Etno, proge, latin ›

Giles, Giles & Fripp porukan "The Cheerful Insanity Of" levy kannattaa myös tsekata. Hauskaa pop/jazz/psykedeliaa vuodelta 1968 :)

Giles, Giles & Fripp porukan "The Cheerful Insanity Of" levy kannattaa myös tsekata. Hauskaa pop/jazz/psykedeliaa vuodelta 1968 :)
 
Varustettuna ihan hiton pelottavalla kannella!
 
Ja julman surullinen tarina levyn A-puoliskon taustalla.
 
"Rodney was a sad young man because he was fat and ugly".

Varustettuna ihan hiton pelottavalla kannella!
 
Kumpaa kantta meinaat? UK ja USA versioissa eri kannet...Molemmat hienoja :)

Kumpaa kantta meinaat? UK ja USA versioissa eri kannet...Molemmat hienoja :)
 
Tätä näin:
 
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=10:8kxsa9igb23g
 
Enpä tiennyt että siitä on toinenkin versio olemassa :)

Juu, onhan hymyilevä Fripp aina yhtä pelottava.

Tätä näin:
 
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=10:8kxsa9igb23g
 
Enpä tiennyt että siitä on toinenkin versio olemassa :)
 
Jeah!
 
Jos tämä levy toimii niin kannattaa tsekata myös Markley A Group poppoon lp.
Siinä mukana mm. West Coast Pop Art Experimental Bandin pääjehu Bob Markley.
Hyvin paljon samantapaista "omituista" poppia erinomaisilla soundeilla ja kieroutuneilla sanoituksilla :)
 
West Coastin levyt ovatkin sitten jo asia erikseen...
 
ROK! ja pop.

En tiedä onko tämä vanha, mutta tässä olisi vallan mielenkiintoinen "artikkeli" Frippiin liittyen...Crimsonin eri vaiheet, ja kaikkea sälää Frippiin liittyen..
 
http://www.progressiveears.com/frippbook/contents.htm

Ja älkää sanoko, että Fripp on King Crimson. Toki Frippillä on ollut sormensa pelissä kaikissa KC:n biiseissä, mutta bändissä on myös soittanut sellaisia instrumenttinsä virtuooseja kuin Lake, Wetton, Bruford, Belew, Levin jne..
 
No ainahan Crimsonissa on ollut huippusoittajat, mutta Fripp on aina kasannut bändin, hajottanu sen, kasannu uudestaan jne.
Ja hän on myös ainoa alkuperäisjäsen..
 
Mutta toisaalta KC on kyllä enemmän kuin osiensa summa eli en menisi
sanomaan, että Crimson = Robert Fripp, mutta 90% näin taitaa olla..

Mulle ei Fripp/Crimson ole oikein kolahtanut, hivenen liian levotonta ja epäkuunneltavaa kertakaikkiaan. Vaikka en voi muusikontyötä moittia - katsoin äskettäin Eyes Wide Open -DVD:n ja olin vaikuttunut.
 
Mutta nauroikos kukaan Tilsan sarjikselle:
-"Betonimyllystä kuuluu epävireistä kolinaa." (tjsp)
-"Ei mutta, siellähän on Robert Fripp!"
 
-Mikko

Mulle ei Fripp/Crimson ole oikein kolahtanut, hivenen liian levotonta ja epäkuunneltavaa kertakaikkiaan. Vaikka en voi muusikontyötä moittia - katsoin äskettäin Eyes Wide Open -DVD:n ja olin vaikuttunut.
 
Voipi olla tyhmä kysymys, mutta oletko jo In the Court of the Crimson Kingin kuunnellut? Siltä löytyvät I Talk to the Wind, Epitaph, Moonchild ja The Court of the Crimson King ovat kaikki melko rauhallisia vetoja. Ja hienoja sellaisia.
 
Ja sitten tietysti In the Wake of Poseidonin nimikappale voisi kenties toimia.

Voipi olla tyhmä kysymys, mutta oletko jo In the Court of the Crimson Kingin kuunnellut? Siltä löytyvät I Talk to the Wind, Epitaph, Moonchild ja The Court of the Crimson King ovat kaikki melko rauhallisia vetoja. Ja hienoja sellaisia.
 
Ja sitten tietysti In the Wake of Poseidonin nimikappale voisi kenties toimia.
 
Myönnän että toi eka on kuuntelematta, samoin tässäkin ketjussa aiemmin mainitut Fripp/Eno-yhteistyöt, joissa ilmeisesti olisi tarjolla sitä 'jotain ihan muuta' puolta. Muistan vaan joskus kuunnellenni VROOMia ja alkoi korvia särkeä ne tahalliset riitasoinnut. Hyllystä löytyy kyllä Lark's Tongues, Starless ja Lizard sieltä 70-luvulta, Lizardia olen jopa silloin tällöin kuunnellutkin. Ei siis millään pahalla, mutta jaksan sitä lajia ehkä biisin tai kaksi kerrallaan, sitten on taas pakko palautua 'normaalimman' musiikin kanssa =) Itse asiassa (jos lopetan tämän negistelyn) kiinnostaisi kuulla esim. tuo Equatorial Stars, onko siinä mitään erityisen soitannollista vai keskittyykö Fripp vaan blendaamaan kitaransa johonkin synataustoihin, niinkuin sillä on ollut tapana (tai siis, tehdä niitä synataustoja kitaralla, jee jee)?
 
