Etno, proge, latin ›

En mä ole varma onko mun kohdallani tähän yksiselitteistä vastausta. Ensinnäkin mun kitaraopettajani oli progediggari, mutta ei se mitenkään puskenut progeintouttaan muhun, mutta tiesin ainakin häilyvästi ilmiön olemassaolosta sitä kautta.
 
Omiin kuuntelutottumuksiin oudommat tahtilajit tulivat varmaan taas sen CMX:n kautta. Tämän lisäksi kitaraasoittavana en voinut välttyä siltä pakolliselta Steve Vai ym. ylimäärä-kikkailijat-kaudeltani, ja hälläkin oli niitä proge-elementtejä tietysti musiikissaan ainakin jonninverran.
 
Kesti kuitenkin aika pitkään ennenkuin aloin varsinaisesti kuuntelemaan 70-luvun progeilua, vaikka sen olemassaolosta tiesinkin. King Crimsonin In the court of the crimson kingin hommasin varmaan vasta joskus 18-vuotiaana. Toisaalta olin kai Jukka Tolosen sooloiluun ja sitä kautta Tasavallan predisenttiin tutustunut ihan hitusen aikaisemmin - en osaa ajoittaa kääntymistäni. Enkä mä nyt olekkaan yhäkään mikään täysipäinen progediggailija.
 
Silti mua on viehättänyt erittäin pitkään ennen varsinaiseen progeen siirtymistä monet progessa esiintyvistä ideoista: Pitemmän ja koukeroisemmat kappaleet, teemalevyt etc.
 
Enkä mä ole täysin kyennyt erottamaan esimerkiksi Miles Davisin Bitches Brewta ja vastaavaa fuusiokokeilua ilmiönä progesta. Toisaalta jotkut Beatlesin lopputuotannon jutut edustaa mulle jossain määrin myöskin progea, joten en mä ole mikään kovinkaan puristinen progeilija. Lupaan olla kuitenkin hengessä mukana.

Oma musiikillinen kehtyskulku menee suurinpiirtein näin, listassa ne eniten vaikuttaneet bändit.
 
KISS vuosi ~1985
AC/DC
Motley Crue
Iron Maiden
Ozzy
Metallica
Megadeth
Anthrax
Testament
Kingston Wall
Dream Theater
Rush
Queensryche
King's X
Fates Warning
Living Colour
CMX
YUP
Spock's Beard
Absoluuttinen 0.
Porcupine Tree
...
 
Varmasti tuosta unohtui joitain tärkeitä orkestereita, mutta nyt kun tuota tarkemmin mietii niin varsinainen progeilu alkoi Spock's Beardista, vaikka esim. Rushia olen kuunnellut jo n. 13 vuotta. Suurin musiikkimakuni laajentumiseen vaikuttanut tekijä taitaa kumminkin olla Tim Berners-Lee (Internetin keksijä).

DT - Images & Words
---->Dream Theaterin koko 90-luvun tuotanto
---->Muut haastavammat bändit ja musiikkityylit
 
Tai olihan I&W aluksi kyllä haastava kun ei ollut metallicaa ja megadethiä kummempaa musaa kuunnellut/soitellut.

Itse termi lähinnä vituttaa nykyään
 
Minua se on aina vituttanut. Siitä tulee mieleen liian rumilta tytöiltä näyttävät pojat ja tekotaiteellinen paska.

The Smashing Pumpkinssia sanottiin pink floyd vaikutteiseksi, siispä hankin pink floydin levyn Dark Side Of the Moon. Olin myyty. Seuraavaksi hankin lisää Pink Floydia ja siinä sivussa haalin itselleni kokeeksi kaikenlaisia muitakin aikalaisartisteja. proge innostusta vahvisti entisestään tutustuminen Tool ja Godspeed you! Black Emperor -yhtyeisiin.
 
Tällä hetkellä omat Proge-suosikit (top 5) ovat:
 
1.Pink Floyd
2.Rush
3.Tool
4.Porcupine Tree
5.CMX
 
Eli listasta voidaan päätellä, että en erityisemmin ole ns. Vaikean progen ystävä, vaan pikemminkin tälläisen Easy-listening Progen ja psykedeellisen avaruus rockin ystävä.

Tällä hetkellä omat Proge-suosikit (top 5) ovat:
 
1.Pink Floyd
2.Rush
3.Tool
4.Porcupine Tree
5.CMX
 
Eli listasta voidaan päätellä, että en erityisemmin ole ns. Vaikean progen ystävä, vaan pikemminkin tälläisen Easy-listening Progen ja psykedeellisen avaruus rockin ystävä.
 
No pääasia kuitenkin että olet progen ystävä ;)
 
Niin, ja ERITTÄIN hyvä lista (itse en tosin Floydista niin välitä)

Ei King Crimsonin voittanutta, ei.

