Studiotyöskentely ›

Tämmöiselle tuntui olevan tarvetta, joten keräsin tähän kasaan perustiedot akustiikan suunnittelusta ja konsteja että linkkejä, joilla parantaa _halvalla_ ja yhtä tehokkaasti kuin kaupallisilla kamppeilla akustiikkaa normaalissa huoneessa ilman moukaria, moottorisahaa, puskutraktoria, räjähdyspanoksia tai tämän http://www.gadgetopia.com/images/big_machine.jpg (wtf?)koneen tarvetta. Kaiuttimen toiston huoneessa pilaa huonemoodit, aikaiset heijastukset, vääränlainen jälkikaiunta ja tärykaiku. Niitä kaikkia on helppo parantaa ilman huoneen täydellistä rekonstruktointia suhteellisen helposti tehtävillä DIY-akustointikamppeilla. Akustoiminen kannattaa hemmetisti, varsinkin jos sen tekee edes suunnilleen oikein.
 
Ensin läpi ongelmat, ja kun on ehkä joku käsitys mitä tehdä ja miksi, seuraa neuvot tarvittavien kikkareiden rakenteluun. FAQ:sta puuttuu vielä ohjeet ainakin kaiuttimen sijoitteluun ja akustiikan mittaamiseen.
 
EDIT: Lisätty MHelinin oivat linkit oikeille paikoilleen.
 
Huonemoodit:
 
Huonemoodit aka seisovat aallot (standing waves, room modes) syntyvät huoneen vastakkaisten seinien etäisyyden ollessa aallonpituuden puolikas tai sen monikerta. Ääniaalto heijastuu vaiheessa vastakkaisesta seinästä ja vahvistaa itseään jääden soimaan ja aiheuttaen voimakkaan korostuman. Alimman seisovan aallon taajuuden seinien välillä voi laskea kaavalla: C / 2l (C äänennopeus ilmassa n. 340m/s ja l seinien etäisyys metreissä). Monikerrat ovat nimensäkin mukaan tuon taajuuden kerrannaisia eli: 2 * (C / 2l), 3* (C / 2l).. N * (C / 2l). Moodit ovat syy miksi erityisesti pienissä huoneissa bassot ovat täyttä kuraa - Nämä ovat siis erittäin palkitseva akustoinnin kohde. Ne häiritsevät varsinkin siellä missä niitä sijaitsee harvassa. Pienessä huoneessa ensimmäiset moodit ovat suhteellisen korkealla taajuudella: Kun ensimmäisen moodin ja sen monikerran välissä on oktaavi, mahtuu esim. 1 kHz ja 2 kHz oktaavin väliin niitä jo reippaasti. Iso huone kuulostaa paremmalta osittain siksi, että moodit sijaitsevat harvassa niillä taajuuksilla, millä korva on erityisen epäherkkä.
 
Heikoimmat mitat moodien kannalta ovat kuution mallisessa huoneessa, missä jokaisen seinäväliin muodostuu samalla taajuudella jyräävä seisova aalto, paras on huone, missä yksikään seinien välinen etäisyys ei ole toista vastaava tai sen monikerta, jolloin moodit sijoittuvat tasaisemmin. Vielä parempi on huone, missä seinät ovat kevytrakenteiset ja päästävät bassot karkaamaan lävitseen - Yksi syy miksi puutaloissa on parempi saundi (toinen on samasta syystä johtuva tasaisempi jälkikaiku). Huonemoodit ovat myös erittäin paikallisia, ja siksi niitä pystyy hallitsemaan paljolti myös sijoituksella. Kaikkien (aksiaalisten) moodien tihentymät sijaitsevat huoneen nurkissa, joten niitä on paras välttää kaiuttimien tai kuuntelupaikan sijoituksessa. Muita moodeja ovat tangentiaaliset (neljän seinän välillä syntyvät), jotka ovat puolet heikompia kuin aksiaaliset (-3dB) ja vinot (kuuden seinän välille syntyvät), jotka ovat neljä kertaa heikompia.
 
