Kitarat: kitarakamat ›

No tartutaanpas tähän puhtaasti subjektiiviselta kantilta.
 
Mulle henkilökohtaisesti kitaran muodolla, kaulan kiinnitystavalla tai profiililla, nauhojen koolla yms. ei ole juurikaan väliä. Repertuaarista löytyy monenlaista kitaraa ja sukkuloin melko tottuneesti niiden välillä. Kovin ohut ja leveä kaula (esim. Jackson RR) tuntuu kuitenkin vieraalta, joskin sellaisenkin kanssa tulee toimeen. Ainoastaan yhdessä kokeilemassani kitarassa on ollut selkeästi liian paksu kaula. Yamaha SGV:n kaula muistutti likimain halkaistua pesismailaa... Kunhan nauhat ovat asiallisessa kuosissa eikä otelaudan pinta ole kuiva tahi tahmea, niin hyvä on. Otelaudan materiaalina tykkään ruusupuusta ja etenkin eebenpuusta, vaahteraan en oikein ole kotiutunut. Ohuet kielet ja matala action, siitä mä tykkään - vaikka sitten sustainin kustannuksella.
 
Pienikokoisena soittajana tykkään kuiteskin lyhytskaalaisista ja pienibodyisistä kitaroista eniten. Fender Jaguar on ehkä se ergonomisuuden huipentuma tässä suhteessa. Suurempienkin kitaranklonttien kanssa kuitenkin pärjää, esim. paksukoppainen puoliakustinenkin on loppupelissä ihan asiallinen ja mukava soitettava. Oikeastaan ainoa kitara joka on aiheuttanut komplikaatioita on Fender Stratocaster. Sellaisen kanssa onnistuin hankkimaan itselleni treeneissä palovamman, kun käsi hankasi bodyä. (Stratolla älköön soitettako kolmea tuntia Misfitsiä pelkällä downstrokella tjsp.)
 
"Tremolot kitaran tekevät", kuuluu sanonta. Ja tuolla osastollahan se kitaran lopullinen miellyttävyys useimmiten ratkeaa. Ehdottomasti eniten makuuni on Bigsby-tyyppinen vibrakoneisto. Sen tuntuma ja kammen kulma on useimmiten 100-prosenttisen sopiva. Myös Fender Jaguarista löytyvä tremolokoneisto on käyttökelpoinen, ja Gibsonin käyttämä Maestro-systeemi samoin. Floyd Rose närästää siksi, että kieltenvaihto on niin työlästä. Stratotyyppisestä vintage-tallasta taas en tykkää siksi että kammen kulma on useimmiten täysin väärä ja itse kampi liian lyhyt. Ko. koneistolla ei myöskään saa aikaan riittävän nopeaa, tremolotyyppistä väpätystä. Mielestäni yksikelaisilla varustetussa kitarassa on hyvä olla vibrakoneisto, humbukkeripelissä taas en sitä niinkään kaipaile.
 
Mikkisysteemit ovat tietysti luku sinänsä, ja kaikille tyypeille löytyy tilausta. Yksimikkisen kitaran kanssa tuntisin oloni kumminkin aika orvoksi. Lisäksi tykkään siitä että kitarassa on mikkivalitsin. Esim. Godin Radiatorissa sitä ei ole, vaan mikrofoneille on pelkät volumesäätimet. Hankalalta tuntui, joteskin.
 
Tiivistäen voisi sanoa että kotona soittaa millä vaan, mutta keikalle otan mieluiten kitaran, joka on suhteellisen pieni ja kevyt ja johon on helppo vaihtaa kielet.

