Aihe: Philips putkiradio
1
Murgo
01.08.2006 07:31:38
 
Taisi sitten meikäläinenkin hurahtaa putkiuskoon.. Sain jostain kirjoituksesta kimmokkeen kaivaa isoisän vanhan Philips-putkitoosan komeron perältä(siellä se on maannut viimeiset 15 vuotta). Ei kun johdonpätkän päässä oleva jakki levysoitinliittimeen ja kitaraa kiinni. Suoraan soitettuna lähti ihan mukavan kuuloista ääntä, mutta kun laitoin boosterin väliin ja ruuvasin gainia isommalle niin johan alkoi tapahtua! Enpä olisi uskonut että mokomasta matolaatikosta irtoaa noin muhkeat särösoundit. Tuli kiire asentaa jakki pysyvästi takapaneeliin. Huono puoli vaan että äänen ollessa mehevimmillään mölyä lähtee jo liikaa kerrostaloon jossa asuu enimmäkseen vanhempaa väkeä. Sähköviulu kuulostaa myös tuon läpi erittäin hienolta. Putkivahvari, esim. Uraltone tuli lisättyä GAS-listalle. Radiosta laitan kuvia kunhan muistan ottaa kameran mukaan. Olisi kiva tietää kuinka vanha se on (veikkaan 50-lukua). Laite toimii täysin,myös radiona, toinen asteikkovalo vain on kärähtänyt ja volumepotikka rahisee ja pätkii toista kanavaa joissain asennoissa. Pohjalevy myös puuttuu, mutta uskoisin tietäväni missä se on.
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
Tubeman
01.08.2006 08:03:35 (muokattu 01.08.2006 08:03:53)

Jos kerrot mikä malli se on,se kertoo yhtä jos toista,jos siinä on esim ULA-asteikko,se on vuodesta 1953 --> koska ULA lähetykset alkoivat silloin Suomessa.
Philips käytti mallimerkinnöissään aika monipuolista merkintätapaa,esim
B5SF43A tai BSF552A ,B=pöytämalli ,5=Hintaluokka ,SF=Suomi-Finland (valmistusmaa),43 =varsinainen malli,A=vaihtovirtakone. Jos saat vaikkapa kuvan siitä,ulkopuolelta ja vaikkapa sisuskalut niin eiköhän mallivuosi ja muuta selvinne.
Paljon olis kolvattavaa,vaan ei aikaa..
Murgo
01.08.2006 08:12:41 (muokattu 01.08.2006 08:14:18)
 
Kuvia on,päältä,sisältä ja tyyppikilvestä,mutta kamera jäi kotiin. koetan laittaa huomenna. ULA-asteikko on,kone on jopa stereo. Hauskana yksityiskohtana asteikkolevystä löytyy asemien joukosta "Lathi", lienee Lahti vähän väärin kirjoitettu.
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
SirElwood
01.08.2006 08:31:10 (muokattu 01.08.2006 08:34:04)
ULA-asteikko on,kone on jopa stereo.
 
Mulla on myös Philips:n stereo putkikone mallia B5 SF 92 A. Neljällä ECL82 putkella. Käytän sitä työhuoneella musiikin kuuntelemiseen. Kitaraa en ole edes kokeillut siinä... Konkkaremontin siihen tein taannoin, ja toimii kuin uusi. Ei tuo kyllä mistään 50-luvulta ole. Veikkaisin että lähempänä 70-lukua.
Murgo
01.08.2006 09:15:24 (muokattu 01.08.2006 09:17:20)
 
Sain kuvat esiin http://irc-galleria.net/archive.php?nick=Murgoh&album_id=832954
Koneessa olikin muistikortinlukija... Voisiko olla niin uusi, eikö 70-luvulla ollut jo transistoreja? Tyyppi on näköjaan B5XMA/19 Lisäkaappia vois olla vaikea löytää, impedanssi 800 ohm.
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
Tubeman
01.08.2006 10:14:54 (muokattu 01.08.2006 10:23:10)
Sain kuvat esiin http://irc-galleria.net/archive.php?nick=Murgoh&album_id=832954
Koneessa olikin muistikortinlukija... Voisiko olla niin uusi, eikö 70-luvulla ollut jo transistoreja? Tyyppi on näköjaan B5XMA/19 Lisäkaappia vois olla vaikea löytää, impedanssi 800 ohm.

Muistikortinlukija? Transistoreja oli kaupallisissa sovellutuksissa jo 50-luvulla,en usko että tässä mallissa on niitä,käytössäni on kattava arkisto skemoihin,Philipsin koneisiin 1372 erilaista,vaan tätä ei löydy jostain syystä.Radio on vuosilta 1960-1961,aika vinkeä peli sanoisin,,Hollannin tehtailta lähtenyt,stereo merkintä harhaanjohtaa koska tuossa on pääteasteet + etuaste stereo,radio osa mono.
 
Pääteaste lienee mallia "raudaton pääteaste",eli päätemuuntajat puuttuu,siksi tuo kaiutin impedanssi on korkea,samoin etupaneelin Bi-Ampli juoruaa tämän.
 
Muistelen tuon pääteastetyypin olleen myös nimellä Circlotron,Suomessa valmistetuissa tämän mallin versioissa luki "Suomal.Patentti n:ro 1X2345" ,ja ellen nyt kelaile ihan metsään,niin Köykän piirustuspöydältä olisi tuo ollut lähtöisnin vahvarinsa osalta,pitääpä varmistaa tämä.
 
