Aihe: Uriah Heep
1 2 3
Velko
10.10.2003 18:21:43
Olen täälläoloni aikana harvemmin törmännyt siihen, että kukaan olisi missään yhteydessä maininnut Uriah Heepiä. Korkeintaan Gary Thain on mainittu parhaiden basistien listoissa (ansaitusti). Mistä mahtaa moinen johtua?
 
Toki on selvää, ettei Heep koskaan pärjännyt aikalaisilleen, Deep Purplelle ja Led Zeppelinille, johtuen hyvin pitkälti lennokkaista progekokeiluista jotka eivät yleisöön oikein iskeneet. Kuitenkin kyseessä on IMHO kokonaisuutena erittäin pätevä orkesteri, ja luulisi täältä löytyvän ihmisiä, jotka osaavat antaa Heepin omituisuuksillekin niille kuuluvan arvon. Onhan Heep tehnyt kaikenlaista typerääkin (esim. Free Me, yäk), mutta minusta rockhistorian helmiin kuuluvat sellaiset teokset kuin esimerkiksi July Morning, Tears In My Eyes, Return To Fantasy ja Sunrise, ottamatta huomioon itsestäänselvyyksiä Easy Livin' ja Lady In Black.
 
Olenko siis vain sokea vai ainoa ihminen joka tällaista suostuu kuuntelemaan? Mielipiteitä, keskustelua, kiitos!
Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa.
Mika Antero
10.10.2003 18:46:29
Olenko siis vain sokea vai ainoa ihminen joka tällaista suostuu kuuntelemaan? Mielipiteitä, keskustelua, kiitos!
 
Jaa-a. Et kai sinä sokea ole, mutta olisitko kuuro?
 
No ei, vitsi vitsinä. Kyllä tuolta minunkin vinyylihyllystä taitaa löytyä bändin tuotanto vuosilta 70-74, paitsi että Look at yourself puuttuu, perhana. Joskus iskee hinku kuulla niitä hienoja urkusoundeja, mutta kyllä se meno on enimmäkseen aika junnaavaa.
 
Bändi todellakin häviää vertailun Purplen ja Zeppelinin kanssa, sen takia se kai minullekin on vähän vieraammaksi jäänyt. Ensimmäiseltä viideltä-kuudelta studiolevyltä saisi kyllä kasattua aivan järkyttävän hyvän kokoelman.
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
Definhel
10.10.2003 19:32:51 (muokattu 10.10.2003 19:34:11)
Aaah, kuka on menossa Uriah Heepin ja Deep Purplen keikalle marraskuussa, kuka, KUKA!?!!!11 !??+
 
Pitäisi sitä varmaan joku levy lyllertää ostamaankin. Mutta toisaalta aina kun hyvän levyn näkee niin vieressä on joko Purplea tai Zeppeliiniä, valitettavasti.
 
Mutta hyvä on.
 
EDIT: Ai niin, olihan siellä alakerrassa Heepin toinen ja kolmas levy, täytyykin testata taasen.
Pessimisti on realisti. Optimisti on kitaristi. Basisti on rasisti.
Bonham
10.10.2003 19:35:31
Onhan nuo vanhat helmet hienoja...
 
Näin bändin joskus 80-luvun alussa??? Kävivät jostain syystä keikalla Turun urheiluhallissa...
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Velko
10.10.2003 19:35:52
Aaah, kuka on menossa Uriah Heepin ja Deep Purplen keikalle marraskuussa, kuka, KUKA!?!!!11 !??+
 
Prrrkll.... Minulta meni sivu suun, oli jo taskussa liput siihen kesäkuun Purple & Lynyrd Skynyrd -keikkaan, mutta kun se peruttiin niin vaihdoin rahaksi. Olisi sitten kuulemma voinut vaihtaa myös tähän tulevaan keikkaan! Hitto, ja minä diggaan Heepistä niin paljon enemmän kuin Skynyrdistä.
Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa.
Veke
10.10.2003 19:59:27
On ihan vitun kova bändi! Vois laittaa Demons and wizardsin soimaan, vauhdittaa varsinki kaljanjuontia :)
 
