Laulaminen ›

Eli eli.. treenailen covereihin tulkintaa karkeasti ottaen niin, että kuuntelen kyseistä biisiä ja fiilistelen siinä mukana. Kotona uskaltaa jopa ilmeetki päästää vapaaks, mutta kyllä niitä tuppaa tulee tuolla kadullaki ku kävelee & kuuntelee mp3-soittimesta :) Eli osaan kyseiset lyriikat ja biisin niinku omat taskuni ja sitte eläydyn siihen musiikkiin niin, että tunteet menee just sen biisin mukana.. ihan ku laulaisin. Tollaset biisit, jotka vaatii vahvaa tulkintaa & tosi vahvoja tunnetiloja tuntuu jotenki vaikuttavan mielenterveyteen :/ tai siis joskus saatan vaikkapa 5x putkeen mielessä "laulaa" jonku biisin.. tunteet siis iha yhtä vahvoja ku vetäisin jossai keikalla tyyliin. Sitte onki loppupäivän.. tai jonku aikaa tosi sekava olo. En osaa selittää.. yleensä hyvin nukun yön jälkee taas vähä selväjärkisempi.
 
Kannattaako teistä tota tulkintaa treenaa(mm. noin! tottakai treenaan pelkän tekstin kanssa oman tulkinnan..) paljon tolleen? Tai onko huono jos alkaa mielenterveys järkkymään.. vai onko se kenties laulajille lähes mahdotonta, että on ihan tasapainoinen mielenterveys jne.
 
En odota, että tähän ois mitää oikeeta vastausta, mutta heittäkääs jotai

Muusikolla ei ole mahdollista olla tasapainoinen mielenterveys=)

itse saatan kuunnella jotain biisiä kaksikin päivää päästäkseni mahdollisimman syvälle siihen. ja tehdä jokaisesta lauseesta oman tunnetilan ja kuitenkin koristelee se biisin vallitsevaa tunnetilaa. Esimerkiksi jos lyriikoissa sanotaa "jopa kivet yhtyy tanssimaan raskaudestaan huolimatta" niin yritän kuvitella olevani kivi joka pääsee omasta olomuodostaan vapauteen ja on yhtä se biisin idean kanssa.
 
TULKINTA on juuri nimenomaan tälläistä HULLUUTTA/NEROUTTA. JOKAINEN TEHKÖÖN KAIKEN OMAN MIELIKUVITUKSEN RAJOISSA. Hulluin on se joka yrittää olla normaali.

onko huono jos alkaa mielenterveys järkkymään.. vai onko se kenties laulajille lähes mahdotonta, että on ihan tasapainoinen mielenterveys jne.
 
Kaikkihan sen tietää, että muusikon kolme olotilaa on känni, krapula ja outo olo ;D
 
No, ihan oikeasti koen kyllä olevani henkisesti erittäinkin tasapainossa. Tosin olen muutenkin niin realisti ja "jalat maassa"-tyyppi, että en liitele ihmeemmin missään omissa tai muissa sfääreissä. Ihmisiä on moneksi. Kyllähän joillakin näyttelijöilläkin on ongelmia sen kanssa, että uppoaa liikaa rooliinsa, niin miksipä se ei laulussakin voisi mennä niin... toiset on herkempiä kuin toiset. Silti ei ehkä ole välttämättä ihan normaalia, jos alkaa päässä viirata laulujen tulkinnan takia.
 
Joskus pääsen helpostikin sopivaan mielentilaan biisin tulkinnan kannalta, joskus se taas vaatii enemmän ponnisteluja (varsinkin silloin kun biisi ei ole ihan selkärangassa ja joutuu miettimään rakenteita, sanoja tms.). Hetkellisesti saatan myös esitystilanteessa "vajota" johonkin biisiin ihan täysin. Kerran lauloin yhtä tosi rankkaa ja vihaista biisiä, sain siihen jotenkin ihan mielettömän energialatauksen, ja suorastaan tärisin siitä energiasta. Biisin jälkeenkin tärisin vielä pitkään... paljonkohan lienee ollut pulssi... Mutta noin käy tosi harvoin (harmi sinänsä tulkinnan kannalta) ja kyllä se olotila menee ohi, eli puolta päivää ei sentään ole omituinen fiilis. Keikan jälkeen tietysti menee jonkun verran aikaa rauhoittumiseen, kun silloin olo on yleensä ihan hyperenerginen.

tuollainen tärinä pitää olla koko ajan päällä kun laulaa. muuten se on epäonnistunut. ainakin itse en hyväksy mitään sen vähempää. tai tulen helvetin vihaiseksi jos en saavuttanut äärimmäistä olotilaa

kun on katellut jotain esim jorma hynnisen viimeisimpiä juttuja niin siinä on sitä täysillä mukana oloa

tuollainen tärinä pitää olla koko ajan päällä kun laulaa. muuten se on epäonnistunut. ainakin itse en hyväksy mitään sen vähempää.
 
