Aihe: Musiikillinen avantgardismi? 1 | |
|---|---|
 megatherium20.10.2003 21:39:32 | |
Mitkä teokset ansaitsevat mielestänne tulla mainituiksi 1700-, 1800- ja/tai 1900-lukujen säveltaiteessa avantgardismin merkkipaaluina kutakin eri musiikin lajia, teostyyppiä ja sävellysmuotoa koskien? Silloin tällöin nimittäin kuulee väitettävän pianistien taholta Beethovenin Hammerklavier, vasaraklaveeri-, sonaattia avantgardismin merkkipaaluksi 1800-luvun pianokirjallisuudessa. En kuitenkaan millään muotoa voi yhtyä heidän näkemykseensä asiassa ensinnäkin jo siitä nimenomaisesta syystä johtuen, että teos varsin selkeästi noudattelee pianosonaattina perinteellisiä klassisia muotorakenteita (esim. hidas osa on työstetty mitä täydellisimpään sonaattimuotoon puhumattakaan finaalin taaksepäin katsovasta 3-äänisestä fuugasta, jossa Chopin näki hänet Bachin vaikutuksen alaisena), joihin eivät fantasia-muotoiset rapsodiset teokset ole luonteensa vuoksi sidoksissa. Oikeampaa olisi mielestäni luonnehtia Hammerklaviersonaatin säveltäjää antiavantgardiksi, sillä hänhän ei juurikaan kokeillut sitä säveltäessään enää olennaisesti uusia ilmaisukeinoja vaan pikemminkin ikivanhoja, jo 1700-luvun puolelle tultaessa aikansa eläneitä musiikin muotoja, kuten esim. fuugaa. Laajentamalla käsitettä pianomusiikki nelikätiseen pianoduettokirjallisuuteen ulottuvaksi olisin itse valmis pitämään jopa Schubertin 13-vuotiaana, v. 1810, säveltämiä, etenkin D 1, nelikätisiä pianofantasioita monessa suhteessa Beethovenin Hammerklaviersonaattia avantgardistisempina pianoteoksina, niin naiivilta, epätodennäköiseltä ja paradoksaaliselta kuin se saattaa meistä tuntuakin ja niin mielivaltaista kuin tällaisten leimojen lyöminen yksittäisiin teoksiin usein onkin. Tietenkin on tältä istumalta mahdotonta arvioida missä määrin 13-vuotiaan Schubertin sävellykset olivat ainoita tai ensimmäisiä laatuaan 1800-l. tai sitä varhaisemmassa pianokirjallisuudessa, teokset, nimenomaan 22-minuuttinen D 1, joita leimaavat nopeasti vaihtuvat tunnetilat, nopeat tempo-ja sävellajivaihdokset. Nuoren Schubertin harmoninen vapaus ja keksintä on hämmästyttävää ja vaikuttavaakin pannen aavistelemaan eräänä erityisen arvoituksellisena hetkenä, moduloidessaan odottamattomasti, Beethovenin myöhäistuotantoa ja jopa varhaista Schönbergiä taikka ennakoimalla liedin Erlkönig kiihkeitä purkauksia As-duuriepisodissa prestossa. Sitä paitsi tässä aiheiden paljoudessa ja Schubertin viljelemässä teatraalisessa fortissimo grandeurissa on jotakin oopperamaista, jota tuskin aikaisemmin oli samassa mittakaavassa koettu klassisessa pianokirjallisuudessa mahdollisesti joitakin muunnelmamuotoisia teoksia lukuunottamatta. Kyseessä on kuin tulevan dramaatikon! ja balladisäveltäjän varhainen manifestaatio instrumentaalimusiikin kaapuun puettuna etenkin D 1, joka on kuin improvisatorisen oopperaparafraasin esikuva à la Liszt, vaikka ei pianotekstuuriltaan kovin dramaattisesti ja olennaisesti vielä poikkeakaan klassisten esikuvien, Mozartin ja varhaisen Beethovenin pianotuotannosta lisäksi muutamine Mozartin ja Beethovenin vaikutuksesta kielivine episodeineen. Kuitenkin muodosta piittaamattomina vapaamuotoisina kompositioina, diffuuseina struktuureina teoksia voi muodollisessa katsannossa pitää aikaansa nähden hyvinkin avantgardistisina luomuksina pianomusiikissa jättäen tässä suhteessa jopa itsensä suuren Ludwig van Beethovenin kauas jälkeensä, jonka pianosonaatti n:o 29 B-duuri "avantgarden merkkipaalu" on Schubertin fantasiaan D 1 nähden sonaattimuotoisena jopa helpottavan perinteinen pianosävellys. | |
