Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Nykyisin varsinkin jotkut diablot ja mokomat ärsyttää. Kitaraa tuutataan täysillä "tuut tuut" ja rumpuja paukutellaan kovaa ja sitten vielä öristään, eikä missään ole älyllistä sävellystyötä. Kaikki kuulostaakin samalta megamätöltä. Yhtyeistä on tullut ihan itsestään vitsejä, enää ei tarvitse kenenkään edes heittää parodiaa hevistä.
 
Älyllinen sävelystyö voi olla mielen tavoittamattomissa jos ei kapasiteetti päässä riitä.
 
Noh noh, provolla provoon.

Nykyisin varsinkin jotkut diablot ja mokomat ärsyttää. Kitaraa tuutataan täysillä "tuut tuut" ja rumpuja paukutellaan kovaa ja sitten vielä öristään, eikä missään ole älyllistä sävellystyötä. Kaikki kuulostaakin samalta megamätöltä. Yhtyeistä on tullut ihan itsestään vitsejä, enää ei tarvitse kenenkään edes heittää parodiaa hevistä.
 
Ehkä sinulle ne ovat vitsejä, mutta en usko että kovin monta muuta täällä naurattaa. Ei kaikesta tarvitsekaan pitää, mutta itse en ymmärrä sitä että haukutaan suohon sellainen joka ei itseä miellytä.

Ehkä sinulle ne ovat vitsejä, mutta en usko että kovin monta muuta täällä naurattaa. Ei kaikesta tarvitsekaan pitää, mutta itse en ymmärrä sitä että haukutaan suohon sellainen joka ei itseä miellytä.
 
Et osaa vain pelata metallipalstan säännöillä.
 
1. kehuessasi jotain yhtyettä sinun tulee samalla haukkua jotain toista

Et osaa vain pelata metallipalstan säännöillä.
 
1. kehuessasi jotain yhtyettä sinun tulee samalla haukkua jotain toista
 
Ai sori. Meshuggah on hyvä. Stratovarius on kyllä hirveetä paskaa.

mutta itse en ymmärrä sitä että haukutaan suohon sellainen joka ei itseä miellytä.
 
Mutta kun ärsyttää kun yhtyeet ei edes yritä keksiä mitään uutta. Paitsi Bal-Sagoth tietysti, mutta se on harvinainen poikkeus. Ja Bal-Sagothin sävellyspuolella ei todellakaan ole mitään valittamisen aihetta.
Ehkä olen sitten kuunnellut heviä niin monta vuotta, että mitta alkaa täyttymään. Harmi vain, että sellaista "välimuodon" musiikkia on aika vähän. Eli ikäänkuin älykästä heviä, jossa olisi edes hieman enemmän jotain koukkua kuin perusmätössä, ja jossa "rankkuus" ei olisi niin päällekäyvää eikä sitä yritettäisi tavoitella kauheilla kitaravalleilla ja päristelemällä rumpuja kovaa. Ja örisemällä. Örinä ei ole rankkaa, varsinkaan jos laulajalla ei oikeasti ole rahkeita ja karismaa örinään.

Ihan sama kai se on mistä sen kipinän saa kunhan sen lopulta löytää.
Itsellä se toimi ihan puhtaasti rockin kautta raskaampaa kohti, luonnollista tietä.
Ei olekaan huonoa tapaa päätyä Metallimieheksi. ;-)

Ai sori. Meshuggah on hyvä. Stratovarius on kyllä hirveetä paskaa.
 
Tuo on täyttä totta. Eis vaides. Itse en tykkää Stratovariuksesta, mutta ei se paskaakaan ole.

Metalliin kyllä pitää oppia. Itselleni tämä oppiminen tapahtui vuoden 2002 aikana, jolloin kaverit aivopesivät mut puoliväkisin hevariksi. Rammsteinin Mutter-levy oli hyvin tärkeä tässä vaiheessa, sitten tuli Metallican musta levy (jostain syystä Master of Puppets kuulosti tusinakamalta tässä vaiheessa). Bodomin Hate Crew Deathroll tuli ostettua sen ilmestyttyä ja huomasin ettei tämäntyyppinen laulutyyli enää häiritse lainkaan. Hassua vaan että kun nämä kaverit joskus vuonna -03 soittivat mulle Nileä, haukuin bändin pystyyn - ja eilen olin saman bändin keikalla, täysin fiiliksissä.
 