- Huonemoodien laskuri, joka näyttää aksiaalisten moodien huippu- ja nollakohtien sijainnit huoneessa (erittäin hyvä kaiutimia sijoitellessa): http://www.hunecke.de/english/calculators/room-eigenmodes.html
- Laskuri, joka laskee myös muut moodit: http://www.mcsquared.com/metricmodes.htm
 

 
Aikaiset heijastukset:
 
Aikaisina heijastuksina pidetään niitä heijastuneita ääniä, jotka ovat kulkeneet kuuntelupaikalle vain yhden rajapinnan kautta. Näin ollen niiden aikaero kaiuttimesta kantautuneeseen ääneen on pieni, eikä ihmiskorva erota niitä kaiuksi, vaan osaksi kuultavaa ääntä (Haasin ikkuna), lisäksi ne ovat monen seinän kautta saapuneita kaikuja voimakkaampia. Tämä heikentää stereokuvan tarkkuutta tekemällä soittimet äänikuvassa epämääräisiksi. Heijastus aiheuttaa myös kampasuodinilmiön, kun osa heijastuneista äänistä saapuu kuuntelupaikalle suoraan ääneen nähden vasta-vaiheisena heikentäen kuultavaa ääntä ja osa saman vaiheisena vahvistaen ääntä, vaiheen riippuessa aallonpituudesta sekä suoran ja heijastuneen äänen matkaerosta. Ilmiö näkyy hyvin kaiuttimien mitatusta taajuusvasteesta lattiaheijastuksen kanssa. Alataajuuksilla kampasuoto on harvempaa tihentyen kohti diskanttia. Kampasuodosta johtuen kaiuttimet tulisi sijoittaa niin, ettei yhdenkään rajapinnan etäisyys toisesta ole toisen monikerta. Yleensä aikaiset heijastukset ovat ensimmäinen akustoinnin kohde; oikean paikan akustoinnille löytää esimerkiksi peilin avulla: Koska ääniaallot heijastuvat kuten valokin, akustointikampsua lisätään siihen kohtaan seinää/kattoa, josta kaiutin näkyy peilin kautta kuuntelupaikalle.
 

 
Jälkikaiunta:
 
Nykyään ideaalina jälkikaiuntana pidetään tasaisena eri taajuuksille, joskin käytännössä bassotaajuudet kaikuvat lähes tulkoon aina pidempään kuin korkeammat johtuen akustiikan peruslaista: Vaimennuksen tulisi olla 1/4 aallonpituudesta ollakseen tehokasta. Näin ollen väistämättä korkeimmat taajuudet vaimentuvat matalia enemmän - Tätä tulisi välttää! Seurauksena voi olla tumppu, mutta bassoiltaan jyräävä tila, jossa bassojen ongelmat entisestään korostuvat. Tämä on samaa perusasiaa, kuin suoran taajuusvasteen omaavat kaiuttimetkin, huone vääristää taajuusbalanssia siinä missä huonosti suunniteltu kaiutin. Jälkikaiunta on osa saundia! Siksi vaimennukseen tulisi käyttää laaja-kaistaisesti vaikuttavia absorpentteja, tämä tosin on käytännössä lähes mahdotonta matalilla taajuuksilla: 20Hz aalto on 17 metriä pitkä ja siitä neljäs-osa = 4,25m. Huone jäisi perinteisillä akustiikkalevyillä äkkiä kovin pieneksi. Matalia taajuuksia vaimennetaankin käytännössä lähes aina resonanssiin ja kitkaan perustuvilla akustointielementeillä, joista juttua myöhemmin. Mainittakoon vielä, että ennen pidettiin hyväksyttävänä pidempää jälkikaiunta-aikaa matalilla taajuuksilla ja tätä tuetaan monessa akustointi-oppaassa nykyäänkin.
 
Jälkikaiunta-ajaksi on määritelty se ajanjakso, jossa äänenpaine on tippunut 60dB (usein merkitään T60 tai RT60), eli miljoonasosaan. Jälkikaiunnan pituus on osittain maku- ja ohjelmakohtainen asia. Klassinen musiikki vaatii monen mielestä pidemmän jälkikaiun kuin pop-musiikki soidakseen mahtipontisemmin. Surround-ääni sisältää itsessään kaikuinformaation, joten 5.1 matskulle sopii kuolleempi huone kuin stereolle. Hyvä jälkikaiunta-aika studiossa on kaikilla taajuuksilla tasainen 0,2 - 0,5 sekunnin mittainen. Jälkikaiunta-ajan laskeminen on työlästä ja epäkiitollista touhua, sillä laskettu jälkikaiunta harvoin vastaa todellisuutta ellei todella monimutkaisia laskentakaavoja käytetä, eikä niilläkään tulokset aina realisoidu - Helpointa on mittaaminen. Toiselta vuosisadalta peräisin olevalla Sabinen kaavalla voi laskea summittaisen jälkikaiunta-ajan verrattain helposti, joskin sen sopivuudesta pieniin tiloihin ei ole taetta. Jokaiselle taajuudelle on laskettava RT60 erikseen, sillä absorptio-kerroin ei aineissa ole sama kaikilla taajuuksilla.
 
