Kitarat: kitarakamat ›

Gibsonilta kun nyt aina odotetaan enemmän kuin monelta muulta.
 
Melkein vois kuvitella, että esim. PRS:n ja monen muun merkkisten ostajilla olis odotukset aika korkeella. Voin tietysti erehtyä.
 
Useasti ei oo kaikki edes kyseisiä kitaroita nähneet kuin kaupoissa ja kuvissa..
 
No se ei kai oo ihmekkään, että on jääny pelit ostamatta jos on ollu laatuongelmista kirjotettavaa.

Niinpä, se on vaan niin että Gibsoneissa on enemmän käsityötä kuin Korean soittimissa. Ihan varmasti pystyttäisiin tekemään tasalaatuisempaa jälkeä jos tuotelinjat automatisoitaisiin niin pitkälle kuin mahdollista. Kyse on valinnoista, jos haluaa ostaa sen uretaanilakkaan dipatun naminami viilutetun silmäkarkkikitaran 400e/kpl niin ostaa sit koreankopion. Jos taas on sitämieltä että on kiva kun länsimaissa edelleen tehdään soittimia käsityönä, niin minusta on hyvä että tällaisiakin vaihtoehtoja on olemassa.
Minä en edusta sitä ajattelumailmaa että kuukausipalkalla pitää saada ostaa musakauppa tuhjäksi, en tällä yritä mitenkään näitä em. laatuongelmia puolustella, paska Gibsoni on paska.

Melkein vois kuvitella, että esim. PRS:n ja monen muun merkkisten ostajilla olis odotukset aika korkeella. Voin tietysti erehtyä.
 
PRS:n dissaaminen ei oo muotia? ;)
Tai jos ne on sevverran huonompia ettei tarvitte markkinoita hämmennellä millään Ed Roman-tyylin jutuilla...

Tää Riffin testaama tapaus osoittaa, että laatujärjestelmä on pettänyt yhdessä tai useammassa kohdassa. Jotta laadukkana pidetty brändi ei ala rapautua, on koko ketjun tehtaalta maahantuojille ja jälleenmyyjille asti puhallettava yhteen hiileen. Mun mielestä maahantuojilla on tässä iso vastuu. Niiden tulisi tarvittaessa reklamoida tehtaalle, jolloin tuote palautetaan, korjataan priimakuntoon tai sitten merkitään myytäväksi kakkoslaatuna alennettuun hintaan. Tässä tapauksessa ihmettelen Into Luthmanin toimintaa -joko siellä ei tehdä minkäänlaista laadunvarmennusta tai sitten ovat päättäneet "kostaa" Gibsonille jostain. Priimana tuota testattua kitaraa ei ainakaan saisi kaupitella. Kyllähän valmistusvikoja lipsahtaa kaikentyyppisiin ja merkkisiin tuotteisiin, mutta vialliset yksilöt pitäisi saada kitkettyä pois ennen kuin ne päätyvät jälleenmyyjälle normaalihintaan kaupiteltavaksi. IntoLuthman saisi panostaa enemmään laatuun ja palveluun. Silmänkarkkia pursuavat ja GASia nostattavat nelivärikuvastot (joiden tuotteista isoa osaa ei edes saa Suomen kaupoista) eivät tosiaan riitä. Tästä huolimatta oon sitä mieltä, että silmänkarkilla on nykyään hieman liian suuri painoarvo, kun kitaroita arvotetaan.

Jos taas on sitämieltä että on kiva kun länsimaissa edelleen tehdään soittimia käsityönä, niin minusta on hyvä että tällaisiakin vaihtoehtoja on olemassa.
 
Mun mielestä on kiva että länsimaissa tehdään edelleen myös hyvin viimeisteltyjä kitaroita käsityönä. Sellanen kitara se vasta hyvä vaihtoehto on.

No juttuhan on yleensä niin, että perseaukiset valittaa ja inisee vaikka ei olisi varaa ostaakaan ko. kepukoita.
 
Ja sillon kun on rahaa millä mällätä, voi ostaa millasta paskaa vaan.
 
Maailmalla on paljon tyytyväisiä Gibsonin omistajia, jotka ostavat vielä toisenkin Gibsonin.
 