Riippuu musatyylistä. Jos lauleskelen kepeästi ja coolisti bossanovaa tai jazzia jossain coctail-kutsuilla, häävalssia kaverin häissä, tai vaikka esiinnyn lapsille, niin ei muuten voi upota biisiin ihan samalla tavalla. Aggressiivisuus ja täysillä vetäminen (ihan tärisemiseen asti) kuuluu joihinkin tilanteisiin, mutta voi olla aivan naurettavaa / pelottavaa joissain yhteyksissä. Pitää siis muistaa tilanne. Tulkinnasta voi tehdä koskettavan muutenkin. Joskus riittää se, että on äärimmäisen pienieleinen, laulaa pienesti ja hiljaa, ja antaa vaan laulun puhua puolestaan. Rokkikeikat on asia erikseen...

no eikös toi tulkinta ennemminki riipu biiseistä? joku vaatii tosi syvää tulkintaa ja toinen vähemmän syvää.. ja eikös nimenomaan jazzissa oo aina kohtia, missä tulee helvetin syvää tulkintaa :/ ja sen takia ei varmaa mihinkää kutsuille kannata ottaakkaa mitään tulkinnallisesti hirveen raskasta biisiä

Hep. Varsinkin noissa koverhommissa on aika vahvasti sellainen ylilatautumisen vaara. Yleisö tuntee biisit ja jos siinä vetää enemmän teatteriksi niin lopputulos voi olla aika nolo. Vetää tunteella mutta tarkasti ni kyllä se riittää. Liika on liikaa ja less is more ja kaikkia sen kaltaisia asioita.

ai että vähemmän tunnetta? :D tosi harvon pääsee sanomaan, että "oispa tossa ollu vähemmän tunnetta". mutta toki voi ns. ylinäytellä...

Joskus alkaa jopa itkettämään kun lukee kaunista lyriikkaa tai kuulen jonkun tosi nätin kappaleen.
 
Itse laulaessani mä yritän vähän niinkuin kertoa jotain tarinaa. Ikäänkuin: "hei sinä, mulla on yks juttu..." Tietty niillä sanoilla millä se on kirjotettu. Mut sen takia omissa lyriikoissani tykkään käyttää paljon kuvaavia ja mielikuvia herättäviä sanoja ja tosi vahvoja ilmauksia. Ja aika suoraakin tekstiä välillä. Mä tykkään ottaa katsekontakteja ihmisiin.Tosi monta kertaa kun on itse uppoutunut siihen mitä laulaa, tulee sellanen tunne, se biisin sanoma täytyy saada mahdollisimman tehokkaasti ulos. Ja silloin täytyy olla aika herkkä, jotta voi välittää niitä juttuja yleisölle. Mä ajattelen paljon niitä lyriikoita joista laulan, sillä sekin olisi noloa, jos joku tulis kysymään mistä mä laulan jossain biisissä, tai mistä se kertoo, enkä osais antaa selkeää vastausta.

meitsi (melkein iso mies) alkoi itkemään kun kuuntelin johnny cashin version biisistä hurt ja kuuntelin niitä sanoja ja uppouduin sen miehen tulkintaan. siinä ääni ja kaikki kertoo, kuinka se on elänyt sen kaiken. (vaikka kyseessähän on alunperin nine inch nailssin biisi...)
 
vähän samanlainen tilanne kun kuuntelee queenin show must go on:in ja miettii sitä, että freddy tiesi kuolevansa...
 
tottahan se on, että biisistä ei saa täydellistä ilman täydellistä eläytymistä ja tunnetta. ja välillä se sattuu paljon :)

vähän samanlainen tilanne kun kuuntelee queenin show must go on:in ja miettii sitä, että freddy tiesi kuolevansa...
 
