Bassot ›

StingRay -79: vol yleensä täysillä (!), treble 0-10 asteikolla 2, bass 3. Tuo 2-alueinen StingRayn esivahvistin työntää trebleä aika lailla. Yhdestä palasta tehty vaahterakaulakin vaikuttanee soundin kirkkauteen. Oli mulla joskus 87 StingRay ruusupuuotelaudalla, ja siinä kunnon soundit (omaan korvaan) sai asetuksilla treble 5, bass 7 (tai jotain sinne päin). StingRay on tunnetusti yhden soundin basso, mutta se on meleko hyvä.
 
StingRay/OLP-nauhaton: tre 4, bas 5, ja mikkivalitsimesta kelat rinnakkain (sama kuin normaali StingRay)
 
Squier JV Jazz: tallamikki auki, tonea vähän pois.
 
Tony Levin: bas 5, mid 3, tre 4 (neutraali olis 5)
 
Mustang: kaikki auki, DiMarzio Model G antaa aika lailla presarityyppistä soundia rinnankytkettynä (Gibson EB-0:ssa oletus on kelat sarjassa).

Aika pitkälti yhden soundin mies kyllä olen. Molemmista soittimista (Ibanez SR3006 ja Fender Geddy Lee Jazz) ruuvaan aina sen saman soundin päälle, mutta tämä saattaa kyllä johtua myös siitä että nykyään tulee soitettua vain yhdessä bändiproggiksessa ja kun siihen sopiva perussoundi on löytynyt niin mitä sitä ruuvaamaan sen enempää. Ibanezissani pidän blendin avulla etumikkiä täysillä ja EQ:ta suorana, joskus ikivanhoilla kielillä soittaessa hieman boostaan yläkertaa basson EQ:sta. Fenkussa etumikki ja tone täysillä, takamikki pois päältä kokonaan.
 
Sen verran mitä on tullut tuon hevibändimenon lisäksi soiteltua kevyempää rokkia ja poppiskamaa niin en ole bassoja sen enempää vaihdellut vaan heittänyt hieman erilaiset säädöt bassosta, tosin Fenkulla on tullut kyllä enemmän soiteltua noissa muissa-kuin-heavy -hommissa. Yleensä kevyempää musaa soittaessa olen vääntänyt blendin keskelle tai myös takamikin auki. Vanhalla PJ-mikkisellä bassolla tapasin myös pitää blendiä keskellä oikeastaan kaikenlaista musaa soittaessa.

Hevipoppoon kanssa ruuvaan jonkin verran kesken biisejä, ja aina basosta.
Tilulilu- ja peukutuskohtiin rupsuttelen basson EQ:sta esiin melkoisen hattumaisen kilinän yläpäähän treblellä ja high-mid-säädöllä. Alapäätä buustailen melko harvoin, kun se ei kumminkaan bändin joukosta niin vahvasti erotu.
 
Akkari/proge-proggiksessa ruuvailen saundia sitten ihan jatkuvasti.
Perussaundina puoliksi tallamikki-narina, ja sitten buustailua ja leikkailua ihan vaan jo imagon vuoksi.

Aika pitkälle mennään yhdellä soundilla - eli mulla pysyy vahvistimen namikat siinä mihin ne olen joskus säätänyt(paitsi volaa joutuu joskus korjailemaan) - soundivariaatiot on sitten ne, mitä Jassosta itsestään ja omasta tatsista löytyy...
 
EDIT: Efektejä en käytä.

tällä hetkellä ruuvailen vähän kappaleen mukaan soundia. yritän etsiä sitä yhtä soundia mutta ei ole tullu vielä vastaan, jahka sen löytää niin kaippa se on sitten se ja pysyy

Oletko yhden soundin mies vai tilanteen mukaan muuttuva kameleontti?
 
Biisin / tilanteen / projektin mukaan mennään soundia tarpeen mukaan varioiden.
Mä uskon siihen että näpeillä aikaansaatu kielten liike&puukalikan värinä sisältää jo sen oleellisimman osan "mun soundia", joten basson tai vahvistimen säätöjä rukkailen ihan vapautuneesti (ja efektoin jos siltä tuntuu).
 
