Puhaltimet ›

Niin käsitevirheitä. Suukappaleen avulla päristely ei tietenkään ole sama asia kuin ilman. Fred Fox opettaa kuitenkin, että suukappaletta pidetään sen keskikohdalta kiinni kahdella sormella. Silloin se asettuu tasaisesti molemmille huulille. Ei tuossa prässäämisestä ole kyse. Tokihan sitä voi painaa lujaakin. Minusta sillä keinoin opetellaan, että huulista oikea kohta värähtelee.
 
Puhun edelleen siitä, miten vasta-alkajan on parasta aloittaa ansatsin kehittäminen parhaalla mahdollisella, tehokkaalla ja oikealla tavalla..se oli käsittääkseni ensimmäisen kirjoittajan aihe. Siinä vaiheessa on suurin vaara lähteä väärille jäljille. Sinä ilmeisesti kerrot miten huiput soittavat ja minä miten päästään edes kehityskelpoiseksi huipuksi.
 
Olen keskustellut monen hyvän soittajan kanssa. Useimmat heistä eivät edes tiedosta miksi he ovat hyviä. He eivät siten osaa opettaakaan. Olavi Koskela on hyvä esimerkki. Hän soitti väärin ja silti hoiti hommansa sinfoniaorkesterissa. Hän muutti ansatsinsa 'oikeaksi' ja osasi siten myös opettaa miten se toteutetaan. Hän sanoi, että siihen menee 10 vuotta, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Onhan niitä nuoriakin huippuja.
 
Raimo Sarmas oli toinen ja siitä outolintu, että itse ei ollut hääppöinen trumpetisti. Oli kuitenkin T:reen sinfoniaorkesterissa. Suukappalekin oli toisessa suupielessä. Mutta osasi opettaa toiset huipuiksi.
 
Siksihän tämä on vaikea aihe, kun niin monella tavalla voi soittaa 'hyvin'.
Jos naama punoittaa ylä-äänissä niin jotain on pielessä ;-)
 
Täytyy kuitenkin olla olemassa yksi ja oikea tapa. Homma kuulostaa leikiltä kun Timofei Dokszitser tai vaikkapa Harjanne leikittelee kaikissa rekistereissä ilmekään värähtämättä. Myös vaskiyhtyeen Canadian Brassin jokainen jäsen leikittelee soittimilla vaikka mitä.
 
Onko mitattu Luis Amstrongin ja esim. Harjanteen prässivoiman eroa? En usko, että ne ovat samat. Harjanne 'houkuttelee' ylä-äänet esiin ja Luis prässää ne. tosin oikeaoppisesti "painan suolet alas", eli pallean avulla.

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua, ja nyt osallistun siihen itsekin. Huoltokatko vei äsken pitkän sepustuksen bittiavaruuteen, mutta jospa jaksaisin kirjoittaa sen ainakin pääpiirteittäin uusiksi:
 
Puhun edelleen siitä, miten vasta-alkajan on parasta aloittaa ansatsin kehittäminen parhaalla mahdollisella, tehokkaalla ja oikealla tavalla..se oli käsittääkseni ensimmäisen kirjoittajan aihe.
 
Ensimmäisen kirjoittajan aiheena oli minun käsittääkseni se, onko hän harjoitellut liikaa, ja siihen minusta vastattiin melko tyydyttävällä tavalla jo ketjun alkupään kirjoituksissa. Ja hän ei minun ymmärtääkseni ollut vasta-alkaja, vaan pitänyt vain pitkän soittotauon.
 
Olen keskustellut monen hyvän soittajan kanssa. Useimmat heistä eivät edes tiedosta miksi he ovat hyviä. He eivät siten osaa opettaakaan.
 
Aika raju yleistys, joskin ehkä joskus tottakin. Mutta kyllä useimmat hyvät soittajat ovat työtäkin tehneet ja kohdanneet jopa vastoinkäymisiä. Ei kukaan pääse pelkästään luonnonlahjakkuudella huipulle. Hyvien soittajien joukossa on paljon enemmän hyviä opettajia kuin huonojen soittajien joukossa.
 
Olavi Koskela on hyvä esimerkki. Hän soitti väärin ja silti hoiti hommansa sinfoniaorkesterissa. Hän muutti ansatsinsa 'oikeaksi' ja osasi siten myös opettaa miten se toteutetaan. Hän sanoi, että siihen menee 10 vuotta, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.
 
Miten niin ei pidä paikkaansa? Jos Koskelalla on mennyt siihen kymmenen vuotta, niin silloin se on pitänyt paikkansa ainakin hänen kohdallaan. Joku voi oppia uuden ansatsin vuodessa, joku kymmenessä, ja joku ei opi sitä koskaan. Silloin voi miettiä, olisiko tuo ansatsi hänelle ollutkaan se oikea.
 
Onhan niitä nuoriakin huippuja.
 
On, ja Koskelakin oli huippuluokan soittaja jo ennen ansatsinvaihdostaan.
 
Raimo Sarmas oli toinen ja siitä outolintu, että itse ei ollut hääppöinen trumpetisti. Oli kuitenkin T:reen sinfoniaorkesterissa. Suukappalekin oli toisessa suupielessä.
 
Onko suukappaleen oleminen toisessa suupielessä "ei hääppöisen" trumpetistin tunnusmerkki? Tiedän paljon erinomaisia ammattisoittajia, joilla suukappale on missä sattuu.
 
Mutta osasi opettaa toiset huipuiksi.
 
Harjanteesta ja Välimäestä tuli huippuja. Heitä kohden on satoja, joista ei tullut huippuja. Tällä en halua väheksyä Sarmasta; "hyötysuhde" on huono parhaillakin opettajilla. Tästä pääsemmekin seuraavaan asiaan:
 
Täytyy kuitenkin olla olemassa yksi ja oikea tapa.
 
Siinäpä se, kun ei ole!!! Miksi ihmeessä pitäisi olla? Maailmalta löytyy lukuisia huippuluokan soittajia ja pedagogeja, jotka opettavat keskenään TÄYSIN ristiriitaisia lähestymistapoja vaskisoittoon. Onko kielen oikea paikka kielitettäessä ylähampaiden takana, hampaiden välissä vai alahampaiden takana? Kaareutuuko kieli ylärekkariin mentäessä vai ei? Onko huulien vai pallean voiman kehittäminen tärkeämpää? Pressure vai no pressure? Hengitetäänkö suun vai nenän kautta, kerralla vai jaksottain? Päristelläänkö suukappaleen kanssa vai ilman, soitetaanko pedaaliääniä? Pitkiä ääniä vai skaaloja? Muuttujia on lukemattomia, ja tässä on vain pieni osa. Niin mielikuvituksellista ansatsikonfiguraatiota tuskin onkaan, etteikö sillä joku huippusoittaja soittaisi ja sitä myöskin jonkinlaisella menestyksellä opettaisi. Harvasta asiasta ollaan täysin yhtä mieltä. Miksikö?
 
Siksi, että jokainen soittaja on erilainen! On erilaisia huulia, hampaita, keuhkoja, kieliä, palleoita. Ja mikä tärkeintä: on erilaisia ajatusmaailmoja. Joku saattaa oppia soittamaan fysiologisesti eksaktin ohjeistuksen avulla: kieli näin, huulet näin. Jollekin taas saattaa upota banaali, fysiologisesti täysin perusteeton kieli- tai mielikuva. Lopputulos ratkaisee. Kaikkien hyvä ei oo yhenlainen.
 
Homma kuulostaa leikiltä kun Timofei Dokszitser tai vaikkapa Harjanne leikittelee kaikissa rekistereissä ilmekään värähtämättä. Myös vaskiyhtyeen Canadian Brassin jokainen jäsen leikittelee soittimilla vaikka mitä.
 
Sillä, miltä homma kuulostaa tai näyttää, ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä suukappaleen takana tapahtuu. Vaskisoitto on siitä problemaattinen taiteenlaji, että suuri osa siitä tapahtuu näkymättömissä. Soittajat eivät aina itsekään tiedä ihan tarkkaan, mitä tekevät. Huippusoittaja saattaa sanoa, että "minulla on kieli paikassa X, prässään määrän Y ja palleassa tapahtuu asioita Z ja Å". Objektiivinen tutkimus (röntgenkuvat yms.) saattavat osoittaa, että soittajan oma kuvaus soitostaan ei millään lailla korreloi todellisuuden kanssa, mutta jos tuo mielikuva auttaa häntä niin mitä sitten? Pitääkö hänelle kertoa, että "Soitat muuten jätkä väärin. Tuonkin neliviivaisen C:n otit ihan väärällä tekniikalla..."
 
Onko mitattu Luis Amstrongin ja esim. Harjanteen prässivoiman eroa? En usko, että ne ovat samat. Harjanne 'houkuttelee' ylä-äänet esiin ja Luis prässää ne. tosin oikeaoppisesti "painan suolet alas", eli pallean avulla.
 
En minäkään usko. Armstrongin huulet vuotivat usein verta keikalla. Liekö se oikeaoppista? Kumpikin on silti menestynyt omalla tavallaan ja sarallaan.

...Soittajat eivät aina itsekään tiedä ihan tarkkaan, mitä tekevät...
 
JEAH!!! Just näin. Yrittävät ymmärtää, mitä tekevät ja yrittävät korjata tekemistään vielä parempan suuntaan, mutta sen lopullisen balanssin löytäminen ja saavuttaminen on lopuks aika henkimaailman hommaa. Se vaan jossain vaiheessa tapahtuu. Itse tykkään trrenata vähän yli ja sit pitempi nollaustauko. Näin oon saanu parhaat tulokset. Tosin nyt on sen luokan rapakondis pillin suhteen, ettei paremmasta väliä.

Vikani on kai kirjoittaa hieman provosoivasti ja itsevarmasti. Kiva kun tulit juttuun mukaan ja toivottavasti jaksat väitellä kanssani. Suodata se provosointiosuus pois ;-)
 
Ensimmäisen kirjoittajan aiheena oli minun käsittääkseni se, onko hän harjoitellut liikaa, ja siihen minusta vastattiin melko tyydyttävällä tavalla jo ketjun alkupään kirjoituksissa. Ja hän ei minun ymmärtääkseni ollut vasta-alkaja, vaan pitänyt vain pitkän soittotauon.
 