traveller in time!
poppamies
11.10.2003 15:43:52
 
 
On se kova bändi. Ensimmäisillä keikoilla joskus aikojen alussa soitettiin coverina yks Uriah Heep'in kappale. En muista nimeä mutta se menee näin: ta-ta-da-da-daa-ta-da-da-daa-daa-daa, eikö vaan. Soitin rumpuja vielä siihen aikaan (se oli ennenkun rupesin soittamaan mitään oikeata soitinta), ja mulle on kerrottu,itse en muista kun olin hurmoksessa, että virveliteline petti kesken tuon biisin. Kyllä Uriah Heep, Led Zeppelin'in rinnalla on kaikkien heavy bändien isä ja äiti.
"G-strings are for strippers"
Viceroy
11.10.2003 16:07:24
 
 
Kyllä Uriah Heep, Led Zeppelin'in rinnalla on kaikkien heavy bändien isä ja äiti.
 
No ei nyt sentään.
 
Uriah on kuitenkin helkkarin hyvä bändi. Ainoa omistamani Heep-äänite on vanha Firefly-vinyyli. Sisältää ihan kingiä kamaa! Myöhemminhän bändistä tuli miehistönvaihdoksineen ym. sekoiluineen Spinal Tapin tunnustettu esikuva :)
Ja suo mulle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren!
Mika Antero
11.10.2003 16:13:54
Myöhemminhän bändistä tuli miehistönvaihdoksineen ym. sekoiluineen Spinal Tapin tunnustettu esikuva :)
 
Näitä Spinal Tapin tunnustettuja esikuvia taitaa olla maailma pullollaan.
 
-Iron Maiden
-Black Sabbath (heillähän oli v. -82 tai -83 jopa Stonehenge lavalla, Gillanin aikaan. Milloins se Tap ilmeistyikään?)
-Ritchie Blackmore
-Aerosmith (??, Tyler sanoi pitäneensä Spinal Tapia henkilökohtaisena loukkauksena...)
 
Menipäs off-topiciksi tämäkin.
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
Numbie
11.10.2003 18:44:23
 
 
Magician's Birthdayta on tullut pyöriteltyä soittimissa lähiaikoina, ja onhan se perhanan kova levy. Muukin tuotanto yksittäisten biisien muodossa on joten kuten hallussa, lukuunottamatta sitä kasariosastoa, joka taitaa olla hirveää AOR:ää, vai?
http://www.lunatia.tk
Bonham
11.10.2003 20:19:18
Tuli oikein tsekattua, mulla on hyllyssä 11 kipaletta Heepin levyjä, aika harvakseltaan kuunneltuja nykyään... pitääkin laittaa asia ojennukseen:)
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
ozz3
11.10.2003 20:38:33
Näitä Spinal Tapin tunnustettuja esikuvia taitaa olla maailma pullollaan.
 
AC/DC, kuuluu myös tuohon porukkaan, ainakin väittävät, että Spinal Tap olisi kopioinut näiden Back In Black aikojen lava "lookin"...tosin Angus Young sanoi sen olleen mahtava vitsi!
"Lyhýý-se-hee(r)" -Ace Ventura-
Supernaut
12.10.2003 17:47:24
Hyvä bändi. Kyllä se mun mielestä ansaitsee tulla mainituksi Zeppelinin ja Purplen ohessa, kun heavy rockista puhutaan. Hienoja melodioita ja kunnon rokkia. Onhan ne jotkut pitkät kappaleet joskus vähän tylsiäkin, kun samaa toistetaan monta minuuttia, mutta se kuuluu tähän tyyliin. July Morningiahan on verrattu Purplen Child in Timeen ja jopa Stairway to Heaveniin. Ja kyllä se mun mielestä vertailun kestää.
 
Omistan itse levyt Look at Yourself ja Demons & Wizards. Myöhempää tuotantoa en ole oikeastaan kuullut ollenkaan. Ehkä parempi niin...
Funk you!
KTR
12.10.2003 20:16:17
Heep on loistava bändi. Välillä saattaa hetkeksi lipsahtaa itseparodian puolelle, muttei haittaa. Pidä todella paljon!
elina_kerttu
12.10.2003 22:04:46
Aaah, kuka on menossa Uriah Heepin ja Deep Purplen keikalle marraskuussa, kuka, KUKA!?!!!11 !??+
 
