton. Iowaa voisi kutsua jonkilaiseksi radioystävälliseksi deathmetalliksi. Eli siitä on hiottu kaikki döödsin särmä ja persoonallisuus pois. Samoin kuin nu-metal on Panteran, Sepulturan ja Machine Headin tyylisen asennemetallin persoonattomaksi hiottu jälkeläinen. Sieltä siis löytyy jonkinlainen yhteys, vaikka Slipknot todellakin on liian hyvä yhtye laskettavaksi nu-metalliksi. Pukeudun mustaan koska heräsin tänä aamuna |