Aihe: Down Town (Turku)
1 2 3
Candide
26.04.2006 15:20:29
Voin Down Townin puolesta vahvistaa tämän tiedon. Paikka suljetaan vapunaaton jälkeen, syynä toiminnan kannattamattomuus, sekä vuokra-emännän kyllästyminen meteliin.
 
Järjestämme DT:n hautajaiset tulevana lauantaina (29.4) neljän bändin ja DJ:n voimin, joten tervetuloa mikäli turussa päin liikutte!
 
Tilanne on erityisen ikävä erityisesti tuntemattomien bändien kannalta, sillä turussa ei liene muita paikkoja, jotka ottaisivat pienempiä bändejä ja joissa olisi kamat valmiina. Tokihan itseäni korpeaa myös työpaikan sekä kantabaarin menetys.
 
Lopuksi haluan kiittää kaikkia bändejä, jotka minun aikanani ehtivät soittamassa käydä ja/tai demoja/sähköposteja lähetellä! Ja pahoittelut niille joiden tiedusteluihin en ehtinyt vastata.
 
Hyvää jatkoa teille, ja toki myös kaikille muille jotka tämän lukemaan sattuvat!
 
Terv. Markku Silvennoinen
DT:n Ohjelmavastaava Joulukuu 2005-Huhtikuu 2006
Angus
27.04.2006 14:44:42
 
 
No voi harmi, juuri olin itsekin aikeissa keikkaa tiedustella. Pari kertaa olen ollut bändejä ja on ollut loistava keikkapaikka, olisi ollut hienoa soittaa. R.I.P. vaan :(
Fast Remedy Good Time Rock 'N' Roll
Jari Nikkola
01.05.2006 10:51:33 (muokattu 01.05.2006 10:53:10)
 
 
RIP. Nuo kaksi ongelmavyyhteä (talous & taloyhtiö) taisivat vainota Downtownia koko sen rokkihenkisemmän historian ajan. Aika suuri pala poistui samalla kaupungin yöelämästä - siis mihin me nyt mennään juomaan ne viimeiset (ja sitten seuraavat), hä?
 
Vakavammin ottaen "hiukan" nihkeä tilanne, että DT:n kaltainen pikkuklubi tehtävään riittävine PA-setteineen, backlineineen jne. poistuu kartalta. Ei noita mestoja liikaa kuitenkaan ole. Ilman kotia ovat nyt paitsi kymmenet ja sadat rokkiheebot myös esim. kaupungin bändikisa. Setit menee tältäkin osin uusiksi.
Exhausted
03.05.2006 11:50:17
 
 
RIP Downtown. Monta kivaa keikkaa vedettiin siellä. Henkilökunta oli aina mukavaa ja yleisöäkin oli yleensä. Lisäksi lavasaundit olivat aina loistavat rumpuakvaarion ansiosta :)
The Duke
09.05.2006 21:59:48
No ni...Nyt olisi jollain sitten hyvä sauma laittaa Turkuun kerrankin KUNNOLLINEN keikkapaikka pystyyn.
*Brian Jones Boozing Society*
Exhausted
10.05.2006 09:21:58
 
 
Onhan Klubi...siinä ei ollut muuta valittamista kuin sijainti piilossa katukuvasta.
Herra Rapu
10.05.2006 10:10:22
 
 
Onhan Klubi...siinä ei ollut muuta valittamista kuin sijainti piilossa katukuvasta.
 
Ja kauhee roudaus. :)
Ykösellä purkkiin!
† FAT = MOTION †
J.Nocturnal
17.05.2006 17:14:59 (muokattu 18.05.2006 02:57:55)
Ainahan on TVO pienemmille bändeille. PA-kamat löytyy ja miksaajakin talon puolesta pientä maksua vastaan.
 
EDIT: Niin ja sitten tietenkin Rokkibaari johon suht. helposti pääsee soittamaan, mutta siitä ei tietoa onko paikalla omia PA-kamoja.
Tympee Huttunen
18.05.2006 19:32:27
RIP. Moneen otteeseen tuli käytyä, tosin viime aikoina aivan liian vähän. Missähän Operaatio Livet minimiitteineen nyt tapahtuu?
Minä Rakenna itse pedaalisi Myy Schallerin hihnalukot.
Bonham
18.05.2006 19:57:49
RIP. Moneen otteeseen tuli käytyä, tosin viime aikoina aivan liian vähän. Missähän Operaatio Livet minimiitteineen nyt tapahtuu?
 
Mitä ne semmoset muka o?
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Hannu H.
19.05.2006 18:01:16
 
 
RIP. Moneen otteeseen tuli käytyä, tosin viime aikoina aivan liian vähän. Missähän Operaatio Livet minimiitteineen nyt tapahtuu?
 
Vallataan Whiskey! =)
Päiväduuni on vain harrastus jolla kustannetaan se oikea työ. Salon Seudun Bändit
vanttera
11.10.2006 10:36:09
Mihin DT:n loppuöiden jengi nyttemmin on suunnistanut? Forteen nelivedolla??
 
Terv. nimim. Pitäisi näköjään käydä baareissa enemmän

 
Hähä, pakko kertoa kaikille, yleisin loppuyön mesta on nykysin jatsikapakki Monk, humalistonkadun alkupäässä. Ke-su neljään ja maanantaisin erikoisjatsia!
 
Huom! Olet kirjoittamassa yli 144 päivää vanhaan ketjuun!
*h4liih* sperma-agglutinaatio to fak!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)