Aihe: Levyn kansitaiteesta
1 2
Cathi777
25.09.2003 11:22:37
 
 
Vai tuleeko hänen vain orjallisesti tehdä tasan niinkuin artisti käskee/haluaa?
 
Useimmitenhän artisti antaa taiteilijalle vapaat kädet tuottaa omia visioitaan eikä puutu siihen työhön. Tietysti jos ne ei miellytä artistin silmää niin onhan se selvää, että ei sellaisia kansia tarvitse hyväksyä.
Veri on vettä sakeampaa
Xebeche
26.09.2003 21:43:00
Mielenkiintoinen aihe. En ole ehtinyt kaikkia viestejä lukea, mutta heitänpä tässä silti muutaman oman ajatuksen.
 
Kun musiikki ei ole luonteeltaan absoluuttista, ei sitä voida riisua niistä tekijöistä jotka helpottavat tai vaikeuttavat sen vastaanottoa. Tähän vaikuttavat kaikki ulkomusiikilliset seikat, kuten myöskin puheenaiheemme nyt. Jos musiikki tarjoillaan levytetyssä muodossa, on myös sen esillepano tärkeä tekijä. Se vaikuttaa olennaisesti, jos ei pidemmällä tähtäimellä, niin ainakin ensimmäiseen vaikutelmaan. Työstään välittävä ja työtään arvostava yhtye ei tyydy mihin tahansa kansiläpyskään, sillä sen täytyy viestittää jotain oleellista jostakin yhtyeen musiikkiin liittyvästä tekijästä. Ja näinä nettilatausten aikoina voidaan myös hyvin sanoa, että onnistunut saittidesign toimii aivan yhtäläisenä vaikuttimena musiikkiin tutustumisena kuin vetävä levynkansi. (Hyvänä esimerkkinä vaikkapa www.epitonic.com joka on sekä selkeä että musiikilliselta anniltaan mainio.) Ja onhan itsestään aivan selvää, ettei kaunis kansi pelasta musiikkia. Silkkosisällys tulee kuitenkin kauniin kuorrutuksen läpi.
 
Itse jonkin verran CD-kansia tehneenä (ja tälläkin hetkellä yhden projektin kanssa työskentelevänä) voin myös kertoa näkemykseni kansitaiteilijan tehtävästä. Kun lähdetään liikkeelle siitä, mitä tulisi artistissa ja tämän musiikissa korostaa on (tietysti) artistin itsensä mielipide painava. Vaikka sitä voi taiteilija niin kovasti rakastaa omaa näkemystään ja ideoitaan, on oltava nöyrä ja kuunneltava tilaajan toiveita. Palvelutyötähän tämä kansien suunnittelu on, eikä sellaisella alalla voi missään tapauksessa rellestää oman makunsa mukaan tai bisneksillä on edessä ohdakkeinen tulevaisuus. Taiteilijan vastuulla on kuitenkin kiteyttää oleellinen kulloisestakin teoksesta, mikä on taas artistin itsensä vaikutusalueen ulkopuolella (ja jos ei ole, miksei sitten artisti voisi itse tehdä kansiaan). Asiakas on ensimmäinen prioriteettimme, kuten niin monet lafkat sanovat.
Ei hyvyys saavu huutaen; se kulkee hiljaa kuiskaten. - Eino Leino, "Hyvyys"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)