 hörhö20.10.2003 22:27:43 | |
Tuo avantgarde terminä ei ole oikein sovelias tähän ketjuun. Terminä avantgarde käsittää pääasiassa 1900-luvun ilmiöt, joissa kaadettiin raja-aitoja ja nostettiin taide itsessään objektiksi. En ole varma, mutta uskoisin, että sana avantgardekin on 1900-luvulla syntynyt. "Tritonus on harmonian ketsuppi" -E Rautavaara | |
 Hubert21.10.2003 13:55:01 | |
Pidätkö Megatherium muistakin kiharatukkaisista silmälasipäisistä tyypeistä, vai pelkästään Schubertista? No, jutussasi oli jälleen pointtia, Schubert, kaikesta huolimatta, kaatoi aika monta seinää, jotka Beethoven vielä jätti pystyyn. Ei pidä luulla että kannatan seinien kaatamista asian itsensä vuoksi, mutta Schubert kaatoi niitä kyllä tyylillä ja perinteitä kunnioittaen. "kiharatukkainen silmälasipäinen alttoviulisti" Does humor belong in music? | |
| megatherium 22.10.2003 20:27:26 | |
Tuo avantgarde terminä ei ole oikein sovelias tähän ketjuun. Terminä avantgarde käsittää pääasiassa 1900-luvun ilmiöt, joissa kaadettiin raja-aitoja ja nostettiin taide itsessään objektiksi. En ole varma, mutta uskoisin, että sana avantgardekin on 1900-luvulla syntynyt. Sana Avantgarde on ranskaa ja paitsi että merkitaee suomeksi kärkijoukkoa tai etujoukkoa, myöskin tarkkaan ottaen käsitykseni mukaan samaa kuin suomeksi avantgardistinen ei avantgardismi. Satuin siksi toisekseen vain kuuntelemaan radiosta tässä eräänä päivänä muuatta pianoresitaalia ja asia tuli siinä esille. Tarkoitatko etteivät säveltäjät ja muut luovat taiteilijat milloinkaan aiemmin länsimaisen musiikkitradition historiassa ole olleet avantgardisteja eli uusien musiikillisten tai muiden taiteellisten ilmaisukeinojen etsijöitä (sillä kukaanhan ei ole seppä syntyessään) ja kokeilijoita ennen kuin vasta armoitetulla 1900-luvulla, jolloin musiikillinen maailma saattoi olla kauhistellun ja kiistellyn uuden modernismin synnyn todistajana Schönbergin formuloidessa 12-sävelkoodin 1920-luvulla. Mielestäni käsitettä avantgardismi voidaan aivan yhtä hyvällä menestyksellä soveltaa minkä tahansa muun musiikillisen aikakauden aikaansaannoksiin länsimaisen musiikkitradition piirissä kuin pelkästään 100 vuoden päähän menneisyyteen. Lisättäköön sekin, että teostyypeistä ja musiikin muodoista tulisi puhua niiden oikeilla nimikkeillä turhien sekaannusten välttämiseksi, pianomusiikki kun niin kovin laaja käsite käsittämään ja sulkemaan sisälleen ainoastaan sonaattimuotoon, vaikka persoonallisesti toteutettunakin muotorakenteena, sävelletyt teokset, jolloin sen ulkopuolelle, uskoisin, jää valtaosa koko pianorepertoaarista kaikesta olemassaolevasta pianokirjallisuudesta edes puhumattakaan. | |
| megatherium 22.10.2003 20:43:13 | |
Pidätkö Megatherium muistakin kiharatukkaisista silmälasipäisistä tyypeistä, vai pelkästään Schubertista? No, jutussasi oli jälleen pointtia, Schubert, kaikesta huolimatta, kaatoi aika monta seinää, jotka Beethoven vielä jätti pystyyn. Ei pidä luulla että kannatan seinien kaatamista asian itsensä vuoksi, mutta Schubert kaatoi niitä kyllä tyylillä ja perinteitä kunnioittaen. "kiharatukkainen silmälasipäinen alttoviulisti" Tuohon ulkonäkökysymykseen en osaa ottaa juurikaan kantaa kun en ole Schubertia milloinkaan livenä nähnyt. Intressini hänen persoonaansa kohtaan ovat puhtaasti musiikillisia laadultaan, ilman mitään, älkää ymmärtäkö minua väärin, eroottis-tai seksuaaliväritteisiä