Konsertit, keikat, tapahtumat ›

Itse en edes ajattelut tossa keikan aikana et spiikkejä ei tuu ollenkaa. Kotimatkalla rupesin ihmettelemään. Mut ehkä parempi näin.
Saundeista pakko sanoa, että yllätyin todella siitä miten hyvältä kokonaisuus kuulosti...Ainakin permannolle D-karsinaan. Torvia ei tosin kuulunut siihenkään kuin jotkut unispommit. Mut hyvältähän pienikin sektio aina näyttää vaikkei mitään kuuluisikaan =)
Olin kattomassa vanhassa jäähallissa muutama vuosi sitten jotain konserttia(ehkä YES) ja saundi oli todella perseestä.

Itse istuin lavan vieressä olevassa alakatsomossa, ja alkukeikan soundit tuntui aika puurolta, etenkin itse maestron soolosoundi. Viimeistään siitä akustisesta osuudesta eteenpäin kuulosti paljon paremmalta. Lisäksi bändi soitti liian kovalla. Muuten hieno.

Itse istuin lavan vieressä olevassa alakatsomossa, ja alkukeikan soundit tuntui aika puurolta, etenkin itse maestron soolosoundi. Viimeistään siitä akustisesta osuudesta eteenpäin kuulosti paljon paremmalta. Lisäksi bändi soitti liian kovalla. Muuten hieno.
 
Saman allekirjoitan soundeista lavan eteen permannolle. Lisäksi Trucksin kitaravahvistin puhalsi todella kovaa suoraan lavalta istumapaikalleni. Mies soitti niin virtuoosimaisia slidesooloja, että alkoi oikein ketuttamaan. :) Robert Cray onnistui lämmittelytehtävässään erinomaisesti, pidin kovasti soolottelustaan ja laulusoundistaan. Bändikin oli kovatasoinen. Melko leipääntyneen oloisia elkeitä oli sillä kosketinsoittajalla vain... :)
 
Claptonin bändissä urut jäivät sääli kyllä lähes kuulumatta paikalleni, torvetkin sentään kuuluivat, kun oikein pinnisti. 3. kitaristi liikutti lähinnä laulaessaan, mutta Les Paul kädessä veti myös muikean soolon, joka silloin jopa kuului.
 
Steve Jordan meinasi useaan otteeseen varastaa shown, mutta "vakavammissa" kappaleissa jätti kuitenkin naamanvääntelyt onneksi vähän vähemmälle... Pidän erittäin paljon hänen tyylistään, mitään ylimääräistä ei ollut soitossa eikä setissäkään vaan perusaineksista kaivettiin kaikki sävyt. Virveli sentään vaihtui pariin otteeseen. Akustinen osio oli omaan mieleen, mutta sutisoundista oli saatu kolkko. Clapton katsoi mielestäni ensimmäisen kerran lähiyleisöön istuessaan akustinen sylissä, muu bändi haki vähän enemmän kontaktia yleisöön myös katseellaan.
 
Jordan näytti monesti paahtavansa jo täysillä äärirajoilla, mutta vielä löytyi se "one louder" jostain takamuksesta - plussaa siitä. Tässä oli ehkä myös huono puolensa, välillä tietyissä kohdissa kaipasi Gaddin viimeistelykykyä. Esim Cocaine oli vähän coverbandmaisesti oikaistu junakompilla kovin tasapaksuksi komppiosastolta. Tuli sitten välillä katseltua ja kuunneltua sitä Ericiäkin. Crossroads viimeisteli täydellisen keikan. Mukavaa, että yleisö nousi seisomaan siinä "vihdoin bändin palkiten".

Löytyihän täältä mielipidekaima, kiitos Wahi. Olen samaa mieltä kanssasi. Bändihän oli hyvä ei siinä mitään ja Erkin lauluääni kuosissaan sekä soundillisesti bändi soi mukavasti, joskin loppu kohden tuntui volyymitaso nousevan. Minä en vaan jaksa kuunnella kolmea kitaristia soittavan bluessooloja. Sorry. Soolot on aivan ok, mutta ei niitä tartte joka biisiin soittaa montaa minuuttia etenkään jos sooloissa ei juuri muuta ole kuin saman skaalan vääntöä. Ilman pitkiä sooloralleja keikka olisi ollut minulle paljon paljon parempi, välillä iski tylsyys. En tahdo millään vähätellä Erkin ja poikien soittotaitoa, mutta vähempikin olisi riittänyt. Niin ja ne torvet ei tosiaakaan hirveesti erottunut ja pianisti soitti aika tylsiä sooloja eikä soundillisestikaan ollut oikein minun makuun. Roope vastaavasti oli minusta aivan loistava ja kitarassa oli sielukas soundi ja siinä voitti kyllä Erkin. Roope soitti muuten myös tyylikkäästi. Kokonaisuutena Clapton oli pieni pettymys, mutta menen varmaan taas seuraavan kerran katsomaan, jos herra vielä tännepäin saapuu.
 