Minäminäminäminäminä!!!1
Definhel
13.10.2003 08:44:45
Minäminäminäminäminä!!!1
Hyvähyvähyvähyvähyvä!!!1
Pessimisti on realisti. Optimisti on kitaristi. Basisti on rasisti.
hliimatta
13.10.2003 08:51:47
Kyllähän tuota Heeppiä tulee aika paljon kuunneltua ja tuli entisen bändin kanssa paljon soitettuakin... Kerrassaan mainio, tykkään jopa enemmän kuin Purplesta
Lonesome
13.10.2003 10:08:22
Magician's Birthdayta on tullut pyöriteltyä soittimissa lähiaikoina, ja onhan se perhanan kova levy. Muukin tuotanto yksittäisten biisien muodossa on joten kuten hallussa, lukuunottamatta sitä kasariosastoa, joka taitaa olla hirveää AOR:ää, vai?
 
Tuo "Taikurin Synttärit" oli meikäläisen eka oma LP-levy. Heeppi oli kova sana Suomessa 70-luvun alkupuolella. Itsellä mielenkiinto hiipui, kun David Byron lähti ja porukka muutenkin vaihtui. Eivätkä ne 70-luvun lopun levyt enää olleet entisten tasolla. Mutta kyllä Heep on ehdottomasti mainettaan parempi. Ehkä unohdukseen on vaikuttanut sekin, että bändin suurin suosio ei ollut aikanaan Englannissa, vaan esim. Saksassa ja Uudessa-Seelannissa! No, mä ainakin niputan surutta Purplen, Sabbathin, Zeppelinin ja Heepin samaan sakkiin.
 
Alkuaikojen Heepin suuruuden lähtökohta on ehdottomasti Ken Hensleyn biisit sekä Hammond-urku ja slide-kitara. Tämä kun yhdistettiin Mick Boxin Gibson/Marshall jyrään tarvittiin vain Byron siihen päälle "kiljumaan" tai herkistelemään. Gary Thain (RIP) oli lisäksi aikansa nerokkaimpia melodisesti soittavia basisteja (IMHO). Ken Hensleyn soololevyt ovat myös tutustumisen arvoisia. Siltä mieheltä tuli 70-luvulla hyviä biisejä ja paljon.
 
Tämä herra Ken Hensley muuten kiersi Suomessa helmi/maaliskuussa 2002. Kerrankin onnellisten sattumien summana tuli nahtyä miehen keikka Tampereella. Tulihan viimein kuultua "Ne" biisit tekijänsä esittämänä. Mies oli hyvässä vedossa myös laulajana ja uusikin materiaali toimi. Ja se takanoja-asento Hammondeihin nähden! Olikohan muita M.nettiläisiä läsnä ko. kiertueen yleisössä?
 
Marraskuussa sitten tsekataan miten "virallinen" UH homman hoitaa. Eipä ole ennen tullut nähdyksi, joten voivatpa yllättää. Skynyrdia on ainakin toistaiseksi vielä ikävä Purplen kaveriksi...
"Cities on flame, with rock and roll; Marshall will buoy, but Fender control" (BÖC)
Minstrel
13.10.2003 16:39:17
Minun Heep-levyni rajoittuvat uuteen The Ultimate Collection -kokoelmaan ja Demons & Wizardsiin. Look At Yourself on kyllä tullut kuunneltua monesti, mutten sitä itse omista.
 
Uriah Heep oli kultakautenaan 70-luvun alussa kyllä helkkarin kova bändi. Loistavia biisejä satoi urakalla, mutta iskevimmät Heep-biisit ovat minulle tällä hetkellä July Morning (totta kai), Look At Yourself, Sweet Lorraine, Rainbow Demon, Paradise/The Spell, Come Away Melinda... Listaa on vaikea lopettaa.
 
Ultimate Collectionin kautta sain erittäin negatiivisen käsityksen Byronin jälkeisestä ajasta kokonaisuudessaan. Muutama perushyvä rock on toki syntynyt, mutta suurin osa ainakin tällä kokoelmalla esiintyvästä materiaalista on minun korviini täyttä paskaa.
 
Look At Yourself, Demons And Wizards ja The Magician's Birthday ovat mielestäni ne levyt, jotka jokaisen klassisen rockin/heavyn ystävän on hankittava.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)