Yleistä keskustelua musiikista ›

Pelkäätkö esim. sanoutua työstäsi/ympäristöstäsi irti ja vaihtaa maisemaa?
 
En ainakaan tällä hetkellä. Uudelle paikkakunnalle pitäisi tuossa hetken päästä muuttaa opiskelemaan ja sieltä taas kimmota (vähintään) yhden lukukauden mittaisen ulkomailla tapahtuvan opintojakson ajaksi muihin maisemiin. Innolla odotan, ei tältä pallolta sellaista paikkaa löydy jossa minä en pärjää.

Kyllä, siis pois paikkakunnalta pitäisi kyllä päästä. Vaikka moinen temppu kyllä pelottaakin suoraan sanottuna aivan tuhannen saatanasti! Ei helsinki ole mun juttuni. Toisaalta eipä tää tästä välttämättä yhtään parane, vaikka minne turuille muuttaa, mutta jostain syystä tuntuu, että ois melkein pakko kokeilla mitä elämisestä tulis jossain muualla. Ja ainahan sitä pääsee takaisinkin?
 
Jonkinnäkönen opiskelupaikkakin pitäis keksiä. Tää on tällä hetkellä se suurin kysymysmerkki.

Pelkäätkö esim. sanoutua työstäsi/ympäristöstäsi irti ja vaihtaa maisemaa?
 
Alussa vähän epäilytti, mutta nyt:
 
Mä olen pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että se on tehtävä jossain vaiheessa. Ei sillä, että nyt olisi asiat jotenkin huonosti vaan sillä, että en halua juurtua tähän tilanteeseen ja varsinkaan tähän kaupunkiin vaikka täällä mulle tärkeitä asioita onkin. Mä olen kasvanut ulos tästä ympäristöstä enkä halua lässähtää ja laiskistua samoihin kuvioihin vuodesta toiseen.
 
Ja tuo kaupungin vaihdos jota oon suunnitellutkin jo kauemman aikaa, toivon mukaan käy toteen parin kuukauden päästä. Varmaan voi aluksi olla vaikeuksia, mutta ajatus että pääsen pois paikasta jolla ei ole mulle enää mitään tarjottavaa, saa kaikki mahdolliset alkuajan ongelmat vaikuttamaan lähes mitättömiltä. Eihän mulla edes ole mitään menetettävää. Ja olen mielestäni varsin sosiaalinenkin, joten en usko että joudun yksinäinenkään olemaan.
Ainoa merkittävä haittapuoli on että vanhemmat asuu sitte entistäkin kauempana ja vielä harvemmin tullaan näkemään, mutta ompahan enemmän puhuttavaa kun taas menee kotipuolessa käymään.

Muutos on kyllä tulossa ihan muutaman viikon kuluttua, mutta väärään ilmansuuntaan!

Maaliskuun puolivälissä, yo-kirjoitusten lomassa, muutin Espoosta Jyväskylään. Ennen muuttoa olin koko ikäni asunut pääkaupunkiseudulla, ja jo monta vuotta sitten päättänyt, että heti mahdollisuuden tullessa muutan muualle. Jonkin verran muuton jälkeen olin hetken todella tyhjän päällä, mutta elämä heittelee toisinaan kummasti, ja eräänä talvisena viikonloppuna tutustuin Helsingissä muutamiin Jyväskyläläisiin, jotka tällä hetkellä ovat hyviä ystäviäni. Kaupunki alkaa vähitellen tuntumaan omalta, ja asuntoakin huomaa toisinaan kutsuvansa kodiksi. Olen myös huomannut viihtyväni pääkaupunkiseudulla aiempaa paremmin, kun siellä on tullut käytyä muutaman päivän ajan jotakuinkin kerran kuukaudessa.
 
Muuttaessani tarkoituksenani oli saada opiskelupaikka Jyväskylästä. Yliopistosta tuli jo kieltävä vastaus, ja amk:sta pitäisi vastauksen tulla tämän viikon aikana. Jos opiskelupaikka aukeaa, hyvä niin, mutta jos aika ei vielä ollut oikea, marssin mahdollisimman pian työkkäriin. Haaveena olisi päästä työmarkkinatuella työskentelemään ensivuodeksi esim. kirjastoon, kouluun tai muuhun mukavaan ympäristöön. Jos ensivuosi menee työnteoksi, voi olla, että ensikeväänä pyrin Jyväskylän lisäksi kouluihin myös Tampereelle.
 
