Kitarat: soittaminen ›

Juu meikäläinenkin ehdottaisi ensin asteikkojen opettelemista ja sitten soittaa tyyliin pentatonista asteikkoa E-mollissa kompin päälle, jossa on sointuna vaikka Em, C, D ja G...
 
Blues-asteikko on kanssa hyvä opetella, sillä saa oikein mukavasti improvisoitua.

Neuvoisin tekemään niin että opettelet ensin mahdollisimman paljon erilaisia asteikoita joiden pohjalta voit improvisoida.
 
Jos sekin aika ja energia käytetään olemassaolevien soolojen kopiointiin, niin hyödyt ovat monin verroin suuremmat kuin asteikkoharjoittelulla. Asteikkoja ei kannata pitää kovinkaan tärkeinä improvisoinnin kannalta. Ne ovat lähinnä teoreettinen taustatieto, eivät mikään sen kummempi juttu.
 
Asteikot kyllä kannattaa ottaa haltuun, mutta totuus on äänilevyillä, hakekaa se sieltä suoraan. Ihminen on luonnostaan luova, ja osaa soveltaa oppimaansa esimerkkiä uusiinkin tilanteisiin. Siihen perustuu soolojen plokkaamisen uskomaton tehokkuus.
 
Yleensä on niin, että sä luulet niistä asteikoista olevan paljonkin hyötyä, mutta kysymys on kuitenkin siitä että ei ole tullut ylipäätään treenattua mitään. Jengi jauhaa innoissaan asteikkoja, koska niitä on selkeää treenata eivätkä ne ole sidoksissa mihinkään tiettyyn musiikkityyliin (vrt. "oma tyyli"). Mutta ne eivät oikeasti vie sitä käytännön soittoa ja improvisointia hirveästi eteenpäin. Toisten kitaristien soolojen treenaaminen taas vie hyvinkin. En tiedä ketään, jota ei olisi vienyt.
 
En kiistä asteikkojen merkitystä, mutta en haluaisi että muut tekevät saman virheen kuin minä aikanaan. Se virhe oli luottaa liikaa asteikkotreeniin. Kun vähensin asteikko- ym. treeniä selkeästi, ja lisäsin soolojen plokkaamista 90 prosenttia, pääsin kiirastulestani improvisoinnin suhteen, ja olen muutenkin kuin uusi ihminen:)
 
Improvisoinnissa, kuten muussakin treenissä, ykkösprioriteettina on transkriptio (eli plokkaus). Sen jälkeen tulee lisätyökaluina teoreettiset ja tekniset asiat. Sillä ei ole sinällään mitään väliä onko soolo itse plokattu vai ei, kunhan se harjoitellaan.

Täysin samaa mieltä Apricotin kanssa. Itse aloittaessani soittohommat tuli opeteltua muiden biisejä ja siinä samalla niitä biisien sooloja. Avaintekijänä mielestäni alkuun on ns. lickit. Kannattaa opetella erilaisia lickejä, eli vaikkapa jotain koukkuja jo olemassa olevista mieleisien biisien sooloista. Eräänlaisella "leikkaa/kopioi+liimaa" -metodilla.
 
Asteikot, moodit yms. teoriapuolen voi ottaa haltuun sitten myöhemmällä. Nehän ovat kuitenkin vain eräänlainen työkalu improvisointiin.
 
Matkimalla muita kitaristeja pääsee jo pitkälle improvisoinnin alkuun.
 
Laitetaan vielä edelliselle Apricotin kirjoitukselle plussa, sen verran asiaa siinä oli.

Sekä apricotilta, cornerarealta että apenaattorilta hyvää tekstiä.
 
Itse tosin aikoinani paljonkin pilipalisooloja (Vai/Satriani/Petrucci/Nuno jne.) tarkasti opetelleena huomaan että niissä olevat pikku nyanssit jäävät usein kuitenkin "hyödyntämättä" omassa soitossa - varsinkin pidemmissä sooloissa (soolon puoliväliä ei edes muista ellei alota soittamaan sooloa alusta).
 
Tekniikkaa tietysti kehittävät, mutta omasta mielestäni kannattaa yrittää omaksua pieniä pätkiä kerrallaan (- baby steps ;) ja sitten vaikkapa itse varioida niitä, jolloin ehkä jää paremmin päähän joku tietynlainen idea/tyyli tehdä asioita...
 
