Yleistä keskustelua musiikista ›

EDIT: Sanonpa edelleen, että joka itsensä ylentää...
 
Aina tulee joku vastaan joka pistää paremmaksi.

Aina tulee joku vastaan joka pistää paremmaksi.
 
Aina on parempia soittajia niin kuin on kovempia jätkiäkin.

Muutama prosentti ihmisistä on realisteja, ja tuntevat itsensä ihan perus
tyypiksi. Tälläisille tyypeille alka viina maistumaan, ja he vetäytyvät kuoreensa, tekevät mahd. itsarin etc...
 
Niinhän sitä asiantuntijat väittävät, että depressioon taipuvaisimmilla on usein myös kaikkein realistisin käsitys itsestään ja vaikutusmahdollisuuksistaan.
 
Olen joskus miettinyt, että eihän hyvä itsetunto suinkaan voi tarkoittaa sitä, että leijut itsesi kanssa jossain korkeuksissa, koska ethän sinä silloin todella tunne itseäsi. Omasta depressiivisyydestäni olen päässyt pikkuhiljaa eroon tietoisesti opettelemalla käyttämään yleisimpiä defenssejä. Nyt se alkaa sujua jo itsestään, niin kuin ihmisen mielenterveyden kannalta on välttämätöntäkin.

ois pitäny varmaan lisätä et diagnoosin tekemiseen pitäis olla viis noista mainituista "oireista"... ja tottakai kaikki pitää itteään oman elämän tärkeimpänä ihmisenä. Mut sairaalloista on jo se jos et pysty aattelee muuta kuin se kuinka tärkeä oot ja kuinka sun pitää todistaa se kaikille, yleensä kertomal täysin fiktiivisiä juttuja jotta ihmiset ihailis sua ja pitäis sua jotenkin erityisenä.
 
Olen joskus miettinyt, että eihän hyvä itsetunto suinkaan voi tarkoittaa sitä, että leijut itsesi kanssa jossain korkeuksissa, koska ethän sinä silloin todella tunne itseäsi.
 
Todellista arvostusta saa ne joilla on oikeasti hyvä itsetunto eli tietää mitä ne on tehny ja seisoo sen takana, eikä koita kehitellä jotain keksittyjä juttuja. Niillä ihmisillä on automaattisesti huono itsetunto, sillä ne tahtomattaankin sillon aattelee et se mitä ne on tehny ei riitä. Leuhkiminenkin ylipäätään on yllätys yllätys yleensä huonon itsetunnon merkki, sillä sillon sulle ei riitä se, että tiiät itte mitä oot tehny vaan haet arvostusta muilta kertomal siitä.
 
Eli siis, se mitä pidät itte tärkeänä ei välttämättä liity asiaan mitenkään, pikemminkin se et yrität vakuuttaa muita oman tekemisen tärkeydestä. Jos sulla sattuu olee huono itsetunto, et välttämättä usko siihen tekemisen tärkeyteen ittekkään ja tarttet kehuja muilta ollakses varmempi.

ois pitäny varmaan lisätä et diagnoosin tekemiseen pitäis olla viis noista mainituista "oireista"...
 
Diagnoosi selvä sitten minun kohdallani. :)
 
Tosin eiköhän esiintymisestä nauttiva muusikko ole aina jonkin verran narsisti. Lavalla kukkoilu tuntuisi muutoin lähinnä nololta ja turhanpäiväiseltä touhulta.

Joo, olen siis taidelukiossa johon joku neropatti keksi laittaa ooppera- ja musiikkiteatterilinjan. Tarvitaan vähintään kaksi kyseisen opintolinjan edustajaa samaan paikkaan niin keskustelu on kahden minuutin sisällä siirtynyt siihen miten korkealle pystyy laulamaan.
Siis laulamisen itsetarkoitus ja taidon mittahan on juuri tuo korkealle pääseminen, eikö?

Diagnoosi selvä sitten minun kohdallani. :)
 
ja mun käsittääkseni sitä ei voida tehdä varmasti alle 20-vuotiaista ;) narsismi on sillon pahimmillaan. Pieni narsismi on aina hyvä, mutta liika on kumminkin liikaa.