Usein hehkutetaan sen ja sen basson laajaa soundivalikoimaa, mutta tarvitseeko oikeasti soittimesta saada irti montaa erilaista? Kun soittimesta löytyy yksi hyvä, niin riittääkö se?
 
Riittää, koska soittotatsilla saa lisäsävyjä irti lähes rajattomasti.
 
Ja jos tarvitset useampaa soundia, niin vaihdatko mieluummin soitinta tarpeen mukaan vai ruuvaat mieluummin samasta?
 
Riippuu tilanteesta. Studiossa vois vaihdellakin bassoja, mutta eihän sitä keikalla jaksa semmoista. Ellei siis ole kyse jostain nauhaton vs nauhallinen -tyyppisestä soundierosta.
 
Onko monimutkainen sähköpuoli bassossa mielestäsi kirous vai hyve?
 
Sikäli kirous että se tarkoittaa aktiivimikkejä/etuastetta. Passiivi on massiivi.
Lisäksi miksaaja tod näk haluaa suht neutraalin soundin eikä mitään +15dB@65Hz-tyyppistä boostia bassosta käsin eli sikälikin niillä rajuilla equtus-optioilla ei minusta tee juuri mitn.
 
Jätetään sitten tästä spekuloinnista efektilaitteet pois, mikäli mahdollista.
 
Se sopii.

Yleisesti tonet täysin auki, tallamikki täysillä ja kaulamikki puolilla. Semmosta vähän rämisevää oon hakenu ja vieläkin etin sitä oikeenlaista. Ehkä sit vahvarilla kikkailusta löytys se lopullinen. Tolla soitan siis sitä mitä pääasiallisesti soitan, eli punkkia ja rässiä.
 
Sitten reggaehen ja skahan yms haen vähän tummempaa soundia niin että tonet kiinni, ja mikit vastapäin. Eli tallamikki puoliin ja kaulamikki täysille. Tykkään siitä aikapaljon, tarpeeks lämmin soundi. Ja sormilla hoidan tän puolen. Släpeissä käytän yleensä ensimmäistä vaihtoehtoa.
 
Eli olen aikapitkälle kahden saundin mies. Joskus tulee kikkailtua säröillä ja muilla, mutta niitä en tositilanteessa käyttäisi.

Silloin kun vahvistimesta haluttu soundi on löytynyt, ei nappuloihin juurikaan kosketa. Yleensä paras meininki löytyy äänenvärisäätimien ollessa klo 12, tai bassoa saattaa joutua tiputtamaan snadisti (~klo 10-11). Bassosta tone auki ja jassolla joskus mikin balansseilla pelailua biisistä riippuen, joskus kaulamikkiä karvan verran pienemmällä. Aktiivisysteemeihin ja eq:n ruuvailuun ei ole tällä hetkellä tarvetta.
 
E: eli itse kysymykseen vastaten yksi hyvä soundi / basso riittää minulle.

Oletko yhden soundin mies vai tilanteen mukaan muuttuva kameleontti? Usein hehkutetaan sen ja sen basson laajaa soundivalikoimaa, mutta tarvitseeko oikeasti soittimesta saada irti montaa erilaista? Kun soittimesta löytyy yksi hyvä, niin riittääkö se?
 
Mun soitin/vahvistin-makuni on aika perinteinen. Jazz-bassolla vedellään, ja siitä kyllä lähtee se mitä useimmiten tarvitsen. Joskus käytän vaahtomuovinpalaa kielten alla demppaamassa sointia.

Ja jos tarvitset useampaa soundia, niin vaihdatko mieluummin soitinta tarpeen mukaan vai ruuvaat mieluummin samasta? Onko monimutkainen sähköpuoli bassossa mielestäsi kirous vai hyve?
 
