Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Olen vähän aikaa miettiny suhdettani tähän bändiin. Se ei ole heviä jonka kanssa voi moshata eikä jazzia jonka parissa voi rentoutua. Laulajakin alkaa ärsyttämään pidemmän kuuntelun jälkeen. Kuuntelen Dt:tä vain sen takia kun siinä on niin hyvä kitaristi. Soolot opetellaan kuuntemalla ja siinä se. Sen jälkeen levyt meneekin jo hyllyyn takas.
 
Tunnetteko ketään joka oikeasti diggaa Dt:n musiikista kokonaisuudessaan eikä pelkästää sen vuoksi kun ne on niin hyviä soittaa ? Vetoaako Dream Theater kenenkään tunteisiin ? Millasille ihmisille ja missä tilanteessa soittaisit Dream Theateria ?

Kaikki tuntemani Dream Theaterin kuuntelijat kuuntelevat koko bändiä.

Minä en tunne ketään joka ylistäisi John Petruccin sooloja. (esim Train of thought, on kuraa)
Mutta albumi kokonaisuudet on yllättävän hyviä ja osaksi aika tasokkaita, esim.
Images and words, Metropolis pt. II: Scenes from a memory

Ei Dream Theatteria pelkästään Petruccin takia saa kuunnella. Koko bänsi on aivan mainio ja jotkut albumit melkein omalla kohdallani täydellisiä, kuten: Images and Words, Metropolis Pt.2 ja Awake.
 
Edit: Ja totta prkl Dream Theaterin mukana voi moshata! Ainakin joissain piiseissä alkaa pää nytkyä.
 
Edit2: Tuohon tunnee kysymykseen vastaan vielä eli, kyllä DT vetoaa erittäin paljon omiin tunteisiini ja varmasti muidenkin jotka sitä kuuntelevat.

Kuuntelen DTtä niin soiton kuin musiikinkin takia. Tunnen myös useita muita ihmisiä, jotka kuuntelevat DTtä nimenomaan hyvien biisien takia.

Kuuntelen Dt:tä vain sen takia kun siinä on niin hyvä kitaristi.
 
Odotellaan kun Jucciz näkee tämän...
 
Itse aiheeseen. DT on hyvä bändi, vaikken sitä enää paljon kuuntelekkaan. Images and words ja awake ovat parhaat levyt, metropolis 2 on myös ihan ok. ToT:illä on muutamia onnistuneita ralleja, ja falling into infinityyn en ole koskaan päässyt sisälle. Soittajat ovat toki taitavia, ja petruccilla on muutamia komeita sooloja, mainittakoon nyt ainakin Another Dayn ja Overture 1928:n soolot.

Ei Dream Theatteria pelkästään Petruccin takia saa kuunnella.
 
Aika jäätävä kommentti... (Kuin myös tämä).

Aika jäätävä kommentti... (Kuin myös tämä).
 
Niin on :) mutta DT:n muukin jäsenistö on sen verran vankkaa että en erikseen sieltä alkaisi Petruccia nostelemaan.

Kokonaisuutena itse kuuntelen. Vaikka ne kiippari- ja kitarapilitykset varsinkin Train of Thoughtilla ovat "hauskoja", ei niitä sen kummemin tule kuunneltua vaan keskityn itse biiseihin. Parhaat levyt löytyvät alkupäästä, kun bändi vielä keskittyi biiseihin. I&W ja Awake ovat tykkejä alusta loppuun.

Mun mielestä laulajat ovat aina olleet se heikoin lenkki ko. orkesterissa. Silloin kun LaBrie alkaa vetää korkealta ja kovaa, niin eihän siitä saa mitään tolkkua... Kokoonsa nähden munaton laulaja... ;-)

Onhan tätä(kin) bändiä diggailtu jo jonkin aikaa ja tykkään yhä. Ja kuuntelen kokonaisuutta, en ainoastaan kitaroita.

Diggailen bändiä erittäin paljon, kuuntelen kokonaisuutta, niinkun yleensäkkin musiikkia kuunellessa (mitenkäs muutenkaan?)...
 
Kaikkia taas aina ärsyttää laulajan ääni alkuun, niin myös itseanikin, mutta kuuntelemalla siihen on tottunut, eikä se häiritse enää missään määrin.
 
Moshata toki voi (mm. The Mirror/Lie)
 
Tykkään bändin tuotannosta noin niinkun oikeasti, jos nyt tuohon Petruccin soolo hommaan on jotain pakko sanoa, niin tykkään miehen kitaroinnista erittäin paljon.

Täältä löytyy kahdenkymmenenviiden sivun verran viiltävää analyysiä ko. orkesterista: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=5&t=100496
 
Sain onneksi vastikään vaihdettua ainoan Dream Theaterin levyni kunnon musiikkia sisältävään levyyn.

Kas, jälleen uusi Dream Theater -aihe. Mikäs siinä haun käyttämisessä on niin hankalaa?

Kaikki levyt on hyllyssä mutta fiiliksiä niistä ei tule paitsi Metropolisista.. Ja suurin syy on labrie, tyyppi ei vaan osaa laulaa.. Mun mielestä se yrittää liikaa! Mut en enää kuuntele tod. näk. koskaan yhtäkään levyä uudestaan..

Itselle henkilökohtainen suosikki on Train Of Though, koska se on DT osastolta raskain levy.

Itselle henkilökohtainen suosikki on Train Of Though, koska se on DT osastolta raskain levy.
 
Awake? Mun mielestä raskaampi ja parempi...

Tunnetteko ketään joka oikeasti diggaa Dt:n musiikista kokonaisuudessaan eikä pelkästää sen vuoksi kun ne on niin hyviä soittaa ? Vetoaako Dream Theater kenenkään tunteisiin ? Millasille ihmisille ja missä tilanteessa soittaisit Dream Theateria ?
 
Itse ainakin aloin kiinnostumaan 12-vuotiaana Dream Theaterista Images And Words -levyn kautta, enkä silloin ymmärtänyt sen mitään monimutkaista progeheviä olevankaan. Kuuntelin vain että "jopas on hyvän kuuloista musiikkia". Ostettuani levyn kiinnitin vasta enemmän huomiota koukerohin biiseissä, mutta aluksi se oli todellakin vain "hyvää heviä".
 
Ja alkuperäiseen kysymykseen, en todellakaan kuuntele Dream Theateria minkään soolojen tähden. Kikkailut biiseissä antavat vain lisäpotkua. Bändillä on monta levyllistä täynnä loistavaa musiikkia. Parhaat ovat Images And Words, Change of Seasons, Train of Thought ja Awake.

DT:n diggailu loppui pari vuotta sitten, kun tajusin, että ei siinä musiikissa enää ole mitään "sielua", tunnnetta. Alkupään tuotannosta sitä sentää löytyi, esim. Learning to Live, Eve ja Space-Dye Vest.
 
edit: Ei saatana, on tämä Eve kyllä hieno biisi, kun pistin soimaan pitkästä aikaa. Tulee Twin Peaks mieleen biisistä.