Hei, kysyisin miten suhtautua seuraavanlaisiin harjoituksiin. Lainasin kirjastosta kirjan (en muista tekijää enkä kirjan nimeä, kirja on kotona, itse duunissa, englanninkielinen), jonka nimi oli jotain sellaista kuin skaalat, soinnut ja arpeggiot bassolle. Kirjan tai tekijän nimi ei kuitenkaan ole tässä olennaista. Kirjassa on esitelty kussakin sävellajissa puolisen tusinaa erilaista vasemman käden otetta eri asemissa, joista asteikkoja voi soittaa. Sama on esitetty nuotein. Ongelma on mielestäni siinä, että kukin ote kattaa säveliä sekä yhden oktaavin kattavan asteikon ylä- että alapuolelta. Esimerkiksi (hatusta) jos kyseessä on vaikkapa d-duuri, kyseinen ote saattaa alkaa esim. a, b, cis, d, e, ja ulottua yläpäässä esimerkiksi cis:ään. Tuntuu, ja erityisesti kuulostaa, kummalliselta harjoitella d-duuria, joka alkaa a:sta ja päättyy cis:ään, vaikka kaikki sävelet sinänsä kuuluisivatkin d-duuriin. Muistan nähneeni samantapaisia otteitta myös jossain toisessa kirjassa. Siispä kysyisin, mitä mieltä näistä ollaan! |
Kiitokset tähänastisista kommenteista. Ehkä pieni lisäys tässä vaiheessa. Se, mikä tässä on mielestäni eriyisen hankalaa, on se, että tällä tavalla soitettu "asteikko" (voiko käyttää sanaa asteikko tässä yhteydessä?) kuulostaa kovin kummalliselta. Ainakin minulle se on yhtä mössöä. On ilman muuta hyödyllistä osata esimerkiksi sellainen ote, jossa voi aloittaa d-duurin pikkurillillä E-kielen kymmennennestä välistä ja tajuta, että kättä liikauttamatta löytyy seksti ja septimi ihan siitä alapuolelta. Mutta noiden sävelten soittaminen päästä päähän on ainakin minusta tuntunut kovin hämmentävältä. |