Nyt pitäisi vaan ehtiä/jaksaa vielä itsekin noudattaa tätä "neuvoa" :)

En tarkoittanut asteikkojen opetuksella sitä, mitä ns. laihot ja ynkät tekee: sahataan erilaisia asteikoita übernopeasti ylös alas. Yhdyn myös Apricotin kirjoitukseen; kannattaa ehdottomasti kuunnella/opetella muiden kitaristien sooloja. Itsekin olen paljon niistä oppinut ja saanut inspaa omiin sooloihin. Plussa napsahti Apricotille.

Mutta hei, nyt tulee teille kaikille kitarantaitajille muutama kysymys. Mitä tarkottaa ku joku piisi menee vaikka C-duurissa? Soitetaanko siinä paljo C-duuria vai mitä? Tai sitten jos se menee E:ssä ni alkaako se E:stä vai minkä perusteella se tulee? Tänks.

Mutta hei, nyt tulee teille kaikille kitarantaitajille muutama kysymys. Mitä tarkottaa ku joku piisi menee vaikka C-duurissa? Soitetaanko siinä paljo C-duuria vai mitä? Tai sitten jos se menee E:ssä ni alkaako se E:stä vai minkä perusteella se tulee? Tänks.
 
C-duurissa, se tarkoittaa sitä, että käytetään säveliä, joita ei ole ylennetty, eikä alennettu (eli c,d,e,f,g,a,h), koska C-duurissa ei ole ylennyksiä, eikä alennuksia. Tämä siis nyrkkisääntönä, toki C-duuri -kappaleessa usein käytetään muitakin säveliä, mutta popissa varsinkin ne muut sävelet ovat lähinnä tehokeinoja, jazzissa puhdasta duuri-asteikon käyttöä näkee tuskin koskaan. C-duurissa menevän biisin päälle voi siis soittaa sooloa käyttäen noita edellä mainittuja säveliä.
 
Vaikkapa F-duurissa käytetään sitten säveliä, joista yksi on alennettu, koska F-duuriasteikossa on yksi alennus, se on H (eli f,g,a,b,c,d,e). Siis B on alennettu H.
 
Näin siis aivan asian ydin. Tietysti jokaisessa duurissa on omat sointuvalintansa (siis ne soinnut, jotka toimivat kyseisessä sävellajissa), joka onkin miltei oma tieteenlaji. Popissa käytetyt sointukuviot ovat kuitenkin pääsääntöisesti hyvin yksinkertaisia, kaavamaisia ja johdonmukaisia. Se helpottaakin plokkailua ja soittamista ylipäätänsä. Vaikkapa täältä lisää: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=39&t=24161 Teoriapalstan faqit kannattaa muuten ottaa jossain vaiheessa jämäkästi haltuun jos haluaa päteväksi muusikoksi. Siis vähintään noi faqit, mitä enemmän, sen parempi. Mutta muista kuitenkin, että teoria, jota ei sovelleta käytännössä, on hyödytöntä.

Mutta hei, nyt tulee teille kaikille kitarantaitajille muutama kysymys. Mitä tarkottaa ku joku piisi menee vaikka C-duurissa? Soitetaanko siinä paljo C-duuria vai mitä? Tai sitten jos se menee E:ssä ni alkaako se E:stä vai minkä perusteella se tulee? Tänks.
 
Se meinaa sävellajia. Jos sävellaji on E-duuri, ei se välttämättä tarkoita, että biisi alkaisi E-duuri soinnulla. Usein niin taitaa kyllä olla.

Mitä tarkottaa ku joku piisi menee vaikka C-duurissa?
 
Tässä tulee virallinen vastaus:
 
Sävellaji on kappaleen tonaalinen keskus. Sävellaji määräytyy sen mukaan, että mihin säveleen kappaleen muut sävelet suhteutetaan.
 
C -duurissa C -sointu on kotipesä, johon kaikki muut soinnut haluavat lopulta päästä, ja jonka sävelille kaikki melodian äänet haluavat viimeisen leposijansa.

Tässä tulee virallinen vastaus:
 
Sävellaji on kappaleen tonaalinen keskus. Sävellaji määräytyy sen mukaan, että mihin säveleen kappaleen muut sävelet suhteutetaan.
 