Herra simoherra. Ymmärrän kiinnostuksesi aiheeseen. Kuten tiedät, erimallisia kitaroita on miljoonia, ja jokaisella soittajalla on omat lempparinsa puuosien, muotojen, mittojen, säätimien, värien, soundien, kielten määrän, virityksen, ja koko soittimen toimintatapojenkin suhteen. On jokaisen soittajan ihan omalla vastuulla hankkia ne omat suosikit kaikkien yllämainittujen asioiden suhteen, tällä foorumilla et saa kuin äärimmäisen pienen otannan joka ei takuulla vastaa likimainkaan edes keskiarvoa. Ja jos jargoni ei kiinnosta, olet ehkä aloittanut hieman vääränaiheisen aiheen... :oD
 
Eri tallojen kokemukset on helposti löydettävissä sekä tältä palstalta että maailmalta, olisi mielestäni aika turhaa perustaa FAQ:ia näin rajatun aihealueen piiristä. Nuo nimittäin eivät ole kovin usein kysyttyjä kysymyksiä, eikä niihin ole muita vastauksia kuin makuasioihin perustuvia mielipiteitä.
 
Ilmeisesti jotkut ovat siinäkin parempia ja toimivampia.
Jos puhutaan yli 200€:n kitaroista, kaikki ovat riittävästi toimivia ja paremmuus on pelkästään kuulijan korvassa ja soittajan sormissa.
 
Anteeksi että tyrmään näin, mutta kukaan/ketkään ei voi sanoa minkälaiset asiat kitarassa on hyviä ja mitkä huonoja. Rajatuin perustein hankitut mielipiteet ihan turhaan luovat lukijoille perusteettomia mielikuvia. Ja mitäs hyötyä siitä oikein olisi...
 

Jos Ibanezin 7-kielinen tuntui hyvältä, rock on! Sitten kävelet viereiseen kauppaan ja kokeilet mitkä siellä tuntuu hyvältä, jne. Se on ainut tapa saada tämä tieto mitä kaipaat.

Yleistäen voisi sanoa, että jos kyseessä on lukkotalla (käytännössä Floyd Rose), niin parhaimpina malleina pidetään seuraavia (ei missään järjestyksessä):
- Original Floyd Rose (OFR), eli se aito ja alkuperäinen. Schallerin valmistama.
- Ibanez Edge. Hyvin samanlainen kuin OFR, hieman erilainen tuntuma. Kammen kiinnitys on erilainen ja ankkuritapit lukittuvat (ei mielestäni olennaista merkitystä toimintaan)
- Ibanez Lo-Pro Edge. Edgen matalaprofiilinen versio, ts. käyttömukavuutta.
- Ibanez Edge Pro. Uusi, joskaan ei oikeastaan parempi, versio Lo-Pro Edgesta. Huomaa, että Edge Pro sarjaan kuuluu myös II ja III malli, joita käytetään halvemmissa Ibanezin kitaroissa.
- Schaller Floyd Rose. Vähän eri mitoilla kuin OFR muistaakseni.
 
Noiden lisäksi on sitten liuta enemmän ja vähemmän laadukkaita OFR:n pohjalta valmistettuja lisenssitalloja.
 
Ei-lukittuvia talloja onkin sitten jos jonkinlaista. On valmistajien omia malleja (esim. Music Manilla ja PRS:lla on oma mallinsa), monissa kitaroissa näkee tätä nykyä Wilkinsonin malleja - niitä on useampaa, mutta yleisimmät ovat Fenderin alkuperäisestä vibratallan pohjalta modernisoitu VSV ja toinen on sitten tuo VS100. Mikään niistä ei oikein sovellu samanlaiseen kuritukseen kuin kunnon Floyd Rose, eli ovat enemmänkin "herrasmiehen" laitteita.
 
Henkilökohtaisesti en niin vibratalloista välitä, niillä ei ole oikein paikkaa allekirjoittaneen soitannossa.
 
Mitä tulee kitaran muihin spekseihin, niin kannattaa kokeilla ja tutustua ennakkoluulottomasti erilaisiin malleihin, niin eiköhän sieltä löydy se joka miellyttää omaa korvaa ja tarpeita eniten.

