Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Jepajepa. Oli kyllä hieno kokemus tuo Tuska, olin newbienä.
 
Perjantai meni ihmetellessä ja pitkästä aikaa nähdyn kaverin seurassa. Ihan ensimmäisenä en ollut paikalle ryntäämässä, sillä, uskokaa tai älkää, menin eksymään, enkä ensin löytänyt paikalle. Minut törkeästi hyljännyt seurue kun neuvoi puhelimen välityksellä vähän huonosti. Joten oikeastaan myös suuttumus häiritsi iloista päivänviettoa. Arch Enemy veti hyvän setin, mutta siitä ei juurikaan päässyt nauttimaan isojen jääkaappien kokoisten korstojen takaa. Voin siis sanoa että olen "kuullut" Arch Enemyn livenä. Mutta oma vika kun en mennyt ajoissa paikalle. Illalla häivyin pikaisesti katsomaan jalkapalloa.
 
Lauantai olikin sitten melkoista letinheittoa ja niskantaittoa koko päivä. Stam1na aloitti tutulla energialla ja sain jopa osani pitistä, enkä lainkaan katunut, sillä sen turvin pääsin tunkemaan eturiviin jossa sitten tulikin vähän kyynärpäätä leukaan moshatessa. Mutta ei se haittaa! Pain Confessorin ajan vedin henkeä, kuunnellen sivusta. Sitten mentiinkin Diabloa ja Northeria putkeen. Taju melkein lähti, mutta pirun hauskaa oli! Jotain tuli taas sitten vedettyä siinä välissä.. kunnes pienoisen pettymyksen tuottanut idoli, Opeth, vei taas tuonne paahteeseen polttamaan olkapäitä. Onneksi Kalmah tarjosi taas menoa ja meininkiä, vaikka yhtään kappaletta en tuntenutkaan.. Illan päätökseksi otin valokuvia hupaisasta mutta vaikuttavasta Venomista ystävällisen lihaskimpun olkapäällä istuen.
 
Sunnuntaina fysiikka pisti vastaan ja heikossa kunnossa harrastin narkolepsiaa enkä juurikaan seurannut muita bändejä kuin Swallow the Sunia, jota odotin kovasti. Jotakin oli musiikissa vialla, liekkö miksaus, tila tai huonot säädöt sekä soittimissa että soittajissa.. ei ole nimittäin StS aikaisemminkaan keikalla aivan puhtoisesti yhteen pelannut. Mutta kuten aina, bändi kosketti syvästi ja heikommankin oli helppo siinä ahtaassa nojailla vierustovereihin ja valokuvata yhtä suosikkiyhtyettään. Loppupäivä tosiaan meni vähän kuin pystyyn nukahdellessa, mutta päivän piristykseksi minut ryöstettiin sotavangiksi ja välikohtaus antoi puhtia seurata vielä viimeisen, loistavan Celtic Frostin, jonka jälkeen matkasin mummolaan hoivaamaan itseni kuntoon seuraavan viikon junareissailua varten.
 
Kiitos erikseen teillekin kaikille, ilmapiiri oli kerrassaan mainio ja vaikka valitettavaakin tuntuu monilla olevan, itse en jaksanut pikkuvirheistä huolia vaan keskityin musiikkitarjontaan, ihmisiin ja kokemukseen itseensä.