Yleistä keskustelua musiikista ›

Tulipa tässä taas mieleen, kun tuolla Musiikin kentän pirstaloitumis -threadissa törmättiin tuohon musiikki ammatti vs. musiikki harrastuksena, että miten tuon ongelman kanssa oppisi elämään.
 
Eli siis, kun ihminen alkaa tekemään musiikkia työkseen, tulee ennemmin tai myöhemmin mukaan kuvaan rutinoituminen. Keikalla soittaminen ei enää säväytä samalla lailla kuin ennen, roudaaminen syö miestä ja jatkuva kiertäminen tökkii. Lyhyesti sanottuna soittamisesta ja keikkailusta häviää ilo. Oman lisänsä tuo vielä sitten se, että kun soittamalla pitää saada leipä pöytään, ei aina välttämättä ole hirveästi varaa valikoida niitä keikkoja mitä tekee. Eli aina ei vain ole mahdollista soittaa juuri sitä omaa mielimusiikkiaan, vaan soitetaan sitä, mistä maksetaan.
 
Kuitenkin se päinvastainen tilanne olisi paljon parempi. Eli vaikka ajan myötä tulee rutinoitumista, se tulisi esiin nimenomaan varmuutena, ei soittamiseen kyllästymisenä. Miten säilyttää se soittamisen ilo ja into keikkailuun, joka näkyy yleensä siellä uran alkuvaiheissa ja niillä harrastajilla, jotka keikkailevat harvakseltaan?

Miten säilyttää se soittamisen ilo ja into keikkailuun, joka näkyy yleensä siellä uran alkuvaiheissa ja niillä harrastajilla, jotka keikkailevat harvakseltaan?
 
Vedä kännit.

Itse tähän psyykkiseen ongelmaan en osaa sanoa vastausta, mutta esimerkkinä kerrottakoon tutustani joka on koko elämänsä keikkailemalla saanut leivän pöytään. Terveydellisistä syistä hän ei kuitenkaan enää pysty täysipäiväisesti soittamaan, joten hommasi ihan "oikeita" töitä, joiden lisäksi tekee satunnaisemmin keikkaa.
 
Kuulemma soittaminen maistuu kummasti paremmalta kun voi valkata mitä keikkoja vetää ja missä.
Ja voi sitä riemua kun pystyi sille känniselle ja mokailevalle rumpalille sanoa, että oli muuten vika kerta kun sun kanssa soitan.

Musiikki on harrastuksena mahtava, itku kyllä tulisi jos siitä pitäisi leipä tienata. Ammattilaisia (jos ei opettajia oteta lukuun) taitaa tässä maassa olla pääasiassa humppaäijät ja ne muutamat kähmyt, jotka sitten soittavat n. viidessä bändissä ja kaikissa mahdollisissa "esaniemisen studio-orkestereissa". Leipä on pieninä paloina maailmalla.
 
Huonona puolena harrastajatoiminnassa on se, että aamukolmeen venyneen keikan ja sen jälkeisen roudauksen päälle pitäisi olla pahimmassa tapauksessa aamukahdeksalta virkeänä oikeissa töissä.

Kerrotaan nyt omaa taustaa tähän sen verran, että itse en ole koskaan elantoani musiikilla tienannut. Vakavasti tuolle tielle lähtemistä tuli kuitenkin yhdessä vaiheessa harkittua, ja yksi syy sille, että en siihen päätynyt, oli juuri se, että on helpompaa säilyttää se soittamisen ilo, kun on reaalinen mahdollisuus valita keikat mitä tekee.

Juuuuuuri tämän ongelman takia olen hankkimassa itselleni ylempää korkeakoulututkintoa, että voin ehkä joskus tehdä musiikkiharrastuksen lisäksi vaikka jotakin softahommia.

Hulluko olen kun ammattilaiseksi meinaan? Mulla on kyllä niin paljon ideoita millasta musaa voisin väsätä, et "oikeasta" duunista ei kuitenkaan tulis mitään. Ihan sama vaikka sit köyhänä joutuisikin puurtamaan. Tosin ei ollut aikomus keikkamuusikoksi muuta kuin sivutoimisesti mutta kumminkin.

Eli siis, kun ihminen alkaa tekemään musiikkia työkseen, tulee ennemmin tai myöhemmin mukaan kuvaan rutinoituminen. Keikalla soittaminen ei enää säväytä samalla lailla kuin ennen, roudaaminen syö miestä ja jatkuva kiertäminen tökkii. Lyhyesti sanottuna soittamisesta ja keikkailusta häviää ilo.

