Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Kehottaisin tutustumaan semmoseen musiikinlajiin kun post-rock, josta on jo oma ketjukin tuolla jossain (mm. toi Callisto luetaan tähän jengiin). Mulle mieluista "fiilistelymusaa" on vaikkapa Pelican, ISIS, Tides ja Godspeed You! Black Emperor
 
E: ja semmonen ku Cult of Luna vähän synkempään menoon
 
E2: ja sitten se mun paljon hehkuttama Ulver, semmosta puolikonemusaa, synkkää fiilistelyy varustettuna aivan älyttömillä tunnelmilla. Eritoten semmonen levy kun Perdition City on "tunnelmamusiikin" hienoimpia helmiä... tässäpä pientä kuvausta tuolta Sonos Metallicoksen puolelta:
 
Periaatteessa koko Perdition City on vain sarja musiikiksi aseteltuja efektejä, joista osa toistuu muodostaen kappaleille jonkinlaista rakennetta ja osa on vain taustalla mistä tarkempi kuuntelija voi ne poimia. Kun yritän tässä selittää millaista musiikki on tällä levyllä, sen saaminen kiinnostavaksi tuntuu melkoisen mahdottomalta johtuen ehkä osittain siitäkin että teorian mukaan sen ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Silti, aina kun levy pyörii soittimessa se imee sisäänsä täysin vastustamattomalla voimalla ja nappaa tunnelmiinsa eikä näytä pienintäkään aietta päästää irti. Jotenkin vain Ulverin tavassa käyttää efektejä on jotain lumoavaa, suorastaan maagista aivan kuin säveltäjät tietäisivät tasan tarkkaan millaisella tavalla efektit pitää järjestää jotta ihmisen aivot uppoavat haluttuun tunnelmaan. Tähän levyyn on aivan uskomattoman helppo jäädä koukkuun. En tiedä johtuuko tämä lumous vallassa olevista pääelementeistä vai noista hiljaisemmista taustaefekteistä jotka rikkovat kaavaa.
 
Jos nyt pitäisi äkkiseltään valita levy Ulverilta tietämättä yhtään millaiselle ihmiselle bändiä pitäisi esitellä, valitsisin ehdottomasti Perdition Cityn ja laittaisin sen soimaan pimeässä huoneessa. Perdition Cityä on mahdoton kuvailla kiinnostavasti, se täytyy kokea itse ennen kuin pystyy todella päättelemään pitääkö kuulemastaan vai ei. Toivottavasti tämä arvio on edes jollain tapaa esitellyt levyn, sillä parempaan en Perdition Cityn kohdalla pysty. Levyn luomat modernit mielikuvat ovat sanoinkuvaamattoman voimakkaita ja samaan aikaan levy ei vaadi ennakkoon paljon mitään mielialalta, vain sen verran että haluaa laittaa sen soittimeen. Perdition City ei epäonnistu kuulijansa vangitsemisessa koskaan.