Etno, proge, latin ›

Siellä 70-luvun jälkipuolella teininä, kun kuunneltiin kotimaisten lisäksi Sabbathia, Purplea ja Kissiä, eräs kaveri kehui kuulleensa "saatanan hyvän levyn" toisen tyypin isoveljen levykokoelmasta. Annoin tyhjän kasetin mukaan ja takaisin tuli "We're only in it for the money" / Frank Zappa. Vaikka mukaan tuli myöhemmin Rush, Pink Floyd sekä heviäkin kuuntelin yhä, niin Zappa oli ja on meikäläisen juttu. Zapan mukana tutustuin Captain Beefheartiin, jota soittaessa kaveripiiriltä tuli lievästi sanoen vinoja katseita. (Jollette usko niin soittakaapa posket innosta hehkuen "Trout mask replicaa" keskivertoiselle jätkäporukalle).Nyt kun Zappa/Beefheart-kokoelma on likipitäen täysi on täytynyt viime aikoina suunnata huomiota muuallekin. Camel, King Crimson, ELP sekä viimeisimpänä hieno Porcupine Tree (ette suotta kehuneet täällä). Heavy on lähes kokonaan jäänyt vuosien varrella, jotenkin tuntuu ettei niillä riitä soittotaito, että viittis kuunnella?

Hetken aikaa jouduin miettimään, kaikenlaista musiikkia kun olen kuunnellut aina. Mutta ehkäpä kyseessä oli vuosi -94 kun telkkarista tuli Pink Floydin keikka Division Bell -kiertueelta. Show oli sen verran uskomaton, että totesin että tätä bändiä pitää kuunnella, ja ostin kyseisen levyn. Sitten muistaakseni Wish You Were Heren. Sitten unohdin koko jutun pariksi vuodeksi, kunnes kävi niin että - opiskelukaveri kuunteli jotain Dream Theater -nimistä bändiä ja kysäisi lähtisinkö keikalle (Falling into Infinity -kiertue kävi Kultsalla 96?). Samoihin aikoihin yksi tyttö jonka kanssa yritin viritellä suhdetta lainasi minulle pari Rushin ja Marillionin levyä. Että siitä se oikeastaan lähti kun vähän potkittiin...
 
-Mikko

Oon käynyt vain proge maailman eteisessä, ihmettelemässä. mutta jätin oven auki jos sitä joskus menis vaikka peremmälle.

Samoihin aikoihin yksi tyttö jonka kanssa yritin viritellä suhdetta lainasi minulle pari Rushin ja Marillionin levyä. Että siitä se oikeastaan lähti kun vähän potkittiin...

 
Pahus kun en ikinä tavannut... ;)

Kaverini ansiosta aloin progea kuunnella, taisi olla CPR eka proge bändi jota kuulin. CPR oli basisti Randy Covenin ja kitaristi Al Pitrellin projekti, eivät taida enään keikkailla, levyjäkin tekivät vain yhden. Tosi hyvää matskua, kannattaa tsekata. Toton Jake To The Bone oli varmaan myös yks niistä ensimmäisistä proge biiseistä mitkä iskivät minuun.

Taisipa olla King Crimson, Rush ja Pink Floyd,jotka minut tähän imaisi mukaan. Uusista tietysti Tool ja Opeth,jotka jatkavat verenperintöä nuoremmille ns. proge-diggareille..

Näin Pink Floydin The Wall filmin töllöstä eikä menny kö pari viikkoa niin se oli siinä.
Sitä ennen haukuin rokkia ja kuuntelin muailmonloppumätkettä, kaikenmaailman Cannibal Corpset sun muut. Ehkä aluksi ois voinu kuulostaa vähän teiniailahteluilta joka ei kestäisi, vaan ehei, kauan on jo jatkunut ja koko ajan mennään pidemmälle. Ovi on takana päin jo kiinni ja säpissä ja avain heitetty mustaan aukkoon.
 
- Mitä häiritsevämpää, sitä parempaa.
 
Pink Floyd on siis meikällä se ykkönen, mutta ei YESkään huonona tule, jolloinkin se on parempaa taas ja niin. Mutta kokonaisuudessaan Floyd ehkä vie voiton.

Isää ja äitiä saa siitä kiittää, kun soittivat minulle Pink Floydia, Jethro Tullia, Camelia, Genesistä ja Pressaa kun olin pentu. Sieltä se kaiketi lähti.

On kuitenkin hyvä muistaa, että suurin osa musiikista on silkkaa sontaa..
 