C -duurissa C -sointu on kotipesä, johon kaikki muut soinnut haluavat lopulta päästä, ja jonka sävelille kaikki melodian äänet haluavat viimeisen leposijansa.
 
Oho, mä meinasin vastata lähes täsmälleen samoin sanoin mutten sitten jaksanu vaivautua. :) Toi sävelten "kotipesä" on erittäin hyvä nyrkkisääntö - biisi on vaikkapa C duurissa jos sointukulku tullessaan C-sointuun tuntuu olevan "levossa". Gambalen jostain videosta (hieman yllättäen) opin tämän joskus sillon ku laivat oli vielä puuta ja leipä leipää jne. :P

^^ Erittäin hyvin sanottu.

Tässä tulee virallinen vastaus:
 
Sävellaji on kappaleen tonaalinen keskus. Sävellaji määräytyy sen mukaan, että mihin säveleen kappaleen muut sävelet suhteutetaan.
 
C -duurissa C -sointu on kotipesä, johon kaikki muut soinnut haluavat lopulta päästä, ja jonka sävelille kaikki melodian äänet haluavat viimeisen leposijansa.
 
Tämä nyt ei kertonut aloittelijalle yhtään mitään. Oliko tämä vitsinä heitetty vai paskantärkeää pätemistä?

Tämä nyt ei kertonut aloittelijalle yhtään mitään. Oliko tämä vitsinä heitetty vai paskantärkeää pätemistä?
 
Täällä on aloittelijoiden palsta erikseen. Toi lainattu lausunto kuvaa erittäin hyvin kysyttyä asiaa.

Täällä on aloittelijoiden palsta erikseen. Toi lainattu lausunto kuvaa erittäin hyvin kysyttyä asiaa.
 
Musta kävi oikein hyvin selväksi, että kysyjä oli aloittelija. Kysyjälle vastataan niin, että hän ymmärtää. Ylimääräistä pätemistä tapaa ihan tarpeeksi, mikä on kieltämättä melko ärsyttävää. Kyllä mä muistan aikoja, kun aloitin kitaransoiton enkä täältä meinannut saada yhteenkään teoriaan liittyvään kysymykseen sellaista vastausta, jonka olisin ymmärtänyt.

Musta kävi oikein hyvin selväksi, että kysyjä oli aloittelija. Kysyjälle vastataan niin, että hän ymmärtää. Ylimääräistä pätemistä tapaa ihan tarpeeksi, mikä on kieltämättä melko ärsyttävää.
 
Vastaukset täällä eivät ole pelkästään kysyjää, vaan myös muita aiheeseen kirjoittaneita varten. Siksi keskusteluun kannattaa minusta kirjoittaa mitä tahansa otsikkoon liittyviä juttuja. Näin esimerkiksi haulla on myöhemmin helppo löytää haluamastaan aiheesta tietoa. Olen varma, että monille lukijoille Apricotin kommentistakin oli hyötyä.

Olen varma, että monille lukijoille Apricotin kommentistakin oli hyötyä.
 
Aivan varmasti ihan helvetisti.

Oliko tämä vitsinä heitetty vai paskantärkeää pätemistä?
 
Se oli paskantärkeää pätemistä.
 
Hei, mä varoitin jo tuolla alussa, että tää on aivan liian laaja aihe käsiteltäväksi yhtenä kokonaisuutena. Siinä missä toiset keskustelevat jostain eri kanta-asteikkojen moodeista, toiset kysyvät että "mikä on sointu?". Ja sitten joku sanoo että "vedä vaan fiiliksellä".

Häh, en tajua mikä tossa nyt oli muka paskantärkeää pätemistä. Eihän tuota ton kansantajusemmin voi sanoa. Tonaalisuuden tilalle vielä joku mualais-sana niin sen selkeämmin ja yleispätevämmin ei voi asiaa ilmaista - ja jos voi niin antaa kuulua!
 
Ei vaadi mitään muuta kuin korvaa huomata missä sävelessä on kunkin sointukulun "koti". Mitään teoriatuntemusta ei sen kummemmin tarvita. Kyse ei ole ainakaan minun mielestäni mistään pätemisestä.

Mitä sää Tasapaino riahut? Hyvää tekstiä josta oli ainakin minulle iloa.