No otetaan sitten minut esimerkiksi. Olen soittanut trumpettia ja barytonia 16-vuotiaasta lähtien ja koko ajan väärin = ikuinen kakkosstemman soittaja. Tai otetaan esimerkiksi harrastelijasoittokunnasta ne 80%, joiden ansatsi on pielessä.
Toki silloin 60...70-luvulla ei ollut päteviä opettajia, eikä oppikirjoja.
Olen myös ollut kauan soittamatta ja nyt olen alkanut tutkia minua ikuisesti piinaavaa tietoa = mitä virheitä tein.
 
Aika raju yleistys, joskin ehkä joskus tottakin. Mutta kyllä useimmat hyvät soittajat ovat työtäkin tehneet ja kohdanneet jopa vastoinkäymisiä. Ei kukaan pääse pelkästään luonnonlahjakkuudella huipulle.
 
Maynard Fercuson on sanonut "ei kukaan osaa soittaa trumpettia, se on ikuista etsimistä", tjsp, eli totta puhut. mutta ei takerruta siihen.
 
Hyvien soittajien joukossa on paljon enemmän hyviä opettajia kuin huonojen soittajien joukossa.
 
Toki on, mutta on myös mahdollista, että on ajautunut (saanut oikeat opit) heti alussa oikeille jäljille ja silloin ei ymmärrä, miksi joku toinen ei pääse juuri alkua pidemmälle. Luulee, että se joku on saanut samat alkuopit.
 
Mutta en haluaisi tässä käsitellä huippujen ongelmia. Miten saada kaikki harrastelija trumpetistit soittamaan ykköstemmaa olettaen, ettei a korkeammalle tarvi mennä, mutta että se tulee varmasti. Heh en nyt muutakaan mittapuuta keksinyt
 
Miten niin ei pidä paikkaansa? Jos Koskelalla on mennyt siihen kymmenen vuotta, niin silloin se on pitänyt paikkansa ainakin hänen kohdallaan. Joku voi oppia uuden ansatsin vuodessa, joku kymmenessä, ja joku ei opi sitä koskaan. Silloin voi miettiä, olisiko tuo ansatsi hänelle ollutkaan se oikea.
 
Olin jälleen epätarkka. Koskela joutui koko ajan palaamaan vanhaan ansatsiin, koska hänen oli hoidettava vaativat tehtävänsä orkesterissa. Hän siis soitti kahta ansatsia yhtä aikaa, toista opetteli. Tokihan se on nopeampaa, jos voi unohtaa kaikki esiintymisvelvoitteet ja alkaa keskittyä vain yhteen asiaan.
 
Onko suukappaleen oleminen toisessa suupielessä "ei hääppöisen" trumpetistin tunnusmerkki?
 
Ei välttämättä, sehän voi johtua vinoutuneesta hammasrivistöstä, kuten minullakin oli. Tuo oli yksi esimerkki. Hän ei ollut kuitenkaan oppilaittensa Harjanteen ja Välimäen tasoa.
 
Siinäpä se, kun ei ole!!! Miksi ihmeessä pitäisi olla?
 
Minusta on, kun ei puhuta huipputasolle pääsystä.
 
Onko kielen oikea paikka kielitettäessä ylähampaiden takana, hampaiden välissä vai alahampaiden takana?
 
Kieli iskee kevyesti ylähampaiden keskikohtaan 'sanomalla' ty" eikä "tu". Tuo kevyesti tarkoittaa: kielen iskua ei saa käyttää äänen syttymiseen liikaa. Ääni sytytetään puhaltamalla, mutta kieli täsmentää sen. Olikohan tarpeeksi selvästti sanottu?
 
Kaareutuuko kieli ylärekkariin mentäessä vai ei?
 
Suuontelo toimii kaikukammiona ja paljon suurempana kuin suukappalen kuppi. Kun kieli on alhaalla ääni on lavea, jos se on korkealla ääni on kapea. Pääasia on, että tajuaa näiden vaikutuksen. Alitajuisesti kieli nousee ylä-äänissä ylös, eli sekin on harjoiteltava takaraivoon. Ääni lähtee äänen nopeudella pärinäkohdasta soittimen suuntaan ja suuonteloon. Se ei siis kulje ilmavirran avulla.
 
Onko huulien vai pallean voiman kehittäminen tärkeämpää?
 
Molemmat on tärkeitä. Koska pallealihasten käytön oppiminen on vaikeampaa, niin sitä joutunee opettelemaan enemmän. Kuten sanoin soitossa käytetystä kokonaisenergian kulutuksesta pitäisi siirtää mahdollisimman paljon pallelle.
 
Pressure vai no pressure?
 
Kultainen keskitie ;-) Mieluummiin kevyt = "ylä-äänet on houkuteltava esiin taidolla, eikä prässäämällä".
 
Hengitetäänkö suun vai nenän kautta, kerralla vai jaksottain?
 
Lyhyet tauot aina nenän kautta. Silloin säilyy huulien asento suukappaleeseen nähden ja ei hengitetä soittimesta tulevaa oluen hajuista ilmaa.
 
Päristelläänkö suukappaleen kanssa vai ilman, soitetaanko pedaaliääniä?Pitkiä ääniä vai skaaloja?
 
Ennen esiintymistä kannattaisi aina lämmitellä matalilla pitkillä äänillä. Suukappaleella päristely aloittelijalle on tärkeää. Kokeneemmat soittajat tekevät sitä sen vuoksi, että sitä voi tehdä vaikka autoa ajaessa, säästää aikaa. Eli se on ansatsin ylläpitoa ja lämmittelyä.
 
Nuo eivät ole yksistään minun mielipiteitäni vaan hyvien opettajien oppeja, joita olen lukenut viimeaikoina. Lisätään vielä, ettei posket saa pullistua (Gillespie) ja näppäimiä painetaan sormenpäillä..nopeasi myös hitaissa kappaleissa , ellei ole glissandosta kyse.
 
Ja mikä tärkeintä: on erilaisia ajatusmaailmoja
 
Toki on tarkoituksellisesti eri tyylejä. Jazztrumpetisti haluaa räkäisen viiltävän äänen ja klassinen pehmeämmän.
 
Soittajat eivät aina itsekään tiedä ihan tarkkaan, mitä tekevät.
 
No niin tulihan se sieltä ;)
 
Oppimateriaali voisi nykypäivänä olla huomattavasti havainnollisempaa, kun voi käyttää ääninäytteitä, videoita jne. Saattaa olla, että joku on esittänyt asioita niidenkin avulla, mutta kielitaitoni estää minua kovin paljon selaamasta netiä.

Toki on, mutta on myös mahdollista, että on ajautunut (saanut oikeat opit) heti alussa oikeille jäljille ja silloin ei ymmärrä, miksi joku toinen ei pääse juuri alkua pidemmälle. Luulee, että se joku on saanut samat alkuopit.
 
"Oikeille jälijille ajautuminen" ja "oikeiden oppien saaminen" ei ole sama asia. Ensimmäisessä tapauksessa opitaan oikea soittotapa enemmän tai vähemmän luonnostaan ja toisessa opettaja ohjaa oikealle tielle. Näin ainakin minä ymmärrän. Jos joku on "saanut alkuopit", jotka toimivat hänelle, niin miksi ihmeessä tämä ei välittäisi näitä oppeja omalle oppilaalleen.
 
Mutta en haluaisi tässä käsitellä huippujen ongelmia. Miten saada kaikki harrastelija trumpetistit soittamaan ykköstemmaa olettaen, ettei a korkeammalle tarvi mennä, mutta että se tulee varmasti.
 
Suurella osalla harrastajatrumpetisteja auttaisi tuon 2-viivaisen a:n saamisessa jo sekin, jos sen torven ottaisi kotelosta muulloinkin kuin kerran viikossa soittokuntaharjoituksissa.
 
Minusta on, kun ei puhuta huipputasolle pääsystä.
 
Siis tässähän oli kyse siitä, onko olemassa yhtä ainutta oikeaa soittotapaa. Minusta taas ei ole, olipa kyse sitten ammattilais- tai harrastajatasosta. On tiettyjä periaatteita, jotka toimivat useimpien kohdalla, mutta minusta fysikaaliset ja mentaaliset eroavuudet eri yksilöiden välillä estävät sen, että voisi olla yhtä tiettyä, oikeaa tapaa. Mihin sinä perustat väitteesi, että on? Jos jokin soittotapa toimii sinun itsesi kohdalla, niin hyvä. Mutta ei se tarkoita, että se toimisi kaikkien kohdalla. Kun sinulla on meriittinä kymmenenkin oppilasta, joista KAIKKI saavat solidin 2-viivaisen A:n oppiesi avulla, niin silloin minäkin uskon, että tapasi on ainut oikea. Viisikin riittää.
 
Kieli iskee kevyesti ylähampaiden keskikohtaan 'sanomalla' ty" eikä "tu". Tuo kevyesti tarkoittaa: kielen iskua ei saa käyttää äänen syttymiseen liikaa. Ääni sytytetään puhaltamalla, mutta kieli täsmentää sen. Olikohan tarpeeksi selvästti sanottu?
 
Suuontelo toimii kaikukammiona ja paljon suurempana kuin suukappalen kuppi. Kun kieli on alhaalla ääni on lavea, jos se on korkealla ääni on kapea. Pääasia on, että tajuaa näiden vaikutuksen. Alitajuisesti kieli nousee ylä-äänissä ylös, eli sekin on harjoiteltava takaraivoon. Ääni lähtee äänen nopeudella pärinäkohdasta soittimen suuntaan ja suuonteloon. Se ei siis kulje ilmavirran avulla.
 
Molemmat on tärkeitä. Koska pallealihasten käytön oppiminen on vaikeampaa, niin sitä joutunee opettelemaan enemmän. Kuten sanoin soitossa käytetystä kokonaisenergian kulutuksesta pitäisi siirtää mahdollisimman paljon pallelle.
 
Kultainen keskitie ;-) Mieluummiin kevyt = "ylä-äänet on houkuteltava esiin taidolla, eikä prässäämällä".
 
Lyhyet tauot aina nenän kautta. Silloin säilyy huulien asento suukappaleeseen nähden ja ei hengitetä soittimesta tulevaa oluen hajuista ilmaa.
 
