Aihe: Thomannin takuuhuollosta kokemuksia, tarvitsisin hieman apua.
1 2
Palantir
09.10.2003 17:16:12
Tein tässä koko kesän *takapuoli* ruvella siivoustöitä kunnan leivissä(eli riistopalkalla nöyryyttävää työtä) ja tilasin thomannilta ibanez rg320dx kitaran. Siinähän aika kului hitaasti odotellessani uutta instrumenttia innoissani kuin lapsi joululahjaa ja 2 viikkoa myöhemmin kitara saapui. No, vajaan kuukaudenhan sillä kerkesin soittamaan kun talla hajosi käyttökelvottomaksi. Kitaran kieli oli lipsahtanut lukosta ja kiristin sitä lisää kun lukko äkkiseltään väkkiseltään sanoi riks raks ja poks ja jäi käteen. Siinähän riitti maalisjuntilla ihmettelemistä että kuinka kummassa talla hajoaa käsiin ja otinpa yhteyttä thomanniin..
Takuuhuoltoonhan kitara ei mennyt, sillä lukkoa oli väännetty liian kovaa. Liian kovaa? Kielihän oli lipsahtanut lukosta ja kiristin sitä lisää.
Kiristit liikaa, liikaa voimaa poika. Ai liian paljon? Lihaskaan ei värähtänyt ja sain itku silmässä todistaa tätä murhenäytelmää, kuinka tallasta lohkesi lukko. hmm.. pistää miettimään.
Kitarahan oli siis tässä vaiheessa lähetetty thomannille. Siellä sitä ihmeteltiin ammattimaisesti reilun kuukauden verran ja todettiin että ei, et saa rahaa eikä me tätä korjata. No, arvaahan sen kitararisti jos toinenkin(ja ehkä basisti) minkälainen *harmitus* irtoaa alle kuukauden soiton jälkeen käsiin leviävästä instrumentista.
Jokatapauksessa, kysyisin siis löytyykö kohtalotovereita ja miten tässä tilanteessa tulisi toimia teidän mielestä? Raskauttavaa todistusaineistoa on kylläkin esitetty, ei sitä lukkoa ilmeisesti olisi saanut kiristää. Toisaalta, sitten kieli ei pysy paikoillaan.. harmillinen pattitilanne.
No, pohtikaa, hyvät kanssamuusikkoni, ja kertokaa mielipiteenne tästä harmillisesta ja valitettavasta välikohtauksesta.
Niin, ja thomanniltahan en luonnollisesti tilaa enää mitään, ja - luonnollisesti - jos sallitte minun sanovan, en suosittele sitä enää muillekkaan. Itse tosin ole kuullut pelkkää hyvää thomannista. Mutta, mutta.. olen sanaton.
Härski
09.10.2003 17:31:57
Tein tässä koko kesän *takapuoli* ruvella siivoustöitä
 
Oisit sanonu vaan perse ruvella.
 
Ei mulla muuta.
askomiko
09.10.2003 19:34:27 (muokattu 09.10.2003 19:36:10)
Oho, paskameininkiä. No, jos kitaran vielä takaisin saat, niin onnistunee sen korjaaminen ilman miljoonabudjettiakin. Uusi tallapala kaupasta. Ei thomannilta.
 
Mutta eikös ne lupaa vermeillensä vuoden takuun tjsp?
Palantir
09.10.2003 20:39:44
niinhän ne lupasivat, mulla vaan taisi käydä paska tuuri: kaveri oli rimpautellut sinne päin ja kyseli että miks mä en saanu siitä mitään rahaa ja siellä oli vastattu että järjen mukaan tää olis pitänykki korvata.. mut se oli eri jamppa ku vastas sille. en tiedä.. se on nyt ollut siellä sen kk:n verran ja tänään laitettiin tulemaan takasin päin ja multa on loppunu puhti täysin ton takuutappelun kanssa.. kuhan nyt saa sitten edes kitaran yhtenä palasena takasin. itsemurha-ajatuksiahan tässä kohta rupee herättelemään, sen verran paljon tuli kärsittyä kitaran takia. no, hoitaa miten hoitaa, se on saletti että enää en postimyynnistä kitaraa tilaa ja että thomannin porukoille manaan aivosyöpää.. helvetti sentään.
 
ja tosta korjauksesta tulikin mieleen, mistähän päin käyn kyselemässä ibanezin kitaraan varaosia??
-K-
09.10.2003 21:00:08 (muokattu 09.10.2003 21:02:19)
ja tosta korjauksesta tulikin mieleen, mistähän päin käyn kyselemässä ibanezin kitaraan varaosia??
 
