Kitarat: soittaminen ›

Tästä boksijutusta: mun mielestä se on hyvä systeemi, jos vain on kolunnut sen tarpeeksi hyvin läpi. Mutta ongelmia tulee, jos osaa vain sen yhden aseman, kuten esim. A:ssa asema V. Silloin käy niin, että kun sointu vaihtuu D:hen, niin koko käsi hyppää X -asemaan, ja E:ssä XII:hin (tai avoasemaan) jne. Kyllä sillä jo kohtuullisen pitkälle pärjäisi, jos soinnun vaihtuessa löytäisi seuraavan tarvittavan boksin mahdollisimman läheltä sitä kohtaa, missä oli juuri ennen vaihdosta. Tai jopa samasta kohdasta.
 
Eli esim:
 
(4 tahtia A7) => V asema
(4 tahtia C7) => äänet löytyy samasta asemasta
(4 tahtia F7) => edelleen sama asema
(4 tahtia D7) => eikä vieläkään tarvitse mennä mihinkään
 
Urpompi soittaja hyppäisi C7:ssa VIII asemaan, F7:ssa I asemaan ja D7:ssa X asemaan. Kaikki äänet löytyy kuitenkin samastakin asemasta, sormitus vain vaihtuu.

Boksiajattelua:
 
Otetaan esimerkiksi vaikka perus blueskaava, joka menee I7, IV7 ja V7-soinnuilla. G-duurissa tuo tarkoittaisi G7, C7 ja D7. G7-soinnun päälle voi soittaa nuotteja ja fraaseja esimerkiksi G-miksolyydisestä. Miksolyydisen moodin voi muodostaa alentamalla duuriskaalasta (joonisesta moodista) seitsemännen sävelen. Jos tämä meni ohi, kannattaa lukea ajatuksella FAQ skaaloista, tai vielä parempaa, hae kaupasta 1/3 teoriaopus ja ala lukea :-)
 
G-duuri: G, A, H, C, D, E, F#, (G) - skaalan intervallirakenne on 1 2 3 4 5 6 7.
G-miksolyydinen: G, A, H, C, D, E, F, (G) - intervallirakenne on 1 2 3 4 5 6 b7.
 
Miksolyydisessä on siis suuri terssi ja alennettu seitsemäs aste, jolloin se sopii hyvin 7-soinnun päälle. Kun vaihdetaan G-miksolyydisestä C-miksolyydiseen, täytyy muuttaa vain yksi ääni. H, eli G:lle suuri tersii, täytyy alentaa B:ksi, koska B on C:lle pieni septimi. H olisi C:lle suuri septimi, ja sopisi paremmin maj7-soinnun päälle.
 
Bokseja voisi hyödyntää seuraavasti:
 
G-miksolyydinen:
 
e-----3---5---7--
H-----3---5-6----
G---2---4-5------
D---2-3---5------
A---2-3---5------
E-----3---5------
 
Tuosta siirryttäessä C-miksolyydiseen, alennetaan H B:ksi, joka on siis A-kielellä 2-nauhalla (->1-nauha), G-kielen 4-nauhalla (->3-nauha) ja e-kielen 7-nauhalla (->6-nauha).
 
C-miksolyydinen:
 
e-----3---5-6--
H-----3---5-6--
G---2-3---5----
D---2-3---5----
A-1---3---5----
E-----3---5----
 
Asemasta saa hieman fiksumman siirtämällä A-kieleltä B:n (1-nauha) E-kielelle 6-nauhalle. Nämä boksit ovat alhaalla otelaudalla, josta harvemmin soitetaan sooloja, mutta toimivat esimerkkeinä.
 
D7-soinnusta voisi muodostaa boksin C-aseman (I-aseman) mukaan. Kokeile löydätkö nuotit D-miksolyydiseen D7-sointuotteen ympäriltä. Tässä sointuote valmiiksi:
 
x
3
5
4
5
x
 
Moodeja aiemmin opiskelleet varmaan huomasivat, että C-miksolyydisessä on samat äänet kuin G-doorisessa. En kuitenkaan suosittele ajattelemaan G-doorista, koska on olennaista huomata alla olevan soinnun äänet, jotka C7:ssa ovat (C) E ja B. G7:ssa ne luonnollisesti ovat (G), H ja F. Muistutan myös, että tuskin kukaan blues-kitaristi miettii kokoajan skaaloja. Tässä tyylissä on syytä kiinnittää enemmän huomiota fraaseihin ja ennen kaikkea fraseeraukseen. Kuitenkin jos haluaa jotain erikoisempaa sävyä mukaan, voi miettiä (ja monet mietivät) tarkoituksella jotain tiettyä skaalaa/arpeggiokuvioa/mitä haluaakaan.
 