Muutto Jyväskylään oli yksi tähän astisen elämäni parhaista päätöksistä, enkä ole katunut hetkeäkään. Elämässä kun täytyy tehdä valintoja, ottaa riskejä ja tarpeen tullen muuttaa suuntaa. En osaa sanoa, kuinka kauan tätä elämänvaihetta kestää, mutta kun seuraavan kerran tulee tunne, että elämään täytyy saada uusia tuulia, heittäydyn vieläkin pelottomammin mukaan.

Koko 22 vuoden mittainen elämäntaipaleeni on ollut käytännössä samanlaista jönkköä syntymästäni tähän päivään asti. Lapsuusvuodet Mäntsälän syrjäkylällä, ala-aste kyläkoululla, yläaste kirkonkylällä parinkymmenen kilometrin päässä ja lukio naapurikaupungissa Järvenpäässä vanhempien (ja siis omaa) kotia majapaikkana pitäen. Varmaan suurin muutos elämässäni on ollut tuo lukioaika: uusi ystäväpiiri (edelleen melko tiivis, vaikka osa onkin jo siroutunut toisiin kaupunkeihin), uudet kuviot, vastuunottoa, alkoholin kiroihin eksyminen 18 vuoden kypsässä iässä...
 
Lukion jälkeen alkoi työnteko. Kesätöihin pääsin naapurin kautta kiinteistöhuollon pariin ja pestin päätyttyä sain jatkaa samassa yrityksessä vuoden loppuun asti ilmastointialan mielenkiintoisissa käänteissä. LVI-hommat kiinnostavat ja työllistävät minua vieläkin, yritys on pysynyt samana. Kyllähän sitä on aikuistunut vuosien aikana hieman, kun vastuunkanto ja oma yritteliäisyys on ollut tärkeä osatekijä työssä pärjäämisessä.
 
Inttiin vuoden 2004 alussa. Vuosi vierähti, elämän- ja sosiaaliset taidot karttuivat melko oudossa ympäristössä. Tuo vuosi on ollut ehkä elämäni tähän mennessä antoisin, sekä hyvässä että pahassa.
 
Tärkeän ihmissuhteen kehittäminen ja lopulta sen kariutuminen on kasvattanut ja opettanut tuntemaan itseään paremmin. En minä koskaan mikään kusipää ole ollut, mutta joskus vähän hankala ja jotenkin ehkä epämiellyttävä.
 
Nyt on taas puolisentoista vuotta työntekoa takana, edessä on opiskelu ehkä mieluisassa paikassa, tai sitten hieman epäkiinnostavan alan parissa. Tämän viikon lopulla selviää tarkemmin. Elämäni suurin muutos on edessä: muutto pois kotoa, selviytyminen yksin, talouden huolellinen ylläpito, lisää vastuunottoa ja aikuistumista.
 
En pelkää, vaan odotan innolla. Etelä-Suomeen jään kuitenkin, pääkaupunkiseudulle. Muutos on tarpeellinen, olen täysin kyllästynyt nykyiseen elämäntilanteeseeni. Joka päivä samat kuviot, samat naamat, samat jutut...
 
Toivon löytäväni itsestäni uusia puolia ja tasapainoisemman, terveemmän henkisen tilan. Olevani vihdoin yksilö, jota pitää itsenäisenä ja ennenkaikkea eheämpänä ihmisenä. Uusi elämä odottaa, antaa tulla vaan!

Uusi elämä odottaa, vihdoinkin. Sain varmistuksen asiasta tänään. Opiskelija Herttuainen, kolmen vuoden tauon jälkeen.

Yhtä keskikokoisehkoa elämänmuutosta olen harkinnut alitajuisesti pidempään ja tietoisesti lyhyemmän aikaa. Pitäisi vain tosissaan kuunnella sitä pientä ääntä, joka sisimmässä yrittää jotain huutaa. Liian usein sen vain tukahduttaa ja jättää omaan arvoonsa meuhkaamaan. Mieli toimii joskus kuin painekattila - liikaa kun kertyy höyryä, posahtaa. Paineen helpotettua on hyvä tarkastella, mitä seuraavaksi. Uusi suunta _on_ jotakuinkin selvillä, ja olo on selkeämpi kuin vuosiin. Harmi vain että meni muutama vuosi hukkaan, mutta parempi myöhään (?).
 
Mä sanon siis: anti mennä vaan! Jos pystyy jotain tekemään, tehkää se tai yrittäkää ainakin.
 
