Yleistä keskustelua musiikista ›

taitaa mennä vähän kuluneesti mutta kuitenkin Ramonesin,Black Flagin tai jonkun muun punkkikombon piikkiin funktiolla fläsh!-tätähän vois kokeilla itekin! ;) DIY...

Deftones

Vuosi taisi olla 1984 ja ala-asteen leyvraati. Joku soitti Maidenin Aces High'n. Tässä tulos;).

Pink Floyd oli SE bändi joka joskus kiristi mut otteeseensa. sitte tuli kaiken maailman Maidenit ja Metallicat tms.

Kaksi hetkeä:
 
1) Joskus 80-alussa olin isoäitini luona Toijalassa nostamassa perunaa (jokavuotinen helvetin riesa) ja kuuntelin siinä jossain välissä jotain Ylen harvoista rock-ohjelmista. Ja sitten tuli Grandmaster Flashin "New York, New York". Varmaan esimmäinen kosketukseni rap-musaan ja jumalauta olin vaikuttunut, osasin siteerata lyriikoita ulkoa vielä pitkään sen jälkeenkin. Huvittava konsepti: keskiluokkainen pullamössöpoju istuu isoäitinsä olohuoneessa kuuntelemassa urbaania tarinaa pitsiliinan päällä olevasta radiosta, jota käytettiin pääasiassa hengellisten ohjelmien kuulemiseen. Oldskool!
 
2) Joskus 1998 keväällä oli järkyttävän turhaantunut musiikkiin. Mikään uusi ei oikein kuullostanut miltään, pelkkää vanhaa rokkikierrätystä (Oasis, anyone..) eivätkä vanhat levyt oikein iskeneet ja mistään ei kuullut mitään hyvää musiikkia. Eikä kyllä muutenkaan mennyt kauhean hyvin. Mutta sitten katsoin MTV:n Alternative Nationia ja kaiken puuduttavuuden keskellä tuli yhtäkkiä käsittämätön takaperin filmattu video, jossa ryhmä järkyttävän oudoissa asuissa olevia tyyppejä pyöri ylös vuorenrinnettä. Akustista folktyylistä musiikkia yhdistettynä oldskool biittiin ja höystettynä Moog-pöräyksillä. Yes, sir! Kyseessä oli Beta Band(http://www.betaband.com), jos nyt joku sattuu tuntemaan. Sen jälkeen yhtäkkiä alkoi löytyä kaikenlaista muutakin kiinnostavaa uutta ja vanhaa ja elämälaatu kohosi.

Nooh niitä on monia, kaverin siskolla oli kaikki mitä hanoi rocks oli julkassu vuoteen 1983 mennessä ja jotenki se kuulosti ja näytti niin jumalattoman mahtavalta eli kyllä se suunnilleen siitä lähti, vähitellen sitte niitä levyjä tuli ittekki hommailtua mm. mötiköitä, waspia ja kissiä, totaalisen käänteen teki sitte Van Halenin "Jump" ja Bon Jovin "runaway" syntikka oli saatava heti ja muutaman vuoden päästä myös kitara.
 
Vuosien mittaan tuli erlaisia mieltymyksiä niistä vahvimpina.
 
D.A.D.n Warnerille tekmät levyt
Bon Jovin Slippery ja New Jersey
Gary mooren Kaks ekaa blues levyä
Thin Lizzyn Robertsonin aika
Stevie Ray Vaughan
Whitesnake
Skid Rown kaks ekaa
Buddy Guy
Guns n' Rosesin Appetite
 
Eli lyhyemmin Kolme sointua (A, D ja E) ja blues -skaala on tehny pohjammaan poikaan aika lähtemättömän vaikutuksen.

1997 - Offspring
 
1999 - Stratovarius(ensimmäinen hevibändi)
 
2001 - Children of Bodom, tässä koin todellisen herätyksen, nyt sitten ei muuta tule kuunneltuakaan kuin heviä. Monta hevijunttausta on tullut tohon rinnalle.

Varmaankin olin jotain 10 vuotias kun kuulin Dream Theaterin - Pull Me Underin ensimmäistä kertaa ja se oli sitten menoa.
Eikä tälle innostukselle loppua näy...

Näitä on pari. Jokainen on vaikuttanut musiikkimakuuni ja musiikilliseen suuntautumiseeni jollain tapaa. Laitan nämä nyt kronologiseen järjestykseen sen suurempia selittelemättä.
 
Neon 2
Nirvana
Apulanta
Green Day
Metallica
Deftones
Slipknot
Funeral for a Friend
 
Siinä ne.

Rusketusraitojen pmmp-biisi kolahti 17 vuotta sitte aivan kympillä!