Ennen esiintymistä kannattaisi aina lämmitellä matalilla pitkillä äänillä. Suukappaleella päristely aloittelijalle on tärkeää. Kokeneemmat soittajat tekevät sitä sen vuoksi, että sitä voi tehdä vaikka autoa ajaessa, säästää aikaa. Eli se on ansatsin ylläpitoa ja lämmittelyä.
 
Nuo kysymykset, joita tuossa aikaisemmin esitin, oli tarkoitettu retorisiksi. Halusin niillä vain tuoda ilmi, että JOKAINEN noista mainitsemistani vaihtoehdoista on jonkun huippusoittajan mielestä oikea tapa. Esim. Jon Faddis oli muutama vuosi sitten Suomen klinikallaan vilpittömän hämmästynyt, kun häneltä, kysyttiin, soittiko hän pitkiä ääniä: "No. Why should i blow long notes? They don´t do anything for me."
 
Nuo eivät ole yksistään minun mielipiteitäni vaan hyvien opettajien oppeja, joita olen lukenut viimeaikoina.
 
Varmasti on paljon hyviä opettajia, jotka ajattelevat samoin. On myös paljon hyviä opettajia ja soittajia, jotka ajattelevat jostain asiasta toisin. Esim.
 
http://www.trumpetherald.com
 
on tutustumisen arvoinen saitti. Siellä käydään päivittäin satojen viestien voimalla keskustelua ansatsiasioista. Samoista asioista tulee huikean erilaisia mielipiteitä, ja usein nämä mielipiteet ovat niin hyvin perusteltuja ja kaikin puolin järkeenkäyvän tuntoisia - ainakin lukuhetkellä - että vähemmästäkin menee pää pyörälle. Eikä ole kysymys pelkästään mistään huippuartisteista, vaan osin ihan tavallisista harrastajasoittajista, jotka ovat saaneet parannusta soittoonsa hyvinkin erilaisin keinoin.
 
Toki on tarkoituksellisesti eri tyylejä. Jazztrumpetisti haluaa räkäisen viiltävän äänen ja klassinen pehmeämmän.
 
Onko Miles Davisin trumpetti Kind of Bluella räkäinen ja viiltävä? Oliko Adolf Hersethin soundi Chicagon sinfoniaorkesterin Mahler-levytyksissä pehmeä? Tuollaiset ovat vaarallisia yleistyksiä. Hyvällä soittajalla pitää tyylilajista riippumatta olla käytössä laaja valikoima soundeja, artikulaatiotapoja ja tyylikeinoja. Vain yhdellä, tietyllä tavalla soittaminen ei yksinkertaisesti tule kysymykseen.
 
Kun puhuin ajatusmaailmojen eroista, en niinkään tarkoittanut tyylisuuntaeroja vaan sitä, että eri ihmiset oppivat eri tavoin. Yksi selitys ei toimi kaikille. Joku haluaa toisenlaisen selityksen, joku taas haluaa kuulla, joku nähdä ja joku lukea asiasta. Ja joku ei opi sittenkään. Kaikki ihmiset eivät vain saa 2-viivaista a:ta trumpetilla. Hemmetti, tiedän yhden oppilaan, joka on soittanut 5 vuotta ja ollut kolmella eri opettajalla (mm. minulla, ikävä tunnustaa) ja joka ei saa torvesta ulos edes 1-viivaista a:ta.
 
Oppimateriaali voisi nykypäivänä olla huomattavasti havainnollisempaa, kun voi käyttää ääninäytteitä, videoita jne. Saattaa olla, että joku on esittänyt asioita niidenkin avulla, mutta kielitaitoni estää minua kovin paljon selaamasta netiä.
 
Maailmalla olevasta trumpetti- ja vaskikirjallisuudesta ei ole suomennettu promillen kymmenesosaakaan, ja samoin on nettisivujen laita. Jos ei ole marginaalisestikaan tutustunut vaikkapa nyt englanninkieliseen tarjontaan ja vaskisoittamisesta käytävään keskusteluun, niin minusta ei kannattaisi esittää aiheesta mitään kovin maailmojasyleileviä yleistyksiä.
 
EDIT: Korjasin pari kirjoitusvirhettä.

Jos joku on "saanut alkuopit", jotka toimivat hänelle, niin miksi ihmeessä tämä ei välittäisi näitä oppeja omalle oppilaalleen.
 
Jos hän pitää niitä niin itsestään selvyytenä, ettei osaa paneutua niihin?
 
Siis tässähän oli kyse siitä, onko olemassa yhtä ainutta oikeaa soittotapaa. Minusta taas ei ole, olipa kyse sitten ammattilais- tai harrastajatasosta.
 
Minusta tilanteessa jossa aloitetaan, otetaan torvi eka kertaa käteen, niin on vain yksi oikea tapa aloittaa. Harrastelijathan aloittavat yksikseen kotona ja pieleen menee. Itse menin pieleen ymmätämättä, että ne "mum-lihakset" pitää panna töihin. Minä puristin huulien sivuosia niin pirusti ja painoin suukappaletta lujaa. Kyllähän silläkin keinoin joku "Mehiläispolkka syntyi", mutta ei montaa kertaa peräkkäin, sillä silloin huulet oli jo sökö. Tässä on ehkä tärkein syy mennä alussa metsään. Toinen on, ettei ymmärretä pallean käyttöä.
 
Kun soittaa pelkillä huulien sivuosien lihaksilla syntyy huulen keskiosaan aukko, eikä rako (vihellystyyli). Tätä rakoa sitten yritetään pienentää puristamalla suukappaletta. Kun olen nyt puoli vuotta harjoituttanut "mum-lihaksia" pystyn puristamaan niillä 0,8 kg voimalla. Harrastelijasoittokaverini eivät pääse puoleenkaan siitä. Ei tuo luku ole tärkeä, vaan se, että niitä käytetään apuna.
 
Kolmas päävirhe on aloittaa puhaltamalla kääntämällä huulia siäänpäin, jolloin huulien kiinteämpi etuosan liha värähtelee. Houkutus siihen on suuri koska siten pääsee nopeimmin ylä-ääniin. Näin ei soittoa saa koskaan taipuisaksi. Ei aloittelija (ilman opettajaa) tahdo ymmärtää, että se löysä huulien takaosan liha pitää laittaa töihin ja sitä pitää kiinteyttää. Tarkoitan huulista sitä kohtaa joka pärisee, kun ilman suukappaletta päristellään.
 
Kun noin soittaa vuosia, niin onkin aikamoinen temppu muuttaa ansatsia oikeaan suuntaan, sillä se on iskostunut takaraivoon. Minä puhun edelleen aloittelijoista. Kuten Fred Fox sanoo "ansatsille on luotava kunnollinen perustus, jonka päälle aletaan rakentaa". Kun perustus on kunnossa tulee soitosta kivaa, kuten Koskela sanoi. Tuon perustuksen rakentamiseen menee kauan ja se on koko homman tärkein vaihe.
 
Sinä ja edellinen kirjoittaja puhutte huippujen soittotapojen eroavaisuuksista. Minä puhun perustan luomisesta jonka avulla kivutaan kohti huippua. Kuinka paljon meillä olisi hyviä trumpetisteja jos kaikki olisivat saaneet nuo alkuopit ajoissa? 80% harrastelijasoittajista tekee samat virheet kuin minä, minusta se on liian suuri luku, sillä harvassa soittokunnassa on ykkösstemmaan pystyvä trumpetisti, niistä on kova pula, samoin barytonisteista.
 
Kun on tehnyt oikein ja tunnollisesti tuon perustuksen, niin ollaankin jo pitkällä ja voidaan alkaa hiuksia halkomaan lopun pienistä eroavaisuuksista.
 
Onko Miles Davisin trumpetti Kind of Bluella räkäinen ja viiltävä? Oliko Adolf Hersethin soundi Chicagon sinfoniaorkesterin Mahler-levytyksissä pehmeä? Tuollaiset ovat vaarallisia yleistyksiä.
 
Puhut poikkeuksista. Tiedät aivan hyvin, että tanssimuusikot eivät käytä käyrätorven suukappaletta, että ääni pehmenisi (karkea esimerkki).
 
Hemmetti, tiedän yhden oppilaan, joka on soittanut 5 vuotta ja ollut kolmella eri opettajalla (mm. minulla, ikävä tunnustaa) ja joka ei saa torvesta ulos edes 1-viivaista a:ta.
 
Ehkä sinäkin oletit, että kai hän nyt sentään oikein on aloittanut? Vai etkö tiennyt noita tekijöitä jotka yllä kerroin ;-)

Minusta tilanteessa jossa aloitetaan, otetaan torvi eka kertaa käteen, niin on vain yksi oikea tapa aloittaa. Harrastelijathan aloittavat yksikseen kotona ja pieleen menee.
 
Niinpä. Kenenkään ei pitäisi aloittaa vaskisoittoa yksin kotona, ilman opastusta. Eikä minkään muunkaan instrumentin soittoa.
 
Sinä ja edellinen kirjoittaja puhutte huippujen soittotapojen eroavaisuuksista.
 
Heh, tuossa kyllä venytät "huippu"-käsitettä aika paljon. OK, on perusasioita, joista useimmat opettajat ovat yhtä mieltä. Mutta esimerkiksi jo tuo mainitsemani kielen paikka ja rooli soundinmuodostuksessa ovat asioita, joista väännetään kättä ihan tosissaan, ja monia eri tapoja käytetään menestyksekkäästi. Minusta kielen käyttö on ihan yhtä perustavan laatuinen juttu kuin huulien asentokin, eli sellainen juttu, johon on puututtava jo ensimmäisillä soittotunneilla. Ja jo ensimmäisen vuoden aikana on opetuksessa otettava suuressa määrin huomioon jokaisen oppilaan yksilölliset fyysiset edellytykset tässä ja monessa muussakin asiassa. Eli kyllä tuo yksilöllinen hienosäätö alkaa jo varhain. Ei kyse ole pelkästään mistään huippusoittajista.
 
Minä puhun perustan luomisesta jonka avulla kivutaan kohti huippua. Kuinka paljon meillä olisi hyviä trumpetisteja jos kaikki olisivat saaneet nuo alkuopit ajoissa?
 
