Lyriikka ›

ja niin kului aika
 
aika kului eikä jättänyt jäljelle mitään
ei mitään minkä olisi voinut tunnustaa omakseen
ei mitään mistä olisi jaksanut välittää tai mitään mitä olisi voinut vihata
kaikki oli harmaata
 
oli vain aika
 
mutta jopa aika oli jotenkin erilaista
se oli tunkkaista ja paksua eikä sen kulku ollut enää kevyttä
aika ei enää juossut niin kuin ennen
aika ei enää hidastunut odotuksen hetkellä
 
aika vain oli
 
se oli muttei tehnyt mitään
se ei oikeastaan enää ollut mitään
aikaa ei enää ollut
ei ollut varjoja eikä turhia toiveita
 
jäljellä oli vain tyhjyys
 
tyhjyys jota ei kuitenkaan ollut
ja minä leijuin tyhjyydessä
en tuntenut enää ruumistani
en tuntenut sieluani enkä tunnustanut olemassaoloani
 
minuutta ei enää ollut
 
se oli ihana tunne
olla vain harmaata massaa tyhjyydessä
olla itse tyhjyys
olla olematonta
 
tietoisuus oli väistynyt väsymyksen tieltä
 
mutta silti alitajunta pelkäsi
huomisen piruja jotka herättäisivät
ja hieroisivat suolaa haavoihin
joihin vain alkoholi voi tuoda lohdutusta

Hmph, johdatukseksi sanottakoot etten oikein pitänyt. Taitavat olla aikalailla ensimmäisiä kunnon sanoituksia?
 
Teksti itsessään sisälsi turhan yleisiä kliseitä ja se oli jonkin verran "mitään sanomaton" ja harmaa. Myös pituudet arveluttivat, onko tähän kenties tehty jo kappale vai oliko se kenties kappaleen päälle tehty? Kannattaa sanoja tehdessä pitää huolessa jonkin sortin mitat, esim. ottaa jostain valmiista kappaleesta tekstien pituudet, eli kirjoittaa ns. kappaleen päälle, niin pituuksissa pysyy tietyt "säännöt"
 
Hyvää jatkoa ja lisää tekstiä!

kappale tuntui junnaavan jotenkin kokoajan paikallaan =/ ?