- Pikalaskuri: http://www.mcsquared.com/rt60aa.htm
- Sabinen kaavaan perustuva laskin helpottamaan elämää: http://hyperphysics.phy-astr.gsu.edu/hbase/acoustic/revtim.html#c4.
- Absorptiokertoimia: http://www.saecollege.de/reference_ … erial/pages/Coefficient%20Chart.htm
- Lisää Absorptiokertoimia: (sivun lopussa melkoinen linkkikokoelma):
http://www.bobgolds.com/AbsorptionCoefficients.htm
 
Tärykaiku:
 
Tärykaiku syntyy kahden vastakkaisen kovan pinnan välille ja kuuluu tosi vee-mäisesti. Siitä pääsee eroon sijoittamalla toiselle seinälle akustointikamaa, diffuusoreja tai absorbentteja. Hyvä tapa on sijoittaa akustointielementtejä lomittain, eli vastakkaisille puolille huonetta, mutta toistensa lomaan niin, ettei vastakkaisia pintoja jää paljaiksi. Lattian ja katon välillä hyvä konsti on paksu matto tai katon akustoiminen esim. diffuusoreilla. Muiden akustointitoimien jälkeen tärykaiku tosin yleensä loistaa poissaolollaan.
 

 

 
Akustointielementit:
 
Absorbentteja on monen mallisia ja hintaisia, määräävin tekijä on kuitenkin vaimennuskerroksen paksuus. Näillä on järkevää vaimentaa lähinnä keskiääniä ja diskantteja. Ilmaraon jättäminen seinän ja vaimennusaineen väliin parantaa absorptiokerrointa matalilla taajuuksilla, sillä aaltojen amplitudihuiput mahtuvat seinästä heijastumisen jälkeen vaimentimeen - vaikutus on melkein sama kuin vastaavasti paksummalla levyllä, mutta toimii vain rajoittuneella kaistalla. Tehokkainta vaimennus ilmavälin kanssa on taajuudella, jonka 1/4 aallonpituus on sama kuin etäisyyden seinästä akustointikaman keskiväliin (amplitudihuippu sattuu vaimennusaineeseen). Akustointielementit kannattaa sijoittaa symmetrisesti huoneeseen niin, että molempien kaiuttimien sivut on vastaavasti vaimennettu/diffusoitu, kuten myös katto ja lattiakin. Tämä meinaa myös sitä, että toiselle seinälle sattuvan ikkunan paikkaa pitäisi imitoida vastaavilla elementeillä (Ikkunan absorptiokertoimet löytyy jälkikaiunnan linkeistä). Bassoilla tämä ei enää pidä yhtä vakavasti paikkaansa, koska bassotaajuuksien (alle 100Hz) suuntaa ei juuri aisti. Yleensä vaimentaessa kannattaa suosia sellaisia elementtejä, jotka vaimentavat tasaisesti mahdollisimman laajalla alueella, joskus sellaisiakin, jotka eivät vaimenna diskantteja - Huonekalut, matot yms. saattavat vaimentaa niitä jo tarpeeksi.
 
