Aihe: Stella, Kiitos ja onnea.
1
Jokkeri
31.10.2003 09:05:17
 
 
Tänään töihin ajellessani kuulin radiosta ensikertaa Stellan Hiekkaa. Stella palauttaa omalta osaltani uskoa musiikki touhuihin. Biiseillä on sittenkin jotain merkitystä. Eipä siintä ole jkauaakaan kun Stella laittoi ensimmäiset biisit jakoon demo palstalle ja ilmeisesti muillekin levitys kanaville. Moni m.netin käyttäjäkin huomasi biisit varsin hienoiksi. Näin teki varsin nopeasti myös levy-yhtiöt ja nyt bändi julkaisee materiaalia ison levy-yhtiön kautta. Rajana siis taivas, tai ainakin resursseja pitäisi nyt löytyä.
 
Ja mikä tässä lohduttaa. Se että kyseessä on kuitenkin selkeästi bändi. Porukka joka on kasautunut ja muotoutunut ilman ulkopuolista konsulttia. Ilman mitään hitti tehdasta. Omilla biiseillä ja omilla ajatuksilla. Tämä alkaa nykyään olemaan harvinaista. Ja vielä se että bändin taival ei ole vielä kovin pitkä. Vaan hyvät biisit riittivät vakuuttamaan.
 
Itsellä on meinannut jo usko mennä levy-yhtiöihin yms. kun mikään ei tunnu kelpaavan. Nyt voin huokaista kyse ei olekkaan ulko musiikillisista seikoista vaan yksinkertaisesti biisimme ovat tähän saakka olleet vain niin huonoja ja sillä saralla tiedän pystyväni parempaan.
Eeroplane
31.10.2003 09:44:03
joo, kyseistä bändiä kuulematta sanon yleisellä tasolla, että parempia aikoja on selvästikin aistittavissa... ihmiset alkaa taas kaipaamaan aitoutta, oikeita soittimia ja tunnelmaa. 90-luku hiipuu pikkuhiljaa kauas taakse ja on taas uuden alun paikka... :)
Lennu
31.10.2003 09:47:46
 
 
Tämä on todellakin hienoa. Kaikille m-netissä heiluneille ja muillekin Stellalaisille kaikkea hyvää tulevaisuudessakin.
 
Ei siitä pitkä aika tosiaan ole kun Stella oli vain Joensuulainen demobändi, vaikkakin silmiinpistävän ammattitaitoinen semmoinen.
 
Vielä löytyy kotoa ne mikseri.netissä ja demopalstalla julkaistut demot.
 
Levyä odotellessa. Loistavaa.
Ces chaussettes sont ã vous?
Fortune
31.10.2003 12:49:28
Yhdyn onnitteluihin ja koetan löytää lopultakin kaupan, jossa ko. sinkku olisi myynnissä. Pk-seudun elitistiset myymälät eivät suostu edes tilaamaan.
Look behind you, a three-necked guitar! Sarjakuvaa?
sormunen
31.10.2003 13:41:33
Nyt voin huokaista kyse ei olekkaan ulko musiikillisista seikoista vaan yksinkertaisesti biisimme ovat tähän saakka olleet vain niin huonoja ja sillä saralla tiedän pystyväni parempaan.
 
Jibii Jokkeri! Asennetta kaiken marinan keskellä! Oon jo kuulematta valmis uskoon, että siitä se laukee.
superfly
31.10.2003 14:47:52
Onko kellään tietoa mistä löytyy Tampereelta?
Harppu on alaston piano
Osmo Komppi
31.10.2003 15:32:15
Yhdyn onnitteluihin ja koetan löytää lopultakin kaupan, jossa ko. sinkku olisi myynnissä. Pk-seudun elitistiset myymälät eivät suostu edes tilaamaan.
 
Semmoisesta erikoisliikkeestä kun Anttilan TopTenistä asematunnelista ainakin löysin omani. Eipä ole ainakaan elitistinen myymälä ;).
Fortune
31.10.2003 15:33:22
Semmoisesta erikoisliikkeestä kun Anttilan TopTenistä asematunnelista ainakin löysin omani. Eipä ole ainakaan elitistinen myymälä ;).
 
Kah, pitääpä käydä :)
 
Ei ole noita pikkupuljuja tullut kierrettyä.
Look behind you, a three-necked guitar!
Sarjakuvaa?
Ossi
31.10.2003 16:19:09
 
 
Tytär kävi katsomassa Stellan keikan Semifinalissa ja kehui bändiä niin musan suhteen kuin persoonina. Oli kai ollut jutuissa jonkun kanssa. Pääsinpäs kerrankin näpäyttämään: "Joo, toi on jo vanha juttu. Oon kuullut niiden biisei jo ajat sitten."
 
Onnittelut Stellalle. Lohduttavaa, että hyvällekin on vielä tilausta. Ja Jokkerille kanssa lykkyä hankkeissaan.
"..ttu tästä mitää tuu. Saako muuten kaupunkialueella pitää siipikarjaa?"
Herra Rapu
05.05.2004 13:25:22 (muokattu 05.05.2004 13:25:37)
 
 
Jee vihdoin kuulee Stellaa tehosoitolla ratiosta!! Pitäsköhän se lättykin käydä ostaa. :)
 
Onnea vaan edelleen! Oli pieni haisu silloin kun kuulin Aamun kuiskauksen ekan kerran Mikseristä sillon kauan sitten, että täähän tulee menestymään.
Paino ei ole mikään ongelma.
† FAT = MOTION †
samulijp
05.05.2004 13:32:55
Jee vihdoin kuulee Stellaa tehosoitolla ratiosta!! Pitäsköhän se lättykin käydä ostaa. :)
 
Ai mä luulin että radio ;)
 
Ei muuta kuin hatunnosto Stellalle. Kesän festarit on valloitettavissa!
.::COB - Children Of Baron::. My name is Baron, Samuli Baron!
musa
05.05.2004 13:36:40
Jep jep, hyvä Stella! Jokkeri puhuu aloitusviestissään pelkkää asiaa. Mä uskon, että vielä tulee aika, kun kaiken maailman Idols- ja Popstarstähtiin kyllästytään ja aletaan taas arvostaa aitoja, kovalla työllä kisakuntoon treenanneita bändejä. Tai kyllähän näille tehdyille tähdillekin tilausta ja tilaa varmasti löytyy, mutta toivoisin levy-yhtiöiltä pikkuisen enemmän järjen käyttöä. Niillä kun on aikamoinen valta siinä, mihin suuntaan musabisnes lähtee kehittymään lähivuosina.
Huikki
06.05.2004 12:53:43
 
 
Kiitoksia mahtavasta palautteesta! Kuuntelija-albumi on kaupoissa!
 
www.stellankoti.net
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)