Ensinnäkin erittäin suuri kiitos LaXu:lle. Tuo oli juuri sellaista tietoa mitä kaipasin. Ja kiitos myös muille keskusteluun osallistuneille. Ja Akille voin sanoa, että toki tiedän, että jokaisella kitaristilla ovat ne omat suosikkijuttunsa tallojen, otelautojen jne. suhteen, mutta tarkoitukseni oli saada soittajien perusteluja asian tiimoilta, miksi esim. tietynlainen talla on juuri mahdollisen kirjoittajan mielestä hyvä. Muiden esittämiä väitteitä, kokemuksia ja hypoteeseja on sitten hyvä lähteä purkamaan ihan omakohtaisella empiirisellä tutkimuksella, ja jos millä tavalla niin näin voi muodostaa syvällisemmän kuvan asiasta ja pystyy huomioimaan sellaisiakin näkökulmia mitä itse ei olisi tullut edes ajatelleeksi. Kun en ole hirveästi kitaran anatomiaan perehtynyt ja nyt kun haluaisin ostaa hyvän kitaran (joka on tietenkin varsin subjektiivinen käsite) niin ajattelimpa, että jos vaikka täällä huutelisin asiasta :o

Kahlerin floikathan on kanssa laadukkaita.

Hei!
 
LaXulta tulikin ihan hyvää tekstiä. Hienosti tuotu havainnot esille, vaikka käyttäjä
mainitseekin olevan enemmän kiinteätallaisten perään.
 
Mutta sitten viestiin joka kyllä herätti minussa "poliisin."
Leper Messiahin "Kahlerin floikathan on kanssa laadukkaita." oli kyllä viesti jossa havaitsin suuren epäkohdan!
Kahler ei ensinnäkään valmista ns. "floikkia", vaan tekee lukkotalloja omalla
konseptillaan. Jotain sitä on tullut opittua täällä Muusikoiden.netissä.
 
Tosin laadukkaista talloista kyllä voidaan puhua, kun Kahler tulee kyseeseen,
Bonecrusher ja Fox varmasti osaavat sanoa mielipiteensä näistä ko. talloista.
Ja tulihan tuossa nimimerkille kunnasja vähän aikaa sitten sähkökitara jossa on
Kahlerin talla.
Tässä linkki vielä artikkeliin:
http://muusikoiden.net/artikkelit/artikkeli.php?id=789
 
Mutta, nyt loppui "holhoaminen." En yleensä ole tälläinen, en missään nimessä, mutta
noh, kai sitä joskus tavoistaan poikkeaa jokainen meistä.
 
Ei muuta tältä erää, ystävällisin terveisin:
 
- Ippei

tarkoitukseni oli saada soittajien perusteluja asian tiimoilta, miksi esim. tietynlainen talla on juuri mahdollisen kirjoittajan mielestä hyvä.
Okei, luulen että alan ymmärtämään vähän paremmin. Yritän siis antaa oman lusikkani soppaan.
 
Kelluvalla tallalla varustetut kitarat jotka EIVÄT tunnu hirmu rimpuloilta ja huonosti soivilta letkuilta, ovat hyvin, hyvin harvassa. En ole löytänyt moista edes hyvin kalliista Jacksoneista tai Kramereista. Kiinteässä ja perinteisessä vibratallassa on niin paljon enemmän runkosoundia mukana, ettei mua saa omallakaan floikallisella soittamaan (yksi niistä harvoista hyvistä) kuin äärimmäisissä vimpulatarpeissa.
Jopa se halvempi Wilkinson on muutamassa kitarassa tuntunut aika ponnettomalta.
 
Tykkään kovasti leveähköstä kaulasta, koska sormeni on aika pitkät, ja tavallisesti ei meinaa sormet omille kielilleen oikein mahtua. V-profiilista en diggaa, koska pidän peukaloani kaulan takana. Ibanez SZ520:sessä oli ehdottomasti paras geometria sekä kaulassa että rungossa, ja tasapainokin oli ihanteellinen. D-profiilisen kaulan terävät reunat painaa sormeen, C:stä tykkään.
 
Kaulahumbuckerin pitää olla melko kirkassoundinen, menee muuten kovin tukkoiseksi. Bluesbucker ja Steve's Special on yksi hyvä humbuckerkombinaatio, joskin väliasento ei ole ihanteellisin.
Mikit (etenkin kaula) pitää olla melko kaukana kielistä parhaan saundin saavuttamiseksi.
 