Levytukku tuo maahan www.levytukku.fi kysele suoraa sieltä tai käske paikallisen musakauppiin kysellä sieltä osia.
 
EDIT: Ibanezin kepit on muuten sellaisia että prkl thomanilta niitä ei kannata tilata, suomesta saa niin paljon halvemmalla. Eihän sielä ole kuin muutaman kympin suomen listahintoja halvemmalla. Eri asia tietysti jos ei mallia suomeen tuoda.
Ei suotta elämys.
fender-mies
10.10.2003 09:32:19
Noin noiden Ibanez:n kanssa tahtoo käydä!!!!!
Neuvoisin tässäkin tapauksessa satsaan laatuun.
Ei ne Mexico Fenderit niin kalliita ole että noita Ibanezeja
kannattis tilailla.
Basistina olen tämän oppinut jo 20 vuotta sitten.
koskahan ne nuo kitaristit oppii???
lindo
10.10.2003 12:55:14
Noin noiden Ibanez:n kanssa tahtoo käydä!!!!!
Neuvoisin tässäkin tapauksessa satsaan laatuun.
Ei ne Mexico Fenderit niin kalliita ole että noita Ibanezeja
kannattis tilailla.

 
KUULES NYT FenderMies! Ne mexio Fenderit on kyllä sitä samaa sontaa kun nuo halvat Ibanezitkin, samanlaista halpatyövoimaa on käytetty, toiset on vaan tehty vinkuintiassa ja toiset mehikossa...
 
Itselläni on Japanissa tehty Ibanez RG550 vuodelta 1990 eikä siinä ei ole ollut koskaan mitään vikaa.
 
Ja sitä paitsi, kuka haluaa soittaa kitaralla jonka kaula on kuin pitäisi meetrin halkoa kädessään...?
 
Oletko koskaan soittanut "oikealla" Ibanezilla? Kyllä niiltäkin löytyy kalliita kitaroita jotka ovat laadukkaita, ja Ibanezissa ei nimi vielä maksa niin paljon kuin esim Gibsonissa tai Fenderissä.
 
Hyvä esimerkki:
Gibson Les, Paul Zakk Wylde malli maksaa 5 495 € (god damn it, 32 600 MARKKAA!!!! )
kun sama toosa Epiphonen alla maksaa vain 995 € !!!
Miettikää tuota, pakko siinä on olla muutakin kuin laatua!!!
I don't belive anything, if i don't see it first
fender-mies
11.10.2003 00:40:05
Turha näistä on väitellä.
 
Totuus on:
 
jos olet kitaristi: Osta USA Fendereitä ja oikeita Gibsoneita
riippuen siitä mitä musaa soitat!!
 
Jos olet basisti: Osta USA Fendereitä,Music man:a tai Rickenbackereita.
riippuen mitä musaa soitat.
 
Kyllä se niin vain on että tuossa on mainittu soittimet ja muut on paskaa.
nuihin soittimiin kaikki päätyy enemmin tai myöhemmin. siis miksi ei heti.
askomiko
11.10.2003 01:29:44
..lisää uusi kirjoitus aiheeseen.
HS
11.10.2003 02:21:27
Turha näistä on väitellä.
Totuus on...

 
Terve
Minä en varmasti koskaan väsy lukemaan näitä suuria totuuksia.
Liittykää seuraan, lainatkaa rahaa.
Solex
11.10.2003 11:49:07
Turha näistä on väitellä.
 
Totuus on:
 
jos olet kitaristi: Osta USA Fendereitä ja oikeita Gibsoneita
riippuen siitä mitä musaa soitat!!
 
Jos olet basisti: Osta USA Fendereitä,Music man:a tai Rickenbackereita.
riippuen mitä musaa soitat.
 
Kyllä se niin vain on että tuossa on mainittu soittimet ja muut on paskaa.
nuihin soittimiin kaikki päätyy enemmin tai myöhemmin. siis miksi ei heti.

 
Sulla on kyllä aika suppea käsitys laadukkaista soittimista. Ilmeisesti tuo Fender -höpötyksesi ei salli custom kitaroita? Väitän että kun käyt iskemässä suomalaisen soitinrakentajan kouraan 2000e ja käsket tekemään straton omille spekseillesi niin veikkaanpa että nykyfenderin kalleinkin malli saattaisi jäädä esim. jo pelkästään akustisissa omininisuuksissa.
 
Ja mainitsemasi mehikaano stratoa en ostaisi tuosta hintaluokasta. Kannattaisi tsekata esim. laadukkaita superstratoja. Itse aikoinaan liikuin käytetyn fenkun ja nykyisen Yamahani välillä enkä todellakaan kadu päätöstäni.
 