Joo on, mutta nyt puhuttiin progesta.

Uskoisin että syy siihen, miksi proge musa saralla (imo) on hirveä läjä paskaa, löytyy siitä tosi asiasta että 70-luvulla proge myi siinä missä nykyään joku christina Aquilera. Toisin sanoen rahaa sitä enemmän, mitä enemmän tahtilajit vaihtuvat.

irti progesta! anonyymit progeholistit, luottakaa punkin parantavaan voimaan!
 
Hoho, sitten voi kuunnella molempiakin ja vaikka folkit, bluesit, jassit ja rokit ja klassiset ja popit ja... idea taisi tullakin jo esille.

Uskoisin että syy siihen, miksi proge musa saralla (imo) on hirveä läjä paskaa, löytyy siitä tosi asiasta että 70-luvulla proge myi siinä missä nykyään joku christina Aquilera. Toisin sanoen rahaa sitä enemmän, mitä enemmän tahtilajit vaihtuvat.
 
Höhö, ei se nyt kuitenkaan myynyt ihan niin paljoa. Aina oli poppareita kuitenkin listojen kärjessä.

Lista kamaa historiasta
 
Jethro Tull - A passion play number one. Jenkeissä
Pink FLoyd - Suurin osa ollut ykkönen
King Crimson - top 10 usein varsinkin 70-luvulla
ELP - Kärkikastia, en muista onko ekana ollut
 
Äääh mistäköhän voisi selata vanhoja listoja?

Hävettää myöntää, mutta ensin tuli Yesin 90125. Poppia se on, enkä koskaan ollut edes kuullut sanaa "proge". Noh, faijani levyarkistoista löytyi lisää yesiä, tällä kertaa Tormato -albumi. Se oli jo vähän vähemmän pop kuin 90125, mutta ei mitään varsinaista progea siltikään. Näitä levyjä kuuntelin innolla, enkä oikein muista missä vaiheessa "kunnon" proge iski. Sen täytyi olla joko Pink Floydin Dark Side of the Moon tai Yesin Fragile.

Progen seireeninkutsun kuulin ekan kerran 13-vuotiaana eli... 25 vuotta sitten, holy shit miten aika rientää! Anyway, mutsi ja faija kun erosi niin aloin penkomaan faijan jättämiä älppäreitä ja hyllystä löytyi mm. Wigwamin Fairyport sekä Captain Beefheartin Trout Mask Replica, niistä oli hyvä alkaa.

Hedelmöityksellä, sitä seuranneella sikiön kehityksellä ja syntymällä.

Lista kamaa historiasta
 
Jethro Tull - A passion play number one. Jenkeissä
Pink FLoyd - Suurin osa ollut ykkönen
King Crimson - top 10 usein varsinkin 70-luvulla
ELP - Kärkikastia, en muista onko ekana ollut
 
Äääh mistäköhän voisi selata vanhoja listoja?
 
Vertaa noita popparien vastaaviin menestyksiin samalta vuosikymmeneltä. Ja sit tuli se diskokin, mikä kaappasi seiskarin listasijoituksista suurensuuren osan.

Juu, mutta pointti oli siinä että proge saattoi myydä tuohon aikaan Big time. Nykyään ei, siispä "alan musa" ei ole enään niin naurettavaa.

Aikoinaan kuulin Jethro Tullin Acres Wild-kappaleen. Silloisena nassikkana innostuin folkprogeilusta, ja siitä se lähti rullaamaan. Äitimuoria saa tästäkin kiittää. Meikäläisen suosikit tähän päivään saakka siis Jethro Tull ja Pink Floyd.
 
Meikäläisen "ne" levyt progen saralta ovat ja tulevat aina olemaan Jethro Tullin Thick as a Brick, Aqualung ja Songs from the Wood. Pink Floydiltä kolahtavat taas Wish You Were Here, Dark side of the Moon ja The Wall.
 
Noista tuntemattomammista bändeistä suosittelen kaikille ehdottomasti Gryphonia. Progea keskiaikaisella soundilla ja soittimilla, meikäläiseen ainakin kolahtaa.
 
Lista kamaa historiasta

Jethro Tull - A passion play number one. Jenkeissä
 
Kuten myös Tullin aiempi Thick as a Brick.
 
Eka kosketus progeen oli lukion 1. luokan musiikintunnilla kuultu Pink Floydin "Is there anybody out there".
 
Helvata, kunpa meikäläisen musiikinopettajalla olisi yhtä hyvä musiikkimaku :)