Kitarat: soittaminen ›

Hei, olen Pekka, ja olen riippuvainen.
 
Tuossa eilen soittelin vähän sähkökitaraa ja huomasin kuinka kielet rämisivät ikävästi. Mitäs siinä muuta kuin kulma-avain käteen ja kaularautaa säätämään. Viisaammilta olen oppinut, että kaularaudan säätämisen jälkeen pitäisi kitaran antaa olla sen puolenpäivää ennen kuin sillä saisi uudestaan rämpytellä.
 
Löinpä sitten kitaran takaisin telineeseen ja laitoin telkun päälle. Eipä kauaakaan kestänyt kun kämmenet hikosivat ja oli pakko soittaa. Hillitsin kuitenkin itseni etten mene vahingossa tärvelemään soittopeliäni. Akustista kitaraani etsiessäni, muistin että olin roudannut sen tyttöystäväni kämpille. "Noh, kyllähän yksi ilta ilman soittamistakin menee", ajattelin. Kuinka väärässä olinkaan..
 
Muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, kuin istua pyörittelemässä peukaloita.
Tunteja kului ja olin jo tuskanhikoillut itseni märäksi, välillä luoden katseen silmäkulmastani kitaraani kohti. Eikä niihin vieroitusoireisiin mikään auttanut: huuliharpusta ja rytmimunasta ei paljon iloa irronnut.
 
To make things worse, telkusta tuli vielä kaiken lisäksi dokumentti Jimi Hendrixin Electric Ladylandin teosta. Siinä sitä alkoi jo ilmestyä vaahtoa suupieliin.
 
Muutaman kahvikupin ja kymmenen savukkeen jälkeen aloin jo rauhoittua. Olohuoneen seinille kiipeily oli muutenkin uuvuttanut minut.
 
Tämä episodi avasi silmäni soittoriippuvuuteni vakavuudesta. Usein mietin mitä tekisin, jos käteni murtuisi, kahliten minut vajari-demonieni armoille viikoiksi, jopa kuukausiksi.
 
Etsin täältä mielenrauhaa. Arvon foorumistit, vastaavien kokemuksien jakaminen voisi olla itse kullekin terapeuttinen kokemus, ja varoittava esimerkki kaikille niille, jotka eivät ole vielä retkahtaneet. Itse olen pelastuksen ulkopuolella.
 
Ja iloinen siitä.

Eihän mikään nyt estä sitä kitaraa soittamasta säätöjen jälkeen. Odottamisen pointtina on se, ettei kannata säätää heti uudelleen, kun ei välttämättä edellisen kerran säätöjen vaikutukset ole ilmenneet vielä.
 
E: ja asiasta vähän....
 
Mulla oli samanlaisia ongelmia reilut kymmynen vuotta sitten. Kitaraa piti halia 4-8 tuntia päivittäin. Jossain vaiheessa sitten kuvittelin osaavani halutessani kaiken (junou, kyllä mä ton vetäisin, jos haluaisin), ja vähensin treenaamista. Samaan aikaan kuvioihin tuli mukaan enemmän ängstidokaamista ja voivottelua tyttöjen perään. Loppui käytännössä muutamaksi vuodeksi jossain välissä soittaminen kokonaan.
 
Sitten yksi kaunis päivä mä heräsin uudestaan soittamisen iloon. Samalla mä huomasin kanssa, ettei ne kaikki jutut "ehkä" olisi aikanaan mennytkään. Mutta soittaminen kaiken kaikkiaan oli muuttunut. Mahtavan halun kehittymiseen oli voittanut halu soittaa. Ei tarvitse enään ottaa kitaraa käteen, jos ei huvita. Koko homma on paljon hauskempaa. Samalla mä huomasin, ettei mun tarvitse olla mikään "pro" ja osata kaikkia juttuja maailmassa; Siis mun ei tarvitse olla monipuolinen. Mä voin soittaa ihan mikä mua miellyttää, ja unohtaa kaiken muun.
 
Välillä sitten tietenkin tulee taas mieleen kehittyminen kaikissa osa-alueissa ja vakavasti treenaaamisen jatkaminen. Sitä tehdään sitten niin kauan kuin huvittaa ja jätetään sitten taas kitara nurkkaan. Mut hubaa piisaa enemmän kuin koskaan....

Eihän mikään nyt estä sitä kitaraa soittamasta säätöjen jälkeen. Odottamisen pointtina on se, ettei kannata säätää heti uudelleen, kun ei välttämättä edellisen kerran säätöjen vaikutukset ole ilmenneet vielä.
 
Oiva on oikeassa... ei siinnä mitään odottamisia kaivata. Mutta tuo addiktiivisuus on tosi, mulla on aina välillä kuukausia jolloin ei tule edes ajateltua soittamisia ja välillä ei osaa töissäkään ajatella muuta kuinka vapautan sen E5 voimasoinnun joka kitarassa jo valmiina odottaa..... :) olen riippuvainen kahteen asiaan 1. soittamiseen (instrumentillä ei niin väliä. 2: kahvi ilma tuota on jatkuva kahdenkäden vibraatto......
 