Henk.koht. en näe hirveästi käyttöä monimutkaiselle elektroniikalle perussähköbassossa. Pidän sellaisista soittimista missä on yksi, sille soittimelle ominainen luonne koko ajan läsnä. Sama juttu vahvistimien kanssa. Sellaiset vahvistimet mistä pitäisi löytää kaikki maailman soundit, pääsee harvemmin lähellekkään sellaista, missä se yksi juttu on toteutettu hyvin. Eri juttuihin on eri vehkeet...

Kylläpä sitä aika lailla yhden saundin miehiä ollaan. Thunderissa on se oma mainio ominaismurinansa. Vetelen lähes aina etumikki täysillä, takamikki lähes täysillä ja tone melkeen täysillä/vähän yli puolen välin. Joskus väännän takamikinkin täysille, jolloin saundi muuttuu narisevammaksi ja hieman ohuemmaksi. Etumikin haluan pitää käytännössä aina täysillä, koska tatsini on aika napakkaa plekukoluuttelua, niin tuo etumikin lämpö kompensoi kivasti muuten melko nasakkaa tatsia ja saundia. Toki tatsiakin vaihdellaan ja välillä vedetään jopa sormilla, eli tatsia muuttamalla tulee käytettyä useampiakin hieman toisistaan poikkeavia soundeja.
 
Vaffarista kun kerran löytyy se hyvä saundi, niin eipä sitä tuu juuri kesken treenien tai keikan mulukkailtua. Yleensä JCM:n EQ on 0-10 asteikolla: Bass: 7, Mid: 6, Treble: 5. Tosin koneessa on vielä sitä käyttämättömälle hieman mitäänsanomattomat Slope ja Mid Sweep -säädöt, joista etenkin viimeksi mainittu vaikuttaa todella olennaisesti kokonaissoundiin. Siinä Mid Sweepissä on asteikkona 400Hz-1kHz. Tuo on oikeastaan aina jossain 550-600 Hz kohdalla, mistä lähtee munakkaat ala-middlemurinat. Vaffarillakin on siis oma tärkeä tehtävänsä saundini muodostumisessa.
 
Aktiivielektroniikan koen enemmän haittana kuin hyötynä. Passiivielektroniikka tuo paremmin esille basson akustisen ominaissoundin ja tatsierotkin tulevat paremmin ilmi.

Vahvarin soundit on aina välillä vähän hakusessa, etenkin kun sitä pitää roudailla kahden erilaisen bändin ja treenikämpän väliä. Alkaa sekin olla kuitenkin jotenkuten vakiintunutta.
 
Mutta basson soundi on justiinsa se yksi ja sama - passiivi-J/P volat ja tone auki. (Itse asiassa tonepotikka ei ole pariin vuoteen edes toiminut, mutta eipä tuota ole kaipaillutkaan.) Jos oikein on tarvetta saada nauhaton mouruamaan, niin sitten voi P-mikkiä hieman hiljentää. Tai Iron Maiden -soundiin vastaavasti jatsari pois päältä. Harvemmin silti.
 
E: Minä ainakin olisin ihan hukassa sadan nappulan aktiivivehkeen kanssa. Kai sillä olisi kiva leikkiä, mutta hermot siinä vääntelyssä varmaan vain menisi; luulen että olisi enemmänkin sellainen tunne että soundia saa sitten hakea aina, kun kerran "valinnanvaraa" on.

Aika pitkälti yhdellä soundilla mennään. Vahvarin säätöihin en koske ikinä. Tai kosken, mutta palautan ne hyvin äkkiä edelliseen asentoon. Jostakin syystä sitä ei vaan usko, että ne on jo säädetty hyväksi, vaan pitää aina välillä räveltää. Onneksi nämä harharetket kestävät maks. 3 minuuttia.
 