Anekdoottina mainittakoon näin Gary Mooren siinä lattiatasolla olevassa aitiossa. Se näytti tulleen konserttiin perheensä kanssa. Piti ihan varmistaa, että oliko Gary ollut Suomessa keikalla ja olihan se ollut Vauhtiajoissa 29.7, joten sieltä varmaan oli tulossa.

Keikka kohtalainen, mutta pitikö joka bluesiin joka kitaristin vetää se soolo ja sit jäin kaipaamaan jotain myös ns aor kaudelta. Ja totta oli se että äänen taso rupes käymään korviin loppu puolella. Katsomo 304.

Lisäys edelliseen Robert Cray oli erin omainen

Wahin kanssa samoilla linjoilla.Ihan jees konsertti, mutta muutamia häiritseviä tekijöitä; Henk.koht suosikkibiisit "Layla"-levyltä jäi puuttumaan.Voluumitaso nousi varsinkin lopussa turhan korkeaksi.Claptonin soundi meni minun korvissa pilalle joka kerta kun väänsi kitarastaan sen Clapton-boostin päälle ja vasurikitaristi sai omasta LesPaulistaan käsittämättömän riipivän soundin.Trucks oli ok.Puhallinosasto oli turha.Rumpali mahtava

Rumpali oli tosiaan hyvä (tai ainakin näin kitaristin korvaan, hoho). Joo, se Claptonin midboost (oliko se harmaa kiiltävä keppi myös Clapton signature) oli turhan äkänen. Tylsä kun Hammond urkuja kuului niin vähän.
 
Bell Bottom Blues tai joku muu Derek & The Dominosin biisi olisi ollut myös kiva kuulla, samoin kun jotain Creamia.
 
Itselläni oli "kuusitulpat" 18 desibelin vaimennuksella ja niillä kuului kaikki hyvin ja selvästi. Bassot kuului silti aika kovaa, tai siis tuntui. Se on kyllä hyvä että bassot oikeasti myös tuntuu, eikä vain kuulu :D
 
Eka osa keikasta oli vähän tylsä, mutta akustinen setti + sen jälkeen oli hyvä. Itse en koskaan oikein Pretendingistä tykännyt, se on aina ollut niitä "massiivisa stadion Claptoneita". Old Love oli kyllä kova. Cocaine oli tylsä, olen koko biisiin kyllästynyt aika totaalisesti ja sitä vielä pitkitettiin.
 

 
Oho, tuli taas aikas paljon tekstiä. Olisihan nämä kaikki voinut editoida alkuperäiseen viestiini, mutta menköön.

Itse menin tuolle keikalle lähinnä katselemaan Robert Crayta, joka täyttikin kaikki odotukset. Mahtava kitarasoundi ja lauluääni vireessä. Mitä nyt ehkä olisin halunnut kuulla kuluneen, mutta kuitenkin mahtavan Smoking Gunin. Muutenkin oli ikävän lyhyt setti vaikka lämppäri olikin. 40 minuuttia taisi kestää.
 
Clapton ei pudonnut ollenkaan itselleni. En ymmärrä. Odotin ennenkaikkea mahdollisimman paljon blues -matskua, sitä Derek tarjosi kyllä mukavasti. Little Queen of Spades oli ihan jees blues-veto kaikilta bändin jäseniltä. Blind Willie Johnson koveri Motherless Children oli pahimpia raiskauksia mitä olen ikinä kuullut mistään biisistä. Mielestäni kappaleen sanat ja tunnelma ei oikein tule esille kun se soitetaan "Onpa kaunis kesäpäivä ja aurinko paistaa ja kaikkia hymyilyttää" -fiiliksellä. Aika moinen duurirällätys tuo oli. Settilista ei toiminut minun kohdallani, tosin syy löytyy siitä, että Claptonin muu kuin blues -tuotanto on jäänyt aika paljon väliin. Eipä voi mitään. Ihan ok keikka.

Aika hyvin on samanlaisia fiiliksiä kuin aikaisemissa viesteissä. Cray oli hyvä valitettavan lyhyen setin heitti mutta lämppärin osa lienee tuo.
 
Clapton oli hyvä mutta jos lavalla on parhaimmillaan neljä kitaristia niin siitä ei voi todellakaan seurata mitään hyvää. Derek Trucks oli positiivinen tapaus sormisoittonsa kanssa mutta kun liput kuitenkin tuli kuitenkin ostettua Eric Claptonin keikalle olisi toivonut painopisteen olevan selkeämmin Claptonin soitossa ja laulussa. Biisivalinnat olivat pääosin hyviä joukossa pari itselle outoa vetoa, plussaa siitä.
 
Taas tuli palautettua mieleen kuinka hieno biisi Running on faith on ja tuo Motherless Child oli niin munaton veto että tunsin syvää myötähäpeää esittäjiä kohtaan kuunnellessani tuota.