ulottuvuuksia ja lisämerkityksiä. Mozart ja Schubert kun sattuivat olemaan musiikin historian kaksi kenties spontaaneinta neroa joiden tuotannosta suurta osaa on vieläpä toistuvasti laiminlyöty monien mielestäni hienojen ja tutustumisen arvoisten teosten kustannuksella ja niiden löytäminenhän minua viehättää aivan erityisesti. Saattaa miltei tuntea olevansa jonkinlainen uusia valloituksia tekevä löytöretkeilijä, uudisraivaaja tai muinaismuistoja tutkiva arkeologi. "Kun runous ja laulu viivähtivät hetken tässä maailmassa ne ottivat ihmishahmon Franz Schubertin persoonassa" (Dietrich-Fischer Dieskau). Sitä paitsi ainahan taiteessa on mukava tehdä uusia löytöretkiä ja ilahduttaa itseään ja kanssaihmisiään uusilla löydöillä ja aluevaltauksilla, varsinkin jos on sattunut kyllästymään jonkin tietyn säveltäjän kaikkein tutuimpiin ja puhkisoitettuihin teoksiin; vaihtelu virkistää kummasti, eiks jeh? | |
| megatherium 23.10.2003 20:47:35 | |
Pidätkö Megatherium muistakin kiharatukkaisista silmälasipäisistä tyypeistä, vai pelkästään Schubertista? No, jutussasi oli jälleen pointtia, Schubert, kaikesta huolimatta, kaatoi aika monta seinää, jotka Beethoven vielä jätti pystyyn. Ei pidä luulla että kannatan seinien kaatamista asian itsensä vuoksi, mutta Schubert kaatoi niitä kyllä tyylillä ja perinteitä kunnioittaen. "kiharatukkainen silmälasipäinen alttoviulisti" Myöskään Beethovenin sävellystuotannon sitä osaa, jossa hän pyrkii tekemään taiteensa mysteerin kaikkien tajuttavaksi, ei voida mielestäni kutsua länsimaisen musiikkitradition loogiseksi päätökseksi, josta samalla olisi alkanut musiikin alamäki, vaikka sellainen näkemys vallalla toisinaan onkin. Henkilökohtaisesti en kykene ottamaan sellaista musiikin tornirakennelmaa siinäkään suhteessa vakavasti, että jokainen säveltäjä kronologisesti ottaisi vuorollaan vahdinvaihdon nimenomaan ekspressiivisyys-köyhään epäprofessionalismia edustavaan Beethoveniin mennessä syrjäyttäen jokaisen edeltävän säveltäjän vuorollaan tarpeettomana, sillä jokainen ilmaisukieltään järjestelmällisesti laajentamaan pyrkivä omaleimainen suuri säveltäjä on ilmaisukieletään ainutkertainen ja ainutlaatuinenkin, jonka vuoksi käsitys barokin objektiivisuudesta laajentuneen yksilöllisen ilmaisukielen, sisällön ja muodon uusi tasa-arvoisuus, kaiken kruunaavasta huipentumisesta Beethovenissa on erheellinen. | |
| Hubert 29.10.2003 13:07:19 | |
Kyllä kyllä, kaikki he ovat kyllä lunastaneet paikkansa. Vertailu sinänsä on tarpeetonta, mutta herättää kiinostavaa keskustelua joka taas nostaa esiin yllättäviä tunnekuohuja. Keep up the good work! Does humor belong in music? | |
| megatherium 29.10.2003 17:50:33 (muokattu 30.10.2003 20:44:46) | |
Kyllä kyllä, kaikki he ovat kyllä lunastaneet paikkansa. Vertailu sinänsä on tarpeetonta, mutta herättää kiinostavaa keskustelua joka taas nostaa esiin yllättäviä tunnekuohuja. Keep up the good work! Mutta Schuberthan jos kuka oli todellinen luonnonlahjakkuus suurien säveltäjien joukossa, jossa Mozart muodostaa tietenkin oman lukunsa ilmiömäisellä varhaiskypsyydellään, jota voi nimittää vain neroudeksi; toisin sanoen hän oli siis lapsinero, jonka säveltäjän ura alkoi jo 4-vuoden iässä Nannerlin nuottivihkoon merkittyjen useiden, 12, pienten klaveerikappaleiden kuten menuettien jne. muodossa, mutta valitettavasti vain tuostakin vihkosesta on useita sivujaa joutunut kadoksiin, (12 on säilynyt), ja niiden mukana luultavasti myös useita Mozartin pienempiä