Aihe: Rockin' Hellsinki, George Thorogood & Gary Moore Suomeen
1 2
Kesukka
19.06.2006 08:36:58
Moore veti tälläkertaa 100% bluesia ja tehos meikäläiseen. Mitä vekottimia Moorella oli ei hirveemmin varmaankaa jotai delay'tä ja joku boosti?. Soundit oli luonnollisemmat mun mielestä kuin ennen. Kaiken kaikkiaan erinomainen ilta. Hyviä oli myös Thorogood ja Soul Tattoo. Yleisö ei ollut hyvä, ihmetyttää jatkuva kuljeskelu kaljalle tai kuselle bändin setin aikana.
 
Minuun taas Moore ei iskenyt. Aika moni näytti ajattelevan samoin, Georgen setin aikana oli paljon enemmän yleisöä lavan edessä. Itsekin lähdin oluelle Mooren setin aikana kun Gary alkoi itsekseen vääntää sooloa. Ei vaan korvat jaksaneet kuunnella, olisin mieluummin kuunnellut biisiä kuin sooloilua.
 
Jotenkin Moore oli kuitenkin omimmillaan hevin parissa. Taitavahan Moore on, siitä ei pääse mihinkään. Laulajana hän on edelleen karmea. Vieläkään Moore ei soita mielestäni riittävän pelkistetysti, jotta olisi uskottava blueskitaristi, vaan sortuu tuohon tilutteluun. No kitaristit ovat ainakin tyytyväisiä. Muut sitten menevät kaljalle... :)
 
Minun mielestä George veti pisteet kotiin tässä mittelössä. Soundit oli paremmat, esiintyjänä Moorea karismaattisempi ja huumoria ja itseironiaa löytyy sopivasti.
Lisäksi kummastutti se, että videosysteemit eivät olleet Moorella käytössä, joka kaiketi oli kuitenkin ns. pääesiintyjä.
Vanhassa vara parempi
Vasu
19.06.2006 12:19:08
Lisäksi kummastutti se, että videosysteemit eivät olleet Moorella käytössä, joka kaiketi oli kuitenkin ns. pääesiintyjä.
Oliskohan ollut syynä Mooren "total blues" meininki eli, rock screenit veke. Olishon tuo voinut heittää sen Nightwish coverin niin olis jengi juossut bisseltä lavan eteen hoilaamaan, mutta hyvä kun ei. ;-)
Kesukka
19.06.2006 13:35:13
Oliskohan ollut syynä Mooren "total blues" meininki eli, rock screenit veke. Olishon tuo voinut heittää sen Nightwish coverin niin olis jengi juossut bisseltä lavan eteen hoilaamaan, mutta hyvä kun ei. ;-)
 
Joo, ehkä hyvä niin. Garyn irvistely ei ole ainakaan lasten katseltavaa ja kyllä siinä kovempikin hemmo säikähtää kun sellainen pärstä lävähtäisi screenille... :)
 
Kyllä siitä Garysta vielä joskus voi tulla ihan oikea blueshemmo. Sen pitää vaan opetella lisää soittamista eli opetella olemaan soittamatta tarvittaessa. Se onkin todella vaikeaa näppärille kitaristeille.
 
Jimmie Vaughan ja Billy Gibbons ovat "barangeista" aika hyvin omaksuneet tämän pelkistämisen jalon taidon.
Vanhassa vara parempi
jjylli
20.06.2006 16:26:26
Jimmie Vaughan ja Billy Gibbons ovat "barangeista" aika hyvin omaksuneet tämän pelkistämisen jalon taidon.
 
toisaalta ei tarvi pelkistää yhtään jos on johnny winter. gary moore on mitä on.
juhopetteri
14.08.2006 10:27:29
prkl. moore jäi loppusodan takia näkemättä!!:(no toivottavasti vasu tykkäs;)meni ainakin lippu asiantuntevaan hoivaan:)
well that's all right
andromeda
15.08.2006 15:24:28
 
 
Thorogood oli minusta positiivinen yllätys. Valokuvaajana Mooressä ärsytti, paitsi että se on ruma, niin että vain yhden biisin sai kuvata ja siinäkin valot oli huonot. Onko se niin ujo.
 
Jotain kuvia nyt sentään sain:
http://www.musakuvat.com/stock/thumbnails.php?album=232
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)