Sinänsä aika kummaa, kuinka kapea kuva porukalla on musiikin tekemisestä. Ihan kuin se olisi pelkästään soittamista ja keikkailua. Mitäs säveltäjät, sanoittajat tai vaikkapa sovittajat? äänittäjät, editoijat miksaajat yms.

Yksi tärkeä juttu musanteossa on mun mielestä se että ei jämähdä. Musanteon sisällä on paljon erilaisia mahdollisuuksia edetä ja menestyä. Monet tekijätkään eivät aina huomaa sitä, että homma ei ole vain soittamista, saati sitten keikkailua.

Terve
 
…Keikalla soittaminen ei enää säväytä samalla lailla kuin ennen, roudaaminen syö miestä ja jatkuva kiertäminen tökkii. Lyhyesti sanottuna soittamisesta ja keikkailusta häviää ilo…
 
Tuo taitaa liittyy kyllä monesti siihen, että kun tulee ikää, asiat eivät vaan säväytä enää samalla tavalla kuin nuorempana. Uusista ja periaatteessa hienoista jutuistakaan ei jaksa innostua niin valtavasti. Surullista, mutta ainakin omalla kohdalla perin totta. Toisaalta on varmaan myös niin, että mikä tahansa homma alkaa ajan kanssa tuntua tylsältä muuttuessaan rutiiniksi. Helpottaisi tietysti jos on tietoa ja taitoa ja pystyy sukkuloimaan erilaisissa hommissa tuolla musiikin koko ”kentällä”.

tulee ennemmin tai myöhemmin mukaan kuvaan rutinoituminen.?
 

 
Mun mielestä parhaat ammattilaiset joka alalla on jo melko rutinoituneita eli osaa hommansa ja tietää mitä tekee.
 
Rutinoituminen on kyllä melko erilaista vaikkapa liukuhihnalla tai vaikkapa käsityöammateissa(muusikko?). Liukuhihnalla se voi näkyä tylsistymisenä mutta käsityöläisellä se voisi alkaa näkyä varmuutena ja ammattitaitona. Mielestäni käsityöammateissa ei myöskään koskaan voi olla täydellinen/valmis joten opittavaa riittää aina jos pysyy avoimena.
 
Itsellä on tässä pikkuhiljaa tuo harrastus muuttunut kokoajan enemmän työksi ja viimeisenä on kyllä mielessä pelko rutinoitumisesta. Enemmänkin sitä odotan=) Noh. Katotaan 10v. kuluttua mikä fiilis=)

Sinänsä aika kummaa, kuinka kapea kuva porukalla on musiikin tekemisestä. Ihan kuin se olisi pelkästään soittamista ja keikkailua. Mitäs säveltäjät, sanoittajat tai vaikkapa sovittajat? äänittäjät, editoijat miksaajat yms.
 
Niinpä.
 
Ei oo ollenkaan huono idea jos miettii koulutusta, valita sellaisia asioita jotka voi kytkeä jotenkin musiikkiin. Esimerkiksi musiikki+juridiikka on aika rankka yhdistelmä, samoin musiikki+sosiologia, musiikki+dramaturgia, musiikki+tekniikka, musiikki+akustiikka ja musiikki+sähköoppi... listaa voi jatkaa loputtomiin. Ja aina vaan parempi, jos keksii vielä kolmannen aineen yhdistelmään.
 
Ja jos haluaa rundata, lava-alueella on muitakin kuin soittajat.

valita sellaisia asioita jotka voi kytkeä jotenkin musiikkiin.
 
Toisaalta taas on ahdistavaakin, kuinka tässä huomaa, että alalla täytyisi olla yhtäaikaa muusikko, äänittäjä, miksaaja, atk-ammattilainen, elektroniikka-asentaja, psykologi, roudari ja ties mitä....

Toisaalta taas on ahdistavaakin, kuinka tässä huomaa, että alalla täytyisi olla yhtäaikaa muusikko, äänittäjä, miksaaja, atk-ammattilainen, elektroniikka-asentaja, psykologi, roudari ja ties mitä....
 
Niinno, kun noita pitää kumminkin olla kaikkia vaikka sitten pystymetsästä, ei koulutuksesta ainakaan oo haittaa..?

ei koulutuksesta ainakaan oo haittaa..?
 
