Tuottaminen ja sovittaminen ›

Eli tällaisissa tapauksissa mun mielestä monosta stereoon mulkkaaminen ei ole mitenkään pahasta. Itseasiassa on uskomatonta kun vertaa tuota -73 tavallisella monomankalla äänitettyä c-kasettia tuohon 'remasteriin'. Ei uskoisi että siitä nauhasta olisi noin heleästi soivaa ääntä saanut kaivettua esiin.
 
Tokihan tällainen äänite on aivan eri asia kuin vanha kaupallinen levy. Vanhaa kasettiäänitystä ei varmaankaan ole koskaan masteroitukaan eikä käytetty muuhun kuin henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Vanha, aikanaan monona julkaistu levy taas on oletettavasti tehty oman aikansa huippulaitteilla ja edustaa tietyn aikakauden soundia. Se soundaa sellaiselta kuin alkuperäiset tekijät ovat tarkoittaneet.
 
Kenellä sitten on oikeus sorkkia ja muutella muiden vuosikymmeniä aiemmin tekemiä töitä? Asiassa ei pitäisi kenelläkään olla mitään nokan koputtamista jos artisti itse on on mukana remasteroimassa (tai vaikka remiksaamassakin). Ja jos kuulijaa miellyttää enemmän alkuperäinen masteri, sellainen on useimmiten saatavilla muodossa tai toisessa.
 
Eniten näissä remasteroinneissa, tai miksiköhän niitä sitten pitäisi sanoa, ärsyttää esim. Megadethillä (muistaakseni) tapahtunut hieno kuningas idea vetää osaan biiseistä laulut uudestaan! Ja rummut ja basso taidettiin vetää kans joihinkin biiseihin. Mitä ihmettä?!
 
En ole näihin uusiin versioihin itse tutustunut. Baarissa kuitenkin sattui soimaan uusi Symphony of Destruction. Ihmettelin alkuun että mikä nyt on kun biisi soundaa niin "omituiselle". Biisin soundit olivat muuttuneet niin paljon että materiaalille oli aivan varmasti tehty muutekin kuin pelkästään masteroitu. Alkuperäisversiossahan on mm. hiukan erikoiset kuivat kitarasoundit. Niitä kun on vuosikaudet kuunnellut, tuntuu kieltämättä raiskaukselta että niitä on lähdetty modernisoimaan. Mutta kaikesta huolimatta, kukapa voi mennä Dave Mustainelle sanomaan mitä hän saa ja mitä ei saa levyilleen tehdä. Kaikki Megadethiin levyt on kuitenkin julkaistu ennenkin CD:llä, joten vanhat versiot ovat hyvin helposti saatavilla.
 
Ei siis erityisen vahvaa mielipidettä aiheesta. Mutta kun noita remastereita yleensä vain haukutaan, onko kenelläkään heittää hyviä esimerkkejä onnistuneista remasteroinneista?

Ei siis erityisen vahvaa mielipidettä aiheesta. Mutta kun noita remastereita yleensä vain haukutaan, onko kenelläkään heittää hyviä esimerkkejä onnistuneista remasteroinneista?
 
Cynicin Focus julkaistiin taannoin remasteroituna, ja se ei ainakaan tehnyt lattealle soundille pahaa, joskaan se ei sitä täysin pelastanutkaan. Samoin Atheistin Elements, jonka uudelleenjulkaisussa karmaisevat säröklippaukset on saatu puskettua siedettävämmälle tasolle.

Ei hyvässä monosoundissa ole mitään vikaa, paljon paremmin se toimii kuin keskinkertainen stereosoundi (tähän keskelle melkein kaikki ja sitten laidoille jotain)..
 
Mutta ihan hyvin voi toimia sekin, jos monotavaralle laitetaan pientä kaikua tms. tilaa ja avaruutta. Mutta vähäsen vainen. Raskaamman käden "stereo"veivaukset on niiin helppo saada kuulostamaan aivan pässiltä.
 