Eihän noita tarvi överiin tsiigailla, voi aina ite poistua paikalta. Ja hymyillä vaikka vähän. Mun mielestä on kivempaa alkaa oikeen kyselee tommosilta tarkempia speksejä, sillain tyhmää leikkien. Sit on kiva nauraa kun letzendat vaan paisuu eivätkä välttämättä enää täsmääkään alkuperäsen keskustelunavauksen kanssa... :)

Vähän aihetta sivuten, pari kertaa kyllä hiukan rasitti kun jouduin kuuntelemaan tuntemattoman ihmisen selvitystä tämän omasta ansioituneisuudestaan. En ymmärrä mikä siinä on, että juuri kun sitä kaupunkifestareilla kuvittelee pääsevänsä istahtamaan rauhassa olutmukin ääreen kesäiselle terassille, niin samaan pöytään tunkee joko
 
henkilö kertomaan, miten hän viikonloppuna rakentaa nimekkäälle suomalaiselle yhtyeelle festarikeikkojen valo-/pyrotekniikkaa ja kuinka firma tulee vielä menestymään ja sen nimi ihmisille tutuksi. Esitelmän kruunasi tämän sankarin toive kertoa terveisiä tuolle kyseiselle bändille, mikäli olisin ollut vielä samana iltana menossa toisaalla kaupungissa heidän keikalleen.
 
tai
 
ventovieras, joka väittää kehitelleensä tietokonepeliohjelmistoja jotka sittemmin lähtivät vetämään hyvin ja kuinka hänellä itsellä onkin nykyisin aikaa ja rahaa lomailla kun työntekijät tekevät duunin. Myös tulevaisuudenvisioista tuli pikainen tiivistelmä.
 
WTF? :D Mitä tuollaisia vaivaa. Koomista noissa tilanteissa oli se, etten osallistunut keskusteluun paria jaa-sanaa enempää.
 
HEhheh,,,Itsellä on vähän vastaavanlaisia kokemuksia. Ja mikä parasta, luuleeko kyseiset herrat(tai mahdollisesti naiset) tosiaan että niiden jutut tosiaan otetaan tosissaan.

ventovieras, joka väittää kehitelleensä tietokonepeliohjelmistoja jotka sittemmin lähtivät vetämään hyvin ja kuinka hänellä itsellä onkin nykyisin aikaa ja rahaa lomailla kun työntekijät tekevät duunin.
 
Kyllä Linus Torvaldsilla on paljon terveempi ja maanläheisempi asenne. ;)
 
Olen miettinyt näitä erinäisiä rahoillaan elvistelijöitä, jotka samaan aikaan näyttävät korostavan varallisuutensa tarjoamaa riippumattomuutta ja vapautta. Elvistelyhän vain todistaa, että he ovat hyvinkin riippuvaisia muista - muiden (oletetusta) ihailusta ja kateudesta. Muuta motiivia en lesoilulle juuri keksi. Tuoko raha sen luontoiselle ihmiselle vapautta? Ehkä pikemminkin päin vastoin.

En tiä onko tää nyt muusikon itsekehua, mutta kerran keikan jälkeen tuli joku tyyppi rupattelemaan meiän kanssa. Jossain vaiheessa se kysyi meiän rumpalilta: "ootkos koskaan ollut kahen naisen kanssa yhtä aikaa, mä oon ollu viikon."

Musta pikku elvistely ei oo kovinkaan pahasta, mutta sellaset ylinöyrät itsetuntovampit pistää välillä oksettamaan.
 
Kyllä... rokissa täytyy olla munaa, ainaki stagella ja ainakin hiukkasen myös ulkopuolella. :)
 
Enemmän kokemusta omaavia tai vanhempia soittajia/roudareita/järjestäjiä on helvetin hauska kuunnella, saa kuulla semmosia legendoja ettei paremmalla väliä. Sillähän että kuinka tosia asiat ovat, ei ole sillä hetkellä mitään merkitystä, pääasia on se että juttu kulkee ja hauskaa piisaa.
 
Jos haluaa murjottaa ja paistatella inhorealisimissa niin soittopojan ammatti voi olla hieman väärä valinta. Musta tuntuu siltä että jos et ole ylpeä siitä mitä teet niin miksi sitten tehdä ko. asiaa ylipäätänsä? Suomessa on nöyristelijöitä ihan tarpeeksi, niitä näkee saunoissa ja mustavalkoisissa keskiolutkuppiloissa purnaamassa esim. näillä lauseilla "kyllähän mieki jos oisin uskaltanut", "mulle ei koskaan annettu mahdollisuutta", "sillä oli enemmän rahaa" ja "helevettikö se ja verot vituttaa, mutta mikäs minä olen mitään siihen sanomaan/tekemään". Tämä se vasta ärsyttääkin, sanois joku ees joskus että "vittu minä tein mitä halusin, eihän se mun juttu sitten koskaan lyöny läpi mutta vittu että veettiin kovasti ja asenteella se aika mitä veettiin".
 
Kaikki nyt ulos sieltä -anteeksi että olen olemassa- kaapista ja antakaa kuulua, jos joku siitä hermostuu niin mitä sitten? Onkos se sinulta pois? Asenteestahan se on loppupeleissä kiinni, jos vetää smouk on the waterin keskinkertaisesti niin minusta kuuluu sanoa että menipä kohtuu hyvin sen sijaan että sanoo että menipä kohtuu heikosti.
 