Jeh, ei sillä. Mutta pelottaa mitä kaikkea joskus pitäisi osata :)

Miten säilyttää se soittamisen ilo ja into keikkailuun, joka näkyy yleensä siellä uran alkuvaiheissa ja niillä harrastajilla, jotka keikkailevat harvakseltaan?
 
Miettimällä sitä, että toisaalta voisin olla 8-16 pöydän takana istumassa monitoria tuijottamassa/liukuhihnalla jne.
Mieluummin olisin keikalla vaikka joka päivä vaihtoehtona perinteiselle työlle.

Yksi pointti on myös tämä tasainen kassavirta. Vaikka olisi kuinka intoa ja halua musiikkiin "heittäytyä",ei rohkeus riitä. Siinä vaiheessa, kun on perhettä elätettävänä ei hermo kestä epäsäännöllistä rahantuloa, mikä usein musiikkihommissa on fakta. Toki jos onnistuu musiikkibisneksessä sellaiselle pallille, että tulot on tasaiset on asia eri mutta lienevät nämä paikat kortilla.
 
Lisäksi jatkuva epäsäännöllinen työaika ei pitkän päälle ole herkkua, kovin paljon tiedän ihmisiä joilla ihmissuhteet on jatkuvasti kuralla paljon reissaamisen vuoksi. Maailman houkutukset on käsillä, tiedätte kyllä mitkä. Itselläni on tästä kokemus, ei musiikin mutta muuten työn kautta. parhaimmillaan olin 250 pv vuodesta reissussa. Ei ole herkkua tuntea olevansa omassa kotonaan "kylässä", tavallaan ulkopuolinen.
 
Jotkut pystyy em. juttujen kanssa elämään, kunnia heille siitä. Itse vaihdoin työtä juuri siksi, että saisin olla perheeni kanssa, 10v. maailmalla riitti.
 
Musiikki on hieno asia, kaikilta puoliltaan, itselleni rakas harrastus. Maailma tarvitsee musiikin ammattilaisia jotta me muut voimme kuunnella levyjä, käydä keikoilla, tansseissa, viedä kitaran korjattavaksi yms. Keikkailijan arki voi olla raskas ja vaatii tiettyä intohimoa ja luonnetta," iso käsi " sitä tekeville.
 
Mutta jos polte on, pitää yrittää, järki kädessä, ettei vanhana kaduta ! (kuten ehkä joskus erästä kirjoittajaa)..:)

Sinänsä aika kummaa, kuinka kapea kuva porukalla on musiikin tekemisestä. Ihan kuin se olisi pelkästään soittamista ja keikkailua. Mitäs säveltäjät, sanoittajat tai vaikkapa sovittajat? äänittäjät, editoijat miksaajat yms.
 
Tämä on todella hyvä pointti. En minäkään oikeen usko tienaavani soittamisella koskaan, mutta esim. liveäänentoistosta ja nauhoitustekniikasta alkaa olla jo aika hyvä kuva. Sitähän voisi niihin hommiin vaikka yrittää. Varmasti tukevat omaakin soittoharrastusta.

Itse olen päättänyt ,että soitan ja teen sellaista musiikkia josta itse pidän. Suomessa tämä tarkoittaa sitä ,että en todennäköisesti elä musiikilla joten se on harrastus - ja mukava sellainen.Toimii mukavana vastapainona työlle ja perhe-elämälle.Sitäpaitsi musiikinkuuntelu muuttuu toisenlaiseksi kun on itsellä kokemusta keikkailusta ja studiohommista.Sitä voi ammentaa loppujen lopuksi paljon tuosta hommasta.

Yksi tärkeä juttu musanteossa on mun mielestä se että ei jämähdä. Musanteon sisällä on paljon erilaisia mahdollisuuksia edetä ja menestyä. Monet tekijätkään eivät aina huomaa sitä, että homma ei ole vain soittamista, saati sitten keikkailua.
 
Tuo oli hyvä pointti. Toisaalta tuon monipuolisuudenkin kanssa tulee jossain vaiheessa raja vastaan, eli vaikka pystyy osaamaan jonkun verran useampaa alaa, niin mestariksi on sitten hankalampi kehittyä kaikilla.
 
Tuo monipuolisuus voisi kuitenkin siinä mielessä olla vastaus tuohon alkuperäiseen "ongelmaan", että jos osaa useampia juttuja tehdä hyvin, niin sitten on paremmat mahdollisuudet valikoida eri aloilta ne työt, mistä itse pitää.