Olen tässä hommaamassa uutta rumpusettiä, ja ajattelin tuollaiset 2000 € kuluttaa tähän arvokkaaseen tarkoitukseen. Olen siis tullut tänne kysymään mielipiteitä ja neuvoja hieman kokeneemmilta henkilöiltä, ja settiin (tod. näk. Tama) olisi siis tarkoitus tulla kahdet 22" bassorummut, neljä tomia ja muutama lautanen (alunperin löytyy china ja splash - siis käyttökelpoisina), hyvä virveli minulla on jo ennestään, mutta ongelmanani ovat lähinnä pedaalit ja räkki, ja yleensä siis se että mitä kaikkea mainitsemallani summalla voi/kannattaa ostaa.. Eli, miten tuo 2000 € pitäisi jakaa itse rumpujen, lautasten, räkin ja pedaalien kesken? Pedaaleista mielessäni olivat DW, Axis tai Taman Iron Cobrat, joista viimemainittuja olen jo tähän mennessä käyttänyt ja todennut erinomaisiksi. Lisäksi, onko vaihtoehtoisia ehdotuksia Helsingille ostopaikkana? "Evig er krigen mot de av lyset" |
Ite en ole maksanut läheskään noin paljon yhdestäkään omistamastani setistä, mutta pienenä vinkkinä että kannuihin kannattaa panostaa tietenkin eniten, koska taitava rumpali pärjää vähemmälläkin peltimäärällä mainiosti. Toinen mihin kannattaa panostaa(lue hinta ja laatu kävelevät käsikädessä) on ständit, eli tukevista saa maksaa itsensä kipeäksi. Ite käytän pearlin tuplajalallisia tais olla toiseksi kallein versio viime vuoden malleista. keep on rockin' n' rollin' HARD!!!
~ Archie ~ |