Aihe: U2:n uusi levy on hirviö
1 2
Saikkonen
09.10.2003 12:35:54
Mielestäni U2:lla on muutama ihan hienokin biisi (One) ,mutta muuten yhtye on mielestäni pahasti yliarvostettu.Ja onpa aivan h-tin innovatiivista kutsua rockia "väsyneeksi" sitähän "shokeraaviksi" pyrkivät huomionkipeät rokkitähdet ja/tai toimittajat ovat jankuttaneet 60 -luvun lopulta lähtien. Sekö on sitten "innovatiivista" ,että varastetaan (=nauhoitetaan digitaalisesti eli samplataan) toisten biisien osia ja puhutaan minuutin aikana 1 000 000 kertaa toistuvan jankuttavan "loopin" päälle? No makunsa kullakin.
 
Tuossa tulee muuten ilmi itseäni eniten U2:ssa ärsyttävä piirre: tekotaiteellinen trendien seuraaminen.

 
Minusta U2:lla on paljon hyviä biisejä. Ei minulla muita vaatimuksia musiikin suhteen ole, oli se sitten trendikästä tai ei.
Risto Mustalisä
09.10.2003 12:53:30 (muokattu 09.10.2003 12:55:25)
Minusta U2:lla on paljon hyviä biisejä. Ei minulla muita vaatimuksia musiikin suhteen ole, oli se sitten trendikästä tai ei.
 
Ei minullakaan. Hyvät biisit on tietysti makuasia. Manowarin "Master of the wind" on hienompi kuin mikään U2:n biiseistä - IMHO (enkä nyt pidä itseäni kauheana Manowar -diggarina).Eivätkä takuulla pokkuroi polvillaan hip-hopin edessä..heh.
 
Minusta U2:n parhaat hetket mahtuvat noihin kitaravetoisempiin biiseihin esim. joku Discotheque(?) oli mielestäni melkoista trendinuoleskelua ja vieläpä erittäin jonninjoutavaa muzakkia.IMO.
Born to be wild! - paitsi kotona..
samwyse
09.10.2003 16:13:14 (muokattu 09.10.2003 16:13:39)
 
 
Aika väsynyttä rokkia on U2. Varmaan kaikki 10 vuoden sisällä tehty ainakin.
 
Hirviöstä tuli mieleen R.E.M:in Monster-levy. Ehkä U2 lyö säröt sun muut täysille myös.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)