Iggy Pop! en oikein koskaan polvenkorkuisena kuunnellut tyypillisiä lastenlauluja, kun ei niitä pahemmin minulle soitettu. Joskus viisivuotiaana (´91) sitten löysin äidin levyhyllystä pari Iggy Popin CD:tä (party ja joku kokoelma) ja jostain kumman syystä niistä pidin. Luonnollisesti eri tavalla kuin aikuinen, mutta kuitenkin. Toinen "diggailun" kohde oli Rolling Stones. seuraavina vuosina en sitten kuunnellutkaan oikein mitään, muttä sitten joskus neljäsluokkalaisena kaveri soitti Metallicaa ja Nirvanaa, joka lopulta sai minut ostamaan Offspringin Smashin (´94), Lista -ohjelman uhriksi kun jouduin. Tämä oli ensimmäinen levy, jonka ostin. aikaa kului, ja viidennellä luokalla ostin Megadethin Youthanasian. se oli toinen levy, jonka ostin. Jouluna sitten pyysin pukilta lahjaksi Faith No Moren King for a Day, Fool for a Lifetimen, mutta äiti ostikin minulle Metallican Kill ´em Allin. Näihin aikoihin hommasin Myös Sepulturan Rootsin, jota tulee kuunneltua vieläkin. Myös Nirvana astui kuvioihin näihin aikoihin (´97).
 
Kerroin koko helvetin musiikillisen elämäntarinani, eikä se oikeasti ketään kiinnosta. mutta joo, Iggy Pop opetti minut tykkäämään rökkenröllistä.

Aika klassisia nämä minun vaikutteeni ovat, mutta kerrotaan nyt silti. Joskus ala-asteella ollessani näin MTV:stä green dayn ja offspringin videoita. Ei helkkari, että oli jytää meinikiä. Ihan toista kuin mitä se humputus, mitä olin aiemmin kuullut radiosta ja porukoiden levyiltä. Sitten joululahjaksi green dayta ja kaveri kopioimaan offspring kasetille. Seuraava mullistus oli nähdä suomalaiseen 1970-luvun lopun 1980-luvun alun punk-musiikkiin suuntautunut tv-dokumentti. Herra jumala miten se rokkasikaan. Jopa enemmän kuin green day. Sitten heti ostamaan Eppu Normaalin Aknepop, joka on muuten Eppujen paras levy.
 
Kolmas mullistus oli nähdä Jimi Hendrixin keikka televisiosta. En tosiaan muista mikä keikkataltiointi se oli, mutta se muutti kaiken. Olin jo soitellut vähän aikaa kitaraa, mutta tyyli, jolla Jimi soitti, ja erään tuttuni blues-levyt saivat aikaan hirvittävän innostuksen ja seuraavana kesän liksoilla oli ostettava sähkökitara ja sen jälkeen kaikki rahat ovatkin menneet näihin... :)

Jaa-a...
 
Offspring antoi suuntaa musiikkimaulleni (pop -> kitaravoittoinen muzak) vuonna 1995.
 
Soundgarden Superunknown albumillaan räjäytti tajuntani samoihin aikoihin.
 
Faith No Moren King For A Dayn sain käsiini joskus yläasteen lopulla '98. Jumalauta.
 
Siinäpä tärkeimmät.

Aika monet ovat maininneet täällä Apulannan ja Offspringin. Ne olivatkin minulla Sentencedin ohella ensimmäiset yhtyeet, jotka ohjasivat 1990-luvulla pois europopin saatanallisesta vaikutuspiiristä. Offspringin All I Want, voi jumalauta, siinä oli biisi! En tiedä tykkäisinkö enää, taidankin ettiä mp3sena ja kuunnella pikimmiten vanhojen muistelona.
 
Samoin muuten minullakin tuo Jimi Hendrixin keikka telkkarista nähtynä mullisti maailmaa. 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun eniten diggailemiani yhtyeitä ovat olleet CMX, YUP ja Absoluuttinen Nollapiste (ihan parasta lyriikkaa, kukaan ei osaa sanoa niin hyvin mitä ihmiset todella ajattelevat arjen tilanteissa kuin Tommi Liimatta:)), sitten noista ulkomaisista System Of A Down. Kaikista klassisista rokkibändeistä olen jossain elämäni varrella alkanut myös tykkäämään, samoin progesta(Yes, King Crimson, sitten tämä oikeastaan rockin puolelle menevä Rush). Monilla vaan valitettavasti tuppaa olemaan vain pari hyvää biisiä.
 
