Aihe: Slayer - yleistä keskustelua
1 2 3 4 526 27 28 29 30131 132 133 134 135
Akiman
26.07.2006 05:49:23
 
 
Huhhei! Työyö takana ja sen aikana Christ Illusion joutui todelliseen tulikokeeseen, ihan niin kuin eilinen tehokuunteluputki erittäin skeptisin odotuksin ei olisi ollut jo tarpeeksi. Otin nimittäin pyöritykseen lehtienjaon ohella albuminelikon Reign In Blood, South Of Heaven, Seasons In The Abyss ja Christ Illusion. Uusi albumi joutui siis heti toisena kuuntelupäivänään siihen äärimmäisen tiukkaan seuraan, jossa todella moni albumi kuulostaa aivan avuttomalta pörinältä, mutta miten sitten kävikään tässä maratonissa?
 
Christ Illusion piti paikkansa uskomattoman hienosti. Ei. Christ Illusion ei ole Reign In Blood, ei South Of Heaven, eikä edes Seasons In The Abyss. Onneksi. Sen sijaan kaikki neljä albumia kuunteli putkeen täysin saumattomasti, joten Christ Illusionin voi sanoa lunastavan paikkansa Slayerin todellisen kerman joukossa hyvinkin helposti jo tässä vaiheessa. Jos tuohon tilalle muiden kolmen perään olisi sijoittanut vaikkapa jonkin kolmesta viimeisimmästä Slayer albumista, olisi pudotus ollut erittäin suurella tavalla mittavampi, mikä kertonee uudesta albumista jo iha tarpeeksi kaikin tavoin.
 
Joka tapauksessa uuden levyn tiukka ote, potkivat riffit, tykittävät kompit, painostavat hitaat osiot, raivo, asenne ja ihan kaikki mahdolliset sekä aina tarpeelliset Slayer elementit ovat täten lunastaneet paikkansa Christ Illusionilla. Levy ei ole välttämättä uskomaton uusi thrash-albumi, joka tulee räjäyttämään metallimaailman pankkeja kolmen edellä mainitun tavoin, mutta ainakin itselleni se on Slayerin paluu. Kolme viimeistä albumia olisi voinut jäädä ihan hyvin tekemättä. Jos Christ Illusion olisi nimittäin Slayerin kuudes albumi ja olisi ilmestynyt vaikkapa 90-luvun alulla, olisi kokonaiskuva bändistä vieläkin myönteisempi. Tätä ei kuitenkaan tee mieli harmitella yhtään. Christ Illusion on laskeutunut ja sen voima on kaikkea muuta, kuin uskalsin etukäteen odotellakaan.
 
Hail Satan! 666!
dictatorsh*t
26.07.2006 07:28:41
No niin just, vaikuttaa kai sitten ihan hyvältä.
Angus
26.07.2006 13:58:05
 
 
Pitihän sitä itsekin vähän maistiasia napata, joten latasin levyn aloitusraidan... huhhuh! Nimeä myöten aivan täydellinen biisi, ei voi muuta sanoa. Jos levy on muuten samaa tasoa, niin aikamoista kyllä...
FatSam
26.07.2006 16:55:36
 
 
Onko jostain löydettävissä laillisia maistiaisia levystä?
BMF
26.07.2006 17:17:33
Onko jostain löydettävissä laillisia maistiaisia levystä?
 
Cult on ainakin kuunneltavissa bändin nettisaitilla, http://www.slayer.net/
. Muita en sitten tiedä :)
BAD MOTHER FUCKER
south_of_heaven
26.07.2006 17:17:48
Onko jostain löydettävissä laillisia maistiaisia levystä?
 
Slayerin sivulta ^^
itki south_of_heaven
Seppo_Howitzer
27.07.2006 20:02:54
Tuolla kun oli puhetta siitä, että pääsiskö ilman kenttälippua kentälle, niin ainakin 2004 se oli onnistunut monella. Hiukan harmitti kuulla jälkeenpäin kuulla siitä kun istuin itse katsomossa.
Sutela
27.07.2006 22:30:23 (muokattu 27.07.2006 22:31:13)
Tuolla kun oli puhetta siitä, että pääsiskö ilman kenttälippua kentälle, niin ainakin 2004 se oli onnistunut monella. Hiukan harmitti kuulla jälkeenpäin kuulla siitä kun istuin itse katsomossa.
 
No jaa, ite yritin kentälle ilman kenttälippua 2004 slayerin keikalla, yritykseni huomattiin ja mut heitettiin ulos sieltä, ja sit ku on heitetty ulos ei oo asiaa enää takasin sinne. :/ Vitutti "hiukan".
katsonautiotahiekkarantaa
27.07.2006 23:43:03
Huhhei... Hail Satan! 666!
 
