Yleistä keskustelua musiikista ›

Black Flag - Fix Me

Joskus ala-asteen alussa kuulin AC/DC:n Bon Scottin aikaisia levyjä ja siinä se oli...sitten tulivat Judas Priest, Kiss, Wasp, Motörhead, jne jne...

Siis, onko jollain samantyylisiä kokemuksia. Nyt alkaa siis Sinä-minä lehden "se hetki muutti elämäni"-kirjoitusskabanderi, elikkäs visanderihärdelli.
 
Olen rokkimeiningin suhteen hiukkasen myöhäisherännäinen varmaan siitä syystä, että meillä ei kotona niinkään kovasti kuunneltu musiikkia, vaan luettiin helvetisti kirjoja. Kissin Lick It Up vuonna 1983 tuli jo rekisteröityä jollain tasolla, mutta häpeäkseni pitää tunnustaa, että se lopullinen niitti joka sai tenavan haluamaan rokkimuusikoksi oli niinkin maailmaa mullistava teos kuin WASPin esikoinen syksyllä 1984.
 
Love Machine! Huh.
 
(Okei, jotain jostain syystä vanhempien levyhyllyyn eksynyttä Alwari Tuohitorvea tuli kyllä pyöriteltyä monolevysoittimessa jo 80-luvun vaihteessa, mutta eihän sitä lasketa. Eihän?)

Sisko voitti Suosikin jostain jutusta Nazarethin Razamanazin joskus kun olin noin kymmenvuotias. Siitä se lähti.

Kun kuulin Apulannan "Mitä kuuluu" biisin radiosta joskus vuonna -97 tai jotain, niin siitä musamaku kehittyi askeleen rankempaan suuntaan.

Kiss:Animalize: Heavens on fire, Tears are Falling (kyllä), Dio: Sacred Heart
...joskus 7-8 v. ikäisenä alkoi jysähdellä...ja kovasti Innostuin musiikista ihan mielettömästi, jotain tuli kuunneltua ennen tätäkin vaikkei siitä mitään ymmärtänyt, mutta en kyllä muista mitä...ehkä vanhempaa Kissiä.

Lainasin kirjastosta Metallican master of puppetsin. :O Kuljetin mankkaa kaverin kanssa urheilukassissa ja huudatin sitä pitkin kylää. "Jopas oli hurjaa musiikkia, eihän tätä uskalla edes kuunnella." Sitten piti saada lisää, ja kohta lainasinkin uudenuutukaisen mustan levyn. Hoo!

Taisi olla aikoinaan Radio Mafian Metalliliitosta kuultu Amorpihiksen biisi In the beginning jonka innostamana käytiin isin kaa ostamassa cd-soitin. Seuraava levy taisi olla Kärsältä vaihdossa saatu Obituaryn End Complete ja sitä rataa jatkettiin Edge of Sanityn kautta aina norjalaisiin kurkkumetallibändeihin esim. Dark Throneen ja Immortaliin. Kun olin ottannut vastaan mustan pohjakosketuksen siirryin taas vaiheittain kohti valoa ja nykyään diggailen popstars- ja idolsbändejä.

Metallica, noin 11v. Vaikutti samoin kuin tajuntaa laajentavat aineet. Silloin jäi Bäkkärit ja spaissarit.

Offspringin Smash ja Green Dayn Dookie saivat minut diggailemaan kitara-musiikista. Sitä ennen kuuntelin pääasiassa tyyliin Haddaway-Prodigy-Dj Bobo..jne.

En osaa sanoa vain yhtä bändiä joka olisi muutanut, mutta tuossa muutama:
 
Jimi Hendrix - Axis Bold As Love
Nirvana - Bleach
Iron Maiden - Best Of The Beast
Megadeth - Rust In Peace
 
Ennen noita korvani suodattivat kaiken paskan mitä voi kuvitella.

Tapahtumat sijoittuvat loppuvuoteen 1999. Teinipopin aika oli osaltani jo ohi. eräänä päivänä (ja useana seuraavanakin) tv:stä tuli, entisaikojen Jyrkissä, HIMin biisi Join Me in Death. Käsitys ei muuttunut heti vaan kesti muutaman kuukauden ennenkuin tajusin miten timantti biisi se onkaan. ja toukokuussa 2000 ostettuani Hgin lentokentältä Razorblade Romancen, tiesin astuneeni takaisin musiikin polulle, tällä kertaa sille oikealle puolelle. Niin vei heavy ja rock minut mukanansa. Tällä polulla ollaan edelleen. HIMin diggailu ei ole laantunut, vaan olen kasvanut suorastaan yhtyeeseen kiinni. eikä minua vaan hevillä irti saa! :)

Kyllä ne ensimmäiset kerrat kuultuani maailman suurimman riffin, "dän-dän-dääää dän-dän-dä-dääää dän-dän-dääää-dändäää"n Purplelta tiesin millaista on maailman paras musiikki. "Dont Worry Be Happy" syrjäytettiin lempparipaikalta siinä 7-vuotiaana pysyvästi Smoken toimesta. Täysi Rokkimetalliaddikti miusta tuli nähtyäni reilut 3 vuotta sitten Gunnareitten November Rainin videon ja katsottuani leuka kellarissa Slashiä heittämässä sooloa aavikolla kirkon edessä sätkä suussaleveessä haaraasenossa ja tiukalla takakenolla. Mitään coolimpaa en Eddie Van Halenia lukuunottamatta ole vieläkään nähnyt, ja tuskin koskaan tulen näkemäänlään. Vaikka kaikki rokahtava Elton johnista Iced Earthiin uppoaa hyvin, METAL IS FOREVER!