-Mikko

Myönnän että toi eka on kuuntelematta, samoin tässäkin ketjussa aiemmin mainitut Fripp/Eno-yhteistyöt, joissa ilmeisesti olisi tarjolla sitä 'jotain ihan muuta' puolta. Muistan vaan joskus kuunnellenni VROOMia ja alkoi korvia särkeä ne tahalliset riitasoinnut. Hyllystä löytyy kyllä Lark's Tongues, Starless ja Lizard sieltä 70-luvulta, Lizardia olen jopa silloin tällöin kuunnellutkin. Ei siis millään pahalla, mutta jaksan sitä lajia ehkä biisin tai kaksi kerrallaan, sitten on taas pakko palautua 'normaalimman' musiikin kanssa =) Itse asiassa (jos lopetan tämän negistelyn) kiinnostaisi kuulla esim. tuo Equatorial Stars, onko siinä mitään erityisen soitannollista vai keskittyykö Fripp vaan blendaamaan kitaransa johonkin synataustoihin, niinkuin sillä on ollut tapana (tai siis, tehdä niitä synataustoja kitaralla, jee jee)?
 
-Mikko
 
Joo, eikä siinä mitään. En minä ole itse edes VROOMia sun muita kuullut, ja muutenkin tuo 80-luvun jälkeinen KC on kohdallani jäänyt hyvin vähälle. The Power to Believe löytyy, ja se on kohtalaisen hyvä, mutta siihen se jää.
 
Tuo Equatorial Stars on kauttaaltaan melko vähäeleistä avaruusambienttia, mutta kyllä Fripp varsin mukavia melodioita paikoitellen soittelee. Suuri osa ajasta menee tuohon taustamaalailuun, mutta ainakin omasta mielestäni homma tosiaan toimii. Kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli ambient kiinnostaa. Tosiaan vaikkapa Enon omaan tuotantoon verrattuna vähäeleistä, mutta silti erinomaista tunnelmointia.

No, pistinpä tilaukseen Eq. Starsin. Kokeilen samalla tuota englantilaista play.com:ia, että kuinka nopeita ovat. Valikomat ainakin ovat hyvät, hinnat ehkä vähän korkeammat mutta (ainakin mainostavat) että postikuluja ei tule erikseen.
 
Progarchivesissa oltiin sitä mieltä että DVD Deja Vroom olisi parempi kuin Eyes Wide Open. Onko mielipiteitä suuntaan tai toiseen?
 
-Mikko

Tuli vihdoin tuo 2cd -versio "Exposuresta" ja täytyy sanoa, että on loistava paketti. Daryl Hallin laulamat versiot tuovat uutta näkökulmaa mm. biiseihin "NY3", "Chigaco" ja "Disengange", mutta kiva on kuunnella kuitenkin "alkuperäisiä" Hammillin ja Terre Rochen laulamia versioita. Levyllähän on myös ehdottomasti paras veto Peter Gabrielin kappaleesta "Here Comes The Flood". Suosittelen.

Ehkä kaikkein selkein ja tunnistettavin musiikillinen kikka on 80-luvulta asti King Crimsonissa viljelty kahden kitaran polyrytmiikka. Juttu perustuu yksinkertaisimmillaan siihen, että kaksi kitaraa soittavat jotain toistuvaa sävelkuviota, kunnes toinen kitara tiputtaa yhden sävelen pois ja alkaa siis soittamaan hieman lyhyempää kiertoa "epätahdissa" toiseen nähden, jolloin kitarakuvioiden välinen harmonia muuttuu joka soittokierroksella ja saa aikaan varsin erikoisen soundin. "Discipline" on tästä erittäin hyvä esimerkkibiisi.
 
liekö kaveri poiminut minimalisteilta reichilta tuon?
 
tai sit afrikkalaisesta musasta...

Vähän olen Crimsonia kuunnellut, mutta ei oikein ole avautunut mullekaan. Frippistä itsestään ainoa kokemus on G3-kiertueelta Jäähallilta parin vuoden takaa. Ei oikein inspiroinut tutustumaan herran tuotantoon, pikemminkin olisi tehnyt mieli vaatia osa lippurahoista takaisin ;)

Robert Fripp on Jumala.

Robert Fripp on Jumala.
 
Ettei olisi peräti Allah, kun ei konsertissaankaan suostu silmin nähtäväksi?

Myönnän että toi eka on kuuntelematta
 
Olen ihan varma että se on juuri se levy joka sinun olisi pitänyt kuulla. Ylivoimaisesti bändin paras levy. Parasta iloisinta soittoa, upeita melodioita, se TUNNELMA kun esim Moonchildin jälkeen pärähtää käyntiin levyn nimikkobiisin mellotron... kaikki. Ja laulut hoitaa paras laulaja joka bändissä on koskaan ollut, Greg Lake.
 
Kolistelut tulivat vasta parin levyn päästä. Tykkään kyllä siitäkin, mutta tuo ensimmäinen levy ja jokseenkin myös In the wake of the poseidon ovat musiikin historiassa jotain ainutlaatuista.