Aihe: Hybridi, jossa putkia päätteessä?
1 2
msormune
31.07.2006 17:55:07
Eikös tämmöinen hybridiratkaisu olisi hieman myös järjen vastainen, sillä sellaisessa vahvistimessa pitää kuitenkin olla kaikki putkivahvistimen tarvittavat "ominaispiirteet", eli esimerkiksi tarvittavat muuntajat. Ei ne muutama etuasteputki ja komponentit enää paljoa paina hintaa kalliimmaksi.
Exhausted
31.07.2006 18:56:37
 
 
Eikös tämmöinen hybridiratkaisu olisi hieman myös järjen vastainen, sillä sellaisessa vahvistimessa pitää kuitenkin olla kaikki putkivahvistimen tarvittavat "ominaispiirteet", eli esimerkiksi tarvittavat muuntajat. Ei ne muutama etuasteputki ja komponentit enää paljoa paina hintaa kalliimmaksi.
 
Näin on, ja pääteputkethan ne eniten maksaa, lämpenee ja kuluu jne.
msormune
31.07.2006 20:25:19
Aikanaan haettiin mahdollisimman suurta puhdasta tehoa ilman säröä. Trankkuetunen ei juurikaan säröydy ja sillä on hyvä ohjata putkipäätettä.
 
En oikein ymmärrä tätä väitettä. Eikö tuon saman saa aikaan ihan perinteisellä täysputkivehkeellä, jossa on ihan perinteinen master volume? Ja eikö olisi samalla kannattanut siirtyä sitten kokonaan trankkuratkaisuihin?
 
Ja ei kai ne pääteputket kuitenkaan enempää pysty vahvistamaan sitä etuasteen lähettämää signaalia, oli se sitten trankku- tai putkiperäistä? Siis lopullinen teho olisi ihan sama, oli sitten putki- tai trankkuetunen?
hollstro
31.07.2006 21:52:23
 
 
En oikein ymmärrä tätä väitettä. Eikö tuon saman saa aikaan ihan perinteisellä täysputkivehkeellä, jossa on ihan perinteinen master volume? Ja eikö olisi samalla kannattanut siirtyä sitten kokonaan trankkuratkaisuihin?
 
Ja ei kai ne pääteputket kuitenkaan enempää pysty vahvistamaan sitä etuasteen lähettämää signaalia, oli se sitten trankku- tai putkiperäistä? Siis lopullinen teho olisi ihan sama, oli sitten putki- tai trankkuetunen?

 
Transistorivahvistin on paljon halvempi toteuttaa niin että se ei muuta alkuperäistä signaalia vahvistinasteiden läpi, eli ei säröydy. Siksi trankkuetusesta pääteasteelle menevä signaali on puhtaampi kuin vastaavassa putkilaitteessa. Säröytymisellä ei nyt tarkoiteta sitä kuultavaa särö-efektiä vaan signaalin poikkeamaa alkuperäsestä. Putkilla toteutetut vahvistimet muuntavat (distort) signaalia sitä vahvistessaan enemmän kuin transistorilaitteet.
 
Mun pointti on lähinnä siinä, että putkietunen on pieru saharassa, mutta putkipääte on se joka oikeasti ratkaisee sen onko saundi putkisaundi vai ei.
Tee
31.07.2006 22:14:43
No meikäläisen musicman on tollanen ja aivan pätevä vehje.
It's so relieving, to know that you're leaving, as soon as you get paid :-EEEEEEEEEE
Spike
31.07.2006 22:27:29
Täytyypä tässä myös kysyä, että kärsiikö vaikkapa PODin saundi jos soittaa kovaa ja trankkupäättäri menee ruvelle?
 
Mites podi muuten käyttäytyy jos ajaa putkipäätteeseen ja päätesärölle?
Clearly motivated by an unholy alliance.
kimurantti1
31.07.2006 23:01:11
Eikös tämmöinen hybridiratkaisu olisi hieman myös järjen vastainen, sillä sellaisessa vahvistimessa pitää kuitenkin olla kaikki putkivahvistimen tarvittavat "ominaispiirteet", eli esimerkiksi tarvittavat muuntajat.
 
Sanonpa vielä kerran, mutta entä jos haluaa vähän trankkusoundia mukaan? Monet käyttävät putki- ja trankkupelejä yhdessä ja pääsevät hyviin lopputuloksiin. Ei putket ole aina autuaaksi tekevä asia, eihän?
Allekirjoitukset ovat samanlaisia kuin asennepaidat - aivan per***stä. Ovat muka tarkoittavinaan jotain syvällistä, mutta oikeastaan kertovat vain käyttäjän tarpeesta herättää huomiota ja olla jotenkin hauska. Ihan niin kuin tämäkin...
msormune
31.07.2006 23:10:16
Sanonpa vielä kerran, mutta entä jos haluaa vähän trankkusoundia mukaan?
 
Hyvä on, saitte minut vakuutettua :)
 
Itse luultavasti valitsisin sitten sellaisen vaihtoehdon, että olisi pelkkä putkilla toteutettu päätevahvistin, ja hoitelisin kaiken äänen muokkauksen (paitsi päätesärön...) pedaaleilla. Tosin käyttäänhän sitä jossain kalliimpiakin putkivahvistimia siten, että ajetaan suoraan podia power amp tai effects return -liitäntään.
Werihukka
01.08.2006 00:53:31 (muokattu 01.08.2006 00:56:01)
 
 
Onkos kenelläkään Randall:n hybridipäätteistä (ValveDynamics) mitään kokemusta? Meikäläinen ei haluais niitä pääteputkia vaihdella ja biasoida sun muuta semmosta? Onko hybridipäätteellä paljonkaan eroa kokoputkipäätteeseen?
 
Varsinkaan kun en hae päätesäröä...
Pois alta porot ja punahilkat! Taas tuli kirveelle töitä!
Aki
01.08.2006 02:36:49
 
 
Täytyypä tässä myös kysyä, että kärsiikö vaikkapa PODin saundi jos soittaa kovaa ja trankkupäättäri menee ruvelle?
Kaikki soundit kärsii suuresti tollasessa tilanteessa, mutta vanhan PODin tapauksessa eroa ei välttämättä edes huomaa.. ;o)
 
putkilla toteutettu päätevahvistin, ja hoitelisin kaiken äänen muokkauksen (paitsi päätesärön...) pedaaleilla.
Joku etuaste sulla täytyy kuitenkin olla. StompBoxeilla ei päätettä menestyksellisesti ajeta. Nuo mainitsemasi efektiloopin paluuseen kytkemiset tapahtuu nimenomaan erillisestiä etuasteesta, jolloin ei haluta kytkeä kahta etuastetta peräkkäin.
Teetkö taas kärpäsestä härkästä? Hyvä, pistän grillin tulelle!
juikka111
06.08.2006 16:57:01
Jos löydät hyväkuntosen music manin vahvistimen, niin osta. Minulla on ollut yksi nuppi kaappi yhdistelmä ja tämäkin oli hybridi elikkä pääteputkilla. Se oli aivan mahtava. Voitti monet yli tuhannen euron putkivehkeet, joita olen koittanut.
Ei sovi unohtaa, että musiikki avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)