En tiedä. Nykyään yhä harvempi aloittaa soittamisen itsekseen ja yhä useampi saa kunnollista (ainakin menneisiin vuosikymmeniin verrattuna) opetusta musiikkiopistoissa ja muissa vastaavissa. Monille saatetaan jopa selittää huulten eri osien roolia ja palleahengitystä. Siltikin ykköspulttiin on hankala löytää soittajia. Osalla soittajista kehitys varmaan tyssää varhain saatuihin huonoihin neuvoihin ja opittuihin huonoihin tapoihin. Väitän kuitenkin, että harvalla fyysiset tekijät ovat ihan oikeasti syynä, miksi ykkösstemmat eivät taitu. Palaan tähän vielä ihan tämän kirjoituksen lopussa.
 
Puhut poikkeuksista. Tiedät aivan hyvin, että tanssimuusikot eivät käytä käyrätorven suukappaletta, että ääni pehmenisi (karkea esimerkki).
 
Eivät varmaan, eikä se olekaan suukappaleesta kiinni. Hyvän tanssimuusikon pitää osata soittaa tarpeen mukaan pehmeästi tai räkäisesti. Samoin pitää hyvän klasari- tai jazzsoittajan. Tällöin pitää soiton eri muuttujia osata varioida tarvittaessa. Toki tämä on sitten jo vähän pidemmälle ehtineiden hommaa.
 
Miles muuten käytti hyvin käyrätorvimaista suukappaletta pehmentääkseen soundia. Samoin teki Clark Terry, ja tekee varmaan vieläkin. Eivät tosin ehkä tanssimuusikkoja siinä mielessä kuin sinä tarkoitit, mutta kevyen puolen kavereita kumminkin.
 
Ehkä sinäkin oletit, että kai hän nyt sentään oikein on aloittanut? Vai etkö tiennyt noita tekijöitä jotka yllä kerroin ;-)
 
Ensimmäisen soittotunnin jälkeen en ainakaan enää olettanut mitään. Usko huviksesi, että tein kaikkeni ja vietin päiväkausia miettien, mikä auttaisi. En tiedä sitä vieläkään. Haluaisin kuitenkin mielelläni ajatella, että vika ei ollut pelkästään opettajassa/opettajissa.
 
Opetushomma ei ole ihan niin yksinkertaista, että kerrotaan oppilaalle yksi ainoa totuus vaskisoitosta (tai jostain muusta) tietyssä, kiveen hakatussa muodossa, minkä jälkeen oppilas automaattisesti omaksuu sen ja alkaa menestyksekkäästi soveltaa sitä soitossaan. On mietittävä, miten asiat on kunkin oppilaan kohdalla syytä pukea sanoiksi, ja missä vaiheessa mikäkin asia on syytä kertoa oppilaalle. Jonkun oppilaan kohdalla voi puhua mum-lihaksista maailman tappiin asti, eikä mikään auta, mutta jokin muu, huulityöskentelyyn varsinaisesti liittymätönkin vertaus tai kielikuva saattaa saada lampun syttymään. Minusta yhtä oikeaa tapa trumpetinsoittoon ei voi olla siksi, että vaikka joitain tiettyjä fysikaalisia lainalaisuuksia voi ollakin, niin fysiologisen puolen lisäksi aivan yhtä tärkeää on se, miten a) tieto välitetään ja b) miten soittaja sen itse mieltää.
 
Kuten tuossa aikaisemmin sanoin, osa soittajista on varmasti sellaisia, joilla väärät opit hidastavat ja jopa estävät kehitystä. Väitän kuitenkin, että suurella osalla esteet ovat pikemminkin henkistä laatua. Ei jakseta treenata; ei kuunnella hyviä levyjä eikä käydä konserteissa; jos treenataan niin ei soiteta oikeita asioita ("Nää etydit on tylsiä. Kokeillaanpa, kuinka korkealle päästään!" KRÄÄKS!), ja salassa ollaan ihan tyytyväisiä siellä kolmospultissa oloon, koska se on mukavan paineetonta. Minulla nousevat karvat pystyyn fysiologis-mekanistisesta suhtautumisesta soittoon. Paljon tärkeämpää olisi innostaa soittajia: altistaa heitä hyvälle puhallinmusiikille ja muunkinlaiselle hyvälle musiikille, tutustuttaa heitä eri tyylisuuntiin, rohkaista improvisaatioon ja korvan kehittämiseen esim. plokkaamalla levyiltä juttuja, ja ohjata heitä kriittiseen tiedon hankintaan ja arviointiin.
 
Se mikä minua tässä keskustelussa eniten häiritsee,on seuraava asia. Olet koonnut oppisi tietyiltä tunnetuilta vaskisoittajilta, heidän oppilailtaan ja kirjallisuudesta. Tästä kaikesta olet plokannut omaan käyttöösi sen, mikä sinun kohdallasi on toiminut ja minkä olet kokenut loogiseksi. Ja juuri näin toki pitääkin tehdä!! Olet tehnyt siinä suuren työn ja ymmärrettävästi puolustat omia kantojasi. Näinkin pitää tehdä!! Minä olen vieläpä samaa mieltä suurimmasta osasta esittämiäsi näkemyksiä! Mutta:
 
Miksi juuri sinun näkemyksesi vaskisoitosta olisi se ainoa oikea ja lopullinen? Etkö soisi muille samaa ylellisyyttä kuin itsellesi, eli mahdollisuutta tutustua eri näkökantoihin ja tarvittaessa kritisoida niitä. Jos täällä netissä esittää jotain kuin se olisi jumalan sanaa, on suuri vaara, että joku kokematon sen sellaisena ottaa. Jos reaalimaailmassa esittää mielipiteitä soittamisesta kovin itsevarmaan sävyyn, on suurempi vaara, että joutuu todistamaan kompetenssinsa. "Kuka tämä kaveri on?" saattaa kuulija kysyä. "Miten se soittaa? Opettaako se? Keitä sen oppilaina on ollut? Mitä sen oppilaat ja kollegat on siitä mieltä?" Netissä voi kuka tahansa esiintyä auktoriteettina.

Sorry jos kirjoitan "kaikki tietävästi". Tyyli on tarttunut räväkämmiltä keskusteluareenoilta, joissa pitää hieman provosoida, että keskustelua syntyy.
Toisaalta sinä et ole esittänyt ainuttakaan konkreettista neuvoa johonkin asiaan, kai sinulla niitä kuitenkin on, koska olet opettanutkin? Niitähän minä kaivelen esiin ehkä liian provosoivasi. Esitän väittämiä ja odotan niiden kumoamista ja paremman tavan esittämistä. Ei mitään yleistä "ollaan niin montaa mieltä siitä ja siitä".
 
Mutta esimerkiksi jo tuo mainitsemani kielen paikka ja rooli soundinmuodostuksessa ovat asioita, joista väännetään kättä ihan tosissaan, ja monia eri tapoja käytetään menestyksekkäästi
 
Jos pysytään edelleen aloittelijoissa, ettei mene huippujen erimielisyyksien pilkun viilaamiseksi, niin: minusta pitää opettaa avoimen kurkun käyttö ajoissa. Se liittyy kieleen osin, sillä aloittelija pyrkii pitämään kielen takaosaa liian korkealla, jolloin ilmavirta ei kulje vapaasti. Sanomalla "haa", eikä "äh" huomaa eron mistä on kyse.
Se liittyy kieleen myös: periaatteessa ääni sytytetään aina puhaltamalla ja kieli tarkentaa alokkeen...ja voima palleasta. Tällöin kieli voi olla rentona ja pääsee nopeaan tuplakieleen. Aloittelijathan sytyttävät äänen kielellä 'iskien'.
 
Ja sitten tuo sama muulla tavalla?
 
Fyysisistä ominaisuuksista: onko normaalin näköisiä huulirakenteita (fyysisesti), joilla soitto ei tule onnistumaan lainkaan?
 
Ensimmäisen soittotunnin jälkeen en ainakaan enää olettanut mitään. Usko huviksesi, että tein kaikkeni ja vietin päiväkausia miettien, mikä auttaisi. En tiedä sitä vieläkään. Haluaisin kuitenkin mielelläni ajatella, että vika ei ollut pelkästään opettajassa/opettajissa.
 
Uskonhan minä. Kaverini pyrki aikoinaan Sarmaksen oppilaaksi, mutta kun Sarmas lateli hänelle liikaa ehtoja, esim. täydellisen sitoutuminen, sitkeuden ja hupikeikkojen kieltämisen opettamisen aikana, niin kaveri luopui hommasta. Kun on soittanut 15 vuotta väärin niin uuden 'oikean' ansatsin rakentamiseen pitää lähteä nollatilanteesta. Tiedän sen nyt itsekin kun olen sitä treenannut. Vanha tapa on pirun sitkeästi takaraivossa. Pitää joka minuutti keskittyä, että jokainen osa-alue tulee oikein tehdyksi.
 
On mietittävä, miten asiat on kunkin oppilaan kohdalla syytä pukea sanoiksi, ja missä vaiheessa mikäkin asia on syytä kertoa oppilaalle. Jonkun oppilaan kohdalla voi puhua mum-lihaksista maailman tappiin asti, eikä mikään auta,
 
On totta, että kertomalla ja kirjoittamalla ei asia mene perille. Mutta on olemassa monia keinoja, miten tunnistetaan oppilaasta tekeeköö hän asiat oikein. Minusta aiemmin mainitsemani opetusvihkonen pyrkii mahdollisimman havainnollisiin tapoihin kuvien ym. avulla. Ovatko ne oikeita, siitä voidaan keskustella.
 
Väitän kuitenkin, että suurella osalla esteet ovat pikemminkin henkistä laatua. Ei jakseta treenata; ei kuunnella hyviä levyjä eikä käydä konserteissa; jos treenataan niin ei soiteta oikeita asioita ("Nää etydit on tylsiä. Kokeillaanpa, kuinka korkealle päästään!" KRÄÄKS!), ja salassa ollaan ihan tyytyväisiä siellä kolmospultissa oloon, koska se on mukavan paineetonta.
 