Mä oon ollu ei-tyytyväinen Gibsonin omistaja. Siitä huolimatta aion ostaa toisen ja luultavasti vielä viidennenkin. Edellyttäen että sattuu kohdalle niitä hyviä yksilöitä, jotka tuntuu olevan yhtä harvassa kuin kanan hampaat. Varmaan siksi että hyvän Gibsonin omistajat ei halua luopua niistä, mikä on tietenkin ymmärrettävää. En mäkään olis omastani luopunut jos se olis ollut hyvä.

On jokseenkin väärin puhua Gibsonin laatuongelmista, jos asian takana on yhtiön tietoinen valinta.
 
Yhtiön brändeistä Epiphone on hinta/laatusuhteeltaan kilpailukykyinen tuote, joka on suunnattu työkaluksi keskivertosoittajille eli massamarkkinoille.
 
Gibson taas on muuttunut nostalgiamerkiksi, jonka kohderyhmänä ovat sijoittajat, poseeraajat ja wannabe muusikot. Hinnoittelu perustuu kaikki järjen rajat ylittävään nostalgia-, status- ja itsetehostusarvoon eli myydään pieniä määriä suurella voitolla yksikköa kohden. Jos kitara roikkuu enimmäkseen seinällä, on aivan sama onko nauhoja viimeistelty tai kaulan kulma oikea. Viimeistelyyn käytetty aika pienentää voittomarginaalia merkittävästi.
 
Uskokaa jo, että Gibson Inc tekee suurimman osan bisneksestään Epiphonella.
 
Tiedot löytyvät artikkeleista ja yhtiön julkisuuteen vuotaneista sisäisistä strategioista, jotka ovat jossain netin uumenissa. Käy ilmi myös, että Gibson jättää tarkoituksella loppuviimeistelyn dealerin tehtäväksi.
 
En löytänyt linkkejä tähän hätään. Artikkeleita pitäisi löytyä googlettamalla Gibsonin johtajien nimillä:
Henry Juszkiewicz
David Berryman

Toki, en minäkään halua maksaa tonttuja siitä että kitarassa on vikoja, se on täysin totta. Niistä pitääkin huomauttaa... Ja tosiaan, huomasin just että se oli "täydellinen". Mutta olkoon tuo alku tuossa, jaksa poistaa, heh. Mä voisin maksaa 4000e kitarasta helposti jos se olisi sitä mitä mä haluan.
 
Aivan, siis "täydellisellä" etsin ehkä sanaa "virheetön".

Yhtiön brändeistä Epiphone on hinta/laatusuhteeltaan kilpailukykyinen tuote, joka on suunnattu työkaluksi keskivertosoittajille eli massamarkkinoille.
 
Kukaan osaava ja ammattitaitoinen kitarasti ei käytä näitä nykyisiä epiphoneja, tai jos käyttää niin tekee sen diilin vuoksi. Ne on melko kehnoja.
 
Gibson taas on muuttunut nostalgiamerkiksi, jonka kohderyhmänä ovat sijoittajat, poseeraajat ja wannabe muusikot. Hinnoittelu perustuu kaikki järjen rajat ylittävään nostalgia-, status- ja itsetehostusarvoon eli myydään vähän suurella voitolla yksikköa kohden.
 
Osittain totta, mutta vain osittain. Puhut hinnoittelusta kuin Gibsonien hinnat olisivat jotenkin hirvittävän suuret. Jos ammattilainen joutuu maksamaan kunnon Gibsonista kolmetonnia tai neljä, niin pidän hintaa vielä pienenä, jos sillä saa työkalun loppuelämäksi. Tuntuu vain että mikään ei saisi maksaa mitään. Esimerkkinä, että Gibsonin akustiset kitarat maksoivat 2-3kuukauden palkan verran 30-40luvuilla jenkeissä. Nykyisin ne maksaa kuukauden palkan verran, jopa vähemmän. Hinnat ovat itseasiassa laskeneet, mutta kaukoidän halkatuonnin myötä persaukiset kuluttjat olettavat saavansa kaiken ilmaiseksi.
 
Jos kitara roikkuu enimmäkseen seinällä, on aivan sama onko nauhoja viimeistelty tai kaulan kulma oikea. Viimeistelyyn käytetty aika pienentää voittomarginaalia merkittävästi.
 
Tämä nyt on ihan paska puhetta. Nuo asiat on Gibsoneissa paremmin kunnossa kuin muissa halvemmissa kitaroissa.
 
Uskokaa jo, että Gibson Inc tekee suurimman osan bisneksestään Epiphonella.
 
