Joees 03.07.2006 22:34:26 | |
---|
Ennen bändin perustamista jo nää kaverit oli mun hyviä kavereita. Joten tiesivät jo sillon jotain, ja eipä mulla ainakaan ole mitään salaisuuksia. Kyllä ne tietää aika rajujakin juttuja. Ja parempi niin, osaavat reagoida paremmin mun mielialanmuutoksiin helpommin. Hommat jaetaan, se on perhe. Loafers Nurmi = Viikset Play that damn thing! |
mr_b 04.07.2006 02:59:36 (muokattu 04.07.2006 03:01:53) | |
---|
"minkä vitun takia sä raahaat tyttöystäväsi ja sen kaverit mukaan joka keikalle". "Jotta meillä olisi jotain yleisöä" :-) Sanoisin että aika tuttujahan tässä ollaan, tosin ehkä syvimmät tunnot ovat vielä nykyisen yhtyeen kanssa tilittämättä. Vanhojen combojen eräitten jäsenten kanssa on yön synkkinä hetkinä käyty läpi kaikki pohjamutia, isäsuhteita ja seksuaalisia perversioita myöten, mutta olen minä soittanut pari vuotta sellaisenkin ihmisen kanssa, jonka elämästä yhtyeen ulkopuolella ei ollut mitään käsitystä tai edes kiinnostusta ottaa selvää. Tuttavuussuhteen laadun näkee muuten parhaiten siitä mitä tapahtuu kun henkilö/itse ei enää soita yhtyeessä... The way that you weren't is what you'll become. |
aijommi 04.07.2006 03:07:39 (muokattu 04.07.2006 03:07:50) | |
---|
Me ainakin bändin kanssa ollaan kuin perhe, kaikki synkät salaisuudet tiedetään toisistamme ja niin edespäin. Eihän mulla noiden lisäksi muita kavereita olekkaan :) Universaalista näkökulmasta katsoen lesboporno parantaa organisaation sisäisiä ratkaisumalleja. |
Väinämöinen 04.07.2006 18:43:09 | |
---|
Bändi on yksityiselämäni. Ammattipurjehtija ottaa tyynen rauhallisesti. |
Jake.e 04.07.2006 19:31:42 | |
---|
En ole varma paljonko siitä tiedetään. Mutta kysymällä saa kaiken selville. Ei minulla mitään salattavaa ole. Jerk. |
Bändin pojat tietävät suurinpiirtein kaiken. Viimeksi tänään kun usean vuoden kestänyt parisuhteeni päättyi avaimien takaisinvaihtoon niin ensimmäinen kenelle soitin oli toinen kitaristeistamme. Luonnollisesti sitä tulee läheisemmäksi joihinkin yhtyeemme jäseniin jo siitä syystä että bändi on hajaantunut kolmeen eri kaupunkiin. Samassa kaupungissa asuvat bändikaverit luultavasti tietävät elämästäni enemmän kuin olisi tarpeenkaan ja myös toisinpäin. |
goddess 04.07.2006 23:56:50 | |
---|
Kyselykausi jatkuu... Entäpä miten siippanne moiseen parisuhteen ulkopuoliseen suhteeseen suhtautuu? Kestääkö mukisematta ja vain toteaa, että "Parempi siellä kuin bupissa kännäämässä." vai onko mustasukkainen jokaisesta yhteydestä bändiin ja treeneistä? Ehkä kulkee mukana keikoilla vai ei saa missään tapauksessa tulla mukaan? |
Poopa 05.07.2006 01:08:29 | |
---|
Kyselykausi jatkuu... Entäpä miten siippanne moiseen parisuhteen ulkopuoliseen suhteeseen suhtautuu? Kestääkö mukisematta ja vain toteaa, että "Parempi siellä kuin bupissa kännäämässä." vai onko mustasukkainen jokaisesta yhteydestä bändiin ja treeneistä? Ehkä kulkee mukana keikoilla vai ei saa missään tapauksessa tulla mukaan? Edellinen siippa suhtautui hyvin. Koskaan ei valittanut treeneistä eikä keikoista ja yleensä oli mukana jos olimme baarissa nauttimassa virvokkeita bändikavereiden kanssa. |
Nazareth 05.07.2006 01:24:38 | |
---|
Kyllähän asioista on tullu höpötettyä, luultavasti pahimmat luurangot ollaa jo kolisteltu kaapeista. "Bändikaverit tietää mitä teit viime kesänä." On. IMIK #27 AKKK#6 |
jogo3000 05.07.2006 07:24:20 | |
---|
En osaa erotella nykyisten bändieni jäseniä millään tavalla muista ystävistäni. I fought the law and the law won. |
Zealot 05.07.2006 18:23:03 | |
---|
