Studiotyöskentely ›

Työstän parhaillaan kasaa jonkun muun äänittämiä biisejä jossa jonkinlainen lofi (beastie boys) meininki höystettynä todella kuivilla(puisilla) rumpusamplejutuilla ja RnB tyylinen (nais)laulu yhdistyy.
Haaste on siis saada biist miksattua niin että alkuperäinen rosoisuus säilyy, mutta soundimaailma kasvaa radioystävällisiin mittoihin. Mikä avuksi? Perusajatus on että alkuperäisiin soundeihin ei kosketa vaan annetaan niiden olla etulalla huomion kohteena lähes sellaisenaan. Tämän kerroksen taakse laitetaan vaivihkaa toinen kerros joka suurentaa ja syventää äänikuvaa. Suuret kaiut ja Ultraharmonizer ratkaisut eivät tule kyseeseen.
Esittelen seuraavaksi kolme tekniikkaa jota muun ohella käytän suuren soundin saavuttamiseksi:
 
1. Re-amping
Syötin raitoja nauhurista(softasta)ulos kitaravahvistimeen(huomioi taso ja impedanssierot!!) joka on mikitettynä soittohuoneessa. Laitoin valmiiksi 3-5 mikkiä jotta voisin nopeasti kokeilla mikä sopisi jonkin tietyn raidan taltioimiseen parhaiten. Joukossa oli 57, 414, nt3 etc. Seuraavaksi katotaan että ääni tulee styrkkariin tarpeeksi lujaa/hiljaa. Kun tavara soi huoneessa avataan paluu(mikkien signaali) ja kuunnellaan. Kun lopputulos on hyvä. äänitetään tämä raidalle(mono tai stereo) ja jatketaan seuraavalla raidalla.
Erityisesti konerummut, akustinen kitara ja koskettimet saavat kauniin syvyyden joka luonnollisuudessaan varmasti päihittää kaikki kaikulaitteet. Laitoin myös välillä kartion eteen virvelirummun joka pärisi mukavasti esim rumpuja re-ampatessa.
 
2. Keinotekoinen tuplaus
"Manuaali"-tuplaus (2x soitettu) ei ole ratkaisu jo siitä syystä että ollaan jo miksausvaiheessa ja asiakas on kiertueella ties missä. Jos soitetaan useampaan kertaan sama osuus, on efekti sitäpaitsi hieman erilainen. Esim. rock musassa käytän kyllä lähes aina päällekkäisiä ottoja mutta en tässä tapauksessa. Joten: tein raidasta kopion ja prosessoin nämä kaksi eri tavalla. Joskus jätin toisen ihan kuivaksi.
 
Entäs vaihevirheet??Mitä niistä? Vaiheisuus on osa musiikkia ja äänen fysiikkaa joten käytä korviasi! Jos se kuullostaa hyvältä(myös monona), se on hyvä.
 
Esimerkki tästä tekniikasta: akustinen, näppäilty kitara. Tuplasin raidan ja laitoin toiselle raidalle: HPF@2kHz, limitteri pitkällä atackilla(esim. LA2A), ja lyhyt delay(muutama ms.)Tämän tarkoituksena on saada yläsävelsarja hallintaan ja sitten liitettyä alkuperäiseen. Voihan toki käyttää LPF:ää (esim. bassossa) ja sitä kautta saada eräänlainen monialue kompuraefekti. Näitä kopioita voi sitten tehdä niin monta kun haluaa. Kannattaa myös harkita panorointi ja balanssit tarkkaan ja tarvittessa tehdä vähän automaatiota. Tämä saa miksauksen kummasti elävämmäksi.
 
Rumpusetin miksasin stereoraidaksi ja monistin siitä kaksi kopiota. Tässä kohtaa vaiheisuus alkoi nousta vastaan joten käytin lyhyttä delayta kopioissa saamaan homman kuriin. Tämäkin on soundikysymys. Säätelin delayaikaa silmät kiinni kunnes rummut potkivat sopivasti.
 
Yksi tärkeä aspekti tässä tekniikassa on että materiaalin voi kompressoida niin että se ei pilaa alkuperäisideaa mutta tiivistää pakettia huomattavasti.
 
3. Manual gain riding (mikä lie suomeksi, volumeratsastus??)
 
Eli kun kompressoria ei saa tai ei halua käyttää täytyy dynamiikkahallinta tehdä käsipelillä. Tämähän on helppoa jos tekee esim. softapojaisella raiturilla kun ei sormien lukumäärä enää aseta rajoja. Eli laulut, jouset, kitarat, synaleadit etc. raidataan(hohhoijaa)ja jos haluaa vähän kompura soundia niin laittaa vaikka ryhmäinsertteihin sopivan dynamiikkaprosessorin.
 
Muutama sana loppumiksauksesta:
 
Katson todella tarkkaan (mielellään mittarilla) mitä alakerrassa tapahtuu. Siellä ei tarvitse olla kuin kaksi elementtiä: sävel ja isku. Jos sävel ei ole selkeä, homma kaatuu. Jos isku ei ole selkeä, homma kaatuu.
 
Varaan joka instrumentille oman paikan äänikuvassa.Keinoja on moniä(etäisyys, taajuussisällön painopiste eli eq, sovituksellinen sijoittelu etc.)
 
Teen muutaman taikatempun ja biisi on valmis!
 
Kiitos.