Stereo pitää pintansa.. :) Pistetään vielä remastereihin tarra, jossa on peukku pystyssä olevan äijän kuva (50-luvun tyyliin piirrettynä) ja siihen teksti "Incredible 3-D STEREO SOUND!!!!"

Tulipa tästä mieleen, vaikkei liitykään millään lailla asiaan... Kyllä korpes ja rankasti, ku Giorgio Lucas meni "remasteroimaan", eli "re-duunaamaan" vanhat star wars:it.
 
Hehe, justiinsa mietiskelin eräänä päivänä, että kunhan tässä nyt tulee taas muutama uusi videoformaatti markkinoille niin eiköhän se vielä ehdi remasteroimaan niille kaikille omat versionsa. Lisää kohtauksia ja muuta mukavaa - ja vaikkapa rasvaimetty Jabba The Hut (Conanissa juuri äsken).

Minä en kyllä ymmärrä, että mitäs äärimmäisen pahaa siinä on, kun monosta väännetään stereo?
Tuon ajan äänitykset kuitenkin on sen verran vanhoja, ettei mitään raitamateriaalia yleensä edes päästä masteroimaan. Miten siitä sitten väännetään soittimien paikkoja uusiksi jne? Luulempa, että suurin osa tuommosesta väännöistä tehdään tilojen luonnilla ja muulla taajuuskohtaisilla levityksillä (erillaisilla vaihevirheillä siis.. onkos se nyt nimeltään enacher tjsp?).
Remasteroinnit tarpeeksi vanhoista levystä on yleensä minun mielestäni ihan paikallaan. On suorastaan tuskaista kuunnella joitakin vanhoja äänitteitä, jossa kaikki soittimet on äärilaidoissa (esim. Elvis). Siltä ajalta on kuitenkin tultu stereokuvan ajattelussa aika pitkälti eteenpäin. Sitäpaitsi tuohon aikaan ei levyja miksattu tämän päivän formaatin mukaan (eli 44kHz, 16bit CD-lärpsykkä) ja taajuusvasteet, sekä dynamiikka eivät välttämättä ole sopivia suoraan muuntoon lp:n masterista CD:lle. Levyt siis vaativatkin jonkinmoista masterointia, että dynamiikka riittäisi CD:lle, joten miksei siinä ohessa myös kerätä rätinöitä ja ratinoita pois, sekä updeitata (ei siis pilata nykyaikaiseksi, vaan parantaa nykyaikaisemmaksi) soundia sellaisilla laitteilla, mitä ei tuohon aikaan ollut käytettävissä. Se jos aletaan vääntämään raitoja uudelleen, ja äänittämään boonusta, alkaa menemään vähän turhan pitkälle, että levyä voisi uudelleen masteroiduksi sanoa..

Minä en kyllä ymmärrä, että mitäs äärimmäisen pahaa siinä on, kun monosta väännetään stereo?
Tuon ajan äänitykset kuitenkin on sen verran vanhoja, ettei mitään raitamateriaalia yleensä edes päästä masteroimaan. Miten siitä sitten väännetään soittimien paikkoja uusiksi jne? Luulempa, että suurin osa tuommosesta väännöistä tehdään tilojen luonnilla ja muulla taajuuskohtaisilla levityksillä (erillaisilla vaihevirheillä siis.. onkos se nyt nimeltään enacher tjsp?).
 
Tuossahan se äärimmäisen pahuuden kiteytymä tulikin. Siitä hyvästä monoäänitteestä, joka on tarkoitettu ja optimoitu monoäänitteeksi tehdään mainitsemillasi keinoilla jotain mitä se ei ole. Ja miksi? Siksi, että stereo (tai tässä tapauksessa "stereo) on muka jotenkin parempi.

... Ja miksi? Siksi, että stereo (tai tässä tapauksessa "stereo) on muka jotenkin parempi.
 