Oli miten oli,hieno kappale radiohistoriaa on tämä,,siihen voi liittää esim CD-soittimen ja hyvin rokkaa !
 
EDIT:Pöh,veikkaanpa että laite ei ole B5XMA /19 vaan B5X?4A ,katsotkos sen rungon tarrasta mikä se XMA kohdassa oleva merkintä on,se on vähän suttuinen ja mun mielestä se näyttis olevankin numeroita ,katso sen yläpuolella oleva leimasin
merkintä myös.
Paljon olis kolvattavaa,vaan ei aikaa..
Murgo
01.08.2006 10:42:51
 
Niin siis tietokoneessani on muistikortinlukija, jolla sain kuvat ulos ilman kameraa... Radion oikeassa päädyssä on kyllä kaksi muntajan näköistä möttiä joista kaiutinjohdot näyttäisi lähtevän. Koetan saada merkinnöistä selvää, leima on aika haalistunut.
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
Murgo
01.08.2006 10:57:19 (muokattu 01.08.2006 11:10:55)
 
Sorry,luin hätäisesti, siinä lukee B5X94A/19. Leimassa yläpuolella on saman numerosarjan alku mutta loppu on hävinnyt. Edit: löytyi sekin samalta sivulta: http://www.radiomuseum.org/dsp_modell.cfm?model_id=29755 On hiukan erilainen kuin B5X84A, esim putkia 1 enemmän(laskin omasta,siinä 10 tasuri mukaanluettuna).
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
Murgo
01.08.2006 11:15:16
 
Lisäsin kuvan päädyssä olevista olettamistani päätemuuntajista, toinen on kuvassa näkyvän takana piilossa.
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
Vasu
01.08.2006 11:23:11 (muokattu 01.08.2006 11:47:40)
Tuostahan (B5X94A) löytyy tietoa aika mukavasti http://www.gravitywell.org/station/vintage/oldie.htm
Tuolla on huoltomanuaalikin. edit: ei kovin hyvä laatu olisko Tubemanilla parempi.
Täällä on ääninäyte: http://www.cs.uu.nl/~gerard/RadioCorner/Sets/PhB5X94A.htm
Tubeman
01.08.2006 11:23:40
Lisäsin kuvan päädyssä olevista olettamistani päätemuuntajista, toinen on kuvassa näkyvän takana piilossa.
 
Nonii,selvishän tämäkin,valmistus vuodet on 1959-1960,ja se on tosiaan Bi-Ampli,
ei Circlotron.Huolto-ohje löytyy,jos tarvit niin laita e-mail osoite johon sen voi tuupata,se on PDF-muodossa,eli Acroreaderi pitää olla koneessa.
Paljon olis kolvattavaa,vaan ei aikaa..
Murgo
01.08.2006 12:13:18 (muokattu 01.08.2006 12:21:25)
 
Joo, sama laite näkyy olevan. Kiitos tiedoista, huolto-ohje voisi olla hyvä vastaisen varalle laitan osoitteen pikaviestinä. Toivottavasti ei tarvi ruveta heti korjaamaan,näyttää tuo johdotuskaavio aika päänsärkyä aiheuttavalta. Tuolla puhuttiin elektrolyyttikonkkien vaihtamisesta, mutta pikasella katselulla löysin vain yhden joka näyttää nykyaikaiselta elkolta. Mitä ne muut ovat? Paperikonkkia? Kyllä ne ennen vehkeet tehtiin kestämään kun noinkin vanha vielä toimii. Täytyypä koettaa perehtyä putkitekniikkaan vähän enemmänkin, on se ääni kitaravahvarina niin komea.
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
Tubeman
01.08.2006 12:29:09
Joo, sama laite näkyy olevan. Kiitos tiedoista, huolto-ohje voisi olla hyvä vastaisen varalle laitan osoitteen pikaviestinä. Toivottavasti ei tarvi ruveta heti korjaamaan,näyttää tuo johdotuskaavio aika päänsärkyä aiheuttavalta. Tuolla puhuttiin elektrolyyttikonkkien vaihtamisesta, mutta pikasella katselulla löysin vain yhden joka näyttää nykyaikaiselta elkolta. Mitä ne muut ovat? Paperikonkkia? Kyllä ne ennen vehkeet tehtiin kestämään kun noinkin vanha vielä toimii. Täytyypä koettaa perehtyä putkitekniikkaan vähän enemmänkin, on se ääni kitaravahvarina niin komea.
 
Jos laite ei "brummaa" eli toiston aikana ei kuulu selvästi häiritsevää murinaa kovaäänisistä,on elko hengissä ja ei tarvi vaihtaa.Ja jos radio toimii,on vaha/paperikonkat ok,tuossa taitaa olla jo polyesterkonkat (ne pyöreät ruskeat)
ja näin ollen ei tarvi vaihtaa ,näiden hyytyminen ilmenee radion mykistymisenä,ja konkka halkeaa jolloin vian haku on aika selkeää.. :)
 
Näkyy olevan sama skema kuin netissä,laitan sen tulemaan myös..
Paljon olis kolvattavaa,vaan ei aikaa..
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)