En usko.

Kukaan osaava ja ammattitaitoinen kitarasti ei käytä näitä nykyisiä epiphoneja, tai jos käyttää niin tekee sen diilin vuoksi. Ne on melko kehnoja.
 
Ammattitaitoset kitarastithan käyttää vaan Flying Finnejä.

Ammattitaitoset kitarastithan käyttää vaan Flying Finnejä.
 
Ammattitaidottomat bluusmiehet ja muut wannabe-poseeraajat ja muut säälittävät idiootit, niinku tuolla sanottiin, joutuu sitte soittelemaan noilla Giboilla. Voi niitä.
Ja varmaa tietoa löytyy, muttei tähän hätään oo linkkejä.. .(
Kyllä se on herkkä juttu tuo yhden merkin dissaaminen... Toki tietty pitäs vissiin meikäläisen olla ihan hissuksiin, kun asiantuntijat kertoo, koska pelut pieniä on, ja jos ei riitä, niin ruvetaan sitten luettelemaan ketkä niit Gibsoneita oikein käyttää..
 
"Olen kuullu, että yks kitaristi oli nähny, että siinä oli ruuvitkin _ihan_ ruosteessa!!"

Gibson taas on muuttunut nostalgiamerkiksi, jonka kohderyhmänä ovat sijoittajat, poseeraajat ja wannabe muusikot. Hinnoittelu perustuu kaikki järjen rajat ylittävään nostalgia-, status- ja itsetehostusarvoon eli myydään pieniä määriä suurella voitolla yksikköa kohden. Jos kitara roikkuu enimmäkseen seinällä, on aivan sama onko nauhoja viimeistelty tai kaulan kulma oikea. Viimeistelyyn käytetty aika pienentää voittomarginaalia merkittävästi.
 
Sulla mahtaa olla tietoa tämän väitteen pohjaksi? Mites on, onko viimeisen 20 vuoden aikana tullu yhtään uutta mallia Gibsonilta??

En tiedä... mulla on kaksi Gibsonia ja kummastakin olen maksanut noin á 1000e.
Standardista 6000mk aikanaan ja sen kanssa on ollut pieniä "ongelmia". Ei lainkaan huono, mutta ei maailman paraskaan. Oikeastaan hyvä "yleistyökalu" mitä ikinä sitten veivaakin. Ongelmia sen kanssa on ollut tallapalojen, satulan ja virittimien kanssa (virittimet tosin rikoin itse kun löin kääntyessäni tuon kitaran lavan kaapin reunaan... onneksi ei käynyt hullummin) Klusonit antoivat periksi, mutta lapa ja kaula säilyi ehjänä.
 
Customista minulla ei ole mitään moitittavaa (paitsi ehkä se etten tykkää niin järjettömästi tuosta bodyn takana olevasta bindauksesta. Se on vähän kelju istuen soittaessa). Kaikki toimii täydellisesti... tähän päivään mennessä en ole vielä kovin montaa yhtä loistavaa Les Paulia soittanut. Omani on '85 ja nauhat siihen laitoin '99. Sen jälkeen ei ole tarvinut suuremmin tehdä mitään. Kaularautaakaan ei ole tarvinut erityisemmin säädellä. Pysyy säädöissä, pitää vireen, soundaa hyvälle ja toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Parempaa saa hakea.
 
PS. Standardi on vuodelta '92. Alkuperäisellä elektroniikalla (tosin, tallamikille on pikaliitin modattu vaihtoa varten), alkuperäisillä nauhoilla (kerran hiottu/uudelleen muotoiltu). Modattua on luinen satula 10-52 ja 11-seteille, tallapalat on vaihdettu (itseasiassa Double Eaglen messinkinen vaihtotallakin löytyy) sekä virityskoneisto on vaihdettu.
 
Customissa on kaikki alkuperäistä. Vaikka tallassa onkin '57 Classic niin alkup. HB-L löytyy hyllystä myös. Cusse on '85 mallistoa.
 
Ostin Standardin itselleni joskus 97-98 ja hyvin se on nyt 14 vuotiaaksi "teini-ikäiseksi" Gibsoniksi kestänyt. Paranee vaan vanhetessaan. 14 vuotta, kerran hiotut nauhat (kestävää matskua näyttävät olevan) ja satula + virittimet + tallapalat = n. 300e
 
14 vuotta soitossa, 300e investoinneilla (ei kieliä) sen alkuperäisen 6000mk päälle.