Muutamia seikkoja absorbenteista ja yleisistä väärinkäsityksistä: On todettu, että kiilamainen muoto parantaa absorptiokerrointa _suurilla taajuuksilla_ (yli 1,5khz) ja suurilla paksuuksilla, eikä matalilla kuten monesti annetaan ymmärtää. Tämä johtuu siitä, että osa äänienergiasta kimpoaa absorbentista kiilassa toisiin kiiloihin vaimentuen lisää, eikä takaisin huoneeseen kuten tasaisella pinnalla. Matalilla taajuuksilla tuota kimpoamista ei tapahdu, sillä ne kulkevat sumeilematta vaimennusaineen läpi. Akustiikkalevyn profilointi on silti hyödyllistä, sillä saavutetaan korkeilla taajuuksilla paremman absorption lisäksi diffusointia äänienergialla, joka heijastuu levyn pinnasta. Ääntä heijastuu pinnasta sitä enemmän, varsinkin korkeilla taajuuksilla, mitä suurempi ilman virtausvastus ko. materiaalilla on - Siksi höttöinen kama puree diskantteihin paremmin kuin tiivimmät materiaalit.
 
Villojen erinomaiset absorptio-ominaisuudet on olleet tiedossa jo pitkään, eikä niiden kehittelyssä ole tapahtunut merkittäviä parannuksia, sillä niiden mikrorakenne vaimentaa ääntä optimaalisesti (!). Lasivilla on siis lähes tulkoon yhtä hyvä - tai parempi - absorbentti kuin mikä tahansa aine, jota akustointiin erikoistuneet valmistajat yrittävät myydä kalliilla. Verrattaessa lasi- ja kivivillan äänenvaimennusominaisuuksia lasivillalla saavutetaan sama absorptio puolta pienemmällä tiheydellä kuin mineraalivillalla. Tästä on toisenlaistakin tietoa; joissain lähteissä väitetään lasi- ja mineraalivillan erojen olevan mitättömiä, mutta paras pysytellä lasivillassa. Munakennot yms. _eivät toimi_ akustoivana elementtinä.
 
Lasivillan absorptiokertoimia, Isotec KVL, lasikuituhuovalla päällystetty lasivillalevy (50kg/m^3), kiinni seinässä, lähde Isotec (muualla annetaan optimistisempiakin kertoimia lasivillalle = 125Hz 1,0):
 
50mm _125Hz 0,28 _250Hz 0,53 _500Hz 0,93 _1kHz 1,00 _2kHz 1,00 _4kHz 1,00
100mm _125Hz 0,62_250Hz 0,93 _500Hz 1,00 _1kHz 1,00 _2kHz 1,00 _4kHz 1,00
 
340m/s / 250Hz /4 = 68 cm.. Tuntuu rikkovan fysiikanlakeja, mutta ISO-standardin mukaisia mitattuja tuloksia noiden pitäisi olla.. 10 - 20 cm ilmavälin kanssa älyttömän hyvä. Tiivimmän villan pitäisi olla vielä parempi matalilla ja sitä saa ainakin 14 senttiä paksuna.
 
Absorption määrää korkeilla taajuuksilla voi säädellä pinnoittamalla villan tarkoituksen mukaan valitulla materiaalilla, mieluiten profiloidulla muodolla, jotta heijastunut ääni diffusoituisi. Joka tapauksessa lasivilla on pakko pinnoittaa, koska pöly ei oo hyväksi - Kannattaa käyttää hengityssuojainta ja hansikkaita lasivillaa leikkoessa tms. Suomessa 'hifimäisiä' akustointilevyjä myy (aika kalliilla, eikä kovin tehokkaita) esim. Ecophon.
 
- Lasivillan päällystämistä: http://www.angelfire.com/sports/RCcars/acoustic_panels.htm
http://forum.studiotips.com/viewtopic.php?t=182
- Näppärä idea, jolla saa vaimennuksen lisäksi myös tehokasta diffusointia: http://www.dougploss.com/tubetrap.htm
- Yksi tapa: http://pat.home.mchsi.com/SAP.html
- Akustiikkalevyn helppo kiinnitys yms. http://kotiweb.kotiportti.fi/audiov … /akustiikkalevy/akustiikkalevy.html
- Eri aineiden absorptiokertoimia: http://www.saecollege.de/reference_ … erial/pages/Coefficient%20Chart.htm /
http://www.bobgolds.com/AbsorptionCoefficients.htm
- DIY-akustointilevyjä (kuvia): http://www.geocities.com/jonrisch/wp.htm
 

 
Diffuusorit:
 
