Media ja viihde ›

House of voices.
 

 
Tämä ranskalaistekoinen (ei huolta kanssarahvaat, tässä puhutaan englantia) elokuva oli ylläri.
 
Kyseessä on kummitustarina (vai onko), joskaan ei perinteinen. Mukaan on ympätty ns. realistisia hyvin häiritseviä ja voimakkaita asioita. Sanon tässä vaiheessa heti, että elokuvaa ei kannata näyttää lapsille, ja tämä ei todellakaan toimi herutuspätkänä. Muutama kohtaus on järkyttävä. Enkä tarkoita "suolet lentää"-meininkiä, sillä semmoinen ei järkytä.
 
Olen hämmentynyt, koska puolivälissä elokuvaa ihmettelin päähenkilön motiiveja. Tuntui, että elokuvassa tehtiin sama virhe kuin Stephen Kingillä on yleensä tapana tehdä - että alun tunnelmanluomisen jälkeen päähahmoista tulee turhankin intuitiivisia ja lopputarina menee ryntäämällä ilman tarinan rakentamista.
 
Uskoakseni (en todellakaan tiedä) olin väärässä. Elokuva kääntää suhtautumisen hahmoihin muutamaan kertaan ja saa kyseenalaistamaan jokaisen henkilön motiiveja. Useissa kohdissa ajattelin että "jaa, tämä meni tämmöiseksi, olisi pitänyt arvata", vain huomatakseni että elokuva kusetti minua - ja pääpointti oli kokoajan muualla mihin keskityin.
 
En halua spoilata, enkä myöskään osaa. Koska en osaa päättää mistä elokuvassa oli kysymys. Minulla on tällähetkellä kolme teoriaa, joista kaikissa on oma logiikkansa. Ja sehän tässä elokuvassa onkin niin helvetin hienoa. En muista koska olisin viimeksi katsonut pätkän, joka onnistuneesti kusettaa minua kokoajan - ja joka jättäisi positiivisesti hämmentyneeksi. Jokainen kohta elokuvassa, joka tuntui siltä että siinä ei ole järkeä, todellisuudessa palvelee juonta (minkä sen sitten päättää olevankin) ja kaikki on hyvin tarkkaan mietitty. Katsojan pääkoppaa rassataan ihan koko ajan. En tiedä, onko tämä jännityselokuva, kauhupätkä, psykologinen trilleri vai että lipsahtiko vähän scifiäkin joukkoon (näette sitten).
 
Visuaalinen puoli. Tästä saa jenkkipojat ottaa mallia. Ensiksi, kuvaus. Ihan kaikki - kuvakulmat, valaistukset, kamerakikat, tyyli. Ei voi olla ihailematta. En todellakaan tarkoita mitään Matrix-meininkiä, vaan uskomatonta tunnelman luomista taidokkaalla kuvauksella, ihan kaikki on mietitty. Toinen puoli visuaalisuuden loistokkuudesta - vanha kunnon lavastus, tilantaju, värit ja miksei myös jonkinlainen arkkitehtuuri (varsinkin lopussa). En muista koska olisin katsonut näin helvetin upean näköistä elokuvaa.
 
Kehun ääniänkin. Musiikkia ja äänimaisemaa. Tässä oli sellaiset äänet, jotka kauhuelokuvassa pitää olla. Jos on surround-äänentoisto, niin pitäkääpä volyymit kovalla.
 
Entä vanha kunnon säikytyspuoli? Hah, tässäkin elokuva kusetti minua. Että tämä olisi pätkä, joka nojaa säikyttelyyn. Ei meinaan ole. Kohdat, joissa ei säikkynyt, oli tarinankuljetusta. Kohdat, joissa säikkyi, olivat vaan sitten pelkkää vittuilua. Mutta pitää myöntää, että tässä oli pahin säpsäytyskohtaus tälle vuodelle.
 
Katsoin IMDB:stä elokuvan käyttäjien pistekeskiarvoa - 4,5. En voi olla ihmettelemättä. Elokuva on tosin vaikea, ei tätä kaikki tajua, varsinkaan ehkä puberteetti-ikäiset amerikkalaiset. Itsekin pidin monessa kohtaa elokuvaa pettymyksenä, vain huomatakseni että minua vietiin kuin pässiä narussa.
Mitään ei selitellä, ja jos luulee että asioita väännetään rautalangasta, on taas kusetettavana.
 
Olipa trippi. Ostan tämän heti, kun näen. Virginie Ledoyen hoiti hommansa hienosti. Tässäkin elokuva avarsi minua, koska aluksi ajattelin että "ranskantypy tuijottaa seinille ja tämä on muka taidetta". En ajattele enää. Näyttelijä oli hyvin juonessa mukana.
 
Te pitkäjännitteiset kauhu-/jännityselokuvien ystävät, jotka haluatte vähän haastetta hollywood-"kauhun" rinnalle, niin tehkää itsellenne palvelus ja katsokaa tämä merkkiteos.
 
Te, jotka tykkäätte yleiskauhusta, ja pidätte helposti sulatettavasta tavarasta - katsokaa tekin. Voitte pettyä, mutta kyllä tämän katsoo monestakin syystä.
 
Tuntuu vaan, että tämäkin mestariteos jää turhan vähälle huomiolle, mutta niin kauan kuin hyvän elokuvan tekemiseen ei tarvita 300 miljoonaa dollaria, niin voimme olla rauhassa.
 
Arvosana: *****
 
edit: alkoi oikein suututtamaan, kun lueskelin elokuvan arvosteluja. onko oikeasti liian helppo paska sulattanut ihmisten aivot? vähän niinkuin sanoisin Sibeliusta paskaksi, kun se ei vedä 4/4-rokkia, kun rokkia tajuan helposti. ihan oikeasti, tätä ei ole tajuttu yhtään.