Lyriikka ›

satakielin lintu lauloi, mutta jäi
alle ikkunan, lentäessään päin,
pieni poika siitä löysi linnun sen
siihen puhaltaen hengen ihmisen
 
eipä tiennyt äiti, eipä isäkään,
poika yöhön lensi varjoon pesästään,
tyhjä vuode aamullako odottaa?
vaiko lintu joka lasiin koputtaa..
 
Korkealle nousi poika, linnun siivet selkään sai,
tahtoi kuutamoa koskettaa, lauloi yössä vain
ääni satakielen, yllä kaikui suuren kaupungin,
yöstä aamuun asti raikui, sen sait kuulla sinäkin..
 
kuinka pientä kaikki maassa onkaan nyt,
yhtä pientä niin kuin vastasyntynyt,
miten suuri onkaan taivas, kuinka maa
meitä kehdossansa jaksaa keinuttaa..
 
poika laskeutuu ja piha puuhun jää,
pitkä matka ensimmäinen väsyttää,
näkee koti talon, isän, äidinkin,
katsoo ihaillen ja tahtoo takaisin..
 
korkealle nousi poika, linnun siivet selkään sai..
 

 
piha lyhdyt ovat kaikki sammuneet,
satakielen lempilaulut vaienneet,
vielä siipiänsä poika koettaa,
mutt`ei taida enää kauas uskaltaa,
 
ikkunalleen poika lentää takaisin,
samaan paikkaan missä linnun näkikin,
hiljaa rukouksen lausuu, nukahtaa,
lintu kuollut maahan kylmään putoaa..
 

 
Korkealle nousi poika, linnun siivet selkään sai..
 
aamun valjetessa äiti astelee,
makuukammarista lasten huoneeseen,
pieni poika vain jo noussut aamuun on,
mennyt ulos luokse ruusupensaikon,
 
siihen alle kaunehimman kukkasen,
satakielen pienen laittoi haudatan.
Eipä usko äiti, eipä isäkään,
miten ihmeen saavat lapset elämään..
 

 
Korkealle nousi poika, linnun siivet selkään sai..