Eli eikun pikaisia paranemisia...

Kyllähän se melkonen ketutus meinaa aina pukata jos ei päivään tai kahteen pääse soittamaan. Vierotusoireet tulee siinä sivussa. Joskus se tekee hyvääkin olla hetki soittamatta. Mutta onse kyllä ku menee elokuvanki kattominen aina höpöksi ku kitara toljottaa vieressä ni tulee sitä vilkuiltua joka minuutti. Sitte sitä miettii että mitä sitä tätäki kattoo ku tämän ajanhan vois reenata. Pitäs vissiin viiä kepukka eri huoneeseen.

Joka päivä tulee treenattua ainakin se kolme tuntia. Parhaat on ollu semmonen 13 tuntia.

Joo. Joka päivä vähintään 4h. Yleensä 6h, jos ei ole muutakaan tekemistä, mutta ei ole varmaan koskaan mennyt yli 9h.

Moi... olen SG ja olen kitanisti. En ole reenannut 11:een vuoteen mutta mnet sai minut uudestaan soittamaan muulloinkin kuin keikalla, biisinväsäyksissä tai bändireeneissä. Olen taas ollut päivän soittamatta, kiitos Waves GTR:n kun kaatoi Nuendon sata kertaa ja vielä kovan vaivan päätteeksi... Yritän pysyä kitarasta ja kaikesta muusta siihen liittyvästä pois taas pitkäksi aikaa.
 
Onko näitä kokoontumisia muuten joka päivä?

Mulla menee helposti joskus jopa päiviä soittamatta, mutta se saattaa johtua siitä, ette osaa soittaa.
 
Sama, ei vaan aina jaksa kun tietää, ettei siitä mitään tule.

Parhaat on ollu semmonen 13 tuntia.
 
I play 48 hours every day and I have to time travel to get that other 24 hours...
 
Mutta juu, mulla se jäi eilen kuuteen tuntiin mikä on mulle aivan hyvä saavutus :)

Odottamisen pointtina on se, ettei kannata säätää heti uudelleen.
 
Kappas, näinhän se on.
 
Onko näitä kokoontumisia muuten joka päivä?
 
Aina kun on tarvetta löytää kohtalotoveria tai purkaa muuten vain turhautumisensa terveellisesti.
 
Kiitos tuesta, kuomat.

Oliko se nyt Petrucci vai kuka, mutta se sano että on parempi harjoitella joka päviä tunti tai pari, eikä pitää väli päiviä ja soittaa siloin joku 5 tuntia. Sen pitää olla hauskaa eikä mitään 10 tuntia päivässä. Muuten menee elämä sivu suun. Tosin, jos harjoittelee 6 tuntia päivässä vuoden ajan, niin voi olla parempi kuin 10 vuotta soittanut.

Tosin, jos harjoittelee 6 tuntia päivässä vuoden ajan, niin voi olla parempi kuin 10 vuotta soittanut. Eipä vaan taidakaan mennä ihan noin. Valitettavasti. Olettaen, että kymmenen vuotta soittanut on myös soittanut, eikä vain omistanut kitaraa kymmentä vuotta.

...voin soittaa ihan mikä mua miellyttää...
 
Näin täälläpäin.
 
Olen aina inhonnu sitä "pakko treenata sitä-ja-sitä" kuviota ja samojen juttujen jankkaamista, päivästä ja tunnista toiseen. Ei kiitos. Mielummin sitä soittelee ihan vaan huvikseen. Nykyään se on sellasta "toisinaan pari minuttia, toisinaan pari tuntia".
 
Mutt onneks sentään on muitakin soittimia, kuin kitarat. En vois edes kuvitella tilannetta, ett ei olis bassoa mihin tarttua tai koskettimia, joita näpelöidä. (Hmmm. Olen siis "sekakäyttäjä" ?)
 
Mutt kaikki riippuu aikas paljon siitä, kuinka "mukava" päivä muuten on ollut. Toisinaan ei vaan inspiroi, sitten niin mikään.

Nyt innostais soittaa niin ettei tuolilla meinaa pysyä, mutta ei. Hommasin just 6505+:n niin voitte arvata ku huvittais soittaa, mutta vahvistin ja kitara toisella paikkakunnalla kun missä oon töissä. Eli en nää sitä ennen viikonloppua (jep oon tälläkin hetkellä töissä). Tää on tuskaa. :/

Hei. Olen Magic Bullet ja olen riippuvainen.
 