Nykyään tulee kuunneltua kyllä kaikkea ihan laidasta laitaan. Uusimpia innostuksia ovat olleet The Sisters Of Mercy ja Siouxie And The Banshees. Olen tässä parhaillaan lataillut kaikenlaista mitä ihmiset ovat tässä topicissa maininneet, jotain ihan hyvääkin tarttunut kovolle:)

White Zombie. Olin jossain ala-asteen viimeisilla hetkilla, kotona soi lahinna se tekno&dancejauhanta mita pikkubroidi soitti. Sitten kuulin kaverini luona White Zombien Astro Creep 2000-levya, olin aika myyty. Sen jalkeen himassa soikin vaha eri musa =) Heti peraan tuli Ugly Kid Joe ja Faith No More-yhtyeet.
 
EDIT: Ja jonnekkin ysiluokalle asti pidin suomalaista musaa ihan taysin paskana enka tienny suomalaisten edes tekevan rockia kunnes kuulin atk-luokassa yhen luokkafrendin soittavan Apulannan Mita kuuluu-biisia. Ostin kaverilta kotiviinipullon ja kaks Apulannan levya seuraavalla viikolla=) Sen jalkeen meni muutama vuosi ja loysin muitakin suomalaisia bandeja kuten Don Huonot ja CMX.

Äiti ja isi kertoi, että alettiin veljen kanssa kuunnella "rämppää" lastenlaulujen sijaan enenevissä määrin, kun Dingon Autiotalosta tuli hitti (minä olen syntynyt 1982, veljenu 1979). Seurasin veljeäni joka asiassa aika pitkälle lapsena, joten tietenkin monella hänen valinnallaan oli minulle merkitystä. Gunnarit ja Nirvanat tulivat lapsena sitä kautta minulle tutuiksi.
 
Mutta juu, ehkä suurin musiikillinen löytöni on ollut David Bowien 60-luvun loppu/70-luku/80-luvun alku. Uskomatonta, miten on kolahtanut. Ja Bowien avulla sittemmin tutustunut mm. Bowien läheisiin vaikuttajiin, kuten Velvet Undergroundiin ja Iggy Popiin, Roxy musiciin jne... ilman Bowieta ja ihastumistani "Life on Mars?"-biisiin en olisi tässä.

22-Pistepirkko
 
Tajusin että rokkia voi tehdä ilman teennäisyyttä, kliseitä ja sitä samaa tylsää soundia. Ostin Rumble City, LaLa Land -levyn muutama vuosi sitten, ja halleluja. Aloin taas nauttimaan musiikista.

Michael Jackson oli ensimmäistä musiikkia mihin ikinä ihastuin kovasti. Olin suunnilleen nelivuotias ja tuli ostettua kasettejakin jotka vieläkin löytyvät tuolta hyllynnurkasta. En osaa sanoa tarkasti mikä siinä viehätti mutta pirun hienolta se vaan tuntui. Se oli ensimmäinen sysäys musiikki-innostukselleni.
 
Metallicaa kuullessani oli uskomattominta se että miten musiikki voi olla ns. "rajua" ja "raskasta" mutta samalla aivan mielettömän kaunista. Olin varmaankin kahdeksanvuotias kun tutustuin Metallican mustaan levyyn ja Unforgiven oli se kappale joka minut innosti mokoman orkesterin pariin. Vieläkään en ole tästä shokista toipunut, niin suurin vaikutuksen minuun teki se.
 
Joskus ala-asteella ku kitaransoittoa piti ruveta sitten harjottelemaan ihan "kunnolla" eikä vaan rämpyttää kieliä ilman otteita, Innostuin Green daysta. Sitä oli vaan niin helppo soittaa (toisin kuin esim. Metallican), ja biisit olivat silti mitä loistavimpia. Mutta parasta oli se kun ITSE sai korvakuulolta treenattua jonkun kappaleen. Nykyään vastaavanlaisen tunteen saa vaan siitä että itse keksii jonkun riffin tai melodian johon on itse tyytyväinen. Enää ei muiden tekemien juttujen soittamaan oppiminen tuo paljoakaan tyydytystä verrattuna omaan säveltämiseen... Niin ja vaikka green dayta ei enää tulee kauheasti kuunneltua niin kyllä vaan täytyy muistaa että se on ollut yksi tärkeimpiä innoittajia minulle.
 
Odotan innolla että mikä minulle täysin uusi juttu seuraavaksi tekee minuun suuren yhtäkkisen vaikutuksen. Voisin kuvitella että se voisi olla vaikkapa klassinen musiikki?

Se bändi/artisti muutti käsitykseni musiikista ?
 
Perjantain kunniaksi vastaan : J.Karjalainen
 
Jo sen ekasta levystä lähtien olen ihmetellyt miten tommosella saatanan määkimisellä voi päästä levylle aaarrrggghh, tää tuli vaan mieleen kun tossa radiossa taas oltiin "täähtilaaampun aaallllaaaa viu mää "'
 
Tämä muutti käsitykseni musiikista.