sävellyksiä aina kuudenteen ikävuoteen saakka, jolloin hän jo aloitti ensimmäisen hyvin viehättävän Ranskan kuninkaan toiselle tytärprinsessalle omistetun viulusonaattisarjansa säveltämisen, jotka olivat samalla hänen ensimmäiset julkaistut teoksensa. Schubert poikkeaa Mozartista oletettavasti suuremmassa määrin itseoppineena säveltäjänä, joka tuskin on isältään viulunsoitonopetusta lukuunottamatta muuta musiikkiin liittyvää opetusta saanut ennen kuin vasta sisäoppilaitoksessa eli konviktikoulussa, jossa Schubert tuntui olevan ainaisessa rahapulassa ja nälässä pyytäen veljeään Ferdinandia lähettämään kuukausittain muutaman kreutzerin. Ensimmäisten oma-aloitteisten sävellysten myötä Schubertin tekemiset kiinnittivät laitoksen johtajan Salierin huomion lähinnä 14-vuotiaana sävelletyllä pitkällä resitatiivisooloa muistuttavalla laulullaan, itse asiassa balladillaan Hagars Klage D 5, joka kuitenkaan, niin kuin pitkään on luultu, ollut suinkaan hänen ensimmäinen sävellysyritelmänsä vokaalimusiikin saralla, sillä tämän kyseisen kunnian sai anastaa jo mahdollisesti 12-vuoden varhaisessa iässä sävelletyt 2 pitkähköä liediä runoon Lebenstraum, D 1A ja D 39, jonka säveltämisen Schubert lienee aloittanut välittömästi keskeyttäessään ilmeisesti tyytymättömänä, niin hieno ja kypsä laululta kuin se hämmästyksekseni vaikuttaakin, edellisen 12-minuuttiseksi katkelmaksi jääneen version, ja jotka poikkeavat ratkaisevasti toisistaan. No, Salieri kuitenkin hämmästyttävän kypsästä Hagars Klagesta otettuna määräsi nuoren Schubertin koulun soitinnuksen opettajan Ruzickan henkilökohtaiseksi oppilaaksi, joka uskoi tästä ihmevesselistä Salierille:" Jumala itse lienee opettanut Schubertia. Poika tietää kaiken ennen kuin olen alkanut opettaa hänelle mitään!" Tämän jälkeen Salieri ottikin Franzin henkilökohtaiseksi oppilaakseen ja ensimmäinen harjoitus, jonka Schubert opettajalleen sävelsi oli jo monesti aiemmin mainituksi tullut ooppera "Paholaisen Huvilinna" D 84, Johon muuten sisältyy valitettavan harvoin kuultu upea orkesterinkäytöltään Berliozin mieleen tuova alkusoitto josta Salieri sanoi ihmeissään pojalle:" Schubert, olet nero! Osaat tehdä mitä tahansa". Sibeliuksesta on kyllä mielestäni aiheettomasti sanottu, että hän oli lapsinero, mutta neronhan tunnistaa juuri nerouden tuotteista, joka erottaa tällaisen henkisesti ylivertaistren suoritusten tekijän pelkistä lahjakkuuksita, eikä Sibelius, (jonka nerous toki sitten myöhemmin puhkesi kukkaansa), näin nuorena käsittääkseni juurikaan mitään merkittävää säveltänyt, mitä nyt joitakin lapsellisia pikkukappalkeita kuten vesipisaroita 10-vuotiaana. Ei niinkin vanhan kuin aikuisen 21-vuotiaan aikamiestaiteilijan tekeleitä voi millään muotoa hypoteetisella lapsineroudella perustella milloinkaan oli hän sitten itseoppinut, kuten muuten oli Haydninkin aikanaan, taikka sitten ei. Säälittävin oli kuitenkin Beethovenin tapaus tämän isän yrittäessä väen vängällä tehdä pojastaan uutta Mozartia herättäen pienen Ludwigin öisinkin palattuaan juopotteluretkiltään pannen pojan opettelemaan pianon soittoa. Jokaista väärää lyöntiä muistaakseni seurasi vieläpä raipanisku. Olipa raakaa peliä. Kävihän tuo ilmi jo kuuluisaksi tulleesta Beethoven-elokuvastakin, jossa nuori Ludwig pakeni avoimesta ikkunasta isäänsä juosten metsän halki pienelle lammelle kellumaan 9. sinfonian soidessa taustalla tähtitaivaan heijastuessa veden pinnasta. Vaikuttava kohtaus. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)