Lipsahdit taas pidemmälle. Jos aloittelija, joka ei ole saanut ansatsiaan siihen kuntoon, että viivaston ylä-ääniä ei saisi edes ottaa kuuntelee jotain Canadian Brassia ja alkaa yrittää matkia heitä, niin avot opit menivät kankkulan kaivoon.
Tietysti on olemassa kiinnostavia kappaleita alarekisterillekin, mutta ei niitä levyiltä kuule. Minä olen nyt harjoitellut puoli vuotta uutta ansatsia ja en ole käyttänyt nuotteja vielä oikeastaan yhtään. Minun ei tarvi opetella enää nuotin lukua. Tärkeämpää on keskittyä niihin lukemattomiin tekijöihin joilla se perustus rakennetaan.
 
Miksi juuri sinun näkemyksesi vaskisoitosta olisi se ainoa oikea ja lopullinen? Etkö soisi muille samaa ylellisyyttä kuin itsellesi, eli mahdollisuutta tutustua eri näkökantoihin ja tarvittaessa kritisoida niitä. Jos täällä netissä esittää jotain kuin se olisi jumalan sanaa, on suuri vaara, että joku kokematon sen sellaisena ottaa. Jos reaalimaailmassa esittää mielipiteitä soittamisesta kovin itsevarmaan sävyyn, on suurempi vaara, että joutuu todistamaan kompetenssinsa. "Kuka tämä kaveri on?" saattaa kuulija kysyä. "Miten se soittaa? Opettaako se? Keitä sen oppilaina on ollut? Mitä sen oppilaat ja kollegat on siitä mieltä?" Netissä voi kuka tahansa esiintyä auktoriteettina.
 
Tässä olet aivan oikeassa ja pyysin sitä anteeksi tuolla alussa. Kyllä minun tarkoitukseni on kuulla erilaisia mielipiteitä ja oppia niistä samalla tavalla kun olen yrittänyt omaksua tähän astisesta etsimistäni aineistoistakin. En tiedä opinko diplomaattiseen kielenkäyttöön vanhana ukkona, mutta olen hiton kiinnostunut kuulemaan, miten tehdään perustus hyvälle ansatsille ja jos siitä syntyy jotain samaa mieltä olevaa tekstiä, niin edetään sitten vaikka huipulle asti. Minä kun siellä en ole käynyt niin olen huono siinä asiassa. Tulee kuitenkin pakosta ihmeteltyä kuunnellessa ja katsellessa esim. Timofei Dokszitserin soittoa, että miten hitossa tuo tehdään. Täytyyhän siihen olla keinot?

Kiva että alkaa viritä keskustelua, kaikkea ei ehdi edes kommentoimaan enää, mutta koitan taas jotain kirjoitella. Koitan ennenkaikkea kumota kaikkea tuntuusiltäettä- ja sanotaanettä- ja senkerrotaansanoneenettä-tietoutta jota vaskipiireissä edelleenkin valitettavan paljon esiintyy, johtuen paljolti myös vaskisoittimien ansatsin hahmottamisen vaikeudesta ja hyvien opettajien puutteesta.
 
Kaikki tietous mitä itselleni on kertynyt on suoraan lähteestä, ei mutu-pohjalta tai kauniita lauseita kirjoista. Ymmärsin onneksi ennenkuin oli liian myöhäistä että vaskisoittoa voi oppia vain asiansa osaavalta opettajalta. Sekään ei yksin riitä että opettaja on loistava ammattilainen, vaan hänen täytyy myös kyetä tuomaan asiansa sanoiksi ja erityisesti mielikuviksi. Jokainen oppilas on aina erilainen, sama mielikuva ei käy jokaiselle koska jokainen hahmottaa oman ansatsinsa erilailla ja tuntee sen myöskin eri tavoin.
 
Ainoa "mittari" jolla vaskisoittoa voi hahmottaa on soundi. Siksi opettajan rooli on keskeinen, koska oma korva tottuu nopeasti ja on hyvin valheellinen. Esim. Omaan korvaan pyöreän kaunis ääni voi saliin kuulostaa vaisulta ja tuhnulta. Opettajan vastuulla on olla oppilaan korvina niin kauan kunnes oikea soittotapa löytyy ja oppilas oppii kontrolloimaan soittoaan ja harjoitteluaan.
 
Kun vanhaa soittotapaa aletaan muuttaa, tarvitaan kontrollia paljon ja uusien oppien iskostuessa voidaan kontrollikäyntejä harventaa. Vuosi on hyvin lyhyt aika tässä. Opiskeluaika on siitä ylellistä että on vielä aikaa, työssäkäyvän on oltava todella tarkkana mikäli ansatsin muutokseen ryhdytään, koska vanha soittotapa tunkee esiin koko ajan. Rinnakkaisansatsien käyttö on huono tie.
 
Ansatsin vaihdossa on tärkeää että uudella soittotavalla saavutetaan HETI jotain parempaa mitä vanhalla ansatsilla, aivan kuten suukappaleenkin vaihdossa. (valitettavan paljon kuulee vieläkin ihmisten sanovan "Otin uuden suukappaleen, vuosi meni totutellessa mutta kyllä se nyt alkaa toimimaan hyvin") Kaikki ei tietenkään toimi samalla lailla kuin ennen, mutta kun saa köyden päästä kiinni niin pitää pitää kiinni sinnikkäästi. Kolme päivää huolimattomuutta ja taas on jo soundi palannut vanhaan.
 
Ansatsin muutoksessa on siis kyseessä erityisesti soundikuvan muutos.
 
Muutos voi tuntua shokeeraavalta ja tällöin voi ainoastaan luottaa opettajaan. Siksi onkin harmi että todella asiansa osaavia opettajia on niin vähässä. Sitä enemmän pitäisi taistella että pääsisi tällaiselle.
 
Provosoiva kirjoitustapa on asia sinänsä, mutta jos jotain mielipidettä jyrää vahvana totuutena ja ainoana tienä pitää olla todella vankat perustelut. "Mää oon sitä kokeillut jonkun aikaa ja tuntuu hyvältä" ei todellakaan riitä. Sitähän ansatsin kehittäminen on, jatkuvaa kokeilua. Menee vuosia kunnes huomaa tajunneensa jonkin asian ihan erilailla ja vasta sitten oivaltaa että näinhän se tarkoittikin. Vuosi on lyhyt aika, tärkeintä on tasainen itsensä kehittäminen. Välillä otetaan takapakkia ja myönnetään että tie ei ollut oikea ja sitten taas jatketaan.
 
Erikseen on sitten luonnonnaamat, joille torvi on vain vahingossa tai tähtien ansiosta istahtanut kohdalleen. Nämä harvinaiset kadehdittavat kyvyt voivat kehittää musikaaliset kykynsä vaskisoittajalle hämmästyttäviin mittoihin. Koska Suomi on kuitenkin pieni maa ja soittajamäärät vähäiset ei luonnonvalinta ole oikea menetelmä vaan olemassaolevien resurssien mahdollisimman hyvä hyödyntäminen. (puhutaan siis yhä ihmisistä kuitenkin... :))
 
Me muut taasen käymme sitä toista tietä, jota pitkin voi päästä yhtä hämmästyttäviin tuloksiin ja lisäksi oppia soittamisen tekniikasta hämmästyttävästi.
Jopa niin paljon että pystyy tekemään eläkeikään asti töitä soolosoittajana/äänenjohtajana taiteellisen tason mitenkään kärsimättä.
 
Takaisin asiaan. On naurettavaa väittää että aloittelijoiden ja ammattilaisten soitonopetuksessa pitäisi olla jonkinlainen ero. Aina helpompaa on jos aloittelijan kanssa lähdetään oikeista asioista liikkeelle eikä jätetä ansatsin kehittämistä arpapeliksi. En mielelläni kutsu mitään soittotapaa vääräksi, mutta on siis olemassa vaikeampia ja helpompia tapoja soittaa vaskisoittimia. Niin monia kuin on soittajia. Soittaahan voi vaikka nenällään mutta tärkeätä olisi opastaa aloittelija tunnetujen karikoiden ohi eikä antaa alkajan ansatsin "kehittyä luonnollisesti".
 
Mikäli ansatsi "kehittyy luonnollisesti" on tuloksena yksi huippu 10000:sta ja kaikke muut joutuvat myöhemmin urallaan käymään läpi ansatsimuuttorumban, etenkin jos ammattilaiseksi tahtoo. Ihan samat periaatteet toimii ammattilaisella ja amatöörillä, toinen vaan kehittää ne pidemmälle.'
 
Opiskeluaikanai pääsin todistamaan mitä hienoja tuloksia saadaan kun hyvä opettaja pitää huolen alusta asti opetuksen suunnasta. Suomeen on tulossa todella loistavia harrastajavaskimuusikoita, joista sitten valikoituvat myös ne jotka rakastavat soittamista niin paljon että haluavat sitä ammatikseen tehdä.
 
Nyt heittämään frisbeetä ja miettimään mitä ihmettä oikein ajoinkaan takaa.

Sorry jos kirjoitan "kaikki tietävästi". Tyyli on tarttunut räväkämmiltä keskusteluareenoilta, joissa pitää hieman provosoida, että keskustelua syntyy.
 
No kärjekäshän tässä olen ollut minäkin.
 
Toisaalta sinä et ole esittänyt ainuttakaan konkreettista neuvoa johonkin asiaan, kai sinulla niitä kuitenkin on, koska olet opettanutkin?
 
En olekaan. Minusta tällainen nettifoorumi ei ole mikään häävi paikka antaa tai ottaa neuvoja vaskisoitosta ainakaan kovin oppimestarimaiseen sävyyn. Kirjoitettu teksti on helppo ymmärtää väärin, ihmiset ovat erilaisia ja näkemättä tai kuulematta soittajaa on melkein mahdotonta sanoa mitään varmasti toimivaa. Tietysti voi sanoa, että "kokeilepa tätä", "minulla/kaverillani toimii tämä" tai vaikka, että "opettaja x suosittelee tätä." Mutta ei, että "tee näin".
 
Niitähän minä kaivelen esiin ehkä liian provosoivasi. Esitän väittämiä ja odotan niiden kumoamista ja paremman tavan esittämistä.
 
Mikä tekee jostain soittotavasta paremman kuin toisesta? Se, että se toimii sinun kohdallasi? Se, että se toimii minun kohdallani? Se, että se toimii enemmistön kohdalla? Minusta ei mikään näistä. Ei täällä ole järkeä alkaa "kumoamaan" eri soittotapoja. Mutta erilaisista soittotavoista voi aina keskustella, ei huonommista tai paremmista.
 
minusta pitää opettaa avoimen kurkun käyttö ajoissa. Se liittyy kieleen osin, sillä aloittelija pyrkii pitämään kielen takaosaa liian korkealla, jolloin ilmavirta ei kulje vapaasti.
 