Musiikkimaku valui tuosta rankempaan suuntaan pikkuhiljaa, mutta suurempi herätys tuli alkuvuodesta -04 kun tutustuin Morbid Angeliin. Nile, Deicide ja monet muut dm-bändit tuli perässä, ja bläkkiksen puolelta Emperor ja Satyricon. Blackmetal ei koskaan ole muuten juuri uponnut, johtuen lähinnä mun välirikosta mut metalliin tutustuttaneihin kavereihin (jossa blackmetallilla ja siihen liittyvillä seikoilla oli kohtuullinen osuus). Kesästä -04 lähtien Opeth on onnistunut kierouttamaan mun musiikkimaun progempaan suuntaan koko ajan; ja viime aikoina on tullut kuunneltua niin Camelia, Kyussia, Cryptopsya, Dark Funeralia, Smashing Pumpkinsia ja Lenny Kravitzia (eli suhteellisen paljon kaikkea). Nämä CoBit ja vastaavat vaan on jäänyt, kuten monilla muillakin.
 
EDIT: ANtTIKRISTUS, sille keikalle on threadi tuolla keikkaosastolla. Pistin settilistan sinne.

eilen olin saman bändin keikalla, täysin fiiliksissä.
 
Ei vittu, jätkä ollu onnekas. Oliko hyvä keikka? Mitäs biisejä ne poijjaat veti siellä?

Nykyisin varsinkin jotkut diablot ja mokomat ärsyttää. Kitaraa tuutataan täysillä "tuut tuut" ja rumpuja paukutellaan kovaa ja sitten vielä öristään, eikä missään ole älyllistä sävellystyötä. Kaikki kuulostaakin samalta megamätöltä. Yhtyeistä on tullut ihan itsestään vitsejä, enää ei tarvitse kenenkään edes heittää parodiaa hevistä.
 
No joku Mokoma saattaa hyvinkin olla tuota, mutta tuosta Diablosta olen hieman eri mieltä. Minusta tuo Nygard on erittäin taitava örisijä ja vielä hyvä äänikin. Muutenkin tykkään bändin, ainakin uudesta tuotannosta (Mimic 47) melko lailla. Vaikka matalalta soitetaankiin niin tuossa on sentään jonkinlaista muusisuuttakin taustalla, riffit ei ole liialla teknisyydellä kasattu vaan juuri sopivan yksinkertaisia ovat ja sopivan raskaita. Äijämetallia parhaimmillaan, räyh!
 
Tuohon täysillä hakkaamiseen laskisin ite suurimman osan koko bläkkis ja death genreistä, blastibeatia beatin perään ja kitaratkin hakkaa pelkkää E:tä (tai ehkä en ole vielä kuullut sitä "oikeaa..."). En tosin ole tuohon bläkkikseen pahemmin tutustunut, mutta sen verran mitä olen, niin ainoastaan Dimmu Borgir on iskenyt edes jonkin verran.

Minä kuuntelin ennen, ja kuuntelen vieläkin, paljon Apulantaa ja se oli mulle ehdottomasti se ykkösbändi. Minun polkuni hevin sisälle lähti siitä kun isoveljeni poltti levyn jossa oli mm. Dimmu Borgiria, Black Sabbathia, Sentencedia, Children of Bodomia , Cradle of Filthia ja sitten oli Hendrixia ja Rainbowtakin. Aikaisemmin olin kuullut satunnaisesti jotain Acceptin kappaleita. Itseeni iski todella kovaa tuo Children of Bodom ja siitä se "fanitus" lähti. Ostin sitten Hatecrew Deathroll levyn sen jälkeen kun olin nähnyt Tuska 2003 keikan koosteen telvisiosta. No HCDR sitten iski minuun ja päätin hankkia loputkin levyt ja tuollahan ne on levyhyllyssä.
 
Eli minut tuonne hevimaailmaan vei lähinnä Children of Bodom.

Täällä kun nyt on ollut tuota keskustelua metallin nykytilanteesta, niin voin yhtyä niihin, jotka eivät siitä niin välitä. Mä en vaan löydä mitään kiinnostavaa alaviremörinästä superhifisaundeilla. Kaikki ylihypetetyt metallibändit kuulostavat samalta. Onhan nitä tietysti jotain hyviä mutta käytän sanaa "kaikki" siksi koska suurin osa nykyhötöstä on sitä pahimmanlaatuista persoonatonta soopaa. Göteborgia, deathrashia ja metalcora tuppaa vaan joka tuutista. Tämä ei ole provo, vaan oman mielipiteeni ilmaiseminen joten en kaipaa niitä "Sanoo henkilö, joka kuuntelee bändiä nimeltä megakuolema! Rölölöö!" -heittoja.