Alkaa olla taas hauskaa lukea ku eräitten herrojen mielestä ei tyypit saa arvostella edes omia kitaroitaan. Hehee!

Gibson taas on muuttunut nostalgiamerkiksi, jonka kohderyhmänä ovat sijoittajat, poseeraajat ja wannabe muusikot.
 
Tätä heittoa nyt on aika vaikea ymmärtää. Ainakin mun mutu-tuntuman mukaan vaikkapa levyttävien rokkenroll artistien käsissä tuo Gibson saattaisi olla jopa yleisimmin nähty kepukkamerkki.. Taitavat olla vaan wannabe-poseeraajia jotka eivät Epiphonen hienoutta ymmärrä.

Alkaa olla taas hauskaa lukea ku eräitten herrojen mielestä ei tyypit saa arvostella edes omia kitaroitaan. Hehee!
 
Tuen kommenttiasi ihan täysillä! Hehee!!

Alkaa olla taas hauskaa lukea ku eräitten herrojen mielestä ei tyypit saa arvostella edes omia kitaroitaan. Hehee!
 
Saa toki arvostella, pitääkin arvostella. Ei silti kannata koko brändiä tuomita yhden tapauksen johdosta. Formuloissakin käytetään miljoonien eurojen arvoisia moottoreita mutta silti nekin poksuu. Virheitä sattuu, mutta reklamaatiot pitäisi käsitellä jossain ketjun vaiheessa.
 
Eli jos siellä päivän viimeistä soitinta tarkastava henkilö on vetänyt pari vuoroa putkeen duunia ja päästää sormistaan läpi yhden vähän heikomman, niin ei se suinkaan tarkoita sitä että kaikki tuotteet ovat luokattomia. Tuo virhe vain kertautuu jos sisäänostaja, maahantuoja tai vähittäisliike ei reklamoi asiasta. Kyllä siellä tehtaalla tiedetään kuka on uinunut jos vain kitarasta tehdään ilmoitus ja annetaan sarjanumero oikean tahon tietoon, että missä skebassa vikaa on ollut.
 
Eniten mua hämää se, että Into-Luthmanin logistiikkakeskuksessa/päävarastossa henkilöt käyvät läpi soittimet ja ainakin Epiphonien mukana miulle tuli lappu missä oli jonkun hurrin nimi joka on tsekannut kitarasta: Viimeistelyn, kaulan säädöt ja elektroniikan toimivuuden. Olisiko tuo Riffin palstoille päätynyt soitin nyt varmasti ollut aito ja oikea asia, ettei mikään "toin Thaimaan reissulta itselleni Gibsonin"? :)
 
PS. miksei siinä riffin artikkelissa ollut ollenkaan kuvia näistä kosmeettisista erheistä? Kävin tänään lukasemassa ja suurimmat asiat joista siinä valitettiin oli "tulip-upotus ei olekaan upotus lavassa" ja "otelaudan bindaukseen roiskunut otelaudan värjäysainetta". Nämä asiat tulisi olla kohdallaan 3800e soittimessa, mutta ei noihin kyllä koko maailma kaadu, etenkin kun artikkelissa ylistettiin sen sointia.

Ei ole vielä yksikään kitara ollu niin hyvä ja minulle sopiva kun Gibsonin SG std. Mutta meitsi onkin wannabe-pousaaja-rokkari.
 
Ehkä en ole vain tajunut epin tai tokain hienoutta ja "vaihdetaan mikit ja muu elektroniikka ja tallat ja virittimet niin se on ihan hyvä kitara" ajattelua. Sorry pieni OT.
 
Tosin en ole oman G:n viimeistelyä edes tarkastellut suurennuslasin kanssa. Ei edes kiinnosta. Se mikä kiinostaa on se että kitara istuu nätisti käteen, soi kauniisti, on ilo silmälle, ja on ilo soittaa. Joo ja se ettei tarvii vaihtaa heti ostohetkellä kaikkia osia parempiin.
 
Ja hintaansa nähden olen erittäin tyytyväinen tuohon soittimeeni ja mikäli tulee tarvetta ostan toisen samanlaisen.

Itte olen kans tykänny lähes poikkeuksetta kaikista Giban stankku sg:stä mitä oon kokeillu. Jossain vaiheessa varmasti menee hankintaan.