Ajan kuluessa tullut formaattimuutoshan tässä on kyseessä loppupelissä.
No asiahan olisi ihan eri tolalla, jos nykyään vielä käytettäiseen mono-kuuntelua, kuten sillon ennen. Epäilempä kuitenkin, että harvempi ihminen nykyään kuuntelee yhdellä kaiuttimella mitään. Yleensä tuppaavat myymään kauppiaatkin kahden kaiuttimen stereofoonisia settejä.
Asiahan tietenkin on eri, jos sattuupi omistamaan Tivoli audion Model onen tai muun vastaavan, mutta harvemminpa niitäkään vastaan tulee...
 
Kahden kaiuttimen mono on kuitenkin ihan eri asia, kun se alkuperäinen yhden versio. Kaikelaiset kampasuotimet ja muut lieveilmiöt tuppaa puskemaan päälle, kun ne kaksi olohuoneen nurkassa olevaa purkkea puskee ilmaa samaan suuntaan.

Kahden kaiuttimen mono on kuitenkin ihan eri asia, kun se alkuperäinen yhden versio..
 
Se on lähempänä monoa, kuin monosta vaihevirhehässäköin tehty stereo on stereota...

Stereon vääntäminen väkisin monosta on sama asia kuin joskus vallalla ollut mustavalkoleffojen värittäminen. Tuoko se jotain lisäarvoa?

Stereon vääntäminen väkisin monosta on sama asia kuin joskus vallalla ollut mustavalkoleffojen värittäminen. Tuoko se jotain lisäarvoa?
 
Ei todellakaan mitään painvastoin hienon tuhoamista.
ps. elokuvien jälkimustavalkoistustakin pitäs kokeilla eräät toimis paremmin... ja kun osaan feikataan vielä teko vuosi eiköhän se taso nousisi silmissä.

Stereon vääntäminen väkisin monosta on sama asia kuin joskus vallalla ollut mustavalkoleffojen värittäminen. Tuoko se jotain lisäarvoa?
 
Oliko se nyt Elviksen Jailhouse Rock mistä joskus tuli väritetty versio telkusta. Kyllä mä sen mielummin sellaisena katselin kuin mustavalkoisena. Oli kyllä niin hyvin tehty, etten olisi uskonut jos en olisi etukäteen lukenut.
 
Musta mikä tahansa korjailu on ok jos se tuo katsojalle tai kuulijalle nautinnollisemman kokemuksen. Mutta nää on tietysti taas niitä makuasioita. Joku diggaa, toinen ei.
 
EDIT:
Olen kyllä nähnyt sellaisiakin leffoja missä väritys on ollut vähemmän onnistunut.

Mielestäni, jos alkuperäinen levy on ollut mono, niin mono se saa olla jatkossakin. Eihän kukaan mene Rembrantin tauluihinkaan maalaamaan autoa hevosen tilalle, vaikka se olisi kuinka modernia.

...mutta kuinka moni taulu on katseltavana siinä alkuperäisessä näyttelytilassa ja kuinka moni modernissa galleriassa lasiseinän takana?

...mutta kuinka moni taulu on katseltavana siinä alkuperäisessä näyttelytilassa ja kuinka moni modernissa galleriassa lasiseinän takana?
 
.. tai aikakauslehdestä repäistynä haalistuneena värikuvana ulkohuussin seinällä...

...mutta kuinka moni taulu on katseltavana siinä alkuperäisessä näyttelytilassa ja kuinka moni modernissa galleriassa lasiseinän takana?
 
...no mutta eihän siinä ole mitään pahaa, että cd-versioon tehdään kunnolliset kannet ja mielenkiintoinen kansivihko... :-P

Nostan, koska satuin lukemaan Dave Mustainen haastattelua muutaman vuoden takaisten Megadeth-remastereiden ajalta. Haastattelussa Mustaine kertoo esimerkiksi:
 
For Youthanasia, I sped everything up to the tempos I had originally wanted them to be at
 
Miten tämä on mahdollista? Onko kukaan päässyt vertailemaan?
 
Lisäksi jossain vanhemmassa biisissä jouduttiin laulut tekemään uusiksi, koska ne olivat kadonneet alkuperäiseltä moniraidalta.

