Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Ei niissä vanhoissa uruissa ollut kuin G# / Ab ja D# / Eb napit vaihtoehtoisia.
 
"Specification of the Smith Organ -1688
(given in the contract of June 21)
 
The fame of this organ is widespread, not only for the above mentioned contest but also because it contained the first echo organ in this country, which was placed in a separate and permanently closed box. The compass of all three manuals was from FFF to C (54 notes) with no FFF sharp or GG sharp, and it is interesting to note that stops 17 & 18 of the eccho were playable down to the lowest note, FFF. Above gamut G on the great and chair manuals, the keys for the notes of G sharp and E flat were divided across the middle in order that the evils of unequal temperament tuning could be overcome. The back portions of these keys were raised to serve as separate keys for the sounds of A flat and D sharp respectively, thus accounting for the number of pipes being 61 and not 54 (this technique was further used by Harris who evolved some extraordinary examples of divided notes)."

Mulla on sellanen käsitys että jos piano viritetään puhtaaseen vireeseen, esim. C-duuriskaalaan, niin se soi kauniisti C-duurissa ja suht hyvin vielä kvinttiympyrän viereisissä sävellajeissa eli F-duuri ja G-duuri. Siitä kun jatketaan ympyrää ylös tai alaspäin niin rupiaa jo kuullostahan epävireisemmältä. Onko kellään tarkempaa tietoa?
 
Olis kiva kyllä kuulla tuon pätkän mistä puhuttiin mikä oli soitettu puhtaasti/temperoidusti. Onko mitään muita sääntöjä sille missä puhtaan skaalan nuotit eroaa temperoidusta? Vai riippuko enharmonisten nuottien erot vain siitä jos vertailee kahta eri sävellajia, esim C-duurin A-nuottia ja A-duurin A-nuottia, taikka Es-duurin Bb-nuottia ja H-duurin A# nuottia. Olisi mukava tietää mitä on syytä ajatella esim a cappella laulussa(stemma/kuoro), sillä joskus jokin nuotti pitää laulaa hieman matalempana/korkeampana kuin miten se pianolla soi, en vaan tiedä milloin. Pilkun nypläämistähän tämä on mutta silti kiinnostavaa.

Mulla on sellanen käsitys että jos piano viritetään puhtaaseen vireeseen, esim. C-duuriskaalaan, niin se soi kauniisti C-duurissa ja suht hyvin vielä kvinttiympyrän viereisissä sävellajeissa eli F-duuri ja G-duuri. Siitä kun jatketaan ympyrää ylös tai alaspäin niin rupiaa jo kuullostahan epävireisemmältä. Onko kellään tarkempaa tietoa?
 
Olis kiva kyllä kuulla tuon pätkän mistä puhuttiin mikä oli soitettu puhtaasti/temperoidusti. Onko mitään muita sääntöjä sille missä puhtaan skaalan nuotit eroaa temperoidusta? Vai riippuko enharmonisten nuottien erot vain siitä jos vertailee kahta eri sävellajia, esim C-duurin A-nuottia ja A-duurin A-nuottia, taikka Es-duurin Bb-nuottia ja H-duurin A# nuottia. Olisi mukava tietää mitä on syytä ajatella esim a cappella laulussa(stemma/kuoro), sillä joskus jokin nuotti pitää laulaa hieman matalempana/korkeampana kuin miten se pianolla soi, en vaan tiedä milloin. Pilkun nypläämistähän tämä on mutta silti kiinnostavaa.
 
1. Pianon puhdas vire on ikivanhaa historiaa.
2. Wohl-temperierte oli jonkun näköinen edistysaskel
3. Equal temperament on niin huono kompromissi, että akustisia pianoita ei siihen viritetä, niissä virheet progressiivisesti siirretään niille alueille, joita korvat/aivot huonosti havaitsevat,
 
Mä oon joskus netistä lukenut kaiken mahdollisen pianon temperamenteista, mutta koska en aio pianonvirittäjäksi en sisäistänyt, enkä enää muista.

Minusta kaikki mikä on vireessä kuulostaa ylävireiseltä. Joku 1/4 sävelaskeleen alavire kuulostaa mielestäni vireiseltä. En tiedä vaikuttaako tähän se seikka, että aloitin soittamaan puoliaskelta alavireisellä kitaralla (nirvanaa piti teinin vääntää).
 
Onko muilla samankaltaisia ongelmia? Sibeliuksella kuulema oli lapsuuden pianon alavireisyyden takia. Ei, en omaa absoluuttista sävelkorvaa.
 