... lopuksi vielä se että jos kohottaa itseään muiden arvostelulla kuuluu muuten ala-asteelle ja hiekkalaatikolle painimaan isien kovuudesta.

joskus vihastuttaa suunnattomasti nämä pikkusuuruudet. esimerkkinä muutaman vuoden takaa oma keikka helsingin semifinaalissa. illan pääesiintyjänä oli paikallinen Heaven 'n Hell (ilmeisesti pojat soittaneet aiemmin K.M.A. viritelmässä).
 
alunperin oli puhetta, jotta backline tulee siis heiltä. itse ei tarvinnut tuoda mukanaan kaukaa sydänpohjanmaalta kuin kitarat ja bassot ja pellit ja virvelit ja vahvistimet ja muuta tarpeelliset. päästään paikalle, niin herrat ilmoittaa, että heidän kamoillaan ei sitten v***u soiteta. mikäpä siinä sitten muu auttoi, kun yrittää kiireessä soitella paikallisia tuttavia läpi, että saa jostain rumpua ja kitarakaappia lainaan.
 
kaiken hyvän päätteeksi oman keikan jälkeen lähes välittömästi edellä mainitun rockorkesterin jäsenistö tulee ystävällisyyttään aukomaan meille, että "viistisittekö roudata nuo kamanne v***uun tuolta lavalta, että saadaan omat sinne tilalle".
 
henkilökohtaisesti en aijo enää koskaan olla missään tekemisissä enkä tehdä minkäänlaista yhteistyötä kyseisten herrojen kanssa. melkoista k***pää sakkia koko porukka.

Hahah, loistava käytännön pila. Tällaista toimintaa kaivataan lisää!
 
juu. kunhan ei kovin usein moista satu. onhan se kovin paljon mukavampaa tulla toimeen ihmisten kanssa, joiden kanssa järjestää tai tekee yhteisiä iltamia. herkästi loppuu yhteistyökumppanit kesken moisilta.

Annanpa aloittajalle plussan, kun oli kerta niin hyvä kirjoitus.
Täysin asiaa puhut! =) +

Aina on parempia soittajia niin kuin on kovempia jätkiäkin.
 
Toisaalta aina on sitten huonompiakin ja vähemmän kovia jätkiä.

joskus vihastuttaa suunnattomasti nämä pikkusuuruudet. esimerkkinä muutaman vuoden takaa oma keikka helsingin semifinaalissa. illan pääesiintyjänä oli paikallinen Heaven 'n Hell (ilmeisesti pojat soittaneet aiemmin K.M.A. viritelmässä).
 
alunperin oli puhetta, jotta backline tulee siis heiltä. itse ei tarvinnut tuoda mukanaan kaukaa sydänpohjanmaalta kuin kitarat ja bassot ja pellit ja virvelit ja vahvistimet ja muuta tarpeelliset. päästään paikalle, niin herrat ilmoittaa, että heidän kamoillaan ei sitten v***u soiteta. mikäpä siinä sitten muu auttoi, kun yrittää kiireessä soitella paikallisia tuttavia läpi, että saa jostain rumpua ja kitarakaappia lainaan.
 
kaiken hyvän päätteeksi oman keikan jälkeen lähes välittömästi edellä mainitun rockorkesterin jäsenistö tulee ystävällisyyttään aukomaan meille, että "viistisittekö roudata nuo kamanne v***uun tuolta lavalta, että saadaan omat sinne tilalle".
 
henkilökohtaisesti en aijo enää koskaan olla missään tekemisissä enkä tehdä minkäänlaista yhteistyötä kyseisten herrojen kanssa. melkoista k***pää sakkia koko porukka.
 
Kyllä viimeistään tuossa vaiheessa olisivat Heaven 'n Hellin klopit saaneet keräillä purukalustonsa lavanreunalta...

Ehkä sille on olemassa jonkinlainen raja tai kasvukäyrä. Nopeasti mainetta niittäneet artistit, ehkä hetken valokeilassa paistatelleet tuurimuusikot ja vastaavat nostavat keltaisen nesteen hattuun varmasti helpommin kuin ihmiset jotka ovat statuksensa saavuttamisen ja musiikkinsa tekemisen eteen tehneet todella töitä.
 
Suurin osa näistä nimekkäimmistäkin muusikoista, jotka ovat Savonlinnassa Oopperakellarin jazzklubilla käyneet soittelemassa ovat olleet siinä piuhaa vetäessä aivan loistavia "down-to-earth" -tyyppejä. Sellaisten kanssa on kivampi tehdä töitäkin, kuin itsekehulla hengittävien alistajien. Pätee siis kaikilla tasoilla ja samassa määrin muuallakin kuin musiikkiympyröissä.
 
Ja mun sana on absoluuttinen tosi, sillä olenhan mä kantanut Anttilan Apen kontraa ja käynyt Lenni-Kallen kanssa kusella. Niin.. ja Mamban cajónia kosketin..