Entäpä miten siippanne moiseen parisuhteen ulkopuoliseen suhteeseen suhtautuu?? Yleensä ei ole mitään ongelmia tullut, mutta nyt kun olen toukokuusta lähtien painanut iltavuorossa ja pitkää päivää (kesä on rakennusalalla kiireistä aikaa!) niin vähän nihkeämmin tuo vaimoke bändiin suhtautuu. Olisi kovat poltteet päästä treenaamaan, mutta ainoat sopivat ajat ovat viikonloppuisin ja ne ovat aikalailla ainoat ajat jolloin on aikaa myös parisuhteelle. Ei sitä tätä nykyä arkisin muuta tule tehtyä kuin töitä ja kun tulen töistä kotiin niin syön iltapalan ja painun nukkumaan. Mutta kyllä se siitä taas kun syksy tulee, alkaa niin pari- kuin bändisuhteellekin jäämään aikaa! :) |
JK 05.07.2006 21:27:11 | |
---|
Ehkä kulkee mukana keikoilla vai ei saa missään tapauksessa tulla mukaan? "Siippa" kulkee keikoilla mukana, onhan hän bändin laulusolisti. Lisäksi molemmilla on oma erillinen bändi, joiden keikoille vuoronperään toisiamme ja laitteita kuljetellaan. Toimii hienosti. |
Skebaristi 07.07.2006 00:31:00 | |
---|
Bändin jäsenet ovat lähimmäisimmät/rakkaimmat ystäväni, että eiköhän nuo ihan kaiken tiedä, ja ansaitsevat sen kyllä tietääkin. Näinpä kyllä joo. "Ensinnäki, jos osaat tiluu, ei tarvi osata muuta koska ne muut o lastenleikkiä, noi kaikki bluussit treenataa jossai yhes illas.. mut tiluun tarvitaa treenausta ainaki vuoden verran, eli tosi paljo." |
goddess 08.07.2006 00:44:22 | |
---|
Ja lisää kyssäreitä: Voiko bändi jatkaa, jos suhde loppuu? Onko olemassa (muitankin) ihmisiä, joille musiikki on musiikki on musiikkia ja sitä tehdään, vaikka suhde tyssäisi? Tai iskeekö jossain vaiheessa "Yoko Ono"-ilmiö, jos musiikkia suuresti ymmärtämätön henkilö alkaa pomottamaan jotain bändin jäsentä? |
Montte 09.07.2006 10:13:00 | |
---|
Joskus on tullut mieleen, jotta kuinka läheisiä bändissä soittavat ihmiset ovat toisilleen. Jaatko sinä rankimmatkin yksityiskohdat henkilökohtaisesta elämästäsi bändin kanssa vai pidätkö visusti huolen siitä, että "bändi on bändi ja mun elämä on mun elämää"? Ehkä tietäisivätkin jos kaikki siihen touhuun täysillä panostaisivat. Kesääää!!! |
LNA 11.07.2006 11:18:40 | |
---|
Kaikenhan ne kollit tietää.. Jos mul on paha päivä niin mä avaudun - sehän on ihan luonnollista. Ollaan kaikki vähintäänkin erittäin hyviä kavereita. |
Teksu 11.07.2006 14:58:05 | |
---|
Mä tiedän muista kaiken ja muut tietää kaiken meikästä. Paitsi rumpali nyt on tosin aina ollut etäisempi, mutta ei sekään mikään turhan hämyinen jätkä ole. Luulisin. "Ja kaikille fäneille mä haluun sanoo et kiip on thräshin!" |
Jonte 11.07.2006 15:48:33 | |
---|
Joskus on tullut mieleen, jotta kuinka läheisiä bändissä soittavat ihmiset ovat toisilleen. Jaatko sinä rankimmatkin yksityiskohdat henkilökohtaisesta elämästäsi bändin kanssa vai pidätkö visusti huolen siitä, että "bändi on bändi ja mun elämä on mun elämää"? No, jutunpito on sitä luokkaa, että esimerkiksi selvitetään minkä merkkistä vauvatalkkia toinen käyttää kun kovassa työssä kesäkuumalla pershaarukka hikoilee ja nahka hiertyy rikki. Jonte: "Soittu on parhain askare minkä mä oon tehny housut jalas". |
Super-Jari 11.07.2006 20:56:32 | |
---|
En tunne muuten kuin kaveripohjalta. Nähdään yleensä vain treeneissä tai käydään joskus kaljottelemassa, mutta ei mitään sen kummempaa hengailua. En tunne ketään kovin hyvin. Edellisessä bändissä oli parikin ystävää, mutta bändi kuivui kasaan erinäisistä syistä ja yksi ystävyyssuhde kuivui samalla. Bändi hajosi oikeastaan siksi että porukka tunsi toisensa ja siitä tuli ns. lieveilmiöitä. |
Juha86 11.07.2006 21:35:11 | |
---|
Meidän bändistä vaan yks tuntee mut kohtuullisen hyvin, kun sen kans oon ollut kaveri jo aikaisemmin. Muut kolme on käytännössä mulle vaan bändikavereita, vaikka nyt silloin tällöin jotain muutakin tehdään (käydään baaris tai pelaamas jalkapalloa). Mulla läheisemmät ystävät löytyy bändin ulkopuolelta, ja homma taitaa olla samoin myös bändin muiden jäsenten kohdalla. You and me, we will be
part of the autumn harmony, Together sleeping the endless dream... |