Tietenkin Fender on yksi legendaarisimmista merkeistä, sähkökitaran kehitykseen on vaikuttanut paljon Telen ja Straton menestys ja Leo sedän saavutuksia ei käy kenenkään kiistää.
Väkivalta Lopettaa Vittuilun.
lindo
11.10.2003 19:25:57
Turha näistä on väitellä.
 
Totuus on:
 
jos olet kitaristi: Osta USA Fendereitä ja oikeita Gibsoneita
riippuen siitä mitä musaa soitat!!
 
Jos olet basisti: Osta USA Fendereitä,Music man:a tai Rickenbackereita.
riippuen mitä musaa soitat.
 
Kyllä se niin vain on että tuossa on mainittu soittimet ja muut on paskaa.
nuihin soittimiin kaikki päätyy enemmin tai myöhemmin. siis miksi ei heti.

 
Oletpas kapeakatseinen.
Mitä merkitystä sillä on mitä musaa soittaa??? Eikö Gibsonilla tai Fenderillä voi soittaa kuin tietyn tyylistä musaa vai?
Ja mitkäköhän nämä musatyylit mahtaisivat olla? Haluaisin tietää.
No, onhan se sitten hyvä että on muitakin merkkejä olemassa ettei kaikkien tarvii kuunnella vain sitä musaa jota voi soittaa ko. merkeillä. ;)
 
Tunnen kyllä sinun kaltaisia tyyppejä jotka soittavat vain ns. "aidoilla" kitaroilla, eivätkä pysty tajuamaan että vain kitaroita ne on USA kitaratkin, eivät sen kummempaa.
 
Ja sitten tuo "ja muut ovat paskaa"...
etkö muistanut muita USA merkkejä kuten esim PRS tai Jackson, jne. vai ovatko vain Fender ja Gibson ja ehkä Music man tai Rickenbacker (jos on kyseessä basso) "oikeita merkkejä?.
OMG!!!
 
Itse olen soittanut kitaraa vuodesta 1984 enkä ole vielä ko. merkkeihin päätynyt, enkä usko että koskaan edes päädyn, jos nyt en lotossa voita ja huvikseni rupean yli hinnoitetuja kitaroita ostamaan, joten senkin yleistyksen voit unohtaa.
I don't belive anything, if i don't see it first
Paddle
11.10.2003 21:10:43
No voihan ristus. Sotikaa muualla.
 
Thomanni on kyllä näissä asioissa paskiainen, luulisi nyt että nuin suuren liikevaihdon omaavalla yhtiöllä voitaisiin edes vähän panostaa asiakaspalvelukseen. Kaikkiallahan tuota näkee: heti kun on vähänkään isommat yhtiöt kyseessä nämä takuuehdot käydään niin tarkkaan läpi että kitarasta ei oikeastaan saisi kieliäkään itse vaihtaa.
p130
13.10.2003 12:16:11
 
 
Ja jälleen fender-mies osoitti omaavansa Absoluuttisen Tiedon™. Opasta meitä kuolevaisia vielä lisää.
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. -Kari Suomalainen
KB
13.10.2003 15:47:55
Palatakseni aiheeseen...
 
Copy/Pastea Thomannin sivuilta: "Kaikilla tuotteillamme (tarvikkeita ja symbaaleja lukuunottamatta) on vähintään kahden (2) vuoden takuu ja huoltotilanteessa pyrimme löytämään aina nopeimman mahdollisen tavan, sillä alan konkareina itsekin tiedämme hyvin kuinka tärkeä instrumenttisi on Sinulle. Jos kyseessä on Hot Deals –tuote vaihdamme sen aina mahdollisuuksien mukaan suoraan uuteen ensimmäisen 30 päivän aikana."
 
Gary Perttu-mikä-lie Sirenille meiliä vaan ja asia uudelleen esille. Ja jos olet sitten käsitellytkin sitä takuuehtojen vastaisesti, niin ei kai se ehdotonta korjauskieltoa tarkoita - vaikka maksua vastaan jos ei muuten?
 
*#%€& nettikaupat.
Difficile est satiram non scribere - Kuuntele Bluusia!
p130
13.10.2003 17:23:06
 
 
Periaattessahan se on myyjän asia todistaa että tuotetta on käsitelty väärin.
 
Kyllähän nyt takuun pitäisi (ja kuluttajansuojalain mukaisesti myöhemminkin kaikki) materiaalivirheet korvata. Nimittäin mistä muusta tuossa voi olla kyse.
 