Kaikessa tunteellisessa teatraalisuudessaan ja karmivuudessaan aivan loistava biisi! Saa mun niskakarvat joka kerta nousemaan pystyyn.

Kaikessa tunteellisessa teatraalisuudessaan ja karmivuudessaan aivan loistava biisi! Saa mun niskakarvat joka kerta nousemaan pystyyn.
 
Mä yhdyn tähän. Aivan loistava...Huhhuh. Tässä biisissä tosiaan on sitä lopun fiilinkiä. Sellanen tulkinta on mun mielestä hienoa, kun laulaja vetää jotain biisiä niin, että kuulee et sillä melkein pettää ääni, mutta ei sittenkään. Se on hienoa. Ja usein vain kokeneet laulajat (Johnny Cash, Elvis, Freddy Mercury jne.) osaavat tän taidon. johnny Cashin Hallelujah on aivan loistava esimerkki. Hieno biisi sekin kertakaikkiaan.

freddy tiesi kuolevansa...
 
Haha eiköhän me kaikki kuolla. Vai luuleeko joku elävänsä ikuisesti. Vaik oonkin vasta 3 vuosikymmenellä huomaan että aika haipakkaa viuhuu ohi tämä aika.
 
Hmm oonkohan kuunnellut (ja hoilannut mukana) liikaa
 
Blue Oyster Cultin Dont Fear The Reaper biisiä?
 
Niin tosiaan... Tähän piti sanoa.. että mielestäni ei kannata tulkita kuin pieni osa biisistä, jotta saa kontrastia, ettei tule liikaa melodraamaa.. Vähän kuin elokuvassa, jokaisessa kappaleessakin on vain lyhyitä jaksoja joissa tuutataan täysillä. Mutta täysin 'kylmänä' laulaminen se vasta vaikeaa onkin

Niin tosiaan... Tähän piti sanoa.. että mielestäni ei kannata tulkita kuin pieni osa biisistä, jotta saa kontrastia, ettei tule liikaa melodraamaa.. Vähän kuin elokuvassa, jokaisessa kappaleessakin on vain lyhyitä jaksoja joissa tuutataan täysillä. Mutta täysin 'kylmänä' laulaminen se vasta vaikeaa onkin
 
Tähän voisin kysäistä, että onko tulkitseminen yhtä kuin täysillä tuuttaaminen?
 
IMHO tulkitseminen on yhtä kuin tunteiden esille tuomista. Tunteita on erilaisia, myös sellaisia jotka ovat pieniä, arkoja ja pelokkaita. Hiljaisiakin.

kun porukalla on tällänen käsitys biisien tulkitsemisesta ni ei ihme että pääasiassa kuulee laimeeta paskaa... njoo. toi johnny cashin hurt on kyl vedetty niiiin tunteella ku vaa voi, alusta loppuun..? eri asia tietty ylinäytellä tai olla joku sopimaton/"väärä" tunne jollain fraasilla. mut kylhän tunteen pitäs olla alusta iha loppuun mukana imo ja iha kylmästi voi vetää minkä vaan hyvin helposti ja kuulostaa aivan paskalta.

aahh.. saipahan purettua aamusen vitutuksen

Yritin siis kuvittaa verbaalisesti sitä tosiasiaa, että dramaattisessa vaikutelmassa kyse on kontrastista.
 
Voihan näitä sanoja ja hiuksia halkoa - itse synnytän dramaattista jännitystä ja intensiteettiä juuri siten etten tulkitse kuin osan kappaleesta. Osa 'suoraan kylmästi' ilman mitään fraseerausta/painotusta tms. venkulointia. Kukin artisti tavallaan kaiketi.
 
(edit) Ja se se vasta vaikeaa onkin. Laulaa ilman että värittää. Sama kuin olla yhtä jousen kanssa...
 
(edit2) kun porukalla on tällänen käsitys biisien tulkitsemisesta ni ei ihme että pääasiassa kuulee laimeeta paskaa...
 
Olisi hauska kuulla näytettä gilmour nikin taidonnäytteistä kun ne muut on niin laimeita? Olisiko laittaa vaikka linkkiä että ne huonotkin voisi oppia?

Yritin siis kuvittaa verbaalisesti sitä tosiasiaa, että dramaattisessa vaikutelmassa kyse on kontrastista.
 
Tästä olen kanssasi kyllä ihan samaa mieltä.