Nostan, koska satuin lukemaan Dave Mustainen haastattelua muutaman vuoden takaisten Megadeth-remastereiden ajalta. Haastattelussa Mustaine kertoo esimerkiksi:
 
Miten tämä on mahdollista? Onko kukaan päässyt vertailemaan?
 
Lisäksi jossain vanhemmassa biisissä jouduttiin laulut tekemään uusiksi, koska ne olivat kadonneet alkuperäiseltä moniraidalta.
 
Kun vetää aineita niin se onnistuu, kaikki nopeutuu tai hidastuu suhteessa. Minulla on kummatkin noista eikä niissä kyl minusta mitään eroa tempoissa ole, ne levyt on kumminkin sen verran tuttuja vaikken mitä AB-vertailuna olekaan käynyt läpi. Nuo levythän on Remaster and Remix, että ihan puhtaalla uudelleenmasteroinnilla niitä ei ole tehty, periaatteessa siis noita voisi nopeuttaa tai hidastaa jos sen katsoo järkeväksi. Nykyisillä työkaluilla sen hidastamisen voi tehdä siten ettei äänen korkeus nouse tai laske. Sillä samalla tavalla saatiin myös ne uudet lauluraidat purkkiin, oli muistaakseni Rust in Peace -levyn juttuja, en muista mistä raidasta/raidoista oli kyse kyllä.
 
Joskus pyynnöstä postaisin kummastakin levystä sampleja nettiin ihmisten tutkittavaksi kun ihmisiä tuppaa kiinnostavan nämä jutut, lisäksi paritkin myytit murtui noihin levyihin liittyen. Ainakaan testibiiseissä ei ollut noita soolojakaan muutettu vaikka laajalti moista väitettiinkin.

Hyväsoundisten monoäänitysten keinotekoisessa stereottamisessa ei kyllä ole mitään järkeä, koska yleensä ne alkuperäiset oikeasti kuulostavat hyvältä.
 
Kuunnelkaapa niitä vanhoja monoäänityksiä, esim. Miles Davisin legendaarinen Kind of blue- levy (http://www.youtube.com/watch?v=DEC8nqT6Rrk). Tai sitten ihan vaikkapa Suomessa hyvin tehtyjä 50- luvun iskelmiä esim. Laila Kinnuselta (http://www.youtube.com/watch?v=Vu_925kOOG8) tai Olavi Virralta (http://www.youtube.com/watch?v=4SIqnLmoNS0).
 
Jopa noi YT:n kompressoidut ja paketoidut klipit kuulostavat edelleen hyvältä.
 
Se mihin tällä pyrin on se, että ne ukot jotka ovat tuona aikana istuneet siellä nappuloissa ja tuottajien pallilla, ovat olleet ammattitaitoisia tyyppejä, ja ovat taatusti pyrkineet tekemään niin hyvää jälkeä kuin mahdollista. Ja luulenpa, että näiden kavereiden vaihe- / tila- / mikkisijoittelun ymmärrys on ollut ihan muuta kuin useilla meistä (ainakin mä olisin pulassa tollaisessa kaikki kerralla purkkiin- meiningissä!). Tuloksena on siis ollut äänite, joka on niin hyvä kun se sillä hetkellä on voinut olla, sekä samalla se on oman aikansa kuva.
 
Jos se nyt equtetaan, kompressoidaan läjään ja (god forbid) keinotekoisesti levitetään vaiheilla epämääräiseksi stereohutuksi, niin miksi ihmeessä?
 
Sen mä ymmärrän, että remasteroinnissa poistetaan / korjataan selkeitä virheitä, mutta pyritään säilyttämään se originaali äänimaailma ja tunnelma. Esim. mulla on toi Kind of blue ´97 remasteroituna versiona, missä masteroinnissa on korjattu muutaman biisin pitchiä, sekä digitointi on tehty originaaleista mastereista uudelleen.

Samaa mieltä mono->Stereo ja jälkivärjäyksestä olen itseni kanssa en näe mieltä.