(Liittyy siis uraan/paikkaan yhteiskunnassa/omiin vahvuuksiin ja heikkouksiin. Ajattelitte kuitenkin vaikka mitä seksuaaliasioita, senkin pervot!)

Pelkäätkö esim. sanoutua työstäsi/ympäristöstäsi irti ja vaihtaa maisemaa? Kertokaas, moniko aikoo tänä vuonna tai lähitulevaisuudessa tehdä jotain vastaavaa?
 
Tein itse hiljattain päätöksen muuttaa pois tästä maasta. Syitä on monia, ja kaikki niistä painavat enemmän kuin mitkään syyt jotka puoltavat tänne jäämistä. Jotenkin se kehitys joka oli nähtävissä (ammatillinen tulevaisuus insinöörinä, asuminen täällä kuolleessa harmaudessa, epämieluisa ilmapiiri yms.) säikäytti niin pahasti, että päätin suistaa homman raiteiltaan hinnalla millä hyvänsä. Täydellinen epävarmuuskin on parempaa kuin varma tieto siitä, että on itse pilannut elämänsä.

Elämäni suurin muutos on edessä: muutto pois kotoa, selviytyminen yksin, talouden huolellinen ylläpito, lisää vastuunottoa ja aikuistumista.
 
Tätä muutosta meitsikin odottaa huolella, paitsi toi aikuistuminen ei nyt niinkään kiinnosta. Alunperin suunnittelin muuttaa jo syksyllä, mutta kun tuleva opiskeluvuosi näyttää monellakin tapaa niin epävarmalta, on siirrettävä tuota aikaisintaan ensi kevääseen. Sinänsä harmittaa, mutta voipa huoletta kuluttaa osan kesätyörahoista kitarakamoihin. :)

No niin. Täällä sitä nyt asutaan sitten, Helsingissä.
 
Tosi jees kämppä, tosi jees aluetta, helppo liikahdella joka suuntaan jnejne.
 
Nyt sitten vain duuneihin kiinni ja kovaa menoa.

Tervetuloa kulmille. Stadi on ihan mesta paikka.
 
Topiciin liittyen, meikäläinen on jotenkin aina tietoisesti hakeutunut paikkoihin, missä ei ole ennen asustellut tai ollut. Varusmiespalvelukseen mennessä, kaikki kaverini halusivat Parolaan, mutta minä halusin Turkuun. Opiskelupaikkaa hakiessani, kaikki kaverini halusivat Tampereelle, minä hain Poriin. Vuosi sitten töitä etsiessäni, päädyin sitten tänne Helsinkiin. Kaikkia em. kaupunkeja yhdistää se, etten niissä ollut ennen juurikaan viettänyt aikaa satunnaisia käyntejä lukuunottamatta.
Nyt työasiat ovat mallillaan, oikeastaan liiankin hyvin, koska uusia mahdollisuuksia oikein tarjoamalla tarjotaan.
 
Silti toisella silmällä katselen paikkoja taas muualta. Ehkä Tampereelle nyt tällä kertaa. Lähinnä siksi, että harrastukset ovat enemmän siellä suunnalla. Katsotaan nyt mitä tässä keksii. Elämä on vielä nuori.

No niin. Täällä sitä nyt asutaan sitten, Helsingissä.
 
Tosi jees kämppä, tosi jees aluetta, helppo liikahdella joka suuntaan jnejne.
 
Nyt sitten vain duuneihin kiinni ja kovaa menoa.
 
Jea. Right on!

Mä vaihdoin kertaalleen suuntaa, noin 10 vuotta sitten.

Juuri vaihdoin, jännittää miten käy!
 
Eli työt sai jäädä, ja koulu edessä. Keskeneräinen sellainen. Pitänee hoitaa pois alta kun venynyt ja vanunut se asia. Ainoa asia joka todella häiritsee on tulojen romahdus, eipä opintotuella pahemmin hauskaa pidetä ruuankaan suhteen.

Joo, nyt on ollut jo jonkin aikaa mielessä maiseman vaihto. Valmistun nimittäin tämän kuun loppupuolella logistiikan insinööriksi ja ajattelin lähteä pääkaupunkiseudulle katselemaan alan hommia ja muutenkin. Koko ikäni olen asunut Lappeenrannassa ja uskon että muutos voisi tehdä hyvää.
 