Mä oon joskus netistä lukenut, että sinä aikana, josta tietoa on olemassa, A:n taajuus on vaihdellut jossain 360:n ja 530:n välillä, että kaatakaa siitä itsellenne, joiden herkkä korva kärsii 440:n ja 442:n välillä.

Minusta kaikki mikä on vireessä kuulostaa ylävireiseltä. Joku 1/4 sävelaskeleen alavire kuulostaa mielestäni vireiseltä. En tiedä vaikuttaako tähän se seikka, että aloitin soittamaan puoliaskelta alavireisellä kitaralla (nirvanaa piti teinin vääntää).
 
Joo kyllä pystyn heti sanomaan onko yksittäinen sävel viritysjärjestelmän mukaisesti vireessä vai ei. Varmasti todella yleinen juttu musiikkia harrastavilla.

Olis kiva kyllä kuulla tuon pätkän mistä puhuttiin mikä oli soitettu puhtaasti/temperoidusti. Onko mitään muita sääntöjä sille missä puhtaan skaalan nuotit eroaa temperoidusta? Vai riippuko enharmonisten nuottien erot vain siitä jos vertailee kahta eri sävellajia, esim C-duurin A-nuottia ja A-duurin A-nuottia, taikka Es-duurin Bb-nuottia ja H-duurin A# nuottia. Olisi mukava tietää mitä on syytä ajatella esim a cappella laulussa(stemma/kuoro), sillä joskus jokin nuotti pitää laulaa hieman matalempana/korkeampana kuin miten se pianolla soi, en vaan tiedä milloin. Pilkun nypläämistähän tämä on mutta silti kiinnostavaa.
 
Perustava ero tasavirityksen ja puhtaan virityksen välillä on se, että ensimmäisessä oktaavi on jaettu 12 täsmälleen yhtä suureen intervalliin ja jälkimmäinen perustuu yläsävelsarjan sävelten välisiin suhteisiin. Tästä erilaisesta lähtökohdasta johtuen myös lopputulos on kaikin puolin aika erilainen.
 
Suosittelen lukemaan: http://kylegann.com/tuning.html (Puhdas viritys)
Sekä: http://kylegann.com/histune.html (Viritysjärjestelmien historiaa)
 
Hyvä ääniesimerkki tasavirityksen ja puhtaan virityksen eroista löytyy täältä: http://justintonation.net/
Klikkaa linkkiä "What Does Just Intonation Sound Like?"
Yksi hieno juttu tuossa on se, että mukaan on laitettu esimerkkejä myös sellaisista soinnuista joita ei tasavirejärjestelmällä voi lainkaan soittaa.

Miten tämä ilmiö vaikuttaa eri soitinkokoonpanojen yhteissointiin? esim piano ja viulu yhtäaikaa ylärekisterissä? Miten tuota erivireisyyttä pyritään piilottamaan?

Miten tämä ilmiö vaikuttaa eri soitinkokoonpanojen yhteissointiin? esim piano ja viulu yhtäaikaa ylärekisterissä? Miten tuota erivireisyyttä pyritään piilottamaan?
 
Veikkaisin että siinä joutuu viulunsoittaja korjaamaan virettä hieman kun pianon soittajalla ei siihen ole mahdollisuutta? Onko tämä myös syy siihen miksei pianoa käytetä niin ahkerasti symfoniaorkestereissa vältelläkseen eri viritysjärjestelmien yhdistämistä? Hieman tyhmä jälkikysymys, ovatko puhallinsoittimet yleensäkin puhtaasti soivia instrumenttejä, esim huilut oboet ja muut näppäinpuhaltimet?
 
Oli muuten kyllä jännää kuunnella ja vertailla noita puhtaan ja temperoidun viritysjärjestelmän intervalleja tuolla justintonation sivuilla. Aika paljon kyllä heittelehtii jotkin intervallit. Sitä rupesin ajattelehan että onkohan eri ihmisillä erilainen käsitys puhtaista intervalleista. Yksi syy on varmaan se että nykyajan musiikilla korviamme pommitetaan temperoiduilla skaaloilla. Jotkut temperoidut intervallit kuullostavat minun korvaan "enemmän puhtailta" kuin puhtaan viritysjärjestelmän intervallit. Veikkaisin että tämä on tottumuskysymys.
 
Sehän olisi muuten hemmetin mahtava homma jos vaikka laulaa jotain ja joku sanoo että 'sähän laulat falskisti' niin siihen vois vain vastata että 'enpähän, mulla on vain toinenlainen käsitys puhtaista intervalleista' =)