Tämä on totta. Avoimen kurkun käyttö on opetettava heti alussa, ja sitä voidaan edesauttaa erilaisin hengitysharjoituksin. Esim. Chase Sanbornin kirjasta "Brass tactics" löytyy paljon hyviä harjoituksia.
 
Aloittelijathan sytyttävät äänen kielellä 'iskien'.
 
Niin, kielihän artikuloitaessa oikeastaan vetäytyy eikä iske.
 
Ja sitten tuo sama muulla tavalla?
 
Siitä on hirveän vähän erimielisyyttä, pitääkö kurkkua pitää aiku ja iskeekö kieli vai vetäytyykö. Variaatiota tuleekin sitten esim. kielen sijoittelussa. Nykyään varmaan useimmin opetetaan, että kielen kärki koskee jonnekin yläetuhampaitten taakse. Niin soitan minäkin ja sitä mieltä taisit olla sinäkin. Kuitenkin esim. Herbert Clarke ja Claude Gordon (tai siis nykyään heidän kannattajansa, Clarke ja Gordonhan ovat jo pitkään olleet montussa) ovat sitä mieltä, että kielen kärjen pitäisi olla ankkuroitu alaetuhampaitten takana, jolloin kielen keskiosa tekee varsinaisen työn koskien yläetuhampaitten taakse. Ideana on, että kieli harhailee vähemmän ja mm. ero tuplakielen t- ja k-tavujen välillä on mahdollisimman pieni. Monet soittavat näin, mutta minä en ole koskaan saanut tuota tekniikkaa toimimaan.
 
Ennenhän opetettiin, että aluke pitäisi tuottaa ikäänkuin sylkäisisi roskan pois huulien välistä. Tällöin kieli tulee hampaiden väliin. Sittemmin tämä tuomittiin varsin laajalti. Nyttemmin on kuitenkin esim. jenkkilässä varsin kovassa huudossa Jerome Calletin ns. Superchops-metodi, joka perustuu käsittääkseni nimenomaan siihen että kieli tulee hampaiden väliin ja tavallaan kontrolloi koko ansatsia. Tälläkin systeemillä on vankat kannattajansa.
 
Eli siis näinkin perustavanlaatuisessa asiassa on koulukuntaeroja. Mikä näistä nyt sitten on paras tapa? Mene ja tiedä. Varmaan se, joka kunkin kohdalla toimii parhaiten.
 
Itse soitan ja opetankin niin, että kieli on yläetuhampaitten takana lähempänä kärkeä kuin ienrajaa. Jos ei se jollakin lähde toimimaan, niin sitten kokeillaan jotain muuta.
 
Fyysisistä ominaisuuksista: onko normaalin näköisiä huulirakenteita (fyysisesti), joilla soitto ei tule onnistumaan lainkaan?
 
Voi olla. Minulla on ihan normaalin näköiset huulet ja hyvät hampaat, mutta aloittaessani en tahtonut saada ääntä tulemaan torvesta millään. Sitten sattui koulun pihalla "pieni" tapaturma, jossa yläetuhammas tuli melkein ylähuulesta läpi (pysyen siis kuitenkin kiinni yläleuassa). En tiedä menikö tuossa jotain hermoratoja uusiksi vai rustottuiko huuli jotenkin, mutta huulen parannuttua soitto alkoi toimia ihan eri lailla. En kuitenkaan suosittele tuota metodia...
 
Lipsahdit taas pidemmälle. Jos aloittelija, joka ei ole saanut ansatsiaan siihen kuntoon, että viivaston ylä-ääniä ei saisi edes ottaa kuuntelee jotain Canadian Brassia ja alkaa yrittää matkia heitä, niin avot opit menivät kankkulan kaivoon.
Tietysti on olemassa kiinnostavia kappaleita alarekisterillekin, mutta ei niitä levyiltä kuule.
 
Itse asiassa mm. juuri Canadian Brassin nimellä taidetaan julkaista nuottivihko/komppilevy-sarjaa, joka etenee ihan piippulauluista tuonne Haydniin ja Hummeliin asti asteittain vaikeutuen. Niillä levyillä on sekä säestykset että sooloraidat.
 
olen hiton kiinnostunut kuulemaan, miten tehdään perustus hyvälle ansatsille ja jos siitä syntyy jotain samaa mieltä olevaa tekstiä, niin edetään sitten vaikka huipulle asti. Minä kun siellä en ole käynyt niin olen huono siinä asiassa.
 
No, onneksi minä olen huippusoittaja, niin saadaan vähän absoluuttista tietoa tällekin foorumille... (Vitsi, vitsi!!!)
 
Tulee kuitenkin pakosta ihmeteltyä kuunnellessa ja katsellessa esim. Timofei Dokszitserin soittoa, että miten hitossa tuo tehdään. Täytyyhän siihen olla keinot?
 
Ja sinä syytät minua sitä, että puhun liikaa huippusoittajien soittotavoista? Itsehän tuota droppailet Dokschitzeria, Harjannetta ja Canadian Brassia referenssiksi joka paikkaan... (Jos elämänkatsomukseni sallisi minun käyttää hymiöitä, niin tähän varmaan tulisi nyt sellainen silmää iskevä hymiö.)

...vielä tuosta liiallisesta itsevarmuudestani. Olen koko pitkän ikäni soittanut kaikissa kaupunkini soittokunnissa ja tunnen paljon puhaltajia ja siten olen puhunut näistä asioista hyvin monien eritasoisten puhaltajien kanssa.
 
Pidempään harrastaneet (harrastelijat) eivät enää jaksa paneutua asiaan tarpeeksi intensiivisesti.
 
Mitä paremmalta trumpetistilta asioita kyselen ja esitän ajatuksiani, sitä epämääräisempiä vastauksia saan "älä tuollaisilla yksityiskohdilla itseäsi kiusaa, puhalla alaääniä, treenaa, pidä taukoja, työtä työtä ja työtä" jne. Jos tuollaisia vastauksia saa niin on kai turha vastata, että puhallan 2...3 tuntia joka päivä juuri noin. Voihan olla, että he katsoivat minut toivottomaksi tapaukseksi johon ei kannata aikaansa tuhlata.
 
Vaikka sain Koskelalta hyviä neuvoja, ei hänkään tajunnut puhua esim "mum-lihaksista" mitään. Palleahengityksen häneltä opin ja se auttoi aika lailla. Hän oli hyvin innokas opettamaan ja puhui tuntitolkulla ja ennenkaikkea hän näytti kuinka helppoa soitto on. Hän ottaa laatikosta trumpetin ja sanoo "otan kolmiviivaisen C:n ensimmäisenä äänenä" ja hän otti sen. Tämä sai minut harjoittelemaan hyvin intensiivisesti kaksi vuotta ja tulos nolla.
 
Jos et osaa käyttää esim. "mum-lihaksia", niin ei auta mitään vaikka puhaltaisi yökaudet, kuukausitolkulla. Tai jos soitat huulien etuosan lihaksilla, jos et tajua "avoin kurkku" käsitettä, jos käytät liikaa huulien sivuosien lihaksia jne. Pitkä lista, mikä tarkoittaa, että pitää aloittaa nollatilanteesta uudelleen. Kun on soittanut 20-vuotta, niin on aika vaikea ajatus "pitää aloittaa nollatilanteesta" ja romuttaa kaikki siihen asti opittu, lopettaa keikkailu ja sulkeutua kammioonsa harjoittelemaan _oikein_.
 
Sarmas ehkä laittoi oppilaat aloittamaan alusta, kempä tietäisi sen. Harjanne, Välimäki, Nalle Lehtonen ja pari muuta lähes huippua sen tietää, mutta en ole heihin törmännyt, vaikka ovat kotikupunkini kasvatteja. Nalle soitti samassa soittokunnassa ennen Sarmasta ja oli tavallinen tööttääjä. Sitten hän katosi ja ilmestyi kuin tyhjästä soolotrumpetistina...tosin tanssiorkesterissa. Tämän taikatenmpun teki jälleen Sarmas.
 
Luettele minulle ne suomalaiset opettajat jotka puhuvat, opettavat näitä "perustuksen rakentamisasioita"? Lista taitaa olla aika lyhyt? Kuka heistä olisi laittanut esim. minut aloittamaan nollatilanteesta? Jos sellaiseen olisin törmännyt ei se ainakaan rahasta kiinni olisi jäänyt.
 
Kun näin on ja olen jo itse itselleni todistanut muuttamalla ansatsini radikaalisesti paremmaksi, niin toki siinä itsevarmuus kasvaa...välillä yli äyräiden innostuneena. Poikkeuksena aikaisempaan nyt tiedän lähes jokaisessa ongelmakohdassa miten se korjataan. "puhalla, treenaa, työtä" jne. ei vie asiaa yhtään eteenpäin. En silti pysty omalla soitollani kenellekään todistamaan tätä, koska olen jo liian vanha, sairas ja voimaton esittämään 'loistokkuutta'. Se ei ole minulle tärkeää. Tärkeää on se miten asiat teen ja se, että voisinko jotain auttaa opeillani.
 
Jos saat yksityiskohtaisilla neuvoilla itsevarmuuteni horjumaan se on hiton hyvä asia. Ei minua pidä ottaa "totuudentorvena", sillä olen huono kirjoittaja ja epädiplomaattinen...sorry edelleen.

Mitä paremmalta trumpetistilta asioita kyselen ja esitän ajatuksiani, sitä epämääräisempiä vastauksia saan "älä tuollaisilla yksityiskohdilla itseäsi kiusaa, puhalla alaääniä, treenaa, pidä taukoja, työtä työtä ja työtä" jne. Jos tuollaisia vastauksia saa niin on kai turha vastata, että puhallan 2...3 tuntia joka päivä juuri noin. Voihan olla, että he katsoivat minut toivottomaksi tapaukseksi johon ei kannata aikaansa tuhlata.
 