Diffuusori on mikä tahansa epätasainen, ääntä heijastava pinta - esim. harvahkoon kirjoilla täytetty kirjahylly on hyvä. Tehokkaimman diffuusion saa kuitenkin tarkoitukseen suunnitelluilla elementeillä, yleisimpiä ovat PRD (Primitive Root Diffusor) ja hiukan parempi QRD (Quadratic Residue Diffusor). Näitä on olemassa 1D-, että 2D-malleina. Yksi ulotteinen hajottaa ääntä siis vain esim. vaakatasossa, kun 2D hajottaa vaakasuuntaan ja pystysuuntaan. 2-D:n itse rakentaminen voi olla työlästä, mutta yksi vaihtoehto on tehdä 1-ulotteisia elementtejä, ja asentaa niitä 90 asteen kulmissa. Diffuusoreilla on toiminta-alueensa kuten absorbenteillakin: Diffuusorin toiminta-alueen määrää alapäässä kolojen syvyys (mitä syvempi, sen parempi) ja yläpäässä rakojen leveys (mitä pienempi, sen parempi). 2D-diffuusorin itse rakentaminen on työläämpää, mutta se antaa myös tehokkaamman diffuusin -> sopii paremmin pieniin huoneisiin tai jos kuuntelupaikka tms. on lähellä seinää. Diffuusorikamppeet voi tehdä mistä tahasta ääntä heijastavasta pinnasta. Esim. styroksi on hyvää matskua, siitä voi kyhäillä 2D-fuusorin, ilman että koko rotisko painaa mahdottomasti. (Styroksi on umpisoluista rakenteeltaan, eikä päästä ilmaa lävitsee eli ei myöskään vaimenna).
 
- Laskentaohjelma ja matematiikkaa QRD-diffuusorin taustalla: http://www.mhsoft.nl/diffusor2.asp#calcul . Prime seedin, eli alkuluvun valinnalla ei ole merkitystä.
- QRD- diffuusorin rakentamisesta: http://kotiweb.kotiportti.fi/audiovideo/akustiikka/QRD/QRD.html
- RPG:n 2D PRD-diffuusori (siisti!): http://www.rpginc.com/products/skyline/index.htm
- Miten teet vastaavan (hiukan paremman) itse: http://www.pmerecords.com/Diffusor.cfm
 

 
Vermeet bassojen (ja varsinkin huonemoodien) hallintaan:
 
Levyresonaattori on Helmholtz-resonaattorin muoto, jossa värähtelyn ilmamassan sijasta hoitaa valittu sopivan _neliömassan_, ei siis kokonaismassan vaan m^2-massan omaava etulevy (monessa paikkaa annetaan väärä kaava). Hyvä tulee esimerkiksi 5 - 7,5 kg/m^2 kumilevystä - Sillä saavutetaan paljon parempi absorptio kuin vastaavalla puulevyllä. Kumilevyn etuja on suhteellisen suuri massa ja pieni jäykkyys, hinta tosin on suolaisempi. Resonaattori sijoitetaan yleensä seinälle, niin että seinä muodostaa kotelon takaseinän, mutta takaseinä voi olla mistä tahansa jäykästä levystä (vetkula takaseinä nostaa viritystaajuutta) jos kaipaa liikuteltavuutta tai ei halua riemastuttaa vuokraisäntää. Käytännössä tapana on täyttää levyresonaattorin ilmatila absorbentilla (vaimennusaineen ja etulevyn väliin pitää jättää tilaa ettei se haittaa resonointia), jolloin Q eli hyvyysluku laskee ilmamassan lisääntyneen resistanssin ansiosta = absorptio ulottuu laajemmalle taajuuskaistalle, mutta vaimennus heikkenee vastaavasti resonanssitaajuudella. Samalla resonanssitaajuus jonkin verran laskee äänenpaineen näkemän suuremman syvyyden takia. (Paineenvaihtelut eivät kulje niin nopeasti vaimennusaineessa, ääni 'näkee' isomman tilan). Vaimennetun levyresonaattorin absorptiokerroin on normaalisti bitumimatolla 0,6 - 0,7 luokkaa ehkä 1/3 oktaavin alueella ja heikompaa vaimennusta riittää joidenkin mukaan kahden oktaavin alalle. Vaimentamattomalla vaimennus resonanssin kohdalla voi olla jopa 1,0 ja vastaavasti heikompi sen ympäristössä. (Levyresonaattori vaimentaa äänienergiaa yhteensä aina saman verran). Niin ja sanomattakin on siis selvää, että resonaattorin sisätilan tulee olla ilmatiivis tai se ei toimi ilmajousena. Mitoitukseen vaikuttaa lähinnä etulevyn neliömassa ja ilmatilan syvyys, alempana on linkki laskimeen.
 