Bassossa volat täysillä, mikkibalanssi keskellä ja treble- ja bassobuustit myös keskiasennossa, eli ei korostusta eikä leikkausta. Tuossa Thumbissa kun on tuo mikkien asettelu mitä se on, niin mikkibalanssilla saa lähinnä valittua, että haluaako sen soundin olevan yhden vai kahden J-mallin tallamikin soundi. :)
 
Jos erilaista soundia tarvitsee kesken biisin, niin se hoituu oikean käden paikkaa ja tatsia muuttelemalla. Yhdessä tai kahdessa tällä hetkellä bändin soittorepertuaarissa olevassa biisissä taidan korostaa bassoja puolikkaan aavistuksen verran, koska kyseiset kappaleet vaativat tummempaa soundia, mutta oikealla kädellä on pakko soittaa lähempää tallaa tarkkuutta vaativien nopeiden juttujen takia.
 
Tämä kaikki siis Impishin kanssa soitettaessa. Puolivakituisen terapiaprojektin kanssa siitä ruuvaamisesta ei tule loppua millään, johtuen siitä että käytän vahvistimena Behringerin V-Amppia ja PA:ta. Vieläkään en ole täysin itseäni miellyttävää soundia tuosta matolaatikosta saanut ulos, soittokelpoisia kyllä montakin.

Yhden aivan mahtavan hienon bassosoundin sain metsästettyä tässä taannoin:
 
Rickenbacker 4001 -> VOX AC50 -> VOX 1x18"

Ja jos tarvitset useampaa soundia, niin vaihdatko mieluummin soitinta tarpeen mukaan vai ruuvaat mieluummin samasta? Onko monimutkainen sähköpuoli bassossa mielestäsi kirous vai hyve?


Kun vaffarin ja basson säätöihin ei tule koskettua, niin säädän saundia soittotyylillä ja kohdalla. Soittelen paljon kaulan juuresta ja sitten tietty mikin ja tallan väliltä. Tatsilla saa myös runsaasti saundivariaatioita. Mihinpä sitä sitten enää niitä nappeja tarvii....
 
Luin jostain että Tuuralan Mitja olis repiny suoraan tonen ja volan helevettiin todeten, että ne rupeaa kuitenkin reistailemaan. Ei muuta kun plugi sisään ja antaa palaa!

Luin jostain että Tuuralan Mitja olis repiny suoraan tonen ja volan helevettiin todeten, että ne rupeaa kuitenkin reistailemaan. Ei muuta kun plugi sisään ja antaa palaa!
 
Wanaha miun omatekemiin ei ole alunalkaenkaan laitettu potikoita.

Ei bassoa eikä nuppia tule paljon ruuvattua ja basso on keikalla aina yksi ja sama. Jazz Bass. Vaihtelu on siinä että soittaa joko suurinpiirtein otelaudalta, tallalta, siitä väliltä tai plekulla. Sama juttu paitsi plekua mulla ei ole ollut kohta 30 vuoteen. Volumet bassosta täysillä.

Tykkään rassata vahvistinta ja bassoa sen mukaan minkälaista soitetaan. Yksin soittaes on melko kirkkaalla säädöt ja säestys hommis melko tummana ja tukevana.

Yhdellä soundilla mennään, kesken keikan en styrkkarin nappuloita enää ala vääntelemään, soundin hienosäätö tapahtuu sormilla. Eikä bassossa ole paljon säädettävääkään kun se on Precision, volume + tone, siinä kaikki. Enkä muuta tarvitsekaan. Tone on yleensä puolessavälissä, volume noin 80% jotta on säätövaraa molempiin suuntiin. Kielinä D'Addario XL nikkelipäällysteiset joissa soundi on parhaimmillaan noin 3-4kk sisäänsoitettuna. Niin, ja jos kaapissa on pilli niin yleensä laitan sen pois päältä, en ole keksinyt sille mitään järkevää funktiota. Styrkkari on mulle aika epäolennainen soundin kannalta, se oma soundi löytyy melkein mistä tahansa vermeestä; aika monta keikkaa on tullut soitettua ilman styrkkariakin, DI-boxilla suoraan PA-kamoihin, kanavan EQ:sta sopivasti bassoa, alemmalle keskialueelle (n. 200-250 Hz) snadi buustaus, treble useimmiten flättinä tai jopa pieni leikkaus ja se on siinä.