Hmm. Jos soittaa noin paljon päivittäin niin on kyllä fyysisesti niin hyvässä kunnossa ettei paremmasta väliä. Ihan yleisenä ohjeena kaikille vaskisoittajille olisi hyvä muistaa pitää se mieli koko ajan mukana, esim. laittaa herätyskello soittamaan viiden minuutin päästä ja sitten miettiä mitä sai aikaan sen viiden minuutin aikana. Ja jatkaa tätä itsensä kiusaamista.
 
Mikäli harjoittelee jotain kappaletta, kannattaa (erityisesti) vaskisoittajan unohtaa läpisoittaminen ja keskittyä kappaleen varsinaisiin teknisiin ongelmapaikkoihin, ja tehdä niihin sopivia harjotteita. En ymmärrä miksi edelleen jopa ammattiopiskelijoiden kuulee soittavan soolokappaleita uudestaan ja uudestaan läpi ennen keikkaa, kun pitäisi päinvastoin kevyesti käydä läpi teknisiä kohtia ja mielessään käydä läpi kappaleen musiikillista puolta. Kun vaskisoittajan kapasiteetti on kuitenkin rajallinen, niin miksi ihmeessä juuri vaskisoittajat tuhlaavat eniten aikaansa? Korkeita paikkoja kihnutetaan ja aina vaan menee huonommin ja huonommin. Kappaletta veivataan eestaas mutta edes perusvirityksestä ei pidetä huolta.
 
Vaikka sain Koskelalta hyviä neuvoja, ei hänkään tajunnut puhua esim "mum-lihaksista" mitään. Palleahengityksen häneltä opin ja se auttoi aika lailla. Hän oli hyvin innokas opettamaan ja puhui tuntitolkulla ja ennenkaikkea hän näytti kuinka helppoa soitto on. Hän ottaa laatikosta trumpetin ja sanoo "otan kolmiviivaisen C:n ensimmäisenä äänenä" ja hän otti sen. Tämä sai minut harjoittelemaan hyvin intensiivisesti kaksi vuotta ja tulos nolla.
 
Hengitysasioista puhutaan kovin paljon, mielestäni ensin pitäisi keskittyä soittoasennon puutteiden korjaamiseen. Oikea hengitystapa auttaa myös tietenkin ryhdin löytämisessä. Hyvästä hengitystavasta ei saa kuitenkaan kaikkea hyötyä irti ennenkuin on saatu myöskin se kaula rennosti oikenemaan. Valitettavan usein näkee soittajien ottavan leveän ja tukevan seisoma-asennon seisaaltaan soitettaessa. Se onkin erinomainen tapa saada lantion seutu jäykäksi. Siihen vielä lisätään kunnon lukkopolvet niin saadaan persus mukavasti kekalleen taaksepäin ja lantio entistä enemmän lukkoon. Siitä ylöspäin meneekin mukavasti vatsa kaarelle, hartiat eteenpään ja lisätään päälle niska kenoon eteenpäin niin paketti on täydellinen. Yritä siinä sitten hengittää. Lisätään mukaan vielä perussuomalainen kroppa jossa ei irtonaista paikkaa olekaan. Voice Massage-terapialle olisi tilausta...
 
Jos et osaa käyttää esim. "mum-lihaksia", niin ei auta mitään vaikka puhaltaisi yökaudet, kuukausitolkulla. Tai jos soitat huulien etuosan lihaksilla, jos et tajua "avoin kurkku" käsitettä, jos käytät liikaa huulien sivuosien lihaksia jne. Pitkä lista, mikä tarkoittaa, että pitää aloittaa nollatilanteesta uudelleen. Kun on soittanut 20-vuotta, niin on aika vaikea ajatus "pitää aloittaa nollatilanteesta" ja romuttaa kaikki siihen asti opittu, lopettaa keikkailu ja sulkeutua kammioonsa harjoittelemaan _oikein_.
 
Hyvä opettaja osaa katsoa asiat jotka tarvitsee muuttaa, ja miten ne helpoiten voi muuttaa. Yleensä lähdetään soundikuvan muutoksesta, jolloin oppilasta autetaan ymmärtämään mahdollisimman resonoivan äänen arvo. Kaikki ilma joka ei huulissa muutu ääneksi on hukattua ilmaa.
 
Luettele minulle ne suomalaiset opettajat jotka puhuvat, opettavat näitä "perustuksen rakentamisasioita"? Lista taitaa olla aika lyhyt? Kuka heistä olisi laittanut esim. minut aloittamaan nollatilanteesta? Jos sellaiseen olisin törmännyt ei se ainakaan rahasta kiinni olisi jäänyt.
 
Torvipuolella on jo muutamia. Hyviä opettajia on joka vaskisoittimelle mutta todelliset ansatsigurut ovat harvassa. Sinänsä harmittavaa, vaskisoitto kun on oikeasti aika helppoa. Sitä kun vaan kaikki oppii että se on vaikeata.
 
Kun näin on ja olen jo itse itselleni todistanut muuttamalla ansatsini radikaalisesti paremmaksi, niin toki siinä itsevarmuus kasvaa...välillä yli äyräiden innostuneena. Poikkeuksena aikaisempaan nyt tiedän lähes jokaisessa ongelmakohdassa miten se korjataan. "puhalla, treenaa, työtä" jne. ei vie asiaa yhtään eteenpäin. En silti pysty omalla soitollani kenellekään todistamaan tätä, koska olen jo liian vanha, sairas ja voimaton esittämään 'loistokkuutta'. Se ei ole minulle tärkeää. Tärkeää on se miten asiat teen ja se, että voisinko jotain auttaa opeillani.
 
Hyvä näin. Jos kehitysintosi jatkuu saattaa olla että ensi vuonna tähän aikaan olet aivan eri mieltä, hahmotat asioita eri tavalla ja ajattelet aivan toisin. Siksikin on vaarallista jakaa neuvoja kun prosessi on kesken. Ja eihän toisaalta vaskisoittaja ole koskaan valmis, se on kirjasitaatti jonka olen valmis mukisematta hyväksymään.
 
Jos saat yksityiskohtaisilla neuvoilla itsevarmuuteni horjumaan se on hiton hyvä asia. Ei minua pidä ottaa "totuudentorvena", sillä olen huono kirjoittaja ja epädiplomaattinen...sorry edelleen.
 
Omasta mielestäni yksityiskohtaisten neuvojen jakaminen tällaisessa foorumissa on vaarallista. Kukaan ei ole kontrolloimassa jälkiseuraamuksia. Eräällä toisella foorumilla saksalainen guru suositteli hyvin kapearimmistä suukappalettaan koska "sillä ei voi prässätä koska reuna satuttaa liikaa" (!) meni vuosi ja eräs onneton kirjoittaa kuinka oli vaihtanut ja huuli ei sitten kestänyt kun kapealla rimmillä prässättiin. Vähän sama tuossa no-pressure metodissa, jota siis alun alkaen aloin vastustamaan. Ehkä joku innostuukin kokeilemaan, keventää prässiä ja sitten ylähuuli sitä myöten kiristyy. Tulee rankka harjoitus tai paljon keikkoja ja uusi soittotapa unohtuu kun pitäisi tulla ääntä torvesta vielä kolmaskin tunti. Sitten aletaan prässätä kiristyneeseen ylähuuleen ja...
 
Vastuutonta kenties myös omat kommenttini tasaisemmasta prässistä, mutta jos huolella lukee niin huomaa etten missään vaiheessa ole puhunut prässin lisäämisestä (varsinkaan ylärekisterissä) vaan soittotuntuman tasapuolistamisesta kaikissa rekistereissä samankaltaiseksi, niin että on hyvä kontakti aina suukappaleen ja huulten välillä. Kenties joku tekee niin ja prässää liikaa ja... Onneksi en usko että monikaan tämän lukijoista tekee mitään kovin konkreettista, saapahan uusia ajatuksia ja ehkä funtsii soittamistaan yleisellä tasolla. Mene tiedä.

Hmm. Jos soittaa noin paljon päivittäin niin on kyllä fyysisesti niin hyvässä kunnossa ettei paremmasta väliä.
 
Tuo oli tietenkin taukoineen ja siihen sisältyy pelkällä suukappaleella päristelyä joutoaikoina.
 
Mikäli harjoittelee jotain kappaletta, kannattaa (erityisesti) vaskisoittajan unohtaa läpisoittaminen ja keskittyä kappaleen varsinaisiin teknisiin ongelmapaikkoihin, ja tehdä niihin sopivia harjotteita.
 
Tästä olemme samaa mieltä ja se pätee muihinkin soittimiin. Myös soittoasennosta olen samaa mieltä. Pystyasento kädet levällään, soitin suunnattuna vastapäisen seinän katonrajaan on diivailua ja näyttävän näköistä. Mutta jos homma toimii, niin mikä ettei. Koskela kuvasi ihanne soittoasentoa "on kun istuisi WC-pytyllä ponnistamassa". Olihan joku (olikohan Gillespie) taivuttanut trumpetin kellon ylöspäin ja lienee ihan viisas temppu.
 
Hengitysasioista puhutaan kovin paljon, mielestäni ensin pitäisi keskittyä soittoasennon puutteiden korjaamiseen. Oikea hengitystapa auttaa myös tietenkin ryhdin löytämisessä. Hyvästä hengitystavasta ei saa kuitenkaan kaikkea hyötyä irti ennenkuin on saatu myöskin se kaula rennosti oikenemaan
 
Nämä liittyvät toisiinsa kuin perse ja paita. Kun ymmärtää palleahengityksen tarkoituksen, ymmärtää myös oikean soittoasennon ja päinvastoin.
Jo edesmennyt hyvä trumpetisti Leif Kålmann neuvoi tuota 'diivailuasentoa', mutta hän kuvasi sillä sitä, että "trumpetistin pitää olla itserakas, itsevarma ja peloton, jos arkailee, niin se korkea ääni saattaa lipsahtaa sivuun". Onhan mitattu sinfoniaorkerterin soittajien pulssia konsertin aikana. Korkein pulssi on trumpetisteilla ennen korkeita ääniä.
 
Torvipuolella on jo muutamia. Hyviä opettajia on joka vaskisoittimelle mutta todelliset ansatsigurut ovat harvassa. Sinänsä harmittavaa, vaskisoitto kun on oikeasti aika helppoa. Sitä kun vaan kaikki oppii että se on vaikeata.
 