Reikäresonaattori on myöskin Helmholtz-resonaattori, jossa ilmajousi/massa -yhdistelmän muodostaa suljettu sisätila ja etulevyn reikien muodostama 'refleksiputki', missä ilma värähtelee. Se sijoitetaan myös yleensä seinälle. Reikäresonaattorin resonanssitaajuuteen vaikuttaa reikien koko, perforointi(rei'itys)aste, ilmatilan syvyys ja vaimennus. Mitoitus on konstikasta varsinkin ilmatila vaimennettuna, mutta toisaalta reikäresonaattorilla on etuja: Rakenteen ainoa vaatimus on ilmatiiviys ja jäykkyys, joten materiaaliksi käy melkein mikä vain. Esim. lasista tai peililasista voisi tehdä melko hienon ja 'huomaamattoman' resonaattorin. Ilmatilaan lisätyllä vaimennusmateriaalilla ei ole maksimivaimennusta heikentävää vaikutusta, vaan sillä voi kasvattaa kaistaa ilman haittoja. Vaimennusmateriaalin lisäys aiheuttaa kuitenkin edelleen ilmatilan efektiivisen kasvun kuten muissakin resonaattoreissa, eli viritystaajuus laskee vaimennusaineen lisäämisen myötä. Reikien pienuuden takia ilmavirrassa syntyy ilman viskositeetista johtuvia häviöitä ja reikäresonaattorin vaimennusalue voi olla paljon laajempi kuin perinteisen Helmholtz-resonaattorin.
 
Helmholtz-resonaattori aka bassorefleksikotelo toimii passiivisena juuri päin vastoin kuin kaiuttimessa, mitoitus on vastaava kuin kaiuttimien refleksikotelossa. Helmholtz ei ole kovin käyttökelpoinen pienen taajuuskaistansa takia, johon voi tosin jonkin verran vaikuttaa lisäämällä vaimennusainetta. Tekeminen ei kuitenkaan oikein kannata.
 
Kaikki resonaattorityypit muuntaa äänen ensin mekaaniseksi värähtelyksi ja lopulta kitkan avulla lämmöksi. Resonaattorin jäähdytyksestä ei tarvi huolehtia, koska täysi jalkapallostadion jalkapallohulluja huutamassa koko pelin ajan tuottaa juuri ja juuri riittävästi energiaa yhden kahvikupillisen lämmittämiseksi :) Resonaattorin tyypistä riippumatta optimisijoitus löytyy vaimennettavan huonemoodin amplitudihuipusta. Laskenta- ja paikoitusohjelmaa ja/tai mittausta kannattaa käyttää hyväksi parhaan paikan etsimiseksi. Monesti sopivan koon löytämiseksi annetaan neuvo: Resonaattorielementti muodostaa kuin tyhjän aukon siihen kohtaa seinää, missä se sijaitsee. Tämä on melko optimistinen, käytännössä tuota lähelle päästään levyresonaattoria miettiessä ainoastaan vaimentamattomalla ja silloin ainoastaan sillä taajuudella, jolla resonanssihuippu sijaitsee.
 
- Resonaattoreiden mitoituksen (ainakin suuntaa-antavaan) laskemiseen, sivuilta myös ohjeet miten mitata levyreson resonanssitaajuus: http://www.mhsoft.nl/helmholtzabsorber.asp
Tietoa levyresonaattoreista: http://www.ethanwiner.com/basstrap.html
( http://www.ethanwiner.com/BTPlans.gif )
- Laaja-alainen rakoresonaattori nurkkaan tai kattoon ynnä muuta. (Rakoresonaattori on oikeastaan reikäreso, jossa reiät on korvattu raoilla, laaja-alaisuus saadaan muuttuvalla etäisyydellä seinään ja rakojen muuttuvalla leveydellä, samalla heikkenee absorptio verrattuna yhdelle taajuudelle suunniteltuun resonaattoriin): http://www.johnlsayers.com/HR/index1.htm
- Jotain ratkaisuja: http://www.saecollege.de/reference_ … aterial/pages/Low%20Frequencies.htm
- Hyvät sivut, kaavat yms. http://www.customaudiodesigns.co.uk/articles/membranes.html
 