Treble-bleed on volumepotikassa ihan ehdoton.
 
Nauhoja pitää olla 22. 24-nauhaisen kitaran kaulamikki on väärässä paikassa, Ed Romanin väitteet on tuolta osin täyttä schmittiä, vaikka paljon mies muista asioista tietääkin.
 
Japanissa tehtiin vuosina 1977-1990 järisyttävän hyviä kitaroita.
 
Saarnirungossa on ihastuttava "snap". Ruusupuuotelaudan botne puhuttelee, Eeben on aina liian steriili. Pulttikaula tuo kitaran soundiin energiaa, tai liimakaula/läpikaula poistaa sitä.
 
Yamaha Pacifica 112 on tuplasti hintansa väärti.
 
Musta ei ole kitaran väri.
 
Straplockit kolisee soittaessa.
 
Kitaroissa on maailman eniten selittämätöntä mojoa. Jotkut vaan on hyviä vaikkei niiden pitäis, ja jotkut on surkeita vaikkei niiden pitäis.
 
Kitaran soittamisesta 90% on fiilistä ja tuntumaa, joka ei äänitteelle tallennu.
 
Perinteisissä ratkaisuissa on sittenkin hyvin paljon itua. Siis ennen PRS:ää keksityissä.
 
Pleku vaikuttaa soundiin hämmästyttävän paljon. Paras soundi on Gatorissa tai Ultexissa.
 
Elixirit on ainoat kitarankielet joista on syytä maksaa yli 0,4 euroa/setti.

Kauhean pitkiä vastauksia kaikilla!

Kauhean pitkiä vastauksia kaikilla!
 
Ei tällaseen voi vastata lyhyesti. Tosta omastakin vastauksesta jäi vielä puuttumaan monta olennaista asiaa.
 
Tästä kirjoittaisi vaikka kirjan.

En tiedä ymmärsinkö jutun aivan oikein, mutta kokeillaan. Kertokaa toki, jos meni ihan ohi aiheen.
 
Kitrara yksinkertainen soittopeli, jossa pitää olla mahdollisimman vähän liikkuvia osia ja yksityiskohtia. Yksinkertaisesti siksi, että on vähemmän vikaantuvia osia.
 
Kitaran ulkonäöllä ei ole väliä. Vaikka perinteiset mallit miellyttävätkin silmää enemmän.
 
Halvat kitarat eivät ole automaattisesti p**koja. Vaikka monet niin luulevat.
 
Medium V kaulaprofiilin kanssa on hyvä soittaa ääniä peukulla.
 
Kaularaudan säätöruuvin tulisi sijaita lavan puolella. Pleksin ja kaulamikin irroittaminen raudan säätämistä varten tuntuu järjettömältä.
 
Telecasterin kontrollilevy (volume, tone ja mikkiswitchi) pitää kääntää toisinpäin, jotta volumepotikka tulee inhimillisempään paikkaan.
 
Les paul mallisella kitaralla ei voi soittaa istualtaan. Se liukuu/tippuu sylistä.
 
lista jatkuu vielä..

Les paul mallisella kitaralla ei voi soittaa istualtaan. Se liukuu/tippuu sylistä.
 
Mihinkäs tämä perustuu? Kyllä mä ainakin olen saanut ihan hyvin soitettua lespan kanssa istualtaan.

Mihinkäs tämä perustuu? Kyllä mä ainakin olen saanut ihan hyvin soitettua lespan kanssa istualtaan.
 
Tjaa. Ainakin se on epäergonominen soittaa istualtaan ko siitä puuttuu se lovi yläreunasta.

Kaularaudan säätöruuvin tulisi sijaita lavan puolella. Pleksin ja kaulamikin irroittaminen raudan säätämistä varten tuntuu järjettömältä.
 
Tähän sanoisin, että molemmissa on puolensa. Kaularaudan säätö lavassa heikentää kaulaa, kaularaudan säätö rungon päässä taas tekee säätämisen vaikeammaksi. Gotohin rungon päässä, mutta kaulan sivulta toimiva kaularaudan säätö vaikuttaa pirun fiksulta, samaten rungon päästä erillisen peitelevyn alta löytyvät säädöt ovat ihan toimivia.
 