Täällä kun nyt on ollut tuota keskustelua metallin nykytilanteesta, niin voin yhtyä niihin, jotka eivät siitä niin välitä. Mä en vaan löydä mitään kiinnostavaa alaviremörinästä superhifisaundeilla. Kaikki ylihypetetyt metallibändit kuulostavat samalta. Onhan nitä tietysti jotain hyviä mutta käytän sanaa "kaikki" siksi koska suurin osa nykyhötöstä on sitä pahimmanlaatuista persoonatonta soopaa. Göteborgia, deathrashia ja metalcora tuppaa vaan joka tuutista. Tämä ei ole provo, vaan oman mielipiteeni ilmaiseminen joten en kaipaa niitä "Sanoo henkilö, joka kuuntelee bändiä nimeltä megakuolema! Rölölöö!" -heittoja.
 
Olen itseasiassa täysin samaa mieltä kanssasi.

mä en pidä suuresta osasta sitä valtavirtaheviä mitä mun kaverit kuuntelee, eikä ne pidä suuresta osasta sitä ei-valtavirta musiikkia, johon musiikkimakuni on kehittynyt.
 
(tiedän, että tässä voisi alkaa vinoilemaan nimimerkistäni, mutta muistutan, että en silloin parempaa keksinyt ja hyvä biisihän se on...)

Itselläni hevin kuunteleminen alkoi Black Sabbathista ja Iron Maidenista, mutta tajunnan räjäytti vasta Silent Night, Bodom Nightin kuuleminen.

Iskelmä ja MTV-pop kuulostaa välillä väkivaltaiselta ja raastavalta. Kylmältä. Hirveää hälyä ja sekaannusta. Tekis mieli juosta metsään piiloon. Tässä musiikissa on yksi syy nuorison turhautuneisuuteen ja pahaan oloon.
Deathmetal jne. alkoi aikoinaan kuulostaa rauhoittavalta ja kauniilta. Upeita sävyjä ja kerroksia. Miten muuten voi kuunnella uutta musiikkityyliä kuin oppimalla?
Jos nyt jatketaan riitelyä, niin nämä Stamina/mokoma/kotiteollisuus-jutut ovat tylsiä, lyriikatkin menevät täsmälleen kuin Seepra-viikkoliitteen julkaisema hevigeneraattoritaulukko osoitti, jonka myös lyriikkaosioon kopsasin puoliksi.

Nykyisin varsinkin jotkut diablot ja mokomat ärsyttää. Kitaraa tuutataan täysillä "tuut tuut" ja rumpuja paukutellaan kovaa ja sitten vielä öristään, eikä missään ole älyllistä sävellystyötä. Kaikki kuulostaakin samalta megamätöltä. Yhtyeistä on tullut ihan itsestään vitsejä, enää ei tarvitse kenenkään edes heittää parodiaa hevistä.
 
No joku Diablo voi ollakin tuota, mutta Mokoman juuret ovat jossain ihan muualla sen suomenkielen ja niiden lyriikoiden takia. Annala laulaa pääosin puhtaasti (no ehkä viimeisintä levyä lukuunottamatta) ja sävellystyö kyllä näkyy.
 
Mieluummin ottaisin esimerkiksi jotain amerikkalaisia metalcorebändejä, tai sitten eurooppalaisia death-thrash bändejä.

Mutta kun ärsyttää kun yhtyeet ei edes yritä keksiä mitään uutta. Paitsi Bal-Sagoth tietysti, mutta se on harvinainen poikkeus. Ja Bal-Sagothin sävellyspuolella ei todellakaan ole mitään valittamisen aihetta.
Ehkä olen sitten kuunnellut heviä niin monta vuotta, että mitta alkaa täyttymään. Harmi vain, että sellaista "välimuodon" musiikkia on aika vähän. Eli ikäänkuin älykästä heviä, jossa olisi edes hieman enemmän jotain koukkua kuin perusmätössä, ja jossa "rankkuus" ei olisi niin päällekäyvää eikä sitä yritettäisi tavoitella kauheilla kitaravalleilla ja päristelemällä rumpuja kovaa. Ja örisemällä. Örinä ei ole rankkaa, varsinkaan jos laulajalla ei oikeasti ole rahkeita ja karismaa örinään.
 
Kuuntele DTtä ;)

Kuuntele DTtä ;)
 
Dark Tranquillityä? Dream Theateria? Toivottovasti ekaa;)