Aihe: festarit ja luonto
1
Rattata
20.06.2006 16:08:01
Samaa mieltä. Noi leirintäalueet on kyllä aivan karsean näköisiä sunnuntaina. Itse pyrin aina pistämään roskat roskikseen ja kerättiin telttojemmekin ympäriltä roskat isoon muovipussiin sunnuntaina jonka pysty sitten helposti viemään roskiin.
 
Emmää kyllä ymmärrä sitä asennetta joka tuntuu jokaisella olevan. Kun niitä roskiksia siellä kuitenkin on vähän väliä, niin ei luulis olevan iso vaiva kantaa niitä jätteitä vähän aikaa kunnes semmonen vastaan tulee.
thescientist
20.06.2006 17:56:23
Pidin älyttömän saarnan oman poppaan jäsenelle, joka näki omien roskiensa siivoamisen ylivoimaisena tehtävänä. Hei haloo, omien jälkien siivoaminen ei kuulu kenellekkään muulle kuin itselle.
Following you across the interstate walking away, I'LL FIRE ON Kuunneltua Romantikkoitkijät #30
salmivaara
20.06.2006 19:18:47
 
 
Yhdet kaverini ottivat mukaan 15(!) kertakäyttögrilliä, ja käyttivät yli kymmenen. Siihen tilaan minkä ne autosta veivät, olisi jo saanut tavallisen puutarhagrillin. No, olen tottunut olemaan hiljaa, kun ystäväni tekevät moisia ratkaisuja, eihän siitä voi valittaa jos haluaa pitää ystävänsä.
 
a. Sulla on vitun tyhmiä kavereita
 
ja
 
b. Sä oot melkonen nössö.
Against the grain, thats where Ill stay, swimming upstream, I maintain against the grain
Bassovadelma
20.06.2006 19:19:49
 
 
Todellakin samaa mieltä. Olemme kavereitteni kanssa muutamaan otteeseen laittaneet festarikyselyihin palautteeseen "Enemmän roskiksia alueelle" -pyynnön, sillä vaikka niitä siellä kuinka paljon olisi, niitä ei koskaan ole liikaa. Toisaalta. Jos festareilla jaetaan ilmaislehtiä, kuten esimerkiksi viimeksi Provinssissa, roskaa tulee huomattavasti enemmän kuin ilman niitä, koska porukat ottavat lehtiä istuma-alustakseen tai muuten vaan leikkiäkseen niillä. Puolensa joka jutulla.
Olen myös omalta puoleltani kokenut festarien jälkisiivoamisen ilon, juurikin tuolla Provinssialueella. Uskomatonta, mitä kaikkea sitä ihmiset heittävätkin menemään. (mm. kokonainen sian pää!) o__O
Ja jos minulle tulee oikein nälkä, minä grillaan pulun!
MrHands
20.06.2006 20:25:12
Roskaaminen on osa sitä festarimeininkiä! Rock and roll!
obiwan
20.06.2006 20:34:47
Pullot tulee aina annettua pullonkerääjille tai jätettyä niiden hollille (eikä tod. viskottua jokeen tms.). Muuten täytyy kyllä tunnustaa, ettei festareilla läheskään aina muista roskia vippailla niihin tarkoitettuihin pönttöihin. Vetäkää dunkkuun.
drum-monkey
20.06.2006 20:46:03
b. Sä oot melkonen nössö.
 
Kiitos. No, kyllähän sitä joskus tulee sanottua, muttei aina viitsi valittaa. Nössö taidan siis olla silti...
Munletti on mulletti
ozmo
20.06.2006 21:24:04
Niinno, jokeen nakkeleminen on ihan perseestä ja järjetöntä, mut kyl meillä ainakin oli tuol Törnäväl roskat ihan kasassa auton alla. Ei tosin mitään ihmeellistä määrää, tyhjiä säilykepurkkeja oikeestaan.
Meinaan, niitä roskiksia pitäisi yksinkertaisesti olla niin järjetön määrä jotta kaikki roskat niihin mahtuisi, ettei se olisi kovin järkevää, varsinkin kun iso osa porukasta ne maahan joka tapauksessa nakkaisi. Ei se luontoa rasita tippaakaan jos maassa kaiken maailman lehtiä ja purnukoita yhden viikonlopun ajan on, kun ne aikas tarkkaan sieltä kuitenkin siivotaan pois. Ja pennut tosiaan saapi rahhoo.
Mut että 15kpl kertakäyttögrillejä?? :D Hoho. Toivo vaan ettei seura tee kaltaisekseen! ;)
Be nice to females, give a bitch a hug!
Pro Ulrich säätiö#1
pussokisu
20.06.2006 21:30:57
olipa muuten joku heittäny siellä törnävällä semmosen ison harmaan roskalaatikon sinne jokeen. varmaan sisältöineen. toivottavasti edes se ongitaan sieltä ylös.
unohdin.
chachi
21.06.2006 03:54:51
 
 
Festareista toiseen ja todellakin tässä on vuosikausia kierretty maita sekä mantuja, niin tapana on ollut ottaa se yksi muovikassi johon on dumpannut sitten vklopun aikana kertyneet roskat olutpullonkorkkeja myöten ja kiikuttanut sen sitten johonkin lähimmän roskalaatikon vierelle, josta festivaalialuetta siivoavien on ollut se hyvä napata talteen (olettaen ettei kukaan älynjättiläinen ole sitä ehtinyt jo viskoa jonnekin hevonjeeraan ennen ko.proseduuria).
 
Onhan se kyllä melkoista urpoilua ollut paikoitellen kun katsoi leirintäalueella sitä toimintaa (ainoa festari jossa nukun teltassa on Ilosaarirock), niin mitähän näitä on ollut... jossain Provinssin leirinnässä pari metriä omasta leiristä alkaa kaverit pistämään kulkuneuvoaan järjestelmällisesti paskaksi jollain rautakangella. Järjestysmiehet kävivät vain ohimennen (olisikohan tämä ollut 2001?) kysymässä, että "ei kai nuo meidän autoa hajoita?". Vastattuani kieltävästi lähtivät maleksimaan jonnekin toisaalle.
http://www.qstock.org/2006
Urski
21.06.2006 12:33:48
Hienoa että täälläkin on ajattelevia ihmisiä. Tuommoinen toiminta, mitä ensimmäisessä viestissä kuvattiin on NIIN vastenmielistä. Ja käyttäytyminen. Pitäisi pentuja vähän kouluttaa. Vaikka sillä vähän isällisemmällä otteella. Voi kun tietäisi tuommoisten osoitteet, niin kävisi ohikulkiessa aina nakkelemassa roskat noiden pihoille.
 
En ole teltassa yöpynyt enää muutamaan vuoteen (onneksi) joten ei ole tarvinnut olla pitkään aikaan todistamassa tuota meininkiä. Mutta kyllähän nuo festivaalit on muutenkin aika törkyisiä. Mm. Ilosaarirockin alue on yöllä kansan poistuttua aika hurja näky.
 
Keväällä tuli oikein hämmästyttyä taas kun lumet suli. Kierrettiin jonkin verran maata ja melkein poikkeuksetta jokainen pysähdyspaikka ja levike teiden varsilla oli kuin kaatopaikka. Irtoroskaa, puutavaraa (käytettyä), auton renkaita (myös käytettyjä) ja mikä ärsyttävintä, niin roskapussit oli myös tyhjennetty sinne pientareelle. Ja linnuthan tykkää. Karu näky.
 
En ymmärrä.
 
...mua huvita taas enää yhtään mikään.
Will aspirins and alcohol someway decrease the ache?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)