Telecasterin kontrollilevy (volume, tone ja mikkiswitchi) pitää kääntää toisinpäin, jotta volumepotikka tulee inhimillisempään paikkaan.
 
En ole samaa mieltä. Mielestäni ainoa ongelma on mikinvalitsimen ja volapotikan sijainti liian lähellä toisiaan. Tallamikkiasennosta mielestäni hankala vaihtaa muihin asentoihin ja tulee sitä volapotikkaa vahingossa tuolloin sohittua.
 
Les paul mallisella kitaralla ei voi soittaa istualtaan. Se liukuu/tippuu sylistä.
 
Tästäkään en ole samaa mieltä. Vaikka malli ei mihinkään superergonomisiin kuulukaan, istualtaan soittaminen onnistuu mielestäni ihan hyvin. Ihan kivastihan se menee siihen reiden päälle.

No niin, löysimpä hyvän ja informatiivisen artikkelin kitaran vibrakoneistoista/tremoloista Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Tremolo_arm
 
Sivulta ainakin löytyy tarkkaa tietoa seuraavista:
 
- The Bigsby vibrato tailpiece
- Fender synchronized tremolo
- Fender floating bridge, Floating tremolo
- Dynamic Vibrato
- Gibson Vibrola
- Fender two-point synchronized tremolo
- Locking tremolo; Floyd Rose; Kahler Double locking tremolo; Steinberger TransTrem system (standing for Transposing Tremolo)
 
Eli nyt olen huomattavasti viisaampi kyseisen asian tiimoilta.
 
Itse omistin ennen Aria Pro II:sta Japanissa valmistetun Fender Stratocasterin (1987), ja oli kyllä aika kehno peli (siis kun joku ylisti täällä Japanissa tehtyjä kitaroita vuosien 1977-1990). Vibra-systeemi oli aika kehno ja jäykkä ja kun hieman vingutteli vibrakammella niin vire oli tipotiessään. En tiedä olisiko kitara ollut esim. kaulan säätöä vailla kun alhaalta soitettaessa ei lähtenyt edes puhtaita ääniä. Kielien korkeuden kanssa mm. värkkäsin parantaakseni tuota juttua mutta ei onnistunut. Lisäksi soundi oli jotenkin tosi löysä ja tukkoinen. Ja kaiken kukkuraksi Stratocasterin volume-nappula on aivan liian lähellä mikkiä, eli en koskaan oppinut nappulan sijaintiin. (Ynkkähän esim. käyttää kivasti pikkurillillään ääninappulaa efektien aikaansaamiseksi, mutta ei hyvä) Ainut tilutukseen sopiva juttu oli otelaudan kuperuus mikä omasta mielestäni teki sormien juoksutuksen otelaudalla hitusen helpommaksi kuin esim. suoraprofilisella kaulalla. Hauskaa oli myöskin se kun ostin kitaran uutena hintaan 3200 mk. ja kun viiden soittovuoden jälkeen vaihdoin kitaran käytettyyn Aria Pro II:seen paikallisessa musiikkiliikkeessä, (saaden Fenderistäni mitättömän välirahan), näin kyseisen kitarani parin viikon päästä myynnissä kyseisessä musiikkiliikkeessä hintaan 3400mk. Ugh! Eli kun tuollainen strategia hallitsee paikallisia musiikkiliikkeitä niin eipä ole kumma kun porukka tilaa kamat ennemmin Thomannilta tai Jenkeistä.
 
Mitä tulee Gibsonin Les Paul -skebaan, oman kokemukseni mukaan se on todella raskaaan tuntuinen kitara, (siis muutakin kuin kirjaimellisesti), jotenkin nihkeä ja jäykkä soittaa. Ja todellakin se yläpään terävä reuna on ikävä, kun soittaa istultaan. Aloitin itse kitaransoiton klassisella musiikilla, (akustisella) ja olen oppinut pitämään kitaraa vasemman reiden päällä, (siis soitan siis oikeakätisesti) mutta todellakin Gibsonia on pakko pitää oikean reiden päällä, että se pysyy sylissä eikä tipu alas.
 