Niin vaskisoitto on valitettavan vähän arvostettua, kuten instrumenttaalimusiikki yleensäkin. Joku YLE1 sitä soittaa, mutta enpä muista koska televisiosta olisi tullut jonkun loistokkaan trumpettisolistin virtuositeettia tjmv. Laulaja on aina se N:o 1, vaikka taustaorkesterissa on koko ikänsä opiskelleita huippumuusikoita. Ei heidän nimiään mainita. Samoin sovittajaa ei arvosteta, vaikka hänen osuutensa on paljon suurempi kuin säveltäjän. No poikkesin aiheesta tapani mukaan ;-)
 
Hyvä näin. Jos kehitysintosi jatkuu saattaa olla että ensi vuonna tähän aikaan olet aivan eri mieltä, hahmotat asioita eri tavalla ja ajattelet aivan toisin. Siksikin on vaarallista jakaa neuvoja kun prosessi on kesken. Ja eihän toisaalta vaskisoittaja ole koskaan valmis, se on kirjasitaatti jonka olen valmis mukisematta hyväksymään.
 
Toivottavasti ensi vuonna olen eri mieltä oppiakseni uutta, mutta siihen tarvitaan hyvät perustelut. Soittamista en jatka ensi vuonna, sillä voimani ei riitä enää niin pitkälle. Minä ostin "digitaalisen trumpetin, EWI4000s", eli ei ole ansatsiongelmia ;-)
Toki jatkan ansatsin tutkimista maailman tappiin asti.
 
Eiköhän tämä turinointi meidän osalta riitä. Jos tulee uteliaita aloittelijoita kyselemään onelmistaan, niin palataan auttamaan kykyjemme mukaan.
Tapasin eilen Kojon oppilaan (muista syistä) ja tarinoimme ansatsista jonkin aikaa. Poika oli kyllä oikeilla jäljillä, vaikka en siinä ajassa paljoakaan kehdannut häntä testata. Toki hänen piti yrittää esittää minulle sitä kolmiviivaista c:tä (huonolla menestyksellä), eli ei kovin tiukka kuri ole päällä ;-)

Ehkäpä tämä keskustelu voisi päättyä tähän siis. Muutamia kommentteja vielä:
 
Suuontelo toimii kaikukammiona ja paljon suurempana kuin suukappalen kuppi. Kun kieli on alhaalla ääni on lavea, jos se on korkealla ääni on kapea. Pääasia on, että tajuaa näiden vaikutuksen. Alitajuisesti kieli nousee ylä-äänissä ylös, eli sekin on harjoiteltava takaraivoon.
 
On pakko kommentoida tätä. Mikäli kielenkäytön laiminlyö näin on seurauksena vain ongelmia. Lahjakas alkaja saa helposti keskirekisteriin ison pyöreän soundin antamalla sen montun olla apposen ammollaan, mutta kenelläkään ei ole sellaista hengityssysteemiä että suutila aukinaisena saisi ylärekisterin toimimaan. Vaillinaista kielenkäyttöä joutuu kompensoimaan puhalluksen ylityöllä ja kasvolihasten ylimääräisellä työskentelyllä. Kun meille on niin uskomattoman monipuolinen lihas kuin kieli annettu niin käytetään sitä myös.
 
Nyt tietenkin vastalause kuuluu että kurkkuhan menee kiinni. Ei mene vaan suutilan koko vaihtelee. Mikäli on perehtynyt anatomiaan tai nähnyt kuuluisan röntgenkameralla kuvatun videon (muistaakseni) trumpetinsoittajasta niin tietää että kieli on paljon suurempi kuin luulisi. johonkin sen kielen siis täytyy mennä jos ajatellaan oikein avonaista suutilaa. Veikkauksia minne se menee?
 
Kielen kuuluukin nousta ylärekisterissä. Aivan kuin viheltäessä. Kielen avulla säädetään ilmavirran virtausnopeutta. Ylärekisterissä nopeampi ilma = taajempi värähtely = korkeampi ääni, ja päinvastoin alaspäin.
 
Tätä havainnollistaakseen (hyvät) vaskiopettajat puhuvat vokaaleista ja vokaalin käytöstä.
 
Suuontelolla ei niinkään tehdä soundia vaan kropalla. Voin listata pitkät rivit soittajia jotka soittavat tämän periaatteen mukaan.
 
Mikäli tarvitsee vain keskirekisteriä eikä tarvitse soittaa isoissa tiloissa niin monttu auki-soitto kyllä kelpaa myös. Vaihtoehtojen määrä on vaskisoiton ihanuus ja kurjuus. Yleensä vain kurjuus.
 
Ääni lähtee äänen nopeudella pärinäkohdasta soittimen suuntaan ja suuonteloon. Se ei siis kulje ilmavirran avulla.
 
Aivan! Sen torven läpi puhaltaminen ei ainakaan siinä mielessä kannata.
 
Olihan joku (olikohan Gillespie) taivuttanut trumpetin kellon ylöspäin ja lienee ihan viisas temppu.
 
Muistaakseni istui soittimensa päälle ja trumpetista tuli vähintään yhtä tunnettava tavaramerkki kuin poskista. Muistaako joku muu oliko tämä totuus Dizzyn trumpetin "synnystä"?
 
Toki jatkan ansatsin tutkimista maailman tappiin asti.
 
Oikein! Onnea uusille löytöretkille.
 
Eiköhän tämä turinointi meidän osalta riitä.
 
Turinointi on aina kivaa! Ehkä täytyy pitää aiheesta luova tauko...

Toki hänen piti yrittää esittää minulle sitä kolmiviivaista c:tä (huonolla menestyksellä), eli ei kovin tiukka kuri ole päällä ;-)
 
Eli ei mitään uutta auringon alla... Milloinka nuoret soittajat ei koittaisi tehdä vaikutusta ylä-äänillä. :) Voi kun edes yksi koittaisi tehdä vaikutuksen musikaalisuudellaan...

Nyt tietenkin vastalause kuuluu että kurkkuhan menee kiinni. Ei mene vaan suutilan koko vaihtelee. Mikäli on perehtynyt anatomiaan tai nähnyt kuuluisan röntgenkameralla kuvatun videon (muistaakseni) trumpetinsoittajasta niin tietää että kieli on paljon suurempi kuin luulisi. johonkin sen kielen siis täytyy mennä jos ajatellaan oikein avonaista suutilaa. Veikkauksia minne se menee?
 
Tämän 'kieliopiskelun' seurauksena hallitsen kieleni aika hyvin, mutta totta turiset. Kun menen lääkäriin ja hän haluaa tutkia minun kurkkua ja ottaa sen 'puulusikan' käteensä painaakseen kieleni alas. Välittömästi hän huomaa, ettei sitä tarvitakaan. Siinä mainitsemassani monisteessa on suuontelosta kuva kielineen.
 
Kieli on aika vekkuli elin. Seuraappa joskus syödessäsi vaikka näkkileipää, miten kieli siirtelee näppärästi aluksi isompia ja lopuksi pienempiä paloja hampaiden väliin.
 
Suuontelolla ei niinkään tehdä soundia vaan kropalla.
 
Niin kroppa toimii myös kaikukammiona, kuten laulajillakin (avoin kurkku). Mutta ei toimi täysillä silloin jos kieli estää sen. Samat hengitysopit pätee laulajiin. Tuki siirretään pallealle, jotta yläpää saa olla rentona. Fysioterapeutit opettavat myös tätä hengitystekniikkaa esim. puhujille, että ääni kestää. Olikohan oppi nimeltään Pilates.
 
Aivan! Sen torven läpi puhaltaminen ei ainakaan siinä mielessä kannata.
 
Käytän tässä usein esimerkkinä haitaria. Eli miksi ääni on samansävyinen puristettaessa palkeita (ilma tulee haitarista ulos) tai vedettäessä niitä (ilma menee haitarin sisään).

Niin kroppa toimii myös kaikukammiona, kuten laulajillakin (avoin kurkku). Mutta ei toimi täysillä silloin jos kieli estää sen. Samat hengitysopit pätee laulajiin. Tuki siirretään pallealle, jotta yläpää saa olla rentona. Fysioterapeutit opettavat myös tätä hengitystekniikkaa esim. puhujille, että ääni kestää. Olikohan oppi nimeltään Pilates.
 
Mikäli kielen asemassa on lojua suun pohjalla olisi mielenkiintoista tietää millä vaskisoittaja toteuttaa ilmavirran nopeuden säätelyn, siis helpolla ja taloudellisella tavalla.
 
Tuli (vielä) yksi asia mieleen ja sitten voisin sulkea sanaisen arkkuni aiheesta, kun pitäisi melkein pitää jo soittotuntia että voisi jatkaa kun vaskisoitosta puhuminen netitse on vähän kuin se kuuluisa rakastelu kirjeiden välityksellä. Eli jos päristelemme mukavan rennon äänen ilman suukappaletta, lisäämme suukappaleen huulille hyvällä tuntumalla varustettuna niin havaitsemme äänen nousevan itsestään (kvartti, kvintti tms.). No-pressure tekniikalla tätä huulta rentouttavaa ja soundia parantavaa bonusta ei voida saada. Tuli siis vaan mieleen.
 
Käytän tässä usein esimerkkinä haitaria. Eli miksi ääni on samansävyinen puristettaessa palkeita (ilma tulee haitarista ulos) tai vedettäessä niitä (ilma menee haitarin sisään).
 
Mikäli harrastaa huonoja tapoja niin voi puhaltaa tupakansavua torveen ja ihmetellä kuinka monta minuuttia voi soittaa kunnes savu tulee kellosta ulos. Btw, onko kukaan nähnyt koskaan muusikkoa keikalla tupakka suupielessä kesken soiton? Itse harrastin vain purkan syöntiä soittaessa muutamien ensimmäisten soittovuosien aikana! :)
 
Kikströöt vaan kaikille ja ulos aurinkoon siitä! Eikä mitään teräsmies-assosiaatioita tuosta edellisestä lauseesta.

Tuolta herran itsensä kertomana
http://www.youtube.com/watch?v=N7KD … 1NFWyQ&mode=related&search=

Tuolta herran itsensä kertomana
http://www.youtube.com/watch?v=N7KD … 1NFWyQ&mode=related&search=
 
Elämäkerrassaan mies kertoo tuon jutun ihan toisin. Mene ja tiedä.