 
Tällä hetkellä omat Proge-suosikit (top 5) ovat:
 
1.Pink Floyd
2.Rush
3.Tool
4.Porcupine Tree
5.CMX
 
Eli listasta voidaan päätellä, että en erityisemmin ole ns. Vaikean progen ystävä, vaan pikemminkin tälläisen Easy-listening Progen ja psykedeellisen avaruus rockin ystävä.
 
Hyvät valinnat. Oma listani olisi ollut melkolailla sama, ainostaan Porcupine Treen tilalle Yes. CMX:n Dinosaurus on kyllä yksi hienoimmista kotimaisista äänilevyistä koskaan.

Mitään selvää selitystä ei ole, mutta muista kyllä jo ihan pienestä asti kaikki "kummallisuus" oli todella mielenkiintoista. Ihmeelliset soinnut ,melodiat ja tehtilajit veti puoleensa, vaikken mitään ymmärtänyt niistä mutta ne kuullosti niin pirun puoleensa vetäviltä.
 
Kaipa se sitten tais lähtee teininä vaikken edes ymmärtänyt kuuntelevani progea vaan kuuntelin musaa vaan mikä oli hyvän ja mielenkiintoisen kuulloista. Yes, jetro tull, Pink floyd, KW ja niin edelleen oli niihin aikoihin kovin levylautasella.
 
Nykyisin tiedän kuuntelevani progea, vanhoja klassikoita vähemmän mutta uusia (jos nyt niitä voi edes sanoa puritanistien mielestä progeksi) sitäkin enemmän, nyt tiedän mitä kuuntelen mutta samalla ns. lapsen mielenkiinnolla etin uusia pändejä ja juttuja.
 

Paljon lautasella pyörivää. Ei mitäään järjestystä.
 
1.Pink Floyd
2.Rush
3.Tool
4.Porcupine Tree
5.Opeth

Yle q:n rockradiossa oli Pink Floyd-ilta, kerrottiin bändin historiasta ja soitettiin musiikkia siinä välillä.

Tuli vaan yksi kaunis tammikuinen päivä vuonna 2005 sellainen olo, että on pakko kuunnella Jethro Tullia. En tiennyt bändistä mitään ennen sitä. Siitä sitten Yes, Genesis ja muut...

Mites päässette ulos?

Mites päässette ulos?
 
Ei mitenkään. 70-luvulta asti proge on ollut mun musaani, nykyään tosin kirjo on paljon laajempi kuin silloin. Suomessakin on aivan helvetin hyviä bändejä, joiden kamassa on hienoja proge-elementtejä. Proge pitää virkeänä.

Proge pitää virkeänä.
 
Rohkenen olla eri mieltä. Tai siis jos ottaa kehiin "progeistin" elämän tavat. juu nou...Wakeman, Barret tms...

Rohkenen olla eri mieltä. Tai siis jos ottaa kehiin "progeistin" elämän tavat. juu nou...Wakeman, Barret tms...
 
Poikkeavatko ne sitten erityisesti muiden rokkarien elämäntavoista?

Poikkeavatko ne sitten erityisesti muiden rokkarien elämäntavoista?

 
Enemmän filosofiaa ja psykedeelejä, ei liieemin muuten.

Jo nuorena, musiikkimaailmasta paljonkaan ymmärtämättömänä pojankoltiaisena isän kautta tuli kuultua Pink Floydia ja kenties monia muita progeklassikkobändejä LP:ltä (kun niitä oli taloon 70-luvulla hankittu), mutta ikää oli niin vähän, ettei progen maailmaan tullut "päädyttyä"; musiikki oli vain kivan kuuloista.
 
Myöhemmällä iällä, joskus 15-vuotiaana (power?)metalliin tutustuvana nuorukaisena kuulin Dream Theateria, ostin levyjä, ja poweri jäi pian taakse. DT:n sivuprojektien kautta laajistin tieni neoprogeen/progemetalliin ja jälkeenpäin aloin kovasti kiinnostua näiden herrojen vaikutteista.
 
Nykyään olen päässyt pitkälti kliseisestä neoprogemetalli-kurimuksesta kuiville. King Crimson on ehkä vahvimmin vaikuttavia progebändejä, Genesis ja ELP iskevät myöskin kovin, mutta oma mielenkiintoni nykyään kallistuu moderniin alternative-indiesuuntaan; ei 60-luvun vanhoja partoja jaksa kuunnella.

Kyllä se oli 95 prosenttisesti Toolin ja King Crimsonin ja yhteisvaikutusta.
 
Olin kyllä todella hämilläni kun kuulin In the Court of the Crimson Kingin eka kertaa. Hyvällä tavalla. Tool oli vähemmän shokeeraava kun heviä nyt oli tullut aiemminkin kuunneltua. Nykyään se on suosikkibändini ja myös suunnilleen ainoa progehevibändi mitä kuuntelen. Esim. Dream Theateria en ole voinut sietää koskaan, eikä Opethkaan ole oikein vakuuttanut (olen luvannut ystävälleni yrittää vielä).
 
Edit: aika paljon oli näemmä korjattavaa

Se oli silloin, kun Rush Moving Pictures levynsä teki.