Kesätöissä olen vuorivillatehtaalla trukkikuskina ja sopimus päättyy elokuussa. Pomo kyseli jatkoa, mutta sanoin että mietin asiaa. Toisaalta tekis mieli lähteä suht nopeasti, mutta jotkut väittävät, että työssä oleva saa paremmin hommia kuin työtön. Tiedä sitä sitten. Toinen huono homma on se, kun bändi on Lappeenrannasta, mutta pääseehän sitä viikonloppuisin jokatapauksessa treeneihin.
 
Vähän on jännä tilanne, lähteäkö vaiko eikö ja millon sitä sit lähtis.

Toinen huono homma on se, kun bändi on Lappeenrannasta, mutta pääseehän sitä viikonloppuisin jokatapauksessa treeneihin.
 
Bändihommat muakin täällä Hämeessä pitelee. Ne on nyt niin hyvin kuosissa, etten olis tossa puoli vuotta sitten uskonut mokomaa mahdolliseksi. Kämppä on myös tosi jees, rauhallisempaa asuinpaikkaa on vaikea kuvitella. Mutta siitä huolimatta en viihdy täällä.
 
Luultavasti en kyllä viihtyisi missään muuallakaan, että eipä sikäli.

tossa alkuvuodesta kaveri pyysi bändiin kitaristiksi, ja euroopan rundi olis ollut siitä kolme viikkoa. juuri olin saanut vaki duunin (jossa en todellakaan aio viettää vuotta kauempaa, toivottavasti) ja sitten olisi pitänyt parissa päivässä pakata kamat ja muuttaa stadiin sossu-pummiksi. ilman kämppää tai mitään. kyllähän tilanne oli kiusallinen koska kyseinen orkesteri sainattiin juuri eräälle melko vaikutusvaltaiselle lafkalle, ja ulkomaan keikkaa olis ollut kosolti tarjolla. Ja olinkin valmis kyllä vaihtamaan kuvioita, mutta oman bändin vuoksi en lähtenyt. siis "omabändi" on vielä harjoittelu asteella, eikä tietoakaan levydiileistä, mutta musiikki on se mikä ratkaisee. ei toisenkaan bändin musassa mitään vikaa ole,diggailen kyllä kybällä, ja kaikki soittajatkin ovat erittäin hyviä ystäviä, mutta tarve ilmaista itseään ja tehdä juuri sellaista musaa kun haluaa oli liian voimakas. Ensimmäistä kertaa uskon itseeni/bändiimme/musiikkiimme kunnolla musahommissa ja toivonkin, että vielä jonain päivänä pääsen/pääsemme itse esiintymään hieman täydemmille klubeille:)

No niin. Täällä sitä nyt asutaan sitten, Helsingissä. Tosi jees kämppä, tosi jees aluetta, helppo liikahdella joka suuntaan jnejne. Nyt sitten vain duuneihin kiinni ja kovaa menoa.
 
Saat multa Riku ison peukun, kyl tommonen vaatii luonnetta aina tehdä. Pitää olla yhteyksissä kun tulen seuraavan kerran etelässä piipahtamaan, tulee siellä tosin varmaa enemmän nyt käytyäki kuin tuossa naapuripitäjässä :)
 
Olen kyl ehdottomasti sitä mieltä, että jos tuntuu että homma ei toimi niin sillon pitää alkaa miettimään että miksi ja mitä sille voisi tehdä. Se että osaa tarkastella omaa elämäänsä erottaa ihmiset jotka ajattelevat ja ihmiset jotka eivät. Suuretkin linjanvedot voivat olla tarpeen ennenku alkaa tilanne miellyttämään, mutta joskus niitä on pakko vaan tehdä. Jos on suuren kysymyksen edessä, kannattaa hetki miettiä itsekseen kysymystä "millainen ihminen olisin, jos tämän tekisin tai jättäisin tekemättä?" - yleensä tuohon vastaaminen antaa jo hyvin osviittaa oikean ratkaisun löytämiseen.
 
Itsekin olen opintoja pistänyt viime vuonna uusiksi isolla kädellä kun totesin että ei helvetti nyt ollaan menossa ihan vikasuuntaan. Nyt olen sitten uudessa tilanteessa ja alkupisteellä, mutta sellaisessa että katson että harharetkien jälkeen nyt ollaan vihdoin niillä linjoilla kun olen aina halunnutkin olla.
 
Helpottaa muuten helevetisti elämänmenoa kun tulevaisuus näyttää tuntemattomalta mutta valoisalta ja täynnä mahdollisuuksia, kuin että tietää että on menossa tasaisen varmasti eteenpäin sellaisessa elämässä jossa tietää ettei tule viihtymään :)