Etno, proge, latin ›

On pakko kirjoittaa, kun sattui alelaarista käteen Queen II. Joskus teininä omistin sen vinyylillä, mutta en ollut kuunnellut enää moneen vuoteen - muistin kyllä että se on hyvä levy ..
Queenia ei niin progena pidetä, johtuisiko se siitä että aloittivat kuitenkin vähän myöhemmin kuin monet muut ja siirtyivät poppispuolelle jo ennen 80-lukua, mutta Queen II on kyllä eräs parhaista progelevyistä koskaan. Mayn säveltämä A-puoli on kelvollinen mutta Mercuryn B-puoli räjäyttää pään! Vajaassa vartissa tulee Ogre Battle/Fairy Feller's Master-Stroke/Nevermore/March of the Black Queen, joissa on musiikillisia ideoita enemmän kuin monella bändillä koko tuotannossa. Ja tietysti taivaallinen lauluääni ja kirkkaat harmoniat kruunaavat kaiken.
Tavallaan sääli etteivät jatkaneet tällä linjalla, vaikka hyvää musiikkia toki tekivät loppuun asti. A Day at the Racesilla on vielä vähän edityksellisiä aineksia mukana, mutta News of the World on jo silkkaa poppia.. viimeisellä Innuendolla palattiin vähän suurellisempiin tunnelmiin.
 
-Mikko

The Prophet's Song on sellanen biisi, että toivoisin Queenin muistettavan tuollaisesta musiikista.

On kova levy.
 
Mulle Mayn 3 ekaa biisiä (Procession - Father to son - White Queen) ovat levyn helmiä. Ne edustavat sitä hienointa mahtipontisinta Queeniä, mikä teki bändistä ykkössuosikkini moneksi vuodeksi. Toki March of the Black Queen ja Seven seas of rhye ovat myös loistavia.
 
Tätä seuraava Sheer heart attack on kyllä ehkä vielä parempi kokonaisuus, vaikka sen hittibiiseihin onkin vähän kyllästynyt.

White Queenin kitarasoolo on Mayn parhaita sooloja. Se on vaan niin täydellinen.
 
Hyvä levy, kuten myös pari seuraavaa levyä. Kaikki vielä niin mainion erilaisia kokonaisuuksia.

Queenin alkuaikojen levyissä on vaan se huono puoli, että Freddie ei laula kaikkia kappaleita. Melkoista lahjojen tuhlausta mielestäni.

Queenin alkuaikojen levyissä on vaan se huono puoli, että Freddie ei laula kaikkia kappaleita. Melkoista lahjojen tuhlausta mielestäni.
 
No kyllä esim. I'm In Love With My Car on minusta oikein hieno Rogerin laulamana.

No kyllä esim. I'm In Love With My Car on minusta oikein hieno Rogerin laulamana.
 
Jep. Muutenkin omia Queen-suosikkeja tuo kappale.

March of the Black Queen, kyllä uppos puoli elämää sitten ja vieläkin ihan kuningas biisilö. I, II ja päivä kisoissa oli kovassa kuuntelussa aikoinaansa hienoo uppeeta mahtavaa.

Queenin alkuaikojen levyissä on vaan se huono puoli, että Freddie ei laula kaikkia kappaleita. Melkoista lahjojen tuhlausta mielestäni.
 
minusta taas se on mahtavaa, että muutkin lauloivat.

minusta taas se on mahtavaa, että muutkin lauloivat.
 
Näinpä. Mayn hauraan kaunista ääntä kuuntelee pieninä annoksina oikein mielellään. Missäs se nyt vetää? Ainakin Sail Away Sweet Sister ja Who Wants To Live Forever (duettona Freddien kanssa tosin) tulee ekana mieleen "uudemmista".

Näinpä. Mayn hauraan kaunista ääntä kuuntelee pieninä annoksina oikein mielellään.
 
Kyllä. Oma suosikkini on "Long Away", "Sleeping On The Sidewalk" on myös hauska.

Jep, kakkonen olisi Queenin paras levy ilman Sheer Heart Attackia. II oli myös ensimmäinen Queen-levy, joka sai minut aikoinaan innostumaan bändistä kunnolla. A Night at the Opera oli jo aiemmin tuttu, mutta se oli aika kova pala. Toki sekin alkoi maistua hyvältä myöhemmin, mutta II-Sheer-kaksikkoa voittanutta ei ole.
 
Kuten avausviestissä todettiin, Ogre Battlesta lähtee liikkeelle ehkä bändin paras biisirykelmä, joka kestää levyn loppuun asti. Funny How Love Is kauhistutti aluksi, mutta siihenkin tottui ajan myötä. Alkupuolen White Queen sekä Nevermore ovat ehdottomasti bändin uran kauneimpia hetkiä.

The Prophet's Song on sellanen biisi, että toivoisin Queenin muistettavan tuollaisesta musiikista.
 
Totta ! loistava piisi the night at the opera albumilta??

Loistava levy. Ogre Battlesta eteenpäin meno vain kovenee.

On kyllä tosi hieno levy kyseessä. Alusta loppuun täyttä asiaa.

Levyhän on lukemani mukaan yksi Billy Corganin suosikkilevyjä. Kannattaa kuunnella Father to Sonin kitaravalleja ja verrata niitä Smashing Pumpkins -soundiin. Ei hirveän epäselvää, mistä mies on vaikutteensa saanut.

Levyhän on lukemani mukaan yksi Billy Corganin suosikkilevyjä.
 
Extreme sai myös alkunsa osaltaan tämän levyn ansiosta, Nuno Bettencourt ja Gary Cherone kun tavatessaan huomasivat molempien fanittavan ko. levyä. Ja Nunohan on hirveä May-fani.
 
Hieno levyhän tuo on. Father to son oli yksi ensimmäisiä kuulemiani Queen-biisejä ja onhan se kitaravalli siinä aikasta mahoton. (Jopas tuli riimittelyä=)

Queenin paras levy ja muutenkin yksi parhaista levyistä ikinä. Keijukaisprogea ja jytää samassa toimivassa paketissa. Jotenkin vaan tosi täydellinen.