 
Bassoansoilla ns. tubetrapeilla voi järkevän kokoisina vaimentaa keskibassoista ylöspäin, näitäkin on helppo tehdä itse niin, ettei tarvitse tyytyä kaupallisten holtittomiin hintoihin (kaupallisia saa esim. RPG:ltä). Bassoansa ei saa vuotaa! Bassoansoja sijoitetaan yleensä niihin paikkoihin huoneissa, joissa bassojen amplitudi on huipussaan, käytännössä nurkkiin ja sen jälkeen keskiväliin huonetta seinään kiinni, erityisesti kuuntelusuunnan etu- ja takaseinille. Kaikki mielellään lattiasta kattoon yltävinä torneina. Tube trapin toimintaperiaatteesta en ole löytänyt mitään järkevää selitystä. Ilmeisesti se perustuu vaimennusaineen muodostavaan resistanssiin ja suljetun sisätilan ilman jousimaisuuteen (komplianssiin, kapasitanssiin).. jotenkin. Mittauksilla todistetusti toimivia on kuitenkin tehty alla olevilla ohjeilla. Ennen käytettiin paljon myös ns. 1/4-aalto bassoansoja, mutta ongelmaksi muodostuu ansan sisällä olevan vaimennusaineen tiivistyminen ajan myötä. En suosittele. Yksi putkiansan resonaation perustuva variaatio on vielä lasivillalla täytetty, toisesta päästä avonainen, kovaseinäinen putki. Se resonoi 2 * putken pituuden mittaisella aallon pituudella, eli kovin alas se ei helposti ylety, ainakaan pystysuunnassa (340 / 2* 2,5m = 68 Hz) ja toiminta-alue on rajoittunut.
 
- Helpot ohjeet: http://www.teresaudio.com/haven/traps/traps.html
- Eräänlainen bassoansasydeemi.. : http://www.dougploss.com/tubetrap.htm
- John Risch:in bassoansa-ohjeet kuvilla (Sivut kannattaa muutenkin tsekata): http://www.geocities.com/jonrisch/basstrap.htm
- ASC:n vähän normaalista suosituksesta poikkeavat sijoitusohjeet bassoansoille: http://www.asc-hifi.com/articles/iar89.htm
- Helppo bassoansa studion nurkkaan
http://forum.studiotips.com/viewtopic.php?t=535 / http://forum.studiotips.com/viewtopic.php?t=534
 
Kaiuttimien sijoitusohjeita:
- Cardas:
http://www.cardas.com/content.php?a ... content_id=26&pagestring=Room+Setup
http://www.audiosold.com/cardiscal.htm
- Audio Physics:
http://www.immediasound.com/Speakersetup.html
http://www.immediasound.com/Speaker_set-up.htm
- Wilson Audio Speaker Placement, eli WASP:
http://www.tnt-audio.com/casse/waspe.html
- Genelecin ohjeet:
http://www.genelec.com/support/frstand.php
http://www.genelec.com/support/flushmount.php
- "38% sääntö":
http://www.realtraps.com/art_room-setup.htm
 

 
Ideoita:
- Diffuusorin kolojen pohjiin reikiä ja sijoitus suljettuun ilmatilaan, niin yhdysrakenteinen reikädiffuusioakustoresonaattorielementtijuttu on valmis.
- Levyresonaattorin päälle voi liimailla akustiikkalevyä, kunhan ottaa myös sen massan huomioon mitoituksessa.
- Diffuusorin voi rakentaa styroksista - Toimii.
- Levy- tai rakoresonaattoria ei ole pakko istuttaa seinään. Mikä tahansa jäykkä levy käy taustaksi. (MDF on ok, sillä varauksella, että resonanssitaajuus voi nousta varsinkin isommissa, ei tuetuissa paneeleissa)
- Bassoansan voi puoliksi päällystää heijastavalla pinnalla, jolloin voi kääntelemällä muunnella huoneen balanssia.
- Käännettävä jaloilla seisova diffuusori/absorptio -paneeli voisi olla kätevä soittotilassa.
- puolipanelointi levy/reikäresonaattoreilla.