Mun mielestä taas tuo levy kuulosti siltä keskinkertaiselta levyltä joka olisi voitu tehdä Seasonsin jälkeen. Yksikään biisi ei jäänyt päähän ja ikimuistoisia riffejä oli tuskin ollenkaan. Saunditkin olivat varsin oudot; soolot kuulostivat päälleliimatuilta ja ne. Onneksi kokeilin ennen kauppaan ryntäämistä, sillä tämä ei ole hyvä piste
Futurebre
28.07.2006 00:30:16
 
 
Levy kuulostaa siltä että se on taattua slayeria!
Helvetin kovia riffejä ja Lombaro tykittää aivan säätänän tyylikkäitä juttuja.
Ei malttais millään odottaa huomista jotta pääsee kumoamaan mäyriksen uuden slayerin tahtiin...
WWW.DEADSHAPEFIGURE.FI
Ben_D
28.07.2006 00:38:32
 
 
Levy kuulostaa siltä että se on taattua slayeria!
Helvetin kovia riffejä ja Lombaro tykittää aivan säätänän tyylikkäitä juttuja.
Ei malttais millään odottaa huomista jotta pääsee kumoamaan mäyriksen uuden slayerin tahtiin...

 
En malta odottaa, että pääsen kumoamaan votkuliputelin 2 viikon päästä Pellavarockissa Zero Ninen tahtiin...
Fierce Moshter Promo Out Now! Tilaukset
Seppo_Howitzer
04.08.2006 11:31:20
Nyt soi uus Slayer. Kyllä toimii! Parasta matskua sitten Seasonsin.
kouranka
04.08.2006 15:06:41
 
 
Nyt soi uus Slayer. Kyllä toimii! Parasta matskua sitten Seasonsin.
 
Jea itekki. Aika jeesiltä maistuu. Melkein kaikki biisit ovat Kingin, en tiiä onko se sitte hyvä vai huono, vasta pari biisii kuunneltu.
Nyt herkutellaa!
Lapis
04.08.2006 15:56:14
Just hain Kråklundista. King on ylittänyt itsensä. Ja koko bändi. VITUN hyvä levy. Kyllä futaa. Miellyttäviä kuunteluhetkiä! Kiitos!
foetor ex ore
04.08.2006 16:17:03
Onkos tämä nyt jo kaikissa kaupoissa?
orionstar
04.08.2006 16:44:32
 
 
Caught under wheels' roll...
Blitz
04.08.2006 21:20:12
Jumalauta tää on kovaa kamaa. Sain levyn tänään postissa enkä kerennyt edes syömään töiden jälkeen.
 
Meinas tulla itku silmään kun Flesh Storm lähti - tää on juuri sitä mihin Seasonsilla jäätiin. Upeita riffejä, loistavaa komppausta ja vitun vihaista laulua. Araya ei ole pitkään kuullostanut tältä.
 
Soundit on helvetin vihaiset, ne tukee alusta asti riffitykitystä. Itse rumpusoundit sopivat Lombardon soittoon jylisevine tomeineen. Ensimmäistä kertaa haikkakin kuuluu kunnolla. Jos tää komppailu on sitä humppaa niin mä rakastan sitä.
 
Levy iskee aivan perkeleen kovaa. Kolme etukäteismaistiaista - Cult, Jihad ja EOTI - iskivät tajuntaan ja saivat odotukset korkealle. Ne tukevatkin riffittelyllään aivan uusia tuttavuuksia. Montaa kuuntelua ei ole vielä takana, ja biisilistassa pisti ekana silmään eräs asia, joka hieman huolestutti. Suurin osa levyn biiseistä on merkitty Kingin tekemiksi. Biisit kyllä kuullostavatkin siltä, vaikkei se todellakaan tee niistä huonoja. Olisin vain toivonut hieman enemmän Hannemania - niitä vihaisen yksinkertaisia junttaavia riffejä. King tykkää tehdä vähän kieroutuneempia, ahdistavia riffittelyjä - varsinkin niitä keskitempoisia.
 
Heti ekalla kuuntelukerralla voi lähes huokaista helpotuksesta. Slayer on tullut takaisin nykypäivään aikaan kuuluvilla soundeilla ja materiaalilla. Christ Illusion vastaa oikeasti sitä tasoa, millä Slayerin odottaa olevan kaiken sen Diabolus-täytteen jälkeen. Vittu tää on rankkaa, vittu tää on vihaista, vittu mä rakastan tätä! Hail Satan!
en keksi
Blitz
04.08.2006 21:21:39
Menkää nyt vittu ostamaan jo toi levy! Häh!
en keksi
Deino
04.08.2006 21:22:22
 
 
Menkää nyt vittu ostamaan jo toi levy! Häh!
 
Osta-raha=dilemma
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)