Oasis iski todella lujaa siinä 90-luvun puolivälissä. Siitä musankuunteluni alkoi oikeastaan kunnolla. Myöhemmin noita isoja vaikuttajia on tullut joka suunnalta vaikka kuinka paljon ja musaa tulee kuunneltua laidasta laitaan. Kun metalliin hurahdin jossain vaiheessa niin eniten kolahti Emperor ja muut isot norskinimet. Näin jälkikäteen kotimaisen popin/rockin puolelta J.Tervomaa puolestaan on vaikuttanut eniten.

Ennen v. 1997 kuuntelin kaikkee sekasikiömusaa (enimmäkseen teineille suunnattua kertakäyttökamaa) kunnes eräänä päivänä isukki tuli töistä levykaupan kautta. Hän soitti mulle Led Zeppelinin Remasters levyltä 'Communication Breakdownin'.
 
Tässä sitä nyt ollaan. ilman Jimmy Pagea&LedZeppiä en soittais kitaraa enkä liiommin MNetissä hengailisi.

Vielä muutama vuosi takaperin kuuntelin lähes ainoastaan räppiä, kunnes koin valaistuksen.
 
Sain lainaan kaveriltani Jimi Hendrix: Band Of Gypsys-levyn ja se oli jotain aivan muuta kuin ne kaikki räppibiisit ja levyt joita olin tottunut kuulemaan. Levyn kuultuani oli pakko hankkia lisää Hendrixiä ja aloin myös kuuntelemaan enemmän rokkia. Yhtään räppilevyä en ole sen jälkeen ostanut, ja myin suuren osan räppilevyistäni pois, koska ei niitä enää jaksanut kuunnella. En kuitenkaan väitä että räppi olisi paskaa, vaan että rokki on räppiä paljon parempaa.
 
Olen pelastunut kiitos Hendrixin.

Varmaan The Offspring oli se joka pelasti MTVn ikeeltä joskus kouluvuosina ja tuli hankittua kaikenlaista punkkia, varsinaisesti punkkariksi en kyllä onneksi koskaan pukeutunut.
 
Yhdeksännellä luokalla sitten heviä kuunteleva kaveri tutustutti Manowarin 'Louden Than Hell' -albumiin(joka sattumoisin mielestäni on bändin ainoa hyvä levyte) josta yllätyin, aikaisempi kuva hevistä kun oli lähinnä jotain bläkkisörinää. Sittemmin diggailin kaikenlaista Stratovariusta yms. nakkiheviä.
 
Jossain vaiheessa perinteisempi rokkimeiningi alkoi nousta taas pintaan, kaivoin esiin AC/DC:n livetuplan(taisi olla ensimmäinen CD minkä ostin yhdessä Offspringin Ixnayn kanssa) joka sitten iskikin aika kympillä riffihermoon.
 
Sittemmin tutustuin YUPhen, josta pidän ennakkoluulottoman, taitavan ja humoristisen otteen takia, ja jotenkin tällä polulla tallaillessani olen löytänyt entistä taiteellisemman ja intohimoisemman ilmaisun Jethro Tullin ja Tori Amoksen muodossa.
 
Aivan viimeisten kuukausien aikana olen kuunnellut jopa hieman klassista.
 
Aika mielenkiintoista kyllä miten tämä kuuntelu-ura polveilee. Oikeastaan kaikkiin vanhoihin suosikkeihin tulee palattua aina välillä, viimeiset puolisen vuotta AC/DC on ollut kovassa huudossa saatuani hankittua Back In Blackin :)

X Japan.
 
Ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärsin, että samat henkilöt voivat esittää herkkiä pianoballadeja rakkaudesta, ja heti perään kerjätä kipua ja tuskaa. Samalla yhtye onnistui herättämään pianonsoittoinnostukseni uudelleen, joten paljosta olen velkaa.

Ensimmäisenä varmaan Nirvana. Kun kuulin Nevermindia ekan kerran, ehkä jotai seitttemän tai kaheksan olin, olin ihan että jeee.. Sit tuli vähän sen jälkeen Metallican Black. Sen jälkeen tuli ehkä jopa jonkin sortin uusvalveutuminen Zeppeliniin, ku äippä sitä kuunteli jo siitä asti, kun olin 0v. Punk kausikin mahtuu sekaan Bad Religioneineen,Rancideineen sun muineenneenneen. Jimi Hendrix otti paikkansa, kun olin kuudennella luokalla. Vähän sen jälkeen tuli Primus siihen rinnalle. Sen jälkeen hurahdin rappiin(Cypress hill, Wu-Tang, Run D M C) Sitten tulin Taidelukioon ja tutustuin funkin, vanhan R&Bn ja progen maailmaan. Sille tielle sitä sitten jäätiin. Kiitos siitä kuuluu herroille Bassballs ja Socialite.