Saksan kuluttajansuojalakia, mikä ikinä nimeltään onkaan, en tunne mutta EU-maassa sen kyllä samansuuntainen pitäisi olla kuin suomessakin. Ilmeisesti koska kitara on Saksasta ostettu sovelletaan myös saksan lakeja.
 
Taas yksi syy tingata kotimaan kaupassa hinta saksan tasolle (onnistuu yleensä helposti vaikka mikä olisi lähtöhinta). On kotimainen takuu ja liikkeeseen voi mennä henkilökohtaisesti keskustelemaan ongelmista. Luultavasti otetaan (aiheellinen)purnaus hieman vakavammin kasvokkain kuin tuhansien kilometrien päästä maililla tai puhelimella.
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. -Kari Suomalainen
fender-mies
13.10.2003 20:35:05
Voi voi Teitä....
Eiköhän se Ibanez takuu tule sieltä valmistajalta.
Elikkäs on sitä myötä sama maasta riippumatta.
Eihän ne takuut ole myyjän myöntämiä!!!
(Thomann varmaan onkin enämpi vastuussa T-bone takuista)
Mutta kyllä täytyy sanoa että olet itse jotain sössinyt pahasti
Ibanez.i kanssa.Sillä on minulla kokemusta Thomanille reklamoinnista ja täytyy kyllä todeta että palvelu ja takuu asiat ovat siellä kyllä erittäin hyvällä mallilla ja korvaavat reilusti.En ole missään suomalaisessa liikkeessä törmännyt yhtä hyvään takuu palveluun.
Ja noista kitaroista vielä....Miksiköhän kukaan ei kysele edellä mainitsemistani kitaramerkeistä vastaavista ongelmista???
jospa niitä ei ole?
Jospa se kalliimpi hinta johtuukin siitä?
Vai mitä kaikkea näille "halpiskitaroiden" ostajille(turakaisia?)täytyy vielä tapahtua että ymmärtävät ettei laatu
ole ilmaista.
Jos esim. fender tai gibson ei pysty tarjoamaan huippu laatua
500 Euroon niin miten siihen pystyis muka joku muu?
Vai uskotteko te että Fenderillä ja gibsonilla on kehitystyö loppunut siihen kun ne on ekana kehittäneet mallistonsa?
Siis miksi ostaa Volvo kun Mercedez ei ole paljoa kalliimpi mutta paljon parempi.
rap1ds
13.10.2003 21:46:22
Itselläni oli sellanen Epiphone SG joka oli Thomannilta tilattu. Eipä mennyt aikaakaan kun mikkikytkin alkoi rahista ja lopulta ei toiminut ollenkaan. Olivat perkele korean lapsiorjat juottaneet huonosti kiinni. No Thomannilta kyselin asiaa ja asiallisesti lupasivat korvata korjauksen paikallisen kitarahuollon kuittia vastaan. Siitä tulin sitten loppujen lopuksi joku kympin lasku jota en sitten laiskuuttani edes jaksanut saksaan asti lähettää.
En sitten tiiä oisko rahoja tullut mutta ainaki tuo asiakaspalvelu toimi ihan mallikkaasti... Tosin vikakin oli pieni ja selkeästi takuun alaisuuteen kuuluva.
 
Ja sitten vielä. EI KANNATA OSTAA KITAROITA THOMANNILTA. Hinta ei ole huomattavasti halvempi (paitsi Harley Bentoneissa :P ) joten kannattaa ostaa Suomesta, jolloin pääsee kokeilemaan mitä ostaa ja takuu jututkin varmaan toimii helpommin. Thomannilta kannattaa ostaa muut rojut esim. kielet ja tarvikkeet, jotka ovat siellä edullisia.
Osaan laulaa vaikka muut väittävät toista... ehkä.
Shaft
13.10.2003 22:42:04
Eiköhän se Ibanez takuu tule sieltä valmistajalta.
Elikkäs on sitä myötä sama maasta riippumatta.
Eihän ne takuut ole myyjän myöntämiä!!!

 
Mitä merkitystä tällä on kuluttajan kannalta?
 
Vai mitä kaikkea näille "halpiskitaroiden" ostajille(turakaisia?)täytyy vielä tapahtua että ymmärtävät ettei laatu ole ilmaista.
 
Mistä lähtien Ibanez on ollut halpismerkki? Ko. valmistajalla on halpoja ja kalliita malleja niinkuin Fenderilläkin. Ei Fender ja Gibsonkaan tarjoa huippulaatua kautta linjan.
 
Siis miksi ostaa Volvo kun Mercedez ei ole paljoa kalliimpi mutta paljon parempi.
 
Jos asia on näin yksioikoinen, miksi Volvoja myydään niin paljon? (oikea kirjoitusasu on muuten Mercedes).
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)