Kitarat: kitarakamat ›

Allekirjoittaneelta kun sattuu löytymään näitä monipuoliseksi haukuttuja kepakoita useampi kappale, niin tässä hieman ajatuksia:
 
Yamaha Pacifica 812WX - stratojohdannainen tallahumpparilla ja kahdella yksikelaisella:
-----------------------------------------------------------------------------------
Hyvää kitarassa on stratosta tuttu mukava tuntuma ja hyvin toimiva Wilkinsonin vibrasysteemi lukkovirittimillä ja grafiittisatulalla ryyditettynä. Soundipolitiikka ei mielestäni kuitenkaan ole ihanteellinen hevin takomiseen - tallamikkinä käytetty S. Duncan '59 Model (SH-1) on soundinsa puolesta vähän "vintage" eikä ihan sitä tosi ärhäkkää hevijyystöä lähde - soundi jää hieman löysäksi alakielien osalta. Uudemmissa Pacifica 812V malleissa on eri vibratalla (Yamahan oma, varsin hyvä sekin) ja tallassa S. Duncan JB (SH-4) joka sopinee heviinkin jo paremmin. Siltikin kaulamikki on uudessakin mallissa sama, eli SD SSL-1 yksikelainen. Hyvä mikki (joskin staggered-napapalat ovat ärsyttävät mikin säädön kannalta ja sanoisinko myöskin turhat tässä kitarassa), mutta sitä kaikkein laulavinta Gary Moore/Santana/Slash-henkistä soolosäröä ei tästä lähde. Humppari olisi siis mielestäni ehkä kaulamikiksi parempi. Gilmour-henkiseen soundiin taasen tuo yksikelainen toimii hyvin.
 
Yamaha SA-1200S - ES-335 tyyppinen puoliakustinen humppareilla ja kelanpuolituksilla:
-----------------------------------------------------------------------------------
Tämä on yksi monipuolisimmista kitaroista. Heviä lukuunottamatta taittuu kaikki musiikin lajit hyvin, "autenttisella" soundilla. Mutta tosiaan hard rockista rankemmaksi en tällaisella kitaralla menisi. Ei sen takia, että kitara kiertää helpommin, vaan lähinnä soundin puolesta - tässäkään ei nääs sitä agressiota ole soundissa niin, vaan kyseessä on enemmänkin "herrasmiessoitin" josta saa rouheat rytmisäröt, jazz/blues puhtaat ja laulavat soolosäröt. Jos hevistä voi tinkiä, niin ei ole huono valinta. Nuo kelanpuolitukset vähän laajentavat sointipalettia, joskaan ne eivät yksikelaisilta kuulosta, soundi on pehmeämpi. ES-335 tyyppisellä kitaralla on kuitenkin todella mukava soittaa, jotenkin se vaan istuu kivasti vartaloa vasten.
 
Yamaha Pacifica 1511 - telecaster-muunnos, jossa kaksi humbuckeria
-------------------------------------------------------------------------------
Lisää Yamahaa, minä kun niistä satun tykkäämään. No, joka tapauksessa kitarassa on tallamikkinä yksikelaisen kokoinen S. Duncan Hot Rails humbucker ja kaulamikkinä saman lafkan '59 Model. Kitaran runko on saarnia ja kaula vaahteraa otelautaa myöten. Toisin kuin perinne-telessa, tässä on takana viisteet ja kannessa hieman kyynärpääviistettä, ei tosin yhtä paljon kuin stratossa. Yllätyin itsekin miten monipuolinen tämä kitara on huolimatta varsin yksinkertaisesta rakenteesta, alun perin hommasin sen vain räyhärokkia varten. Saarnin ja vaahteran yhdistelmä takaa, että kitara ei koskaan kuulosta liian pehmeältä tai epäselvältä, vaan soundi leikkaa aina läpi, kirkkautta voi tarvitessa hillitä tone-potikalla, mutta soundi ei ole mitenkään riipivän kirkas. Humpparit taas pitävät huolen siitä, että soundi sopii oivallisesti raskaampaankin musiikkiin. Tallamikissä on humppariudestaan huolimatta vähän telelle ominaista twangia, kun taas kaulamikistä irtoaa tarvittaessa hyvinkin laulava ja paksu, mutta LP:ta selkeämpi soundi. Sustain on myöskin yksinkertaisesta rakenteesta johtuen erinomainen. Ei ihan kaikkein kevyin kitara, mutta ei kohtuuttoman painavakaan.
 
Varoituksena sanana tästä mallista on sanottava, että edellisen omistajan tekemät muutokset olivat mielestäni paikallaan - Yamahan virittimet vaihtuivat Schallereihin ja Yamahan talla Wilkinson WT3:n ja lisäksi kaulaan oli laitettu Graphtechin kielenohjaimet. Sinänsä sääli, että muuten mainiossa kitarassa on Yamahalle epätyypillisesti keskinkertaiset, joskin toimivat virittimet.
 
..........................
 
Tässä ei nyt ollut oikeastaan tarkoitus esitellä omia soittimia, vaan kuvailla eri tyyppisten soittimien hyviä ja huonoja puolia. Nuo teletyyppiset humpparikitarat eivät ehkä ole ekana mielessä monipuolista soitinta valittaessa, mutta niihin kannattaa mielestäni tutustua. Ulkonäkö voi pettää, mielestäni esim. superstratot ovat harvemmin hyviä blues-kitaroita tai muutenkaan monipuolisia huolimatta monipuolisista mikkivalinnoista ym.
 
Yamahan soittimista tykkään siinä mielessä kovasti, että niissä on usein erinomaiset osat ja elektroniikat ja ennen kaikkea tasainen laatu, puhumattakaan erinomaisesta hinta-laatusuhteesta. Niitä kannattaa etsiä käytettynä, koska niillä ei juurikaan ole keräilyarvoa ja ovat jossain määrin tuntemattomia monille, joten hinnat ovat varsin lompakkoystävällisiä.