Rock, pop, alternative ›

Hello! En tiedä kuuluuko tämä topic periaatteessa tälle palstalle, but here we go..
 
Lueskelin tässä kirjaa Frank Zapasta (Omin sanoin) ja erinomaisen huvittavaa kohtaa joka menee lainauksena näin:
 
Vuonna 1968 sain Berkeleyn Community Theaterissa 3000 henkeä haarahyppelemään. Sanoin: "Okei, nyt te nousette ja verryttelette. Te näytätte liian väsyneiltä. No niin, ylös!" Sain heidät nousemaan tuolista. Salin valot sytytettiin. Keskeytin soittamisen. Yleisö jatkoi hyppimistä. Sitten sanoin: "Kuulkaas mitä äsken tapahtui. Minä käskin teidän nousta ja verrytellä, ja tehän verryttelitte, eikö niin?" "Joo! Niin!" "Niin hallistuskin toimii. Teidän käsketään tehdä jotain, ja te teette sen. Siellä te hypitte haarahyppyjä, eikö se ole tosi typerää?" Ja jo hyppiessään he odottavat vitsin huipennusta. Niin me sitten aloimme taas soittaa, valot sammutettiin ja esitys jatkui.
 
Pointtini ei ole se, että Fleimareitten tapauksessa tarkoitus olisi sama kuin Zapalla, mutta kiinnostaisi kuulla myös niiden ihmisten kommentteja, jotka eivät ole kyykistyneet ja miksi? Vaatii kieltämättä tietynlaista pokkaa seisoa yksin keskellä kyykistelevää yleisöä, tai sitten ei. Onko se übermäistä rock-polismia (kukapa myöntäisi..), kapinahenkeä, vaiko ettei vaan pidä bändistä, tai sitten se, että on sikaniskainen, pihvitukkainen, 120-kiloinen tribaalitatuoitu "minulle ei vittuilla"-keikkahäirikkötyyppi..? Ihan vaan mielenkiinnosta tylsän viikonlopun ratoksi, ei mitään sen vakavampaa.
 
btw, itse olen kyllä kyykistellyt..