Plektalla, niin kuin joku tuossa mainitsi, on myös iso juttu soitannossa. Itse 80-luvun neoklassisen buumin eläneenä piti kokeilla ties millaisia plektroja, kuten metallisia tecpic-plektroja (vahvuus taisi olla sitä 1mm luokkaa) Sitten kun sain kerran Ynkän keikalta hänen nimikko plektransa (taitaa olla 1,5mm) oli pakko kokeilla ja siiitä lähtien olen tuon plektran vahvuuden todennutkin parhaaksi ja toimivimmaksi. Pystyy nimittäin poimimaan tarkimmin kielet noissa tremolo picking jutuissa.

Anteeksi tyhmä kysymys mutta onko floikka niinkuin vobrakampi vai vibrakoneisto?

Mulla on Ibanez js-100 ja siinä on paras body ergonomisesti.
Kaula on pikkuisen kapea 42mm vrt jem 43mm.
Siihen vielä kun sais kunnon kaulan-omilla mitoilla 10-16 muuttuva radius ja 44mm
leveän kaulan niin se olisi siinä.
Täytyypä käydä ruokankaalla...taas.

Kyllä mä ainakin olen saanut ihan hyvin soitettua lespan kanssa istualtaan.
Minä en. Haluaisinpa nähdä sun sylin, ehkä siinä on LP:n muotoinen kolo... :oP
 
Vibra-systeemi oli aika kehno ja jäykkä ja kun hieman vingutteli vibrakammella niin vire oli tipotiessään.
Noihan nyt on pelkkiä säätöasioita, kuten kaulan särinätkin. Mielestäni ei voi sanoa kitaraa huonoksi tollasten takia, etenkin jos olet itse "yrittänyt" säädellä ilman haluttua lopputulosta. Diesel-Mersu ei ole huono auto jos sinne vahingossa tankkaa 95:sta.
 
kun tuollainen strategia hallitsee paikallisia musiikkiliikkeitä
Tosta nyt ei voi sanoa muuta kuin että omaa tyhmyyttäsi tollaset kaupat teit. Ei ne musaliikkeet mitään hyväntekeväisyysjärjestöjä ole, jos ne saa jostain arvokitaran halvalla, tottakai ne tekee kaupat bisnesmielessä. En minäkään kehoita kitaraa mulle halvalla tarjoaville nostamaan hintaa. Mikäs järki siinä olisi?
 
eipä ole kumma kun porukka tilaa kamat ennemmin Thomannilta tai Jenkeistä
Luuletko että ne jotenkin ajattelee ostajan etuja enemmän? Sallinette minun kyseenalaistaa.
 
Anteeksi tyhmä kysymys mutta onko floikka niinkuin vobrakampi vai vibrakoneisto?
Jep, ja nimenomaan tietynlainen, Floyd Rose -merkkisen tallan jalanjäljissä kulkeva "lukko"talla.

Minä en. Haluaisinpa nähdä sun sylin, ehkä siinä on LP:n muotoinen kolo... :oP
 
Niinku itte sanoit, jokaisella on ne omat lempparinsa.. ;) Kyllä mun syliin on sopinu niin LP ku Strato-johdannaisetkin..
 
Jep, ja nimenomaan tietynlainen, Floyd Rose -merkkisen tallan jalanjäljissä kulkeva "lukko"talla.
Tosin kyllähän vallankin eräät soittelijat nimittää kaikkia lukkotalloja "floikiks" vaikka olisivat Kahlereita, Steinbergereitä tai ZR-talloja.. jotka kaikki on kyllä lukkotallojen parhaimmistoa, mun mielestä.
 
Hyvän sähkökitaran anatomia- määritystä ei oo olemassakaan, tai sitten täytyy yleistää niin perusasioihin, että "hyvistä materiaaleista hyvin tehty ja laadukkailla osilla varustettu soitin"
Koska jollekin jonkun toisen "ehdoton hyvyys" onkin todella sopimaton juttu.