Kaikki oleellinen lienee sanottu, mutta lisään silti korteni kekoon. Cray oli hyvä lämmittelysetin aikana ja vielä parempi Claptonin kanssa soittaessaan. Tykkäsin kyllä Claptonin keikasta kokonaisuutena erittäinkin paljon, mitä nyt muutama pikkuasia jäi kaivelemaan (kaikki jo mainittu aikaisemmin). Keikka oli kyllä kokonaisuutena parempi kuin etukäteen odotin. Olisi voinut olla paljon väsyneempääkin meininkiä. Näkisin Claptonin vielä mieluusti joskus pienemmän bändin kanssa (mieluiten tietysti Creamin kanssa). Mutta nytkin näki, että Cream reunionia varten treenaaminen ja kahden nuoren kitaristin, sekä Robert Crayn palkaaminen rinnalle oli hieman virkistänyt Claptonin soittoa takavuosiin verrattuna.

Mutta nytkin näki, että Cream reunionia varten treenaaminen ja kahden nuoren kitaristin, sekä Robert Crayn palkaaminen rinnalle oli hieman virkistänyt Claptonin soittoa takavuosiin verrattuna.
 
Kyllä. Erittäin hyvä asia, että muut kitaristi olivat nuoria ja nälkäisiä. Hyviä kirittäjiä Claptonille.

Erittäin hyvä asia, että muut kitaristi olivat nuoria ja nälkäisiä. Hyviä kirittäjiä Claptonille.
 
Voihan olla niinkin,että keskushahmo halusi, tilaisuuden tullen vaan hieman nostetta sellaisille muusikoille, jotka ovat sen arvoisia :)
 
Voisi kuvitella että Clapton, kuten muutkin aikalaisensa soittajat, ovat ehtineet nähdä bisneksen kuviot laidasta laitaan ja ymmärtäneet mistä loppujen lopuksi on kysymys ja palanneet lähtöruutuun eli musaan.

Voihan olla niinkin,että keskushahmo halusi, tilaisuuden tullen vaan hieman nostetta sellaisille muusikoille, jotka ovat sen arvoisia :)
 
Juuri tuommoinen kuva on muodostunut Claptonista viimeisten parinkymmenen vuoden aikana että tuo tarkoituksella suuren yleisön tietoisuuteen näitä vähemmän tunnettuja tuoreita lahjakkuuksia, toisaalta myös kumartaa säännöllisesti juuriensa suuntaan ja tuo suuren yleisön tietoisuuteen noita peruspilareita mille tämäntyyppinen musiikki on rakennettu.

ISO peukku koko keikalle!!! Ja hyvä, että Laylat ja Cocainet tuli...

Kyllä minä tuohon keikkaan olin kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Kyllä Stratocaster sai kunnollla kyytiä. En lähde koskaan narisemaan Claptonin soitosta. Kyllä niitä Claptonia huonompia kitaristeja on enemmän kuin häntä parempia tai edes yhtä hyviä.
 
Jos Jumala olisi luonut maailmankaikkeuden kitaran avulla, se olisi kuulostanut Claptonin soitolta. Clapton is God! Kaikki Claptonin mollaajat ovat paholaisen kätyreitä jotka poltetaan roviolla kun tuomiopäivä tulee!!!

Jos oli Clapton passiivinen yleisön suhteen, niin kyllä oli yleisökin apaattista suurimman osan keikasta. Enemmän saisi olla eloa - varsinkin kun tälläkin palstalla konserttiin ollaan oltu varsin tyytyväisiä.
 
Minusta on oikein, että nuoremmille soittajille annetaan tilaa - Tällä keikalla ennen kaikkea juuri Derek Trucks ja Robert Cray. Cläpä on saavuttanut sen, minkä ilmeisesti voi ja tällaisten osaajien tuominen esille ei ole häneltä millään lailla pois vaan päinvastoin.
 
Suuret elämykset ja yllätykset jäivät keikalta puuttumaan. Oikean Hammondin olivat raahanneet paikalle - olisin mielelläni kuullut sitä paljon enemmän. Tästä huolimatta hieno tilaisuus.

Mielestäni oli hyvä keikka, kannatti lähteä. Spiikittömyys oli aika hassu ja toimiva veto, setti oli oikein hyvä. tykkäsin.
 
Pari pientä miinusta: kitaristeille vähän soundeista ja LIIKAA SOOLOJA!
 
sooloja oli aiivan liikaa. ei joka biisiin olisi tarvinnut kaikkien kitaristien soittaa sooloa, osassa tuli kaikilla kaksi ja vielä pianosooloperään.
 
4 PITKÄÄ sooloa putkeen mollipentatonista on jo liikaa. pianisti veti kyllä hyvin, mutta soolot oli liian pitkiä, pentatoninen tosiaan alkoi puuduttamaan.
 

 
Mutta suurin plussa siitä, että Tears in heavenia ei tullut. Hyvä Eki!

Mutta suurin plussa siitä, että Tears in heavenia ei tullut. Hyvä Eki!
 
Eihän se noita "itkuvirsiä" ole pariin vuoteen enään soittanut.
 
Itse keikasta pidin aikas paljon, sooloja kyllä tuli mutta Erkiltä olis voinu tulla pikkasen enemmänkin, mutta hyvä näin. Biisilistakin oli ihan jees.