Aloittaessani soitin isäni kitaroita vaihtelavalla menestyksellä, mutta pystyin sentään olemaan jopa päiviä ilman kitaraa. Ongelmat alkoivat viime syksynä kun täytin 16 vuotta. Olin jakanut lehtiä saadakseni kokoon rahat Fender 50's classikkiin. Syntymäpäivänäni sain sen ikäänkuin lahjaksi. Sen kaunes sokaisi minut täysin ja en ole sen jälkene kyennyt olemaan soittamatta edes päivää. Oireet vain pahenevat, joten tulin avautumaan tänne Anonyymeihin Kitaraholisteihin.
 
Kiitos..
 
*taputaputapu*

Morjens kaikki kohtalotoverit. Mä oon Jani ja niin riippuvainen että riipun kuin saunatakki naulakossa.
 
Ensimmäisen kerran kokeilin kitaraa kunnolla tossa viitisentoista vuotta sitten ja siitä se sitten lähti. Heti piti saada oma kitara ja sitten toinen, sitten kolmas ja niin edelleen. Kaikki rahat on menneet kitaroihin ja muijakin lähti tossa vuosi sitten. Jos en soita tai säädä kitaroiden kanssa muuten, niin sitten mietin soittamista tai säätämistä. Tässäkin huoneessa missä tätä kirjotan on kuusi kitaraa ja seinät on tapetoitu kitaristien kuvilla. Olen yrittänyt rajoittaa kitaroiden oston neljään kappaleeseen vuodessa mutta pelkään että se ei onnistu. Vessassakin luen pelkkiä kitaralehtiä.
 
Tiedän että en tuu ikinä pääsemään irti.

Hei kaikki. Olen Veksu ja riippuvainen.
 
Ensimmäisen kerran huomasin sen hypistellessäni äitini alusvaatteita. Ensikosketuksen jälkeen aloin pukeutua salaa niihin ja nykyään käytän niitä päivittäin. Osa minusta haluaisi lopettaa mutta osa taas ei. Kiinnijäämisen pelko on kiihottava ja vallitseva. En ole jäänyt kiinni kuitenkaan vielä. Silloin kun en keimaile naistenvaatteissa peilini edessä tapaan täyttää eläimiä. Tarkemmin sanottuna lintuja. Äitini ei salli minun seurustella kenenkään kanssa ja hallitsee elämääni. Pukeutuminen äitini vaatteisiin saattaa siis olla protesti, vaiennut huuto sisältäni joka kytee ja kytee. Tästä on aiheutunut paljon stressiä, aivan kuin motellin ylläpitämisessä ei olisi tarpeeksi ohjelmaa.
 
E: oho

Oliko se nyt Petrucci vai kuka, mutta se sano että on parempi harjoitella joka päviä tunti tai pari, eikä pitää väli päiviä ja soittaa siloin joku 5 tuntia. Sen pitää olla hauskaa eikä mitään 10 tuntia päivässä. Muuten menee elämä sivu suun.
 
Entä jos tosissaan tykkää soittamisesta eikä halua vain tehdä muuta (minä). Koulut ja kaikki valittin sillä perusteella että jää aikaa soittamiseen.
 
Tosin, jos harjoittelee 6 tuntia päivässä vuoden ajan, niin voi olla parempi kuin 10 vuotta soittanut.
 
Tiedän monia kavereita jotka ova soittaneet (omistaneet) kitaran joku reilu viisi vuotta ja ovat samalla tasolla kuin aloittaessaan. SE ei ole mitä minä haluan siksipä reenaan. Ainoa huono puoli vaan ku sormiin tulee joskus riitä rakkoja :/.

Hei kaikki. Olen Veksu ja riippuvainen.
 
Ensimmäisen kerran huomasin sen hypistellessäni äitini alusvaatteita. Ensikosketuksen jälkeen aloin pukeutua salaa niihin ja nykyään käytän niitä päivittäin. Osa minusta haluaisi lopettaa mutta osa taas ei. Kiinnijäämisen pelko on kiihottava ja vallitseva. En ole jäänyt kiinni kuitenkaan vielä. Silloin kun en keimaile naistenvaatteissa peilini edessä tapaan täyttää eläimiä. Tarkemmin sanottuna lintuja. Äitini ei salli minun seurustella kenenkään kanssa ja hallitsee elämääni. Pukeutuminen äitini vaatteisiin saattaa siis olla protesti, vaiennut huuto sisältäni joka kytee ja kytee. Tästä on aiheutunut paljon stressiä, aivan kuin motellin ylläpitämisessä ei olisi tarpeeksi ohjelmaa.
 
E: oho
 
HOHO! :-D
 
Joo, minulla ei kyllä ole mitään kovin pahaa riippuvuutta. Rippileirillä (1 vko) kyllä tuli sellainen "nyt prkl pakko päästä soittamaan"-fiilis, mutta kyllä pystyn helposti olemaan esim. pari päivää ilman kitaraa. Reenailen sellaiset 1-2h/päivä, eli toisaalta enemmänkin voisi soittaa.