Noita asemia/bokseja ei myöskään ole syytä alkaa opettelemaan kaikkia ulkoa, hommahan olisi aivan järjetön. Riittää kun hahmottaa otelaudalla soinnun, ja sen ympärille kasaa sitten muita intervalleja jos tarvis on. Sointuotteista siis muodostetaan asemia. Kun osaa vähän sointuteoriaa, voi kehitellä määrättömästi lisää asemia, jos sen tarpeelliseksi katsoo.
 
Edit: Sainpahan tab-komennot fiksusti näkymään. Väsyttää, taidan mennä nukkumaan...
Edit2: Kirjoitusvirheitä korjailtu.

Itse pyrin välttämään skaalapohjaista ajattelua ja tarkastelemaan musiikkia mieluummin sen sointurakenteiden kautta.
 
Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!

Tästä boksijutusta: mun mielestä se on hyvä systeemi, jos vain on kolunnut sen tarpeeksi hyvin läpi. Mutta ongelmia tulee, jos osaa vain sen yhden aseman, kuten esim. A:ssa asema V. Silloin käy niin, että kun sointu vaihtuu D:hen, niin koko käsi hyppää X -asemaan, ja E:ssä XII:hin (tai avoasemaan) jne. Kyllä sillä jo kohtuullisen pitkälle pärjäisi, jos soinnun vaihtuessa löytäisi seuraavan tarvittavan boksin mahdollisimman läheltä sitä kohtaa, missä oli juuri ennen vaihdosta. Tai jopa samasta kohdasta.
 
Eli esim:
 
(4 tahtia A7) => V asema
(4 tahtia C7) => äänet löytyy samasta asemasta
(4 tahtia F7) => edelleen sama asema
(4 tahtia D7) => eikä vieläkään tarvitse mennä mihinkään
 
Urpompi soittaja hyppäisi C7:ssa VIII asemaan, F7:ssa I asemaan ja D7:ssa X asemaan. Kaikki äänet löytyy kuitenkin samastakin asemasta, sormitus vain vaihtuu.
 
Onhan se noinnii, mutta joskus voi olla tyylikeinonomaisesti leikisti urpo.

Kyllä sillä jo kohtuullisen pitkälle pärjäisi, jos soinnun vaihtuessa löytäisi seuraavan tarvittavan boksin mahdollisimman läheltä sitä kohtaa, missä oli juuri ennen vaihdosta. Tai jopa samasta kohdasta.
 
Tällä tavalla minä olen niitä reenannut. Eli en ole jumissa vain siinä yhdessä boksissa, vaan pääsen liikkumaan otelaudalla myös pystysuuntaan sekä vaihtamaan sävellajia vaihtamatta asemaa.

Tuollainen esimerkki ei oikein sovellu tähän aiheeseen. Nuo soinnuthan kuuluvat kaikki samaan sävellajiin (C -duuri), eikä niiden vaihtuessa tarvitse tehdä käytännössä yhtään mitään. Sen kuin vetää c:tä ja sillä siisti.
 
Mistäs sen tuon tietää? On vielä vähä hämärän peitossa.

Mistäs sen tuon tietää?
 
Opiskelemalla 1/3-tason teoriat. Ja ne opiskelee ihan oikeasti parissa viikossa jos vain motivaatiota on. Kaikkein paras tapa on hakea kaupasta joku sitä varten tehty opus/harjoituskirja(vihko).
 
Lyhyesti:
 
C-duurissa on seitsemän säveltä: C, D, E, F, G, A ja H. Jokaiselle sävelelle voit muodostaa soinnun pinoamalla terssejä päällekkäin. Kun tutkit sointuja huomaat, että niistä tuli tällaiset: C, Dm, Em, F, G, Am ja H-vähennetty (en löytänyt dim-merkkiä).

Opiskelemalla 1/3-tason teoriat. Ja ne opiskelee ihan oikeasti parissa viikossa jos vain motivaatiota on. Kaikkein paras tapa on hakea kaupasta joku sitä varten tehty opus/harjoituskirja(vihko).
 
Oiskos joku tietonen minkänimisiä kirjoja on jotka tuohon asiaan perehtyy?

Tuollainen esimerkki ei oikein sovellu tähän aiheeseen. Nuo soinnuthan kuuluvat kaikki samaan sävellajiin (C -duuri), eikä niiden vaihtuessa tarvitse tehdä käytännössä yhtään mitään. Sen kuin vetää c:tä ja sillä siisti.
 
Juu. Ihan vaan tarkistan että eikö C-duuri asteikkoon kuulu A eikä Am, mutta Am on C-duurin rinnaikkaismolli, niin sen takia C-duuria voi vedellä tuon sointukierron päälle?
 
Oiskos joku tietonen minkänimisiä kirjoja on jotka tuohon asiaan perehtyy?
 
Tohrtori Toonika on kuulemma tosi hyvä. Itsellä ei oo vielä omakohtasta kokemusta, mutta ostoslistalla on tuokin opus.

Juu. Ihan vaan tarkistan että eikö C-duuri asteikkoon kuulu A eikä Am, mutta Am on C-duurin rinnaikkaismolli, niin sen takia C-duuria voi vedellä tuon sointukierron päälle?
 
A = A C# E (1 3 5)
 
Am = A C E (1 b3 5)
 
C-duuri asteikko = C D E F G A B
 
Kumpikohan natsaa C-duuri asteikkoon paremmin, A vai Am? :)
 
Kolmisoinnut, duuri- ja molliasteikko haltuun niin niillä pääsee jo aika pitkälle.

(4 tahtia A7) => V asema
(4 tahtia C7) => äänet löytyy samasta asemasta
(4 tahtia F7) => edelleen sama asema
(4 tahtia D7) => eikä vieläkään tarvitse mennä mihinkään

Urpompi soittaja hyppäisi C7:ssa VIII asemaan, F7:ssa I asemaan ja D7:ssa X asemaan. Kaikki äänet löytyy kuitenkin samastakin asemasta, sormitus vain vaihtuu.
 
no mikäs järki tuossa on? ainahan voi siirtyä esin 5 asemasta 10 asemaan ja soittaa sooloa 10 asemassa ja samalla siinä olevia sointuja. samalla pääsee korkeampiin-matalampiin säveliin jos on tarvis...
 
Noita asemia/bokseja ei myöskään ole syytä alkaa opettelemaan kaikkia ulkoa, hommahan olisi aivan järjetön. Riittää kun hahmottaa otelaudalla soinnun, ja sen ympärille kasaa sitten muita intervalleja jos tarvis on. Sointuotteista siis muodostetaan asemia. Kun osaa vähän sointuteoriaa, voi kehitellä määrättömästi lisää asemia, jos sen tarpeelliseksi katsoo.
 
oon eri mieltä kun opettelee esin 5 aseman ja sit 3 aseman ja 8 aseman jne kohta osaakin koko otelaudan skaalat duurit ja rinakkaismolit ja sitä koko juttua pystyy siirtämään otelaudalla ylös- alas. esim c duuria soitettaessa 5 asemasta, kun se siirretään 2 askelta ylöspäin (7 nauhalle) soitetaankin d duuria jne samalla siirretään tietysti suhteessa muita asemia...G duurista kun vetää niin siirtää sen 5 aseman 0 nauhalle jne...oikeastaan soinnutkin vois lukita noihin asemiin tyyliin 5 aseman barreet am dm, eli 6molli, 2molli jne...
 
5 asema jos jollekin jäi epäselväksi
http://www.all-guitar-chords.com/gu … ch=C&scchnam=Major&get2=Get
 
esim laitetaan vielä 5-8-10-12 asemat, ei siis jäädä nyhjäämään yhteen asemaan...jne..
 
-------------------------------------------------------------10-12-13-15-13-12------------
-----------------------------------------------10 12-13---------------------------15-13-12
----------------------------------7 9 10-12---------------------------------------------------
------------------------7-9-10----------------------------------------------------------------
---------5-7-8-10----------------------------------------------------------------------------
-5-7-8----------------------------------------------------------------------------------------
 
-----
 
duuri-molli jutuissa oon opetellut että c duuri- a molli on samat sävelet ja samat soinnut, eri järjestyksissä vaan...sama pätee kaikkiin duuri-rinnakkaimolli juttuihin... eli c duurin rinnakkaismolli ois niinku A:sta lähtevä moodi.
 
edit: Kysyisin vielä skaalojen sormituskaavioista, kumpi on mielestänne hyödyllisempää: soittaa skaaloja sormituskaavioiden mukaisesti (ei kuitenkaan sokeasti ylösalas) vai siten että koetatte muistaa mitä nuotteja mihinkin skaalaan kuuluu ja soitella niitä?
 
aloittajalle, no mun mielestä asemista, siinä hyvä että voi vetää mistaä vaan sävellajista edes tietämättä mitä nuotteja siihen kuuluu, vaikka soittais unissaan, sama on tietysti haittapuoli. varmaan hyvä että osais soittaa molemmilla tyyleillä...

no mikäs järki tuossa on?
 
Se oli vain esimerkki siitä, että jos ne laatikot on oikeasti hallussa, niin voi valita että hyppääkö otelaudalla jonnekin kauemmas vai ei.

e 5--------8---10----12-------15
h 5--------8---10------13-----15
g 5----7----9--------12----14
d 5----7-----10
a 5----7
e 5-------8
 
Tästä a-mollipentatonisesta ta c-duuripentatonisestahan muododtuu ihan selkeitä kuviota hahmotettavaksi otelaudalle.
 
e 5--------8
h 5--------8
g 5----7
d 5----7
a 5----7
e 5-------8
 
vaikkapa tuo.Siinähän onkin sitten jo melkeinPictures Of Homen intro mm.Tai riittävän paljon nuotteja alkajaisiksi bluesinsoittoon.
 
e 12-----15
h ---13--15
g 12----14
 
tai tämä ylempää....noissakin on variaatiota a-mollipentatoniseen tai c-duuripentatooniseen aika lailla...siis tuossa kaikkein ylimmässä eikä siinä ole edes kaikki....siihen kun vielä lisää väliääniä ym ym niin on aika värikästä ssoittoa kaikkine venytyksineen ynnä muineen...

noissakin on variaatiota a-mollipentatoniseen tai c-duuripentatooniseen aika lailla...siis tuossa kaikkein ylimmässä eikä siinä ole edes kaikki....siihen kun vielä lisää väliääniä ym ym niin on aika värikästä ssoittoa kaikkine venytyksineen ynnä muineen...
 
Juu, mutta mietis jos laajentaisit soittoasi ottamalla kuvioihin mukaan vaikkapa yleisimmät duurin moodit kuten mixolyydisen ja doorisen?
Tässähän siulla on jo perusta valmiina ja pienellä paneutumisella saat rakennettua "boxien" ympärille ihan uudenlaista sanavarastoa, jotta voit halutessasi astua ulos "boxista."
 
Tästä onkin sitten jo helpompi alkaa lähestyä vaikkapa arpeggiopohjaista improvisointia jne.
 
Kuten nimim. kimurantti on jo pariin kertaan painottanut, perusteorian oppiminen on hyvin helppoa eikä siitä varmastikaan ole kenellekään haittaa.

Suokaa anteeksi että keskeytän. On vaan niin mielenkiintoista ja harvinaisen fiksua keskustelua, että mielellään tällainen aloittelija näitä lukee. Isoa plussaa erityisesti kimurantille valaisevista, selkeistä kirjoituksista, joissa on nähty vaivaa. Aloittelijat, hopi hopi tätä ketjua seuraamaan!

Juu, mutta mietis jos laajentaisit soittoasi ottamalla kuvioihin mukaan vaikkapa yleisimmät duurin moodit kuten mixolyydisen ja doorisen?
Tässähän siulla on jo perusta valmiina ja pienellä paneutumisella saat rakennettua "boxien" ympärille ihan uudenlaista sanavarastoa, jotta voit halutessasi astua ulos "boxista."
 
Tästä onkin sitten jo helpompi alkaa lähestyä vaikkapa arpeggiopohjaista improvisointia jne.
 
Kuten nimim. kimurantti on jo pariin kertaan painottanut, perusteorian oppiminen on hyvin helppoa eikä siitä varmastikaan ole kenellekään haittaa.
 
Jaa en puhunut itsestäni vaan yleisesti niikuin kai sinäkin.Ja mitä tulee noihin mikso- ynnä muihin -lyydisiin jne.. niin en minä soittaessani kelaa että vedänpä nyt jonkin ihme skaalan tai lurautanpa arpeggion. Hermohan siinä menee jo rauhallisemmallakin miehellä.Ja olihan tuossa mainintaa kaikenmoisesta koristelusta ym...ja doorssia en soita....; /
 
e 5--------8
h 5--------8
g 5----7
d 5----7
a 5----7
e 5-------8
tämäkin alkaisi näyttää tälläiseltä...a- mollipentatonisella
 
e -----5---6---7---8
h -----5---6---7---8
g -----5---6---7
d -----5---6---7
a -----5---6---7
e -----5---6---7---8
 
tai c-duuripentatonisella.
 
e ------5---6---7---8
h ------5---6---7---8
g ------5---6---7
d ------5---6---7
a 3--4--5---6---7
e -------------------
 
noihin sitten lisää velä venytykset, trillit,slurrit,doublestopsit,huiluäänet ym...siinähän sitä jo alkaa olla aluksi....

...en minä soittaessani kelaa että vedänpä nyt jonkin ihme skaalan tai lurautanpa arpeggion.
 
Lainasin Papalta tämän lauseen, kun tuli - yleisesti ottaen - seuraavaa mieleen:
 
Tämä "kelaaminen" ja "ei-kelaaminen" on yksi korneimmista käsitteistä mitä näissä keskusteluissa aina viljellään. Mun mielestä sillä ei ole mitään tekemistä niiden asteikkojen tai minkään kanssa, että ajatteleeko niitä soittaessaan. Täällä saa aina sellaisen käsityksen, että jos ajattelee jotain soittaessaan, niin soiton täytyy sitten olla paskaa ja fiiliksetöntä.
 
Väitän, että on myös mahdollista ajatella asteikkoja ja sointuja soittamisen aikana ilman että soitto tai ilmaisu siitä kärsii. Riippuen tilanteesta, teen sitä itsekin keikalla silloin tällöin. Harjoitellessa teen sitä koko ajan, ei ne asiat muuten automatisoidu. Tietysti suurimman osan esiintymisestä vedän sillä kuuluisalla "fiiliksellä", mutta väitän myös että kukaan teistä ei huomaisi milloin mitäkin ajattelen vai ajattelenko mitään.
 
Jos haluaa ottaa haltuun jonkun tietyn jutun, kuten vaikka asteikon, niin ei se osaaminen taivaasta tipahda. On sitä jossain vaiheessa elämäänsä ajateltava. Ne jotka eivät sellaisia juttuja harjoittele, eivät niitä myöskään käytä, ja se on eri asia kuin että "kelaako" sitä vai "eikö kelaa".
 
Herätkää nyt siitä "miettimisen" ja "ei-miettimisen" arvottamisesta! Jos on pidempään treenannut ja on kokemusta, niin prosessoritehoa riittää soittamisen aikana muuhunkin kuin sormien koordinointiin. Ajattelu on sallittua - kohtuullisessa määrin.
 
EDIT: Jotkut myyvät autonrenkaita keikalla biisin aikana.

jos ajattelee jotain soittaessaan, niin soiton täytyy sitten olla paskaa ja fiiliksetöntä.
 
Näin en ole väittänyt.Toivottavasti ei kukaan muukaan sitä tee.Voishan sitä toki sanoa että jos ei ajattele moodeja ja ym soittaessaan niin ei osaa mitään.Tuskin tästäkään on kyse.Eiköhän meitä eritavoin soittimensa kanssa operoivia sovi tähän maailmaan ja jää osa vielä rannallekin.Teorian osaaminen on ihan kova juttu itse en ole siihen täydellisesti perehtynyt.Aika on tuonut tullessaan sen mitä on tuonut ja kyllä se mulle on riittänyt.Ainahan sitä olis lisää oppimista.
 
Sen verran vielä, että en minä mielelläni vetele puhtaita asteikkoja tai sitten molli / dimi luritteluja duuri biiseihin niinkuin joskus valitettavasti kuulee.Onko se sitten sitä kitaramusiikin kehitystä , että noin tehdään.Eikä molli skaala molli bluesissa kuullosta kovin hyvältä.Tai duuriskaala rockissa.no tää on tätä...ei pilata hyvää ketjua tappeluksella....

Oikeastaan asteikot ovat minulle tietynlainen lähtöalusta improvisointiin. Alkuun oli pelkkä pentatoninen, nykyään pikkuhiljaa säveliä muista asteikoista fiiliksen mukaan. Oikeastaan sitten kun asteikon oppii tuntemaan tarpeeksi hyvin niin se ikäänkuin katoaa mielestä. Ei minulle pentatoninen ole enää mikään sormitus, tiedän vain että kun seuraavan kerran lyön sormeni tuohon niin sellainen ääni kuuluu.
Ja harvoin ajattelen niitä taustalla pyöriviä sointuja, olen kuunnellut niin paljon musiikkia että tiedän ja kuulen että mikä juttu sopii minkäkin soinnun päälle. Tai no äh, hankala selittää. Oikeastaan voisi sanoa että ihannetilanne on se että pystyy löytämään tavoittelemansa tunnelman ajattelematta mitään asteikoita tai sointuja. Silloin niitä on reenannut tarpeeksi. Mutta sitä ennen on valitettavasti mietittävä niitä asteikoita ja